Koti Uutisia Poliisi haluaa Vastarintaliikkeen marssivan Göteborgin synagogan ohi kesken jom kippurin

Poliisi haluaa Vastarintaliikkeen marssivan Göteborgin synagogan ohi kesken jom kippurin

15

Nordfront sai poliisilähteen kautta tietää Ruotsin poliisipäällikkö Dan Eliassonin ottaneen ohjat Göteborgin poliisilta omiin käsiinsä liittyen poliisin toiminnan suunnitteluun Vastarintaliikkeen mielenosoituspäivänä 30. syyskuuta. Samalla mielenosoitukselle ehdotettiin uutta reittiä. Uuden ehdotuksen mukaisesti reitti kulkisi Avenyn sijasta toista tietä, joka Suur-Göteborgin poliisipäällikkö Erik Nordin mukaan toisi mielenosoituskulkueelle “paremman suojan”.

Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että Nord on närkästyttänyt tällä reittisuunnitelmalla väärän ihmisryhmän: perjantaina ruotsalaismediat uutisoivat uuden mielenosoitusreitin kulkevan hyvin läheltä Göteborgin synagogaa, keskellä juutalaisten jom kippur -juhlintaa. Jom kippur osuu tänä vuonna 29. ja 30. päivään syyskuuta.

“Tällaista on siis tapahtumassa yhtenä meidän pyhimmistä päivistämme. Kunnioitan kyllä kaikkien oikeutta osoittaa mieltään, jopa natsien. En voi kuitenkaan ymmärtää sitä, että heidän annettaisiin kulkea niin läheltä meitä juuri tuona päivänä, kommentoi Göteborgin juutalaisen seurakunnan tiedottajien edustaja Linnéa Katz SVT:lle.

Katz kertoi myös hänen seurakunnassaan olevan henkilöitä, jotka ovat “selvinneet holokaustista”. Katzin mukaan on loukkaavaa, että ihmisten, jotka eivät usko holokaustitarinoihin, annetaan mennä juutalaisen seurakunnan ohitse.

“Holokaustiselviytyjät, heidän lapsensa ja lastenlapsensa kantavat kaiken aikaa sisällään traumoja tapahtumasta, jota ei näiden mielenosoittajien mukaan ole tapahtunut. Näille samoille ihmisille ollaan siis antamassa lupa osoittaa mieltään synagogamme ulkopuolella tuona tiettynä päivänä”, päivitteli Katz.

Juutalainen seurakunta ei ole ainoa, joka on suuttunut poliisin suunnitelmista; myös sionistiomisteinen media valittaa asiasta kovaan ääneen. Pääkirjoituksessaan Dagens Nyheteriin Erik Helmerson kauhisteli, kuinka “häpeällisen huonosti poliisi on hoitanut natsien Göteborgin-mielenosoituksen järjestelyt”. Helmerson ei ollut näreissään vain siitä, että Vastarintaliike on marssimassa synagogan lähialueen ohitse. Lisäksi hän ei voi sietää sitä, että mielenosoitus pidetään samaan aikaan suurten kirjamessujen kanssa, jotka ovat hänen mukaansa “demokraattisen, humanistisen keskustelun keskipiste”. Suurin lobbari toisinajattelijoiden pitämiselle pois kirjamessuilta on kuitenkin ollut Helmersonin oma työnantaja Dagens Nyheter.

Kun SVT painosti Nordia kertomaan, oliko hänen mielestään sopivaa vetää mielenosoituksen reitti kulkemaan aivan synagogan takapihalta keskellä jom kippuria, Nord vastasi, ettei mikään laissa velvoita ottamaan tällaisia asioita huomioon.

Katso videonpätkä juutalaisista rituaaleista jom kippurin juhlinnan aikana:

Lähteet: Nordfront.se, SVT, Dagens Nyheter

15 KOMMENTIT

  1. Onko Nord sittenkin meidän miehiä? 😀 En usko että olisi sattumalta vetänyt tämän reitin, jotakin hassua tässä on.

    • Ei, vaan päinvastoin. Tuolla polpo yrittää hakea epätoivoisesti provosoimalla syytä, että voisi marssin keskeyttää niillä main. Stay frosty, gents.

      • Samaa mieltä. Ei missään nimessä kannata marssia tuon synagogan ohi. Koko touhu on poliisin taholta suunniteltu niin, että PVL saisi tapahtuneesta mahdollisimman huonoa mainetta.

        • Sitten vaan niin maan perkeleesti kameroita ja kuvaajia mukaan dokumentoimaan marssia, koska jotain iskua vastarintaliikettä vastaan suunnitellaan tuolla marssilla, saattaa olla soluttautujia mukana pistämässä homman ranttaliksi kesken juutalaisten sairaiden rituaalien. Voi odottaa mitä vain.

  2. Oy vey! Taitaa poliisi joutua perääntymään vaatimuksessa, koska nyt on astuttu korkea-arvoisille varpaille.

  3. Tuo noiden touhu näyttää joltain saatananpalvonnalta, ja joidenkin tulkintojen mukaanhan se sitä onkin. Aavikkouakonnoissa tuntuu olevan kova kiinnostus eläinrääkkäystä kohtaan.

  4. Ei juutalaisia saa häirtä että ne muistavat lausua mantransa kolmeen kertaan, jonka jälkeen voivat taas valhdella vuoden hyvillä mielin. Ja sitten taas seuraavana vuonna pitää muistaa uudistaa mantra, että taas saa valehdella hyvillä mielin.

    Olsihan se kamalaa jos joku unohtaisi mantran ja joutuisi puhumaan vuoden verran totta. Ja vastaamaan allekirjoituksistaan. Miten ikinä siitä voisi selvitä.

  5. hahahaaa paskaa! täyttä paskaa jutkut pelkää että lampaat herää!!

  6. Käsittämätöntä sontaa. Mistä jutkut on kehittänyt tuon muodin?…sairain uskonto heti jonkun houreisen Beduiinin aivopierun jälkeen. Puf… ja kaikki asuisivat Madagascarilla.

  7. >”Holokaustiselviytyjät, heidän lapsensa ja lastenlapsensa kantavat kaiken aikaa sisällään traumoja”
    Oy vey, holy hoax on oleva osa juutalaista perimää loppuun saakka.

  8. Mossadin agentti murhasi Turussa kaksi ja haavoitti kahdeksaa n
    100-200 metrin päässä synagoogasta. Katselikoham Shlomo tapahtumia kiikareilla ilakoiden “nyt menee tiedustelulaki läpi, hah hah haa pääsemme vakoilemaan goy kansaa”

  9. Poliisipäällikkö Dan Eliassonin tarkoituksella tekemää vittuilua ajamalla kuin käärmettä pyssyyn “turvallisuus syistä” Vastarintaliikkeen mielenosoituksen kulkemaan juutalaisten syliin Synagoogien läheltä jutkujen yhdestä lukemattomista jenkka-juhlista.

Comments are closed.