Koti Uutisia Poliisi ja sisäministeri: häiriöt ja väkivalta lisääntyneet vastaanottokeskuksissa

Poliisi ja sisäministeri: häiriöt ja väkivalta lisääntyneet vastaanottokeskuksissa

3

Poliisi ja sisäministeri kertovat kriisikokouksessa, että häiriöiden, levottomuuksien ja väkivaltaisuuksien on todettu lisääntyneen vastaanottokeskuksissa ja niiden liepeillä. Tämä on täysin päinvastainen poliisin muutama kuukausi sitten antamasta lausunnosta, jossa väitettiin, ettei maahanmuuttajien tulo tule lisäämään levottomuuksia tai poliisien työtä.

Poliisiylijohtaja Kolehmainen kertoo, että esimerkkinä nousi esiin naisiin kohdistuva häirintä, kuten vislailu, koskettelu ja väkisin suuteleminen. Kolehmaisen mukaan viesti ympäri maan poliisiasemilla on samanlainen.

Helsingin Uutiset kertoi muun muassa aiemmin syksyllä asukkaiden huolista kauppakeskus Jumbossa tapahtuvasta ahdistelusta. Turvapaikanhakijoihin liittyneessä asukastilaisuudessa asukkaat mainitsivat muun muassa Jumbossa lisääntyneet peräänvislailut ja koskettelut.

 

Poliisiautoja vastaanottokeskuksen pihalla, johon poliisi ensin viittasi tiedotteessaan tavallisena "asuntona".
Poliisiautoja vastaanottokeskuksella, johon poliisi ensin viittasi tiedotteessaan tavallisena “asuntona”.

 

Lähteet: Turun Sanomat, Helsingin Uutiset

3 KOMMENTIT

  1. Niin, kirves ja vesuri. Niillä voi leikata makkaraa ja tehdä maukasta ruokaa 😀

  2. Tämän nyt ei pitäisi yksinkertaisimmallekkaan olla ylla yllätys, mutta piti sitten poliisien valehdella tästäkin…

Comments are closed.