Koti Uutisia Kotimaa PolPo aloitti perättömän rikostutkinnan Vastarintaliikkeen aktivistista

PolPo aloitti perättömän rikostutkinnan Vastarintaliikkeen aktivistista

5

Viime lauantaina Vastarintaliike järjesti julkisen tempauksen terroristivaltio Israelin suurlähetystöllä Helsingissä. Tapahtuman tarkoituksena oli protestoida juutalaisvaltion tuhoisia iskuja naapurimaa Syyriaa vastaan.

Pian paikalle saapui myös aggressiivisesti käyttäytynyt poliittinen poliisi. Vaikka tempaus oli täysin rauhanomainen, pitivät PolPon edustajat isoja mellakkakaasuja esillä. Myöhemmin selvisi, että PolPo aloitti tapahtuman järjestäjäksi epäilemästään Vastarintaliikkeen aktivisti Rami Joukasestatekaistun rikostutkinnan ”kokoontumislain rikkomuksesta”.

Tutkinta on osa jo muutaman vuoden jatkunutta kampanjaa, jota PolPo käy kaikkia isänmaallisia suomalaisia vastaan. Tarkoituksena on pelotella ihmiset lopettamaan poliittinen aktivismi.

Helsingin poliisi on usein seurannut vierestä ja jättänyt rikostutkinnan aloittamatta kun esimerkiksi kurdit, karkotusten vastustajat tai antifasistit järjestävät luvattomia mielenosoituksia, jotka ovat häirinneet liikennettä tai joissa on käytetty väkivaltaa.

Aiheeseen liittyen:

Helsingin poliisi teki rikosilmoituksen varovaisuuteen kehottamisesta
Poliisi: taas perätön rikosilmoitus Vastarintaliikkeestä!
PolPo teki rikosilmoituksen Merilahden koulutempauksesta – mutta ei maahanmuuttajaväkivallasta!

5 KOMMENTIT

  1. Ei ollut taas resurssipulaa kun ehtivät monen auton voimin paikalle!

  2. Onko SVL:stä muka oikeasti jotakin uhkaa tälle yhteiskunnalle? Ei ole. Kirjoittavat joskus pankkimaailman juutalaisuudesta, mutta siinä kaikki. Kaikki hyöty mitä tämä (((yhteiskunta))) eli sen eliitti on saanut lypsettyä SVL:stä, on nyt lypsetty. Magneettimedia kirjoittaa myös aiheesta, mainittakoon tässä vertailun vuoksi.

    Ilmeisesti nyt alkaa aktiivisempi SVL:n lopettaminen, josta osoituksena oli hakaristilippujen kielto, jota ei edes ole Suomen laissa poliisin toimia tukemaan. Eli täysin mielivaltaisesti poliisi toimii nyt näennäisesti: käskyt toki ovat hyvinkin selkeitä ja tulevat kansainväliseltä koukkunokalta. Ulospäin nämä vihapuheet, kiihottumiset ja nettikyttäämiset toki voivat näyttää satunnaisilta, mielivaltaiselta vainolta tai totalitaristiselta diktatuurilta; oligarkialta tai ____(←lisää tuohon haluamasi alkuliite)kratialta.

    Oli hienoa kuitenkin käydä joka kerta IP-marsseilla ja muissakin tapahtumissa pystymisen mukaan. Sieg Heil.

  3. “Kiihottaminen kansanryhmää vastaan tunnusmerkistön lähtökohtana on siinä mainittujen, erityistä suojelua kaipaavien vähemmistöryhmien suojelu. Sinänsä tunnusmerkistö ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö kiihotuksen kohteena voisi olla valtaväestö. Tällöin uhkaamisen, panettelun tai solvaamisen tulisi olla poikkeuksellisen vakavaa, sillä valtaväestö ei kaipaa yhtä vahvaa suojelua kuin vähemmistöryhmät. Tämä johtuu siitä, että vähemmistöllä ei yleensä ole tosiasiallisia mahdollisuuksia syrjiä enemmistöä siten, että sillä olisi yhteiskunnan mittakaavassa vaikutusta.”

    Näin sanoo Suomen poliisi. Jäikö vielä jotakin epäselväksi, HÄ?

Comments are closed.