Koti Uutisia Kotimaa Poliisien henkilöllisyydet tahdotaan piilottaa kansalta

Poliisien henkilöllisyydet tahdotaan piilottaa kansalta

6

Suomen poliittinen poliisi (PolPo) on viime vuosina lobannut ahkerasti uusien vakoilulakien puolesta, jotta se voisi urkkia paremmin esimerkiksi maahanmuuttokriittisiä suomalaisia. Samaan aikaan PolPo vaatii itselleen entistä enemmän anonymiteettiä, jotta viranomaisia ei saataisi vastuuseen teoistaan.

PolPon tuorein vaatimus on se, että poliisien nimet täytyisi poistaa virkapuvuista ja -merkeistä. Näin kansalaisilta voitaisiin pimittää tieto viranomaisten henkilöllisyydestä. Tämä muistuttaa kansainvälisesti tutusta ilmiöstä, jossa poliisit ovat peittäneet tunnisteensa silloin, kun he ovat esimerkiksi pahoinpidelleet kansalaisia.

PolPon mukaan viranomaisten henkilöllisyys täytyy piilottaa muun muassa sosiaalisessa mediassa tapahtuvan “kiusaamisen” vuoksi. “Kiusaamisella” poliisi viittaa siihen, että esimerkiksi vaihtoehtomediat ovat alkaneet julkaista uutisia viranomaisista, jotka ovat asemaansa vedoten yrittäneet uhkailla maahanmuuttokriitikoita hiljaiseksi.

Aloitteella on muun muassa Suomen Poliisijärjestöjen liiton sekä poliisiylijohtaja Seppo Kolehmaisen siunaus. “Näin pyritään hillitsemään ja ehkäisemään epäasiallista vaikuttamista ja maalittamista”, Kolehmainen totesi medialle.

Suomessa poliisia on tähän asti edellytetty näyttämään nimensä kansalaisten oikeusturvan takaamiseksi. Kansalaisten on helpompi vaatia oikeutta, mikäli väkivaltaisesti tai muuten epäasiallisesti toimivan poliisin nimi on esillä.

PolPo on viime vuosina valittanut toistuvasti saamastaan kriittisestä kansalaispalautteesta. PolPo on myös vaatinut telekuunteluoikeutta, jotta se voisi selvittää sosiaalisessa mediassa olevien poliisiparodiatilien ylläpitäjien henkilöllisyydet.

Lähde: Yle

6 KOMMENTIT

  1. VALTIOVALLAN FARSSI

    1. Tääl kyykytetty kansa
    maksaa korkojansa
    vaikka sorron merkit jo kukkuroillaan on.
    Rumaa harvainvaltaa vastaan
    koskaan nähdä herrain maassa
    virkamiesten verikoirat käypi taistohon.

    2. Valtamedia vankka
    siel rahavirta sankka
    valheita levittää yli turvattoman maan.
    Mediamme ylivalta
    trollaa meitä kaikkialla
    elävästä elämästä kamppaillaan.

    3. Poliisimme huolena
    totuus sekä tuonela
    poliittinen vaino se kasvaa yhä vaan
    Sinivuokon sankari
    ilmiannon antavi
    halpa on se vääryyden puolustus.

    5. Maahanmuuton myrskyt
    rajat sekä tyrskyt
    riehuu valtakunnan äärest äärehen.
    Täällä ”risuparrat” saavat
    tytärverta janoavat
    särpiellä väkijuomat kanssa ”rottien”.

    6.Kun vastarintaa tehdään
    niin uusi aika nähdään
    monin verroin kirkkahampi aikamme uus.
    Silloin tämä Suomen kansa
    muistaa puolustajiansa
    ja kyyneleitä palkaks’ saapi sankaruus.

  2. Juurikin näin polpo on jo toiminut ,eli Helsingissä ainakin tapahtunut.Polpo ilman nimikylttejä kansallismielisiä kopittamassa ilma laillista perustetta ja kysyttäessä eivät ole nimeänsä ilmoittanut. Raukat polpoiset

    • Tuossa kyllä huomaa kuinka paljon globalistieliitti, PolPo ja muut kansanpetturit PELKÄÄVÄT Vastarintaliikettä ja kansallissosialismia. PVL:n mielenosoituksissa PolPo varautunut aina täysvarustuksen kera, rynnäkkökiväärit, kommandopipot päässä, koirat ym. Poliiseilla nimilaput otettu pois ja kieltäytyvät näyttämästä virkamerkkiä tai nimeään. Ja tästä korruptoituneen “oikeus” laitoksen kielto-oikeudenkäynneistä puhumattakaan. Kansanpettureilla onkin syytä pelätä! Kansallissosialismi tulee nouseen koko Euroopassa ja silloin siivotaan kaikki roskaväki ja kansanpetturit pois. Maanpetturien palkka on kuolema.
      ELÄKÖÖN VOITTO!

  3. Poliisivaltio on tosiasia. Nyt on kysymys enää siitä, miten ja millä aikataululla se puretaan?

  4. VALTIOVALLAN FARSSI

    1. Tääl kyykytetty kansa
    maksaa korkojansa
    vaikka sorron merkit jo kukkuroillaan on.
    Rumaa harvainvaltaa vastaan
    koskaan nähdä herrain maassa
    virkamiesten verikoirat käypi taistohon.

    2. Valtamedia vankka
    siel rahavirta sankka
    valheita levittää yli turvattoman maan.
    Mediamme ylivalta
    trollaa meitä kaikkialla
    elävästä elämästä kamppaillaan.

    3. Poliisimme huolena
    totuus sekä tuonela
    poliittinen vaino se kasvaa yhä vaan
    Sinivuokon sankari
    ilmiannon antavi
    halpa on se vääryyden puolustus.

    5. Maahanmuuton myrskyt
    rajat sekä tyrskyt
    riehuu valtakunnan äärest äärehen.
    Täällä ”risuparrat” saavat
    tytärverta janoavat
    särpiellä väkijuomat kanssa ”rottien”.

    6.Kun vastarintaa tehdään
    niin uusi aika nähdään
    monin verroin kirkkahampi aikamme uus.
    Silloin tämä Suomen kansa
    muistaa puolustajiansa
    ja kyyneleitä palkaks’ saapi sankaruus.

  5. Vois alkaa kiusaamaan polpoja kertomalla heille omat nimensä. Kyllä tässä alkaa ihan tosissaan miettimään millä ammattiylpeydellä poliisi työskentelee jos ei kehtaa edes suoraan tunnustaa olevansa poliisi.

Comments are closed.