Koti Uutisia Aktivismi Poliisi maalailee itsenäisyyspäivän uhkakuvia

Poliisi maalailee itsenäisyyspäivän uhkakuvia

10

Poliittinen poliisi on tuttuun tapaan aloittanut väkinäisen vastakkainasettelun ja pelon ilmapiirin luomisen itsenäisyyspäivää varten. Tällä kertaa poliisi suosittelee sivullisia välttämään “uusnatsikulkuetta”, kansallismielistä soihtukulkuetta ja kansallismielisiä vastustavaa kulkuetta. Poliisin mukaan näissä tapahtumissa on suuri mahdollisuus konfliktiin, ja sivullisten turvallisuus voi olla vaakalaudalla.

Helsingin poliisin ylikomisario Seppo Kujalan mukaan itsenäisyyspäivästä on vakiintunut mielenosoituspäivä. Aiemmin vastustettiin linnanjuhlien eliittiä. Viime vuosina kansallismielisyys on jalkautunut vahvasti kaduille ja vasemmisto on siirtynyt eliitin vastustamisesta toisaalle. Kujala kertoo poliisin seuraavan tarkasti sosiaalista mediaa ja muita verkkojulkaisuja. PolPon läsnäolo tulee olemaan erittäin vahva Helsingin kaduilla.

Kujala arvioi, että Kohti vapautta! -marssi kerää noin parisataa osanottajaa. PolPo myös kertoi kaikkien mielenilmausten lähtöpaikat, vaikka kaikkien kulkueiden järjestäjät eivät ole tietoa aiemmin julkistaneet. Näin PolPo yrittää lietsoa ilkivaltaa ja konflikteja itsenäisyyspäivälle.

Lähde: Satakunnan Kansa

10 KOMMENTIT

  1. No siinä poliisi on oikeassa, että sivullisten kannattaa välttää äärivasemmistolaisia, koska ei tiedä missä huumepsykooseissa ovat kun näkevät natseja kaikkialla. 🙂

  2. PolPo:n tavoitteena on nimenomaan heittää bensaa hiillokseen, jotta 6.12 tapahtuisi, jotain millä voitaisiin perustella poliisivaltiokehityksen kiihdyttämistä.
    Bonuksena poliisille ja hallintoeliitille on, että laitojen tapellessa 6.12 voivat rotat juhlia linnassa ilman isompia häiriöitä ja keskelle jäävä massasta, eli ns.tavan ihmisistä 20% keskittyy paheksumaan laitaryhmien riitaa ja 80% vahtaa apaattisesti linnanjuhlien “pukuloistoa” unohtaen, että todelliset rotat nimenomaan juhlivat linnassa….

  3. Paras olisi jos PolPo ei tulisi lainkaan paikalle säätämään. Näin myös säilyisi rauha maassa, sillä kommunistit luottavat häiriköinnissään aina siihen, että viime kädessä PolPo pelastaa. Ilman PolPoa kommunistitkaan eivät tulisi häiriköimään.

  4. Tämän vuoden marssia olisi pitänyt alkaa mainostaa jo paljon aikaisemmin. Tullaankohan saamaan yhtä vankkarivistä kulkuetta aikaiseksi kuin viime vuonna? Itse olen joka tapauksessa paikalla. KOHTI VAPAUTTA!

    • Kyllähän toi pitäs olla jo tiedossa että joka vuosi nää järjestetään. Eli valmistautumisen voi aloittaa aina jo 7.12 alkaen.

    • Kyllä tuo itsenäisyyspäivä on jo muodostunut perinteeksi kansallismielisille, että luulisi sen olevan kaikilla kalenteriin merkattuna. Ja tätähän aloitettiin mainostamaan jo kuukausi ennen tapahtumaa.

      Jokainen voi tietysti osallistua omatoimisesti mainostamiseen netissä ja kaduilla.

  5. Mihinköhän tuo PolPon arvio “noin parista sadasta” perustuu, kun viime vuonna paikalla oli lähemmäs 500 osallistujaa?

    Tietysti se on PolPolle arvovaltatappio, että kansallismieliset tapahtumat kasvavat heidän propagandastaan huolimatta, joten yrittävät sen vuoksi vähätellä ilmiötä.

    • PolPo on katsos laskenut sen niin, että monet marssille tulijoista kiinniotetaan jo ennakoivasti “rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi”.

  6. Eikös poliisin tehtävänä ole ylläpitää yleistä järjestystä ja auttaa rikosten selvittämisessä eikä ruveta propagandatoimistoksi?

    Suomessa poliisin propagandaosasto on saanut paljon valtaa viime vuosina. Lausunnot eivät ole enää lausuntoja ja tehtävänkuva on muuttunut kuin itsestään. No, ehkä poliisinkin tehtävänkuva muuttuu jos oikeuslaitos saadaan pois poliittisen päätöksenteon ikeestä. Nythän se on politikkojen käsikassara. Niinkuin vasemmiston takku ja antifa.

Comments are closed.