Koti Uutisia Kotimaa Poliisihallitus: Maahantunkeutujia vapaaksi säilöönottokeskuksista, “koska korona”

Poliisihallitus: Maahantunkeutujia vapaaksi säilöönottokeskuksista, “koska korona”

7

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen toimintakieltoa ajava Poliisihallitus on käynnistänyt laittomien siirtolaisten “vapautukset” säilöönottokeskuksista Helsingissä ja Lappeenrannassa. Poliisin mukaan vapautukset ovat perusteltuja koronaviruksen aiheuttamien “poikkeusolojen” vuoksi.

Joutsenon säilöönottokeskuksessa kourallinen maahantunkeutujia käynnisti jo maaliskuussa lyhyen “nälkälakon” vaatien vapauttamistaan. Joidenkin tunkeutujien “lakko” kesti alle vuorokauden, mutta yllättäen Poliisihallitus on silti päättänyt alistua heidän tahtoonsa.

Laittomia siirtolaisia otetaan säilöönottokeskuksiin muun muassa tilanteissa, joissa heidän henkilöllisyyttään ei kyetä vahvistamaan tai heidän epäillään syyllistyvän vapaalla jalalla rikoksiin. Poliisihallituksen päätös useiden tunkeutujien vapauttamisesta onkin merkittävä riskinotto.

Lähde: Yle

7 KOMMENTIT

  1. Ehkä tuo “vapautuspäätös” on lähtöisin sisäministeriltä. Miksi korona-pandemia olisi syy päästää maahantunkeutujia pois säilöstä yhteiskuntaan. Päinvastoin, pandemia on erityinen syy pitää heitä säilössä.

  2. “Ei tarvitse olla laiton, ollakseen rikollinen” sanoo pölliisihallitus perustellessaan PVL:n kieltoa. Mutta kyllä matu voi olla “laiton ja rikollinen” päästäkseen vapauteen vastaanottokeskuskuksesta. Kaksinaismoralismia? Tiedä häntä. Nyt vaan ootellaan että että nämä vapautetut alkaa rellestämään.

  3. Kuvitellaanpa, miten asiat voisivat olla.

    Jos maahantunkeutuja tulee maahan salaa tai harhauttamalla viranomaisia, hänelle tulisi antaa viiden vuoden pakkotyörangaistus kahleissa jonka suorittamisen jälkeen hänet poistetaa maasta tai laitetaan säilöön.

    Jos maahantunkeutuja ilmoittaa rajalla, että hänellä ei ole passia, hänet sijoitettaisiin säilöön toistaiseksi. Jos hän kuulusteluissa harhauttaa viranomaisia tulisi viisi vuotta pakkotöitä, joiden jälkeen säilöön tai vapaaehtoinen maastapoistuminen. Jos puhuu totta, pysyy toistaiseksi säilössä, kunnes suostuu palaamaan. Säilössä olevat olisivat myös työvelvollisia. Jos kieltäytyy työskentelmästä, siitä olisi työskentelyyn kannustavia seurauksia.

    Jos tunkeutujalla on passi ja hakee turvapaikkaa, hänet tulee sijoittaa turvasäilöön, kunnes häntä koskeva uhka on poistunut. Turvapaikan hakija saisi poistua vapaasti Suomesta. Ulkomailta käsin hän voisi hakea siirtolaisen asemaa Suomessa niin kuin muutkin.

    Vankien ja säilössä olevien työvoimaa tulee käyttää niin, että heidän työpanoksensa kattaa kaikki heidän yhteiskunnalle aiheuttamansa kustannukset.

    • “Jos maahantunkeutuja ilmoittaa rajalla, että hänellä ei ole passia, hänet sijoitettaisiin säilöön toistaiseksi.”

      Ja paskan marjat! Takaisin Ruotsiin (turvallinen maa), sieltä Tanskaan (turvallinen maa), sieltä edelleen Saksaan (turvallinen maa) jne. ja – hupsheijaa! – ovat lopulta Irakissa, Iranissa, Turkissa, Pakistanissa, Intiassa, Afganistanissa, Somaliassa jne., joista KAIKKI ovat turvallisia maita YK:n mukaan.

  4. Kiitos hyvästä huomiosta.

    Olet oikeassa. Ensisijaisesti passiton maahantunkeutuja tulee käännyttää takaisin. Sama koskee passillista tunkeutujaa tai turvapaikan hakijaa, jos tämä tulee turvallisesta maasta tai myös jos hän tulee turvattomasta maasta, mutta hänellä on ollut tilaisuus hakea turvaa matkan varrella olleesta turvallisesta maasta.

    Siis jos koneenvaihto tai välilasku on ollut turvallisessa maassa, niin silloin katsottaisiin, että turvapaikan hakeminen Suomesta ei ole mahdollista.

    Jos esimerkiksi Ruotsista tulee rajalle ilmoittautumaan turvapaikanhakijoita, asiasta tulee myös lähettää nootti Ruotsin valtiolle. Sen tehtävä on huolehtia, ettei kenenkään tarvitse lähteä pakoon vainoa Ruotsista.

    Turvapaikan ei tule olla oleskelulupaan rinnastettava. Ei siis oikotie vapaasti elämään ja liikkumaan yhteiskunnassa.

    Oletteko katsoneet ohjelmaa “Australian rajalla”. Siellä aussit reippaasti käännyttävät passillisia ihmisiä.

    • En katso TV:tä, mutta Australia ja Kanada olivat ainakin ennen tunnettuja tiukasta rajapolitiikastaan. Mutta tiedä sitten… Nythän ne on hukutettu ruskeaan, keltaiseen ja mustaan saastaan siinä missä meidätkin täällä Euroopassa. Eli kai sinnekin geelitukat ja muut maahantunkeutujat ovat olleet aina tervetulleita.

      Nykyisin taitaa olla vain Dubain kaltaiset paikat sellaisia, joihon ei oikeasti mennä ja oleskella niin vain ellei ole rahaa tai työpaikkaa. Sieltä lentää pihalla ilman työpaikkaa aika nopeasti.

  5. Vaihtoehdot palautus lesbokselle tai nappi otsaan, saatana jos koko euroopan läpi tulee tätä paskasakkia niin vähän haiskahtaa sosiaalietuukien kiilto olevan silmissä.

Comments are closed.