Koti Uutisia Kotimaa Poliisi ja valtamedia antoivat kurdiväkivallalle jälleen hyväksynnän

Poliisi ja valtamedia antoivat kurdiväkivallalle jälleen hyväksynnän

25
Kuvakaappauksia pahoinpitelyvideolta.

Suomen poliittinen poliisi (PolPo) on jälleen antanut kurdikommunistien hakata suomalaisia vapaasti julkisella paikalla. Suomen valtamedia on puolestaan tuttuun tapaan sensuroinut pahoinpitelyuutiset, sillä kurdiväkivallan käsittelyn pelätään ruokkivan “rasismia”. Kurdeilla on myös poliittinen lisäsuoja siksi, että Lähi-idässä he toimivat Israelin sijaissotilaina.

Valtamediassa on kohistu viimeisen viikon aikana “poliittisesta väkivallasta” muun muassa siksi, että kansanpetturiulkoministeri Timo Soinin kimppuun lähes käytiin vaalikojulla. Lisäksi Vastarintaliikkeen rauhanomaista kampanjointia Turussa kutsuttiin “uhkaavaksi” ja “aggressiiviseksi”, vaikka kampanjointiin ei ole liittynyt lainkaan väkivaltaa.

Media, poliisi ja puolue-eliitti ovat sen sijaan olleet visusti hiljaa aidosta poliittisesta katuväkivallasta, jossa erityisesti kurdikommunistit ovat kunnostautuneet. Suomessa asuu pieni mutta äänekäs ryhmä kurditaustaisia rintamakarkureita, jotka järjestävät säännöllisesti kaoottisia “mielenosoituksia” osoittaakseen tukea Israelin sekä Yhdysvaltojen aseistamalle ja rahoittamalle YPG-terroristijärjestölle.

Suomen PolPo ei ole uskaltanut joko pelkuruuttaan tai poliittisista syistä puuttua katutapahtumiin, joissa kurdit ovat osoittaneet avoimesti tukea terroristiryhmille sekä pahoinpidelleet heitä kuvaavia suomalaisia. Valtaosa väkivallasta on tapahtunut Helsingissä, mutta kurdit ovat riehuneet lisäksi muun muassa Tampereella.

Viime viikonloppuna kurdit alkoivat riehua jälleen, kun he huomasivat tulleensa kuvatuksi julkisella paikalla. Kurdit potkivat ja hakkasivat lippukepeillä Helsingin keskustassa olleita suomalaisia, kunnes ainakin yksi uhreista joutui sairaalaan.

Helsingin poliisi ei puuttunut väkivaltaan eikä vaivautunut edes julkaisemaan asiasta tiedotetta, vaikka rikokset lähetettiin suorana Internetiin. Valtamedia ei ole kirjoittanut asiasta sanaakaan, eikä yksikään puolue ole tuominnut kurdiväkivaltaa.

Lähde: Youtube

25 KOMMENTIT

  1. On se kumma kun kaikki suomalaiset pelkää ja kumartelee tuollaisia kurdinilkkejä.

    Tuolla Odinien olisi pitänyt olla katupartiossa koska nuo sisäsiittoiset sukurutsaaja-kurdit käyvät jo ohikulkijoiden kimppuun.

  2. Ei kai tähän kuin >300mm putki niin saa hyviä kuvia vähän kauempaakin. Eikä tarvitse joutua hyökkäysten kohteeksi.

    • Maahantunkeutujan sopii yrittää käydä päälleni, yhet meinasivat käydä porukalla päälle stadin rautiksella, mutta jättivät uhkailut vain uhkailuksi, kun en tavallisen suomalaisen tapaan lähtenyt vain karkuun vaan jäin kuuntelemaan näiden apinoiden uhkailuja ja tuimia tuijotuksia 😀 älkää saatana antako periksi näille

      • Eivät tule apinat edes apinamaissa keskenään toimeen, niin miten ne tänne voisivat sopia! Jep, nyt helsinkiläiset: man up!

  3. Vähemmistöillä on kivaa Suomessa, sillä täällä valtaakin pitää eräs vähemmistö.

    • Kurdeja on vähintään 40 miljoonaa, Juutalaisia vajaat 14 miljoonaa, Mustalaisia n. 12 miljoonaa ja Somalejä on n. 17 miljoonaa.

      Suomalaisia 5 miljoonaa, mutta jostakin käsittämättömästä syystä suomalaiset pitävät itseään enemmistönä ja kaikki muut kansat ja rodut vähemmistönä. Esimerkiksi neekerit, joita on nykyisin n. 1400 miljoonaa (l. 280 kertaa enemmän kuin suomalaisia), suomalaisten mielestä ovat vähemmistö.

      • Nyt olikin puhe kansallisvaltiosta, jonka alueella kantaväestö edustaa enemmistöä.
        Suomessa suomalaiset ovat enemmistö ja muualta tulleet vähemmistöjä määrällisellä edustuksella.
        Tähän on turha sotkea globaaleja yksiköitä, jossa kaikki muut ovat vähemistöjä kiinalaisiin/ intialisiin verrattuna.

        • Kun kansallisvaltion rajat on auki silloin biologiselle rotujen väliselle taistelulle ei ole mitään estettä. Toiset populaatiot kasvavat, toiset taas supistuvat. Trendeillä on merkitystä, ei lukumäärällä. Suomalaiset eivät ymmärrä, että “määrällisenä vähemmistönä” olevat muunrotuiset ovat omien rotujensa etujoukot (ransk. ‘avant-garde’) jotka tulivat valloittamaan sillanpääasemat.
          “Sillanpääasema (ransk. tête de pont) on sotilastermi, joka tarkoittaa vesistön ylityksen jälkeen saavutetun aseman vahvistamista lisäjoukoilla ja sen käyttämistä jalansijana jatkohyökkäyksille.”
          Etujoukkojen määrällinen pienuus ei ole ratkaiseva. Sen sijaan valloittajarodun kokonaismäärällä on merkitystä, koska etujoukkojen jälkeen saapuu paljon vahvistuksia eli varsinaisia miehitysjoukkoja.

          • Ja taas ollaan sen ikuisuuskysymyksen äärellä, miksi ylipäätään jaksetaan jauhaa valtiosta jota pitäisi puolustaa.
            Suomen kohdalla ei ole Suomea jota puolustaa. Kun Suomen valtiomuotoa muutettiin kysymättä muutoksista kansalta, tämä maa muuttui kertaheitolla kansanvallasta miehityshallinnon alaiseksi länsivaltojen leikkikentäksi. Ja tuloksiahan on nyt näkyvissä. Hinttipuuhastelut on pop ja in, neekerin halaaminen se vastaa vänkää onkin ja ei sovi unohtaa suurinta huuhaata 2000-luvulta, eli ilmastohulluutta.
            Suomen Tasavalta on aikansa elänyt instituutio, joka tulisi balkanisoida autonomisiin tai jopa itsenäisiin maakuntiin, eli vieden tätä SOTE-maakuntamallia hieman pidemmälle.
            Yksi kaupunki, kahden-kolmen muun suuren kaupunkiseudun tuella, saa sanella koko laajan Suomen asiat. Kaupunkilaisjärki ei sovellu maaseudulle, kuten ei maalaisjärkikään sovellu urbaaniin ympäristöön.

          • S.P ilmaisi asian selkeästi. Itsenäisyys sekä sitä myöden valtion status annettiin ilmaiseksi pois vain ja ainoastaan voitontavoittelun vuoksi.

    • Ovat bolshevisteja, Leninin bolshevistien tähti lipuissa. He haluavat “rasististen” verta, kuten esi-isänsä Lenin sekä “Rasisti” -haukkumanimen aseeksi keksinyt Trotsky halusivat.

      Tämä on suoraa hyökkäys-sotaa. Meidän halutaan olevan huomaamatta bolshevistisen taustan tässä, ja luulevan että Kurdi-agenda on se mistä on kyse, kun se on vain kulissi harhaan johtamiseksi.

  4. Ei olisi pahitteeksi organisoida 10-20 hebgen einsatzgruppea joka saapuisi paikalle nopealla varoitusajalla.
    Logoton, naamioitu ja raskailla astaloilla siinä missä erinomaisella fysiikalla sekä älyllä.
    Tällaisella porukalla saisi kurditerroristit huutia ja “ymmärtäisivät” asemansa heille tutulla kehonkielellä.

  5. tonne voi tehdå iskun ja laittaa noi vitun rumat neekeri huoranpenikat ja allahin raiskaamat äpärät kylmäks, huora raiskaaja allah, raiskasi huora homo pedofiili mohhamedia perseeseen, siitä tuli ruma hiekka neekeri äpärä, jonka jälkeläisiä ovat kaikki ählämit

  6. Todella vastenmielistä katseltavaa videolta kun Härmän jätkät juoksee karkuun ja huutaa ei väkivaltaa ja itkee miten heitä ei polpo suojele.

    • Niin, kannattaisi seuraavalla kerralla ottaa veitset ja pamput mukaan jos aikoo mennä kuvaamaan näiden elukoiden mölyämistapahtumia eikä itkeä ja juosta karkuun kuin pikkutytöt. Säälittävää, mutta mitä näiltä Suomi ensin haittaisänmaallisilta voi odottaakaan?

  7. Aika säälittävää ja turhauttavaa katsottavaa, kun nainen jankuttaa ” lopettakaa väkivalta, se on laitonta” eikö se riitä kun kerran sanoo, ei jaksanu katsoo loppuun asti.

    • Ois varmaan riittänytkin, mutta en ollut oikein oma itseni tuossa ja tilanne meni tunteisiin.

Comments are closed.