Koti Uutisia Kotimaa PolPo hämillään tekijästä – salainen kuulusteluvideo löytyi YouTubesta

PolPo hämillään tekijästä – salainen kuulusteluvideo löytyi YouTubesta

4

Poliittisella Poliisilla ei ole tietoa, kuka on ladannut viime syksynä 18-minuuttisen kuulusteluvideon. Video on kuvattu Imatran poliisiasemalla, jossa kuulustellaan suurempaan kokonaisuuteen liittynyttä pahoinpitelyn uhria. 

Poliisi keskeytti esitutkinnan väliaikaisesti tammikuussa. Tutkinnanjohtaja Simo Hämäläisen mukaan tietoja ei ole saatu riittävästi, että tutkintaa olisi järkevää jatkaa. PolPo kuitenkin lupaa jatkaa tutkintaa, mikäli sopivia lisätietoja ilmaantuu. 

Syyttäjä tutkiikin ohessa, että miten ylipäätään salainen videomateriaali on päässyt PolPolta julkisuuteen. Tapauksesta epäillään poliisin henkilöstöön kuuluvaa ihmistä. Mikäli epäiltyä kohtaan nostetaan syyte ja tuomitaan, on sanktiona vain varoitus tai sakkoja. Epäilty ei ole sama, jota etsitään julkaisuun liittyen. 

Lähde: Yle

4 KOMMENTIT

  1. Poliisi kuuluu MC-jengiin tai sitten joku liivijengiläisen tyttöystävä on kyttiksellä töissä. Mysteeri ratkaistu.

    Tai voi olla poikakaverikin töissä siellä, kai nuo hinttejäkin ottavat jo jäsenikseen, kun mutakuonot ja mustalaisetkin kelpaavat.

    Tuon videon joku oli laittanut ns. “dark webiin”. Menkää sieltä etsimään, jos kiinnostaa. En muista millä nimellä se oli YouTubessa ja saattaa olla listaamatonkin eli täytyy tietää eksakti osoite, jos haluaa sen katsoa.

    Tor-selain siis päälle ja sinne Sipulikanavalle vain rohkeasti…

    • 1000 euron velka muuttuu 17 000 euroksi ja sitä rataa… Spiguttaminen on kallista.

      Eräs kansainvälinen kerho sanoi, että “höpöhöpö-juttuja” ovat poliisin tarinat siitä, että värvätään Suomeen tulevia rintamakarkureita Irakista, joilla on valmiiksi jo kovaa rikollisuutta ja tappoja plakkarissaan.

      Tiedä nyt sitten: toinen sanoo toista ja toinen toista. Moottoripyöriähän nämä vain laittelevat ja viettävät aikaa yhdessä, jos uskomme tuota aina toistuvaa mantraa.

      Eivät kyllä mitään esim. Kalasataman paskaporukkaa poistaakseen ole mitään tehneet kukaan tai muutakaan isänmaalliseksi luokiteltavaa. En lue huume- ja hormonituomioita isänmaalliseksi toiminnaksi.

    • HA sanoi etteivät ota irakilaisia sotilaskarkureita riveihinsä. Poliisin mukaan ottavat nämä liivijengit. Sieltä kun tulee sopivaa, rikollista ainesta. “Höpöhöpö-juttuja”, oli kerhon kommentti. Tiedä nyt sitten: omien sanojensa mukaan rakentelevat moottoripyöriä ja viettävät aikaa yhdessä. Poliisi on toista mieltä.

      Eivät kyllä ole muistaakseni mitään isänmaallista koskaan oikein tehneet. Esim. olisivat voineet ajaa Kalasatamassa haisseet ja paskoneet Romanian saastat pois ja onhan tässä viimeaikoinakin ollut kaikenlaista. Huumekauppaan on moni tuomioiden mukaan sotkeutunut. Niitä rikoksia ei toki ole kerhon nimissä ikinä tehty. Itse en pidä huumekauppaa isänmaallisena toimintana.

      • Ruotsissa jokunen vuosi sitten joku (katu)jengi (puhuttiin yhteyksistä kansainväliseen Bandidokseenkin) pahoinpiteli erään kaupungin Soldier of Odin -porukan. Toiminta loppui tähän tapaukseen. Kyllä nämä klubit ottavat mutakuonoja riveihinsä nykyään. Huumebisneksiä ei kannata mennä häiritsemään, näemmä.

        2017 IP-marssillahan puhuttiin tästä mutakuonojen liivijengistä, joka lienee Suomessakin jo tätänykyä. Näille rotille pitäisi laittaa hanttiin, mutta se on erittäin vaarallista touhua, sillä mukana on porukkaa jotka tappavat nahkaliivin “kunnian” takia ja ovat valmiita istumaan vaikka kaksi tappoa peräkanaa oltuaan vain muutaman päivän vapaana.

        Toivottavasti Suomessa eivät MC-jengit puutu katupartiointiin. Päättäjät näille liivihomoille eivät mitään uskalla tai viitsi. Taitaa olla oma lehmä ojassa niin monella.

Comments are closed.