Koti Uutisia Kotimaa Poliisi: vahingonteot moskeijoihin voivat johtaa konflikteihin

Poliisi: vahingonteot moskeijoihin voivat johtaa konflikteihin

20

Pohjoissuomalainen lehti Lapin Kansa julkaisi pitkän artikkelin, jossa käsitellään Oulun moskeijaan kohdistuneita protesti-iskuja. Lehden mukaan moskeijaan on kohdistunut viime vuosina kahdeksan erilaista vahingontekoa, joissa kaikissa on rikottu ikkunoita eri tavoin. Viimeisin teko tapahtui helmikuussa samana päivänä, kun Oulussa alkoi oikeudenkäynti maahanmuuttajapedofiilia vastaan. Tuolloin moskeijan sisälle heitettiin savukranaatti.

Oulun poliisilaitoksen rikostarkastaja Konsta Korhosen mukaan savukranaatin heittäminen moskeijan sisälle on ”vahva ja voimakas viesti”.

– Kyllähän tällä (savukranaatin heittämisellä) on haluttu lähettää voimakkaampi viesti kuin pelkästään ikkunoiden rikkomisella. Tämä on selkeästi askel vakavampaan suuntaan. Yksi vakavampi teko voi johtaa uusiin, vielä kovempiin tekoihin, hän sanoo Lapin Kansan haastattelussa.

PolPo pitää todennäköisenä, että iskut ovat suomalaisten vastareaktioita maahanmuuttajarikollisuuteen, josta erityisesti viime aikaiset alaikäisiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat olleet paljon esillä.

Korhosen mukaan moskeijaiskujen kaltaiset teot voivat lisätä maahanmuuttajien ja suomalaisten välillä olevia jännitteitä, mikä voisi eskaloitua konflikteihin.


Lähde: Lapin Kansa



Lue myös:
PolPo pelkää suomalaisten kostoa Oulun vuoksi
Oulun moskeijaan savupommi-isku, raiskausten käsittely käräjillä alkaa

20 KOMMENTIT

  1. Konfliktit ovat väistämättömiä.
    Suomalaisia ollaan tietysti syyllistämässä mutta kyllähän se vihamielisyys asuu koraanin kirjoituksissa.

  2. Eiköhän suurin syyllinen ole ahllitus ja sen jäsenet jotka shekelien kiilto silmissä on rikkonut kansllisia lakeja tuottamalla ja olemalla estämättä tehokakailla tomilla ei toivottua maahanmuuttoa, samalla on asettanut hunompiosaiset kansalaiset ja laittomat maahantunkeutujat eriarvoiseen asemaan niin että kantaväestön em.osan osuus on huonontunut entisestään.
    Kyllä oikeasti ja suoraan sanoen (populistisesti) että maahanmuuttajat omalla habituksellaan ja teoillaan on kiihoittaneet osaa kansasta heitä itseään vastaan eikä toisin päin.

  3. Antaa mennä vain, poijaat. Viesti on juurikin että tahdomme ajaa raiskarit, rikolliset, pedofiilit ja kaikki nämä rusekanaamaiset loiset pois kuppaamasta ja pilaamasta maatamme; meidän maatamme. Kansaneläkelaitos ei ole heidän kansaansa varten.

  4. Jos näitä tempauksia sattuisi muissakin kaupungeissa, niin todennäköisesti se johtaisi suomalaisten ja matujen välien kiristymiseen entisestään. Sitähän polpo pelkää.

  5. Lisää radikaalia toimintaa, Suomen pojat & tytöt! Tälläkin palstalla moni vakiokirjoittaja on jo aikoja sitten vitsaillut, tuominnut, pilkannut ja halventanut todellisten suomalaisten taistelijoiden tekoja, mutta älkää välittäkö näistä surkeista ihmisistä: he ovat vain kateellisia meille, jotka uskallamme toimia!

    Nyt ääni on muuttunut kellossa, kun vihdoinkin kansallissosialistinen, isänmaallinen Suomi alkaa herätä ja toimia: enää ei säälittävää pilkkaa ja leikinlaskua kuulukaan.

    Suunta on oikea. Nyt tarvitaan lisää tekoja vain – ei mitään muuta.

    • Shlomo, ehdottamasi suunta on väärä. Sellaiset älyvapaat “teot” eivät johda mihinkään mihin PVL pyrkii.

      Muistuttaa Pariisia vuonna 1968, silloin kapinoivilla vaginaalisilla hipstereilla oli tapana tulla poliisimiehen luo ja sylkeä räkää poliisin kasvoille. Kun vaginaalista hipsteriä kysyttiin syytä teolle, vastaus oli että “Luon vallankumouksellisen tilanteen!”

      PVL on vaarallinen Järjestelmälle kun se levittää kansallissosialistisen aatteen. Järjestelmä näet tietää, että “Aate, joka on vallannut massoja – muuttuu materiaaliseksi voimaksi”. Kipinän ylläpito – se on PVLn tärkein tehtävä nyt ja lähitulevaisuudessa (sitten kun tilanne muuttuu tärkein tehtäväkin muuttuu).

      Mikään heitetyt pullot ja rikotut ikkunat eivät pelota Järjestelmää; päinvastoin se on Järjestelmän unelma ja märkä uni että PVL muuttuisi anarkistien tapaiseksi vaarattomaksi joukkioksi.

      Sen sijaan Kansallissosialistinen aate – se on niin radikaali kuin vain voi olla ja siksi he kieltävät PVLn.

      • Perinteiset “fillariteline läpi ikkunasta” ja muut vastaavat vahingonteot ovat juurikin antifanarkkien ja muiden punapiiperöiden tavaramerkki ja saavat aikaan lähinnä myötähäpeää ja sääliä.

        Poliisillehan se olisi mitä mieluisin riemuvoitto saada PVLn tai Odinin jäseniä nalkkiin tällaisista lapsellisista “sankariteoista” ja (päinvastoin kuin punarkkien vaietuissa tapauksissa) julistaa suureen ääneen, millaisia terroristeja ja pahantekijöitä nämä kansallisterroristit ovat ja kuinka Aate on kitkettävä juurineen maasta keinolla millä hyvänsä.

        Siihenkö sitä ollaan pyrkimässä, annetaan poliisille ja punapersepaviaaneille valttiässä ja jokeri kouraan?

      • Pidä, Leo, suusi kiinni.

        Leikkaa ja liimaa nyt vielä pitkät englanninkieliset pätkät – joita et itsekään ymmärrä – jostakin argementeiksesi.

        Älkää välittäkö Leon kaltaisista valeisänmaallisista. Leo odottaa että raiskari ja murhaaja tulee kotiovelle kolkuttelemaan. Tai kerrostalon alaovelle Leon tapauksessa. Hyvin olette kaupunkien “miehet” hoitaneet tonttine. Poliisi käskee ja Leo tottelee. Säälittävää.

        • Poliisi käskee, ministerit käskevät, media käskee: älä tee mitään, suomalainen.

          Totteleeko suomalainen?

          Lämpöisestä kerrostalokämpästä on helppo kirjoitella nettiin. Kuinka moni on valmis lähtemään ulos pakkaseen ja taistelemaan? Nykynuorikin osaa lukea, mutta ymmärtääkö se mitä se lukee? Ja kannattaako ihan kaikkea roskaa edes lukea? Sieltä voi saada outoja ideoita päähänsä, joita sitten totuuksina toistelee täälläkin.

        • Toiminnan mies voi mennä takasin äidin kellariin lukemaan siegeä ja lopettaa internetin käytön.Typerintä mitä kansallissosialistinen liike voi nyt tehdä olisi ,juurikin sinunkaltaiset “toiminnan miehet” pikku terroritekoineen.

  6. Minusta tuntuu, että Polpo on itse tehnyt iskun, jotta pääisisi natsien kimppun

  7. Vastarinta.comin vaikio- eli hupikirjoittajat tuomitsevat kaikenlaisen radikaalin toiminnan. Huvittavaa sakkia. On aika todellisen kansallissosialistin ja isänmaallisen tehdä lopullinen pesäero näihin luikeroihin. Nyt on tekojen aika ja tämä oli vasta alkua!

Comments are closed.