Koti Uutisia Kotimaa Poliisin kiinniottama tunkeutujapedofiili tavannut lapsia Esikoto-hankkeen yhteydessä

Poliisin kiinniottama tunkeutujapedofiili tavannut lapsia Esikoto-hankkeen yhteydessä

18

Poliisi sai tänään kiinni maahantunkeutujan, jonka uskotaan hyväksikäyttäneen lapsia Oulun monikulttuurisen raiskausvyyhdin yhteydessä. Poliisi ehti julkaista epäillyn valokuvan ennen kuin hänet tavoitettiin Saksasta.

Oululainen maahanmuuttokriittinen varakaupunginvaltuutettu Tiina Wiik selvitti tänään, että raiskaaja on tutustunut valkoisiin lapsiin Oulussa Esikoto-hankkeen yhteydessä. Uutisoimme viime viikolla yhteiskunnan rahoittamasta hankkeesta, jossa suomalaislapsia on pakotettu tutustumaan vaarallisiin maahantunkeutujamiehiin.

Joukkomaahanmuuton vastustajat varoittivat jo etukäteen, että Esikoto-hanke voi johtaa monikulttuurisiin seksuaalirikoksiin. Nyt jo toinen raiskaaja on kyetty yhdistämään hankkeeseen suoraan. Poliisin kiinniottamalla miehellä on alla olevassa kuvassa rinnassaan numero 337.

Esikoto-hankkeen valokuva.
Poliisin julkaisema kuva.

 

Lähde: Tiina Wiik

18 KOMMENTIT

  1. Oulusta löytyy monta virkamiestä ja varsinkin naista jotka riemurasia märkinä hyysäsivät hetkinen runoilijoita, näyttelijöitä, arkkitehtejä, mobiili- ja itkoordinaattoreita, kardiologeja… kaikkia jotka olivat käyneet Mosulin kaarnaveneveistämön kurssit. Olivat vielä oikeassa kuinka tärkeää on postraumatisoituneille pakoloisille toipumiseen lasten läheisyys.

  2. Rakkautta, ei vihaa. #tasa-arvo #suomipakolaisille #eirasismille
    Rakastakaa rikastajia!

    • Kerropas nyt mitä olet konkreettisesti tehnyt paremman Suomen ja loisten poisajamisen eteen itse?

      Tänne typerien kommentien kirjoittelua ei lasketa. Nuo huonot vitsit kannattaa säästää jonnekin sopivalle Facebook-seinälle. Kirjoittajan saatika humoristin taitoja kun sinulle ei ole selvästikään suotu. Anteeksi jos nyt tämän asian toin esille näin suorasti.

      • Sinä olet se vastaanottokeskuksen “polttaja”? Sinähän voit tosiaan videoida urotekosi ja lähettää sen tänne kaikkien nähtäville. Mitäs sinä olet tehnyt isänmaan eteen?🙂

        • Jätä ne sitaatit pois, kun et niiden merkitystä selvästikään 10. luokalla/amiksessa ole sisäistänyt.

          Eipä siinä kerennyt videoimaan, kun yksinään täytyi rikkoa ensin ikkunat ja siiten levittää sytykkeitä ja sytytysainetta kiinteistöön, tuikata se tuleen ja vielä paeta paikalta suhteellisen vilkkaasti.

          Te reppanat ette ole tehneet yhtään mitään tämän maan eteen tai mutakuonoinvaasion estämiseksi.

          En tiedä auttoiko tuo minunkaan tekoni, mutta eipä ole paikkakunnalle uusia loisia sen jälkeen tullut.

          On tullut paljon, paljon muutakin tehtyä, mutta eiköhän tuo nyt riitä.

          Mitäs meriittejä teillä pikkuhunttareilla oli? Leo (se hintti Leo), juhaL, Jussi, Flyin’ Fag ym. Lienee samasta kynästä tosin kaikki em. reppanat, mutta listatkaa nyt jotakin. Mielikuvitustahan teillä raasuilla piisaa(?).

          Tekoani eivät paikallislehdet eikä valtakunnallinenkaan media noteerannut mitenkään. En toki moisia paskalirpakkeita seuraa — toisin kuin Leo (se hintti Leo), juhaL, Jussi, Flying Faggot — mutta sen verran pidin silmällä, ettei tosiaan sanaakaan asiasta mainittu.

          Mitä tuosta voi päätellä?

          Teistä vitun reppanoista ei ole edes tarrojen liimailuun.

          • Mitä tuosta voi päätellä?

            No selkeästi sen, että hallusinaationt mister Minàhan Sé AXL KLM# etc:lla ovat menneet jo pahasti psykoosin puolelle, tai että antifa on alkanut maksaa trollauspalkkaa, gramma jointtia per kirjoitettu liirumlaarum. Sen verta ahkerasti herra varavaris vaihtaa nikkiä ja provoilee.

            Kiva nähdä, että vitutuskäyräsi on noinkin korkealla, se takaa hyvät naurut meille jatkossakin. Lisää liirumlaarumeita odotellessa, hiljentykäämme.

      • Sulla ainakin nimimerkkejä riittää. 😂 Ikävää jos et pidä minun huumorista.🤔

  3. Esikoto voisi järjestää hieman iloista mieltä ja henkistä tukea näille raiskauksien uhreille ja lähettää vaikka Muhammedin ja Abdin tapaamaan heitä.

  4. Tämä menee juuri niin kuin pitääkin. Suomalainen “mies” ei tee mitään. Ensi vuonna ei liputeta enää ristilippuja pohjoismaissa, sillä se loukkaa meilläkin pian miljoonaa loisivaa musupaskaa. Ei suomalainen “mies” mitään tee silloinkaan. Niin kauan kun kaupasta saa tupakkaa ja kaljaa sekä TV:stä tulee Putousta ja formulaa, niin kaikki on hyvin.

    Näitä ruskeita, keltaisia ja mustia loisia tulee nyt KANSAN ITSE; OMATOMISESTI alkaa naulaamaan seinille. Poliisi ja muut viranomaiset eivät ole kansan puolella, jos ette ole sattuneet kiireiltänne huomaamaan. Eikös juuri nyt juutalaiset tehneet lain Eurooppaan, joka sallii entistäkin vapaammin (jos moinen on mahdollista!) loisten tulon ja täyden elatuksen.

  5. Vinosilmäiset, ruskeaturpaiset afgaaniloiset. Nuo pitäisi kaikki vain tuhota pois täältä. Ei ole olemassa mitään muuta järkevää ratkaisua. Kaikki muu on myöntymistä.

  6. Asiat menevät nykyään tietyssä järjestyksessä, mikäli on kyse yhteiskunnallisesta vakavasta asiasta ja siihen halutusta muutoksesta.
    Aivan kuin poliittiset sodat tai jopa tavanomainen sota.
    Asia täytyy voittaa ensin internetissä, sitten poliittisellä kentällä eli vaaleissa ja sitten vasta siirrytään käytännön tekoihin.
    eli täällä vain palstoilla huutaminen ei ole lainkaan huono asia.

    • miten voitat kansa puolellesi jos vain istut kotona näpytämässä konettta työläiset eivät paljoon internetissä käy jos käyvät nii iltalehden uutiset äkkiä lukevat tai köyhempi luokka jolla ei ole edes varaa nettiin tai älylaitteisiin.

  7. Oltiin Flyin’ Finnin kanssa menossa Köpikseen v. ’94. Lautalla sitten juotiin Tuborgia ja piereskeltiin kilpaa. Nuori juhaL siihen sattui myös ja ihmetteli touhujamme. Flyinn Finn siinä vanhempana rahtarina valaisi hieman nuorta kiinnostunutta ja kuin malliksi päästi kunnon kaljapierun. JuhaL tomerana sanoi myös osaavansa ja puristi ilmoille: piuuuuuu! “Röh-höhö-höh-höö!!”, remelsimme pikkuiselle juhaL:lle. “Neitsyt! Ilmiselvästi”, sanoin, johon Flyinn Finn jatkoi: “Eiköhän siihen Köpiksessä saada muutos…”

    Lisää matkaraportteja kumipyörien kaksikolta tulossa piakkoin!

    • Jahah, arvon Moninikkirambo varisverkon KGBn myyräntyöprikaatista on lyönyt itseään pallosukalla päähän ja vastaanottokeskuksen polttamisen sijasta ominut Jussin nikin hallusinaatioidensa pseudonymiksi. Huomaa kyllä, että vitutuksen määrä on maksimissaan, se on kiva se.

      Sulla on ilmeisesti salainen haave saada ajokortti ja päästä rahtariksi, kun niistä tuolla lailla fantasioit? Jos koet minut jonkinlaiseksi isähahmoksi, tulet valitettavasti pettymään, sillä en aja työkseni ja minulla on jo jälkikasvua. Mitä tarvittavaan yhdistelmäkorttiin tulee, pelkään pahoin, että mopokorttiakaan ei noin pahoissa harhoissa elävälle myönnetä, mutta ainahan voit kokeilla, jahka ikä riittää. Niissä hommissa kun pitää kuulemma olla kaikki muumit laaksossa.

      Lisää sekopäisiä aivopieruja antifan stakhanovilaiselta nikkivarkaalta odotellessa, hiljentykäämme…

  8. Peskääs saippualla suu tai sivistykää. Kaikki eivät pidä töykeästä tai huonosta Suomen kielestä. Asia menee helposti ohi, jos vallankumouksen palkintona häämöttää katuvittuilu. Nielkää Kalevala ja olkaa valmiita.

Comments are closed.