Koti Artikkelit Pohjola-päivät 2015 Ruotsissa

Pohjola-päivät 2015 Ruotsissa

31

Viime viikonloppuna Keski-Ruotsissa järjestettiin jälleen vuotuiset Pohjola-päivät. Tapahtumaan osallistui tälläkin kertaa jäseniä ja aktivisteja myös Suomesta. Tämän vuoden Pohjola-päivien pääteemana oli Ruotsin Vastarintaliikkeen parlamentaarinen elin. Kaikki odottivatkin jännittyneinä puolueen nimen ja puolueohjelman julkaisua.

2015-Nordendagarna-1-460x265

Saavuimme tapahtumapaikalle puoli yhden aikaan hyisen kylmänä perjantaiyönä kymmentuntisen laivamatkan ja yli neljä tuntia kestäneen ajomatkan jälkeen. Paikan päällä oli tarjolla ruokaa nälkäisille matkalaisille, ja ruoan jälkeen ihmiset siirtyivät pikkuhiljaa nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Lauantaiaamuna herätys soi kello seitsemän. Aamupalaksi syötiin puuroa ja leipää järjestäjien laittaessa paikkoja kuntoon ja ripustaessa banderolleja ja lippuja. Odoteltiin jonkin aikaa, että aikaisin lauantaiaamuna kotoaan lähteneet osanottajatkin ehtivät tapahtumapaikalle asti. Päivän ohjelma alkoi kello 10. Pohjola-päivien isäntä Rikard Johansson piti tervetuliaispuheen ja kävi päivän ohjelman lävitse. Seuraavaksi syötiin lounas, jolla oli tarjolla pastasalaattia.

Lounaan jälkeen urheiluosuuteen ilmoittautuneet jaettiin neljään viiden hengen joukkueeseen. Ensimmäisenä lajeista oli vuorossa perinteiseen tapaan köydenveto, sitten paini ja uutena lajina kottikärrykävely. Jokainen joukkue käveli kottikärryinä ruohokentän päästä päähän yhteensä kolme kertaa niin, että kaikki joukkueen jäsenet olivat kävelleet käsillään joka kerralla. Osallistujien mukaan tämä kävi kiitettävästi lihasten päälle köydenvedon ja raskaan painimisen jälkeen.

2015-Nordendagarna-11-460x2522015-Nordendagarna-2-460x2672015-Nordendagarna-3-460x255

Kaikkien kolmen lajin voittajaksi selviytyi kovan kilpailun jälkeen joukkue numero neljä, ja kyseisen joukkueen jäsenet väänsivät lopuksi kättä siitä, kuka tulisi olemaan vuoden taistelija. Koko kilpailujen voittajan julkistaminen säästettiin myöhemmälle iltaan. Kädenväännön jälkeen siirryttiin vaatteiden vaihdon kautta päivällispöytään, jossa odotti mehevää lammaspaistia.

Seuraavaksi oli vuorossa puheosuus. Ensimmäinen puhuja oli Pär Sjögren aiheenaan Vankeinavun toiminnan uudelleenkäynnistyminen Ruotsissa. Sjögren muistutti puheessaan, että pidätetyillä Vastarintaliikkeen jäsenillä ja aktivisteilla on aina oikeus tukeen, edellyttäen, että henkilön pidätys tai vankeustuomio koskee toimintaa liikkeessä. Mikäli käy niin, että henkilö esimerkiksi juo itsensä humalaan ja joutuu tappeluun, joka johtaa vankeusrangaistukseen, ei hän voi olettaa saavansa tukea Vankeinavulta.

Vankeinavun päätehtävä on Sjögrenin mukaan auttaa Vastarintaliikkeeseen kuuluvia poliittisia vankeja ja heidän perheitään, neuvoa juridisissa asioissa ja levittää tietoa Vastarintaliikettä koskevista tapahtumista ja oikeusprosesseista. Vankeinapu antaa taloudellista tukea joka kuukausi vangittuina ja pidätettyinä istuville vapaustaistelijoille. Se etsii parhaillaan päteviä asianajajia, jotka eivät ole hallitsevan poliittisen järjestelmän käsikassaroita.

Sjögren lopetti puheensa käsittelemällä Vankeinavun tulevaisuudensuunnitelmia. Vankeinapu on tällä hetkellä riippuvainen Vastarintaliikkeeltä tulevasta taloudellisesta avusta. Sjögrenin mukaan tulevaisuudessa pyritäänkin siihen, että Vankeinapu saisi tarvittavan määrän tuloja lahjoituksina ja tukituotteiden myynnistä saatavilla rahoilla eikä se enää tarvitsisi erillistä tukea Vastarintaliikkeeltä. Ajallaan vankeinapu tulisi maksamaan myös sakot ja jopa vangittujen tovereiden laskut. Tulevaisuudessa sen on tarkoitus myös laajentaa tukeaan Vastarintaliikkeen ulkopuolisille kansallismielisille.

Pär Sjögren puhuu.
Pär Sjögren puhuu.
Stanislav Vorobjev puhuu venäjäksi, puhetta tulkataan ruotsiksi.
Stanislav Vorobjev puhuu venäjäksi, puhetta tulkataan ruotsiksi.

Pohjoismaisten vieraiden lisäksi tapahtumaan oli saapunut vieraita Venäjältä Russian Imperial Movementista. Liikkeen johtaja Stanislav Vorobjev toivotti Vastarintaliikkeelle menestystä vapaustaisteluun varoittaen, että länsimaisen sivilisaation perinteisiä arvoja vastaan käydään nyt täysmittaista sotaa.

Vorobjev halusi muun muassa muistuttaa yleisöä siitä, että sionistit tulevat soveltamaan Lähi-idässä käyttämäänsä taktiikkaa myös Eurooppaan sen kansoja hallitakseen ja ne lopulta tuhotakseen. Hän mainitsi tällaisesta taktiikasta Lähi-idän esimerkkinä Isisin. Vorobjev puhui myös kansallismielisten kohtelusta Venäjällä; hän halusi painottaa Venäjän hallituksen kohtelevan kansallismielisiä yhtä sikamaisesti kuin Ruotsissa ja muualla Euroopassa nostaen syytteitä ja tehden kotietsintöjä hatarin perustein.

Vorobjevin puheenvuoron jälkeen Pär Öbergin oli viimein tullut aika julkistaa Ruotsin Vastarintaliikkeen puolueen nimi ja puolueohjelma. Puolueen nimi on Pohjoismainen Vastarintaliike ja puolueohjelma on seuraava:

1. Joukkomaahanmuutto on välittömästi pysäytettävä. Suurin osa niistä, jotka eivät ole etnisesti pohjoiseurooppalaisia tai pohjoiseurooppalaisille läheistä sukua, tullaan palauttamaan lähtömaihinsa tai niiden lähialueille humaaneimmilla mahdollisilla tavoilla.

2. Globaalin, taloudellisesti ja sotilaallisesti suuren osan maailmaa miehittäneen sionistisen valtaeliitin murtaminen pitkällä tähtäimellä.

3. Omavaraisen valtion rakentaminen yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa. Valtiolla on yhteinen puolustus, valuutta, keskuspankki sekä pääpiirteisesti yhteiset lait ja säännöt. Tämä sisältää myös välittömän eroamisen Euroopan unionista ja muista kansalle vihamielisistä liittoumista.

4. Vahvan hallinnon rakentaminen. Hallinnossa korostetaan kansan päätäntävaltaa. Vastuulliset asemat Pohjoismaisen valtion johtotehtävissä jaetaan pätevyyden perusteella ja valtion tehtävä on ensisijaisesti työskennellä kansan säilymisen ja hyvinvoinnin eteen. Sananvapaus tulee olemaan Pohjoismaisessa valtiossa kattava.

5. Valtamedian tulevat omistamaan Pohjolan kansalaiset. Sekä ulkomaiset että kotimaiset kansaa kohtaan vihamielisesti toimivat mediat tullaan kieltämään. Yhä enemmän keskitettyä valtamedian omistusta tullaan vastustamaan.

6. Modernin yhteiskunnan luominen niin, että se on sopusoinnussa luonnonlakien kanssa. Eläinsuojelulakimme tulevat perustumaan taloudellisen voiton sijasta etiikkaan. Luontoa ja sen resursseja käytetään järjenmukaisesti ja tulevaisuutta ajatellen. Jokamiehenoikeuksia tullaan suojelemaan.

7. Kansallissosialistisen valtion rakentaminen. Resurssit jaetaan niin, että niitä riittää koko kansalle, sekä heikoille että vahvoille. Tässä valtiossa kaikilla on mahdollisuus hyödyntää potentiaaliaan. Kansallissosialistisessa valtiossa on olemassa sosiaalinen tukiverkko, joka turvaa kansalaisten oikeudet, mutta muistuttaa myös velvollisuuksista. Valtio kontrolloi infrastruktuuria niin, että se palvelee koko kansaa; tämä vaatii suurempaa vastuunottoa kuin mihin yritykset pystyvät. Samanaikaisesti yrittäjyyteen ja innovatiivisuuteen kannustettaisiin.

8. Yleinen asevelvollisuus ja uskottava puolustus. Kaikilla niillä, jotka ovat suorittaneet asepalveluksen, on oikeus kantaa asetta ja varustusta siihen liittyen. Jokainen kansalainen edistää omalla toiminnallaan kansanpuolustusta sekä ulkoisia että mahdollisia sisäisiä uhkia vastaan.

9. Kansallissosialistinen pohjoismainen valtio on oikeusvaltio, jossa kaikki ovat tasa-arvoisia lain edessä. Tuomioistuimissa istuvat koulutetut ja pätevät juristit. Kansantuomioistuin perustettaisiin ratkaisemaan törkeitä kansanpetturuustapauksia.

Pär Öberg.
Pär Öberg.

Illan viimeinen puhuja oli Ruotsin Vastarintaliikkeen operatiivinen johtaja Simon Lindberg, joka aloitti puheensa kertomalla, että Vastarintaliike on Ruotsissa kahden kuukauden aikana järjestänyt yli 400 erilaista aktiviteettia, mikä tarkoittaa noin viittä aktivismiraporttia päivässä. Hän halusikin sanoa, että liikkeen aktivistit ja jäsenet ovat taas kerran ylittäneet itsensä.

“Emme ole vain ylittäneet itseämme, vaan sanoisin, että olemme vieneet taistelun aivan uudelle tasolle. Emme ole myöskään saaneet nostettua vain aktiviteettien määrää, vaan olemme kesän aikana järjestäneet myös monia katuaktivismeja ja muita aikaa vieviä ja isompia aktiviteetteja lukuisissa eri kaupungeissa. Lyhyesti ja yksinkertaisesti voin ylpeänä sanoa: Vastarintaliike on vahvempi kuin koskaan!”

Lindberg otti Kreikan Kultaisen aamunkoiton esimerkiksi siitä, kuinka parlamentaarisessa taistelussa on mahdollista onnistua. Hän selvensi vielä, ettei Kultainen aamunkoitto ole työskennellyt vain parlamentaarisella puolella vaan myös kadulla. Näin se on pystynyt levittämään taistelua koko kansan keskuuteen ja kaikille rintamille.

Puheensa lopuksi Lindberg totesi Vastarintaliikkeenkin olevan laaja liike:

“Olemme ehdottomasti Vastarintaliike joukkomaahanmuuttoa vastaan, mutta myös ympäristön ystävien, maanviljelijöiden ja ruotsalaisten työläisten järjestö, joka vaatii siedettävää elämää tehtaiden sisällä. […] Toverit, meidän liikkeemme nousee ja kasvaa. Meillä on pitkä ja vaikea tie kuljettavana, mutta olemme oikealla tiellä; ensimmäiset horjuvat askeleet voivat olla ratkaisevia. […] Valtaamme pala palalta isänmaamme takaisin ja pohjoinen kansa alkaa vihdoin viimein herätä unestaan. […] Olkaa ylpeitä siitä, mitä teette – jatkakaa taistelua, se on vasta alkanut!”

Simon Lindberg.
Simon Lindberg.
Vasemmalla vuoden taistelija Anders Rydberg, oikealla Rikard Johansson.
Vasemmalla vuoden taistelija Anders Rydberg, oikealla Rikard Johansson.

Tämän jälkeen pidettiin vielä kyselytunti, jonka aikana Ruotsin Vastarintaliikkeen valtionjohto vastasi kysymyksiin parlamentaarisesta elimestä ja puolueohjelmasta. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä, vuoden taistelijaksi julistettiin Anders Rydberg Tukholman ryhmästä. Palkinnoksi voittaja sai sata euroa käytettäväkseen Ruotsin Vastarintaliikkeen verkkokauppa Nordfront Förlagissa.

Tämän jälkeen päivän virallinen osuus julistettiin päättyneeksi ja osa paikallaolijoista jäi vielä viettämään iltaa seurustellen tovereiden kanssa. Meidän ryhmämme oli kuitenkin aika lähteä silmät ristissä ajelemaan sateisessa säässä kohti Tukholmaa ja satamassa odottavaa aamulaivaa. Matkaseurueemme kiittää Pohjola-päivien järjestäjiä antoisasta ja informatiivisesta viikonlopusta!

 

Maria Pöysti

31 KOMMENTIT

  1. Mitä mieltä SVL:n johto on tästä Russian Imperial Movementin kanssa veljeilystä?

    Huono idea mielestäni ja toivon ettei SVL lähde etsimään yhteistyökumppaneita samanlaisella epätoivoisella ja naiivilla innolla kuin ruotsalaiset. Nordfrontista voi lukea jopa kirjoituksia joissa väitetään etteivät muslimitkaan ole vihollisiamme. Viittaan Joakim Blixtin kirjoitukseen “Seger genom revolutionär kamp”, jossa näin väitetään. On aikamoinen pettymys lukea tällaisia ilmiselvästi epätosia väitteitä Ruotsin radikaaleimman ja jotakuinkin ainoan kansallismielisen järjestön sivuilta.

    • Mitä tarkoitat “veljeilyllä”? Jos Venäjän hallitukseen erittäin kriittisesti suhtautuva venäläinen kansallismielinen puhuu tapahtumassa, niin millä tavalla se on epätoivoista? Ja tuon muslimikirjoituksen näkökulma oli hyvin samanlainen kuin tässä artikkelissa: http://www.vastarinta.com/magneettimedian-kattava-artikkeli-terrorismin-ja-pakolaistulvan-todellisista-syista/

      Eli kukaan ei ole tekemässä ryhmähalia muslimien kanssa, vaan muistutetaan, etteivät muslimit ole tuhonneet Eurooppaa vaan sionistit.

      • Venäläiset poikkeavat meistä länsieurooppalaisista ihan helvetisti. Heillä on aivan erilainen mentaliteetti, moraalikäsitys jne. Tästä ja historiallisista syistä en tekisi mitään yhteistyötä ryssien kanssa. Eikä siihen mitään tarvetta olekaan. Me suomalaiset kykenemme kyllä vapauttamaan itse oman kansamme eikä siihen ryssän apua tarvita (eikä sitä ole kyllä tulossakaan). Sama pätee ruotsalaisiinkin. Ruotsin vapauttaminen on yksinomaan ruotsalaisten miesten harteilla.

        Kyseenalaistan koko tämän “kansainvälisen yhteistyön”. En pidä sitä vähääkään hyödyllisenä, lähinnä itsepetoksena. Haetaan merkityksettömiä yhteistyökumppaneita/liittolaisia ja ehkä se tuntuu jollain tavalla hyvältä, mutta minusta silloin etsitään voimaa väärästä paikasta. Mielestäni se edustaa eräänlaista epätoivoisuutta tai näkemyksen puutetta. Esim. Radio Nordfrontissa haastateltiin jokunen viikko sitten anti-sionisti muslimi Ahmed Ramia. En näe yhtään mitään hyötyä tällaisesta rotujen välisesta yhteistyöstä. Kenties kyseessä on halu näyttää suvaitsevaiselta tai jotain. Ei hyvä.

        Tiedän varsin hyvin mikä merkitys juutalaisilla tässä invaasiossa, ja vaikka he ovatkin pahin vihollisemme niin on valheellista sanoa etteivät muslimit olisi myös vihollisiamme. Ikään kuin vihollisia voisi olla vain yksi.

        Joakim Blixtin kirjoituksesta:

        “Muslimerna är inte våra fiender och jag är övertygad om att de aldrig kommer att bli det, därför finns det ingen anledning för oss att föra krig mot dem.”

        “Muslimit eivät ole vihollisiamme ja olen vakuuttunut siitä etteivät he tule koskaan olemaankaan, ja sen takia meillä ei ole mitään syytä sotia heitä vastaan.”

        Vaikea ymmärtää miten kukaan kansallissosialisti voi laukoa jotain näin ilmiselvästi valheellista.

        • Minusta to valkoistenvälisen yhteistyön väheksyminen kertoo siitä, ettet täysin ymmärrä sitä kuinka vakava koko rotumme tilanne tällä hetkellä on. Jos koko valkoinen rotu on tällä hetkellä hyökkäyksen alla, niin miksei tehtäisi yhteistyötä?

          Ei ole kyse pelkästään itsenäisestä Suomesta tai suomalaisista vaan koko valkoisesta rodusta ja koko Euroopan selviämisestä.

          En itsekään ole mikään muslimien ystävä. Tällä hetkellä monet valkoiset maat käy sotaa Israelin puolesta muslimeja vastaan. Luulisin, että tuo sinun esittämä lainaus liittyy siihen, ettei rotutietoisilla valkoisilla ole mitään intressejä Lähi-Itään. Tuskinpa viittaa siihen, että “tulkaa muslimit Eurooppaan kaveeraamaan meidän kanssa”.

          Jos eläisimme nyt kansallissosialistessa valtiossa ja Euroopassa ei olisi tätä sionistien masinoimaa “monikulttuuria”, niin olisiko sinusta meillä jokin syy sotia muslimeja vastaan? Mikä se syy olisi?

          • Ymmärrän erittäin hyvin tilanteen vakavuuden ja sen ettei kyse ole pelkästään Suomesta. Pointtini oli että yhteistyö sellaisena kuin se nykyään näyttäytyy on varsin hyödytöntä. Mitä hyötyä on siitä että SVL käy heiluttelemassa lippujaan Kreikassa? Tai Ruotsin Vastarintaliike käy Bulgariassa rupattelemassa mukavia paikallisten nationalistien kanssa? Tai käydään pitämässä juhlapuhe saksalaisille kansallismielisille? Ei yhtään mitään. Lomamatkoja ne on jos minulta kysytään. En tietenkään vastusta sellaista yhteistyötä josta on jotain todellista hyötyä.

            Ei tuossa Blixtin artikkelissa viitata mitenkään Lähi-Itään vaan puhutaan muslimeista yleisesti. Jos pidät muslimeja vihollisina, olet reaktionääri ja liikkeen syöpä ja sitä rataa. Tuskin RVL mitenkään suuremmin muslimien kanssa aikoo kaveerata, mutta jos he eivät pidä muslimeja vihollisina niin silloinkin on pallo pahasti hukassa.

            “Jos eläisimme nyt kansallissosialistessa valtiossa ja Euroopassa ei olisi tätä sionistien masinoimaa ”monikulttuuria”, niin olisiko sinusta meillä jokin syy sotia muslimeja vastaan? Mikä se syy olisi?”

            Tietysti olisi. Olisi meidän VELVOLLISUUTEMME korkeamman ihmisyyden/rodun edustajina ottaa heiltä heidän maansa. Moraalikäsitykseni perustuu puhtaasti luonnonlakeihin eikä Jeesushulluuteen tai nykypäivän suvaitsevaiseen orjamoraaliin. Kysymyksesi osoittaa minusta ettet ole kovin syvällisesti ymmärtänyt tämän rotujen välisen taistelun merkitystä ja vakavuutta.

          • Se on vähän sillein, että riippuu miltä kannalta sitä katsoo. Jos odottaa jotain välitöntä hyötyä jokaisesta pienestäkin asiasta, niin sitten on turha tehdä juuri mitään. Itse näen yhteistyössä moniakin välittömiä hyötyjä: voi vaihtaa kokemuksia ja oppia muilta, propagandahyöty siitä että on kontakteja, voi tehdä mielenkiintoisia haastatteluja joissa puhutaan muiden maiden tilanteista yms. yms.

            Pitkällä tähtäimellä hyöty voi olla, että jos jossain valtiossa tapahtuu vallankumous, niin he voivat antaa tukea muiden maiden tovereille omassa vallankumouksessa, kun on valmiita kontakteja.

            En kyllä lainkaan ymmärrä, että mikä sinun ongelma tuossa yhteistyössä tai suhteiden solmimisessa on. Luohan valtiotkin suhteita toisiinsa, niin miksei vallankumoukselliset ryhmät voisi luoda? Onko siitä jotain haittaa vai valitatko ihan vaan valittamisen ilosta?

            Ok. Pitää jossain vaiheessa lukea se artikkeli jonkun kääntöohjelman avulla, niin pääsen kärryille mistä puhutaan. Luulen silti, että olet ymmärtänyt jotain väärin siihen liittyen tai sitten yrität vaan tahallaan aiheutta eripuraa, koska vastustat “kansainvälistä yhteistyötä”. Kannattaa olla yhteydessä suoraan siihen kirjoittajaan, jonka artikkeli on herättänyt kysymyksiä! Hän tuskin lukee tätä keskustelua.

            Alkaa vaikuttaa siltä, että elät jonkinlaisessa fantasiamaailmassa. Vastustat yhteistyötä, mutta toisaalta haaveilet maailman valloittamisesta. Maapallolla on valitettavasti sen verran paljon ydinaseita, että voi jäädä haaveeksi tuo.

            Jotenkin vituttaa sekin, että Euroopan väestöä ollaan tällä hetkellä vaihtamassa kiihtyvällä tahdilla ja täällä joku jauhaa siitä, että “ryssät on perseestä ja joku ruotsalainen sanoi väärin muslimeista”.

          • Ulkomailla mielenosoituksiin osallistumisessa on kyse kansainvälisestä solidaarisuudesta, kokemuksen hakemisesta isommista mielenosoituksista, kontaktien luomisesta, yleisestä kokemusten vaihdosta ja toisilta oppimisesta, eli siis asioita jotka ovat merkittäviä SVL:n tulevaisuuden kannalta. Monia asioita on opittu ja esimerkkiä noudatettu ulkomaisilta ryhmiltä.

            Miksi meidän pitäisi valloittaa koko maailma? Meinaatko, että kaikki muut rodut pitää tuhota?

          • Millä perusteella muslimit ovat vihollisiamme? Pahimpien rottien tullessa harrastamaan turvapaikkaturismiaan et ole mielestäni oikeutettu leimaamaan noin suurta ihmisryhmää. Vai ovatko suomalaisetkin täysin moraalittomia ja vastenmielisiä otuksia, koska pieni joukko iljettäviä naisia käy Ghanassa seksilomilla?

        • Näyttää siltä, että elät fantastisessa maailmassa, joka jähmettyi vuoteen 1942. Mutta meillä muilla reaalimaailmassa oli tapahtunut paljon muutoksia 70 vuoden aikana. Neuvostoliittoa ei enää ole (valitettavasti et ymmärrä eroa CCCP:n ja Venäjän välillä), ei ole enää Kominternia ja koko neuvostovaltaa.

          Jos “historiallisiin syihin” vedoten SVL kieltäytyisi yhteistyöstä venäläisen tahon kanssa, jolla on aivan samat viholliset ja aivan samat päämäärät, ja joka ei uhkaa Suomea millä lailla – niin tyhmempää politiikkaa ei voisi olla.

          Juutalaiset haluavat just sitä mitä sinä HP ehdotat – hajoittaa valkoiset eurooppalaiset pieniin ryhmiin ja usuttaa ne toistensa kimppuun ja siten hallita ne, tarpeen mukaan järjestämällä sotia goyimien kesken (kuten parastaikaa tapahtuu Novorossiassa).

          Ilman Juutalaista mikään muslimi-invaasiota Eurooppaan ei olisi. Siksi meillä ei ole mitään syytä pitää muslimit ensisijaisena vihollisena. Jossakin vaiheessa kyllä muslimi-miehittäjät on poistettava Euroopasta, mutta ensin on poistettava syy joka mahdollisti muslimien invaasion. Kuten uppoavassa laivassa: on kyllä pumpattava vesi pois ruumasta, mutta ensisijaisesti on katkaistava ne kädet, jotka hakkaavat reikiä laivamme pohjaan.

          Erot suomalaisten ja venäläisten välillä eivät ole niin suuret kuin valheellisesti väität; sanon tämän 34 vuoden kokemuksella.

          • Historiallisilla syillä en tarkoita pelkästään Neuvostoliittoa, sotaa ja menetettyjä alueita vaan Venäjän kansaa joka on ollut samanlainen ennen Neuvostoliittoa, sen aikana ja sen jälkeen. Länsivihamielisiä, korruptoituneita, kaaosta rakastavia, primitiivisiä ihmisiä. Ei ihme että ahkeran, yritteliään ja järjestyksestä pitävän Lännen ja Idän välillä on aina ollut konflikteja ja vastakkainasettelua.

            Suurella Venäjällä ja pienellä Suomella ei koskaan voi olla “aivan samat viholliset ja aivan samat päämäärät”. Täysin naurettava väitös. Toki jossain tilanteessa Suomi ja Venäjä voisivat tehdä molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä, mutta tarkkana siinä täytyy olla. Ei ole ryssään luottamista.

            “Juutalaiset haluavat just sitä mitä sinä HP ehdotat – hajoittaa valkoiset eurooppalaiset pieniin ryhmiin ja usuttaa ne toistensa kimppuun ja siten hallita ne”

            En ole missään ehdottanut tällaista. En suhtaudu kriittisesti yhteistyöhön sen takia että vihaisin muita Euroopan kansoja. Vapautetaan ensin itsemme ja tehdään sitten yhteistyötä muiden vapaiden Euroopan kansojen kanssa. Venäläiset taas eivät ole eurooppalaisia ja heitä minä kyllä vihaan.

            “Ilman Juutalaista mikään muslimi-invaasiota Eurooppaan ei olisi. Siksi meillä ei ole mitään syytä pitää muslimit ensisijaisena vihollisena.”

            En ole missään väittänyt että muslimit olisivat ensisijainen vihollinen. Mutta vihollinen he ovat. Itse näen omat valkoiset petturit ensisijaisena ongelmana ja sen jälkeen juutalaiset, muslimit ja muut värilliset.

            “Erot suomalaisten ja venäläisten välillä eivät ole niin suuret kuin valheellisesti väität; sanon tämän 34 vuoden kokemuksella.”

            Oletko itse osaksi venäläinen tai naimisissa venäläisen kanssa?

      • Nimimerkille “Aktivisti” ja muille jotka eivät näe mitään pahaa siinä että SVL hakee tukea venäläisistä äärikansallisista liikkeistä. Kai ymmärrätte että tuon liikkeen nimi on: Russian IMPERIAL Movement. Laitoin imperialin kokonaan isolla siksi, että jos muistan aivan oikein niin Suomikin kuului Venäjän keisarikuntaan yli sadan vuoden ajan. Mikä on Russian Imperial Movementin näkemys Suomesta? Kenelle Suomi heidän mukaansa kuuluu? Suomalaisille, vaiko tsaarille?
        Ja ei unohdeta myöskään, että jo 1500-luvulta lähtien KAIKKI aggressio Suomea kohtaan on tullut idästä.
        Kuten Jyri Häkämies on sanonut: “Suomen tämän päivän kolme pääasiallista haastetta ovat Venäjä, Venäjä ja Venäjä”

        • Itseäkin kiinnostaisi tietää enemmän kyseisestä järjestöstä. Ei tuo venäjä oikein taivu itseltä. Tuskinpa heidän päämääränään kuitenkaan on Suomen miehittäminen. 😀

          Oma veikkaus on, että järjestön nimi viittaa aikaan ennen juutalaisjohtoisten kommunistien vallankaappausta.

          Nato-intoilija Jyri Häkämies voi painua vittuun!

          • Itseäni kiinnostaa Venäjässä se ero, että siellä on kansallismielisiä jotka kunnioittaa ja puolustaa omaa maataan ja identiteettiään maahanmuuton invaasiolta ja jotka näkevät myös, että Stalinin aikainen Neuvostoliitto oli paskaa. He mieluummin ovat aitoja venäläisiä slaaveja kuin niin sanottuja bolshevikkeja. Voi olla, että olen väärässä joten korjatkaa jos siltä tuntuu.

        • “Kenelle Suomi heidän mukaansa kuuluu? Suomalaisille, vaiko tsaarille?”

          Suomalaisille. “Imperial” ei muuten tarkoita suomeksi imperialistista vaan keisarillista.

        • SVL ei missään ole hakenut tukea kenelltäkään. Se että Vastarintaliikettä kutsutaan mukaan on kunnianosoitus.
          Tietenkään ei “liike” moiseen ryhdy. Konservatiivinen yhteenliittymä, ei kovin vallankumouksellista.
          Imperialismi on globalismia, ja globalismi arjalaisten veri vihollinen.

  2. Teette hyvä työtä! Mutta sisällissota tästä tulee jolla peitetään todelliset syyt taluoden romahdukseen, jotka ovat sionistiset pankkiirit!

  3. Arvoisat rasistit, organisoikaa kerhonne kautta toimintaa syyrialaille, irakilaisille, ym. keskustelufoorumeille. Kirjoittakaa vähemmän positiivisia asioita Suomesta ja suhtautumisesta maahanmuuttajiin. Tehkää myös selväksi, ettei täällä ole työtä,koulutusta ja toimeentuloa. Jospa se vähän hillitsi muuttoliikettä ja halua tulla turvapaikanhakijaksi suomeen. Internetin kautta kuitenkin tieto leviää parhaiten nykyään.

    • Arvoisa ollimolli, ei nämä “pakolaiset” tänne matkaa työn perässä, vaan helpon toimeentulon, joka myös sosiaalietuuksina tunnetaan. He kyllä osaavat itse viestitellä kavereilleen ja sukulaisilleen sen verran, että viesti helposta elämästä kulkee lähtömaahan saakka.

  4. Hieno tapahtuma! Hyvä, että Vastarintaliikkeellä on yhteistyötä venäläisten ja muiden valkoisten tovereiden kanssa.

    Menestystä puolueelle!

  5. “Sananvapaus tulee olemaan Pohjoismaisessa valtiossa kattava.”

    Yksi lause välissä ja sitten

    “Sekä ulkomaiset että kotimaiset kansaa kohtaan vihamielisesti toimivat mediat tullaan kieltämään.”

    ‘Kansaa kohtaan vihamielisesti toimiva’ kaipaa tarkempaa määrittelyä, muuten tuota voidaan käyttää mielivaltaisesti epämiellyttäviä tiedotusvälineitä tai julkaisuja vastaan. Se lienee tarkoituskin. Rehellisempää olisi myöntää, mitä ajetaan. Nyt tämä on kuin Keskustan eurovaalikampanja.

    Ensimmäisestä lainauksesta voi saada sen käsityksen, että sananvapaus olisi tuossa tavoitellussa valtiossa nykyistä kattavampi, mutta todellisuus taitaisi olla, että sananvapaus pienentyisi merkittävästi nykyisestä.

    • Tässä pitää tietää juutalainen mediaomistus, joka ajaa sionistisia intressejä.

      Nykyisenlainen sananvapaus on toki sen verran surkea muutenkin, ettei se ole suuri saavutus saada siitä nykyistä kattavampaa.

  6. NS Against Chauvinism:lle

    En missään vaiheessa sanonut olevani KAIKKEA yhteistyötä vastaan tai että yhteistyöstä tulisi olla välitöntä hyötyä. Valtiotasolla yhteistyössä on paljonkin järkeä, koska silloin tapaamisilla voi olla hyvinkin suuri merkitys molemmille osapuolille. Mutta parin suhteellisen marginaalisen ryhmän tapaaminen on mielestäni varsin hyödytöntä eikä sitä voi mitenkään rinnastaa valtiomiesten tapaamisiin. Kuvailemasi hyödyt tuntuvat enemmän ‘kivoilta jutuilta’ kuin joltakin sellaiselta joka oikeasti auttaa vapauttamaan kansamme. En tietenkään voi todistaa tieteellisesti että kuvailemasi kaltainen yhteistyö on täysin tehotonta eli mielipiteeni (kuten sinunkin) on vain arvio asiasta jota on hirveän vaikea/mahdoton mitata. Suhtauden samaan tapaan hyvin skeptisesti myös mielenosoituksiin ja kirjoitettuun propagandaan, jotka myös arvioisin hyvin tehottomiksi vaikutuskeinoiksi. Puhuttu propaganda ja katupartiot taas ovat mielestäni hyviä vaihtoehtoja.

    Haittapuoli tässä tällaisessa yhteistyössä on se, että aikaa ja muita resursseja käytetään johonkin joka ei tuo riittävästi positiivista tulosta. Lisäksi liittolaisten etsiminen oikealta ja vasemmalta heijastaa mielestäni myös eräänlaista lievää vastuunpakoilua, jossa aletaan enenevässä määrin toivomaan/odottamaan apua ulkopuolelta sen sijaan että laitettaiisin kaikki vastuu omien miesten harteille, mikä minusta olisi terveempi asenne.

    Et ole edes lukenut kyseistä artikkelia ja luulet silti että olen ymmärtänyt tekstin väärin tai yritän tahallaan aiheuttaa eripuraa? En ollut ainoa joka nordfrontilla reagoi samoihin väitteisiin, mutta joo ei siitä nyt kannata sen enempää jauhaa. Taisin jonkun kommentin sinne kirjoittaakin joten kirjoittajakin sai palautteensa.

    “Jotenkin vituttaa sekin, että …”
    Ehkä sinua vituttaa se että joku uskaltaa kritisoida pelastajaasi Vastarintaliikettä. Ei mielestäni kukaan ole kritiikin yläpuolella ja tällaisina aikoina erityisesti tarvitaan kriittistä ajattelua.

    • Lähinnä tollainen aiheeton kritiikki ilman mitään rakentavaa ajatusta vituttaa. Varsinkin tälläisinä aikoina, kun kaikkien pitäisi keskittyä positiivisiin asioihin.

      Luulen, että meillä on perustavanlaatuinen näkemysero koko asiasta. Minusta kyse on kaikkien valkoisten kansojen yhteisestä asiasta. Kunnes koko Eurooppa on vapaa sionismista ja monikulttuurista! Mutta loppujen lopuksi tämä keskustelu on turhaa teoreettista pohdintaa.

      Sinua mukaillakseni: “Haittapuoli tässä tällaisessa keskustelussa on se, että aikaa ja muita resursseja käytetään johonkin joka ei tuo riittävästi positiivista tulosta.”

      Kertoisit vaikka mielummin, että miten itse ajattelit edistää vallankumousta. Tai vielä parempi olisi, jos omalla esimerkillä näytät mallia muille. Vai annatko vaan nojatuolista käsin toimintaohjeita samalla kun haaveilet maailmanvalloituksesta?

      • Vaikka mielestäni kritiikkini oli rakentavaa, niin onhan tästä turha tämän enempää jankata.

        Suuria ja vaikeita ongelmia ei kuitenkaan ratkaista “keskittymällä positiivisiin asioihin”. Tämä tosin kuvaa mielestäni aika hyvin tätä SVL/RVL meininkiä. Vähän turhan itsekritiikitöntä puuhaa, jatketaan samaa konventionaalista aktivismia ja kirjallista propagandaa vaikka tulokset ovat varsin laihoja.

        “Kertoisit vaikka mielummin, että miten itse ajattelit edistää vallankumousta.”

        Kerron mielelläni. Olen ollut vakavasti kroonisesti sairas viimeiset 8 vuotta (olen nyt 30) enkä ole sen takia voinut ottaa osaa SVL:n toimintaan tai politiikkaan muutenkaan. En ole voinut myöskään elää normaalia elämää. Tukijäsen olen ollut nelisen vuotta. Ajatustyötä olen kuitenkin tehnyt paljon ja olen tässä vuosien varrella alkanut kyseenalaistamaan monia asioita liittyen SVL:n (ja muiden liikkeiden) toimintaan ja muodostanut omia näkemyksiä siitä miten vallankumous saataisiin aikaan. Jos/kun saan terveyteni kuntoon niin laitan omat ideani käytäntöön.

        Tässä muutama:
        Unohtaisin kokonaan kirjallisen propagandan mukaan lukien nämä nettisivut ja panostaisin puhtaasti puhuttuun propagandaan podcastien ja puheiden muodossa. Puhuminen ja kuunteleminen ovat luonnollinen tapa kommunikoida kun taas kirjoittaminen ja puhuminen ovat luonnottomia ja “vajaita” kommunikointitapoja. Hyvä muistaa että Hitlerinkin mielestä puheita ei voinut korvata kirjoittamalla. Puheiden pitäminen on tietysti hyvin haastavaa, mutta sitä kuitenkin lähtisin opetteleen.

        Unohtaisin myös mielenosoitukset ja lentolehtiset ja keskittyisin katupartiointiin sekä sellaisiin aktiviteetteihin jotka oikeasti valmistavat aseelliseen konfliktiin esim. ammunta.

        Omassa radikalisoitumisessa merkittävä tekijä on ollut aivotreeni, jota olen surkeasta terveydestä huolimatta pystynyt jonkin verran harjoitteleen viime vuosina. Eli se olisi myös mukana ohjelmassa.

        Video: https://www.youtube.com/watch?v=cTZlJWM7Jt8

        • Alussa oli Sana. Otto Hoyer, 1937.
          http://style-epohi.ru/wp-content/uploads/2012/10/Hermann_Otto_Hoyer_-v_nachale_bilo_slovo.jpg
          (Lähde http://style-epohi.ru/ideal-i-idealnoe-v-iskusstve-tretego-rejxa.html
          Kumma juttu! Putinin diktatuurissa Kolmannen Valtakunnan taidetta saa esittää, taas muka vapaamielisessä ja liberaalisessa Suomessa se on kielletty)

          Mielestäni SVL toimii aivan oikein. Ensin on oltava sana – ja vasta kun ihmisten mieli vapautuu juutalaisten sepittämistä valheesta ja herää hypnoosista – heränneistä ihmisistä voi tulla aktivistit, patriootit, poliittiset sotilaat. Nykyisin sana levitetään eri tavalla kuin se oli 95 vuotta sitten, eikä SVL kieltäydy puheista. Kehotan heräämään fantasioista ja palata realiteetteihin.

          • Puhuttu sana luonnollisena kommunikointitapana on ylivoimainen tapa kiihottaa kansaa. Mielestäni tämä on ilmiselvää. Nykyisin sitä “sanaa” levitetään pääosin kirjoittaen vain siitä syystä että harvalla on munaa pitää puheita. Vastarintaliikkeenkin prioriteeteista kertoo paljon se että näillä sivuilla on 42 sivua x 11 artikkelia eli 462 artikkelia (noin) ja 9 podcastia. Eli noin prosentuaalisesti ollaan aikalailla niitä sulkakynämiehiä. Mikä on tietysti monella tapaa ymmärrettävääkin, mutta silti on mielestäni todella paha virhe unohtaa puhuminen ja erehtyä pitämään näitä kommunikointitapoja yhtä hyödyllisinä tapoina vaikuttaa ihmisiin.

  7. E kirjoitti:

    “Miksi meidän pitäisi valloittaa koko maailma? Meinaatko, että kaikki muut rodut pitää tuhota?”

    Miksi meidän pitäisi jättää maailma valloittamatta? Niin kauan kuin meillä on vihollisia he voivat tuhota meidät.

    Minä olen valkoisen rodun puolella. Kenenkäs puolella sinä olet?

    • No sinä taidatkin olla kosher konservatiivi tai nationalisti. SVL edustaa kansallissosialistista maailmankatsomusta. Voisitko kertoa, millä perusteella tämä ideologia olisi vihamielinen syyttä mitään muuta rotua tai lajia kohtaan? Omaa kansaansa tulee puolustaa ja suojella, mutta muiden rotujen halveksuminen ja vihaaminen on vain luonnotonta toimintaa.
      Tosin nyt on sen verran huvittavia suur-Suomi fantasioita, että taitaa olla jonkin sortin humalaa tai trollia sekoitettuna soppaan.

      • Vai kosher konservatiivi, hohhoijaa.

        Kansallissosialismille ei ole yhtä yksiselitteistä määritelmää eikä SVL:n tulkinnat ole mitään Jumalan sanaa. Ehkä oma tulkintani on radikaalimpi ja edustaa enemmän Creativity Movementia/valkoista ylivaltaa kuin David Duke-tyylistä kaikkien rotujen olemassaolon turvaamista.

        “muiden rotujen halveksuminen ja vihaaminen on vain luonnotonta toimintaa”

        Et voisi olla pahemmin väärässä. Muiden rotujen vihaaminen on eittäin luonnollista. Etkö huomaa tämän invaasion olevan seuraus juuri tuollaisesta suvaitsevaisesta ajattelutavasta?

        Ongelma mikä syntyi suvaitsevaisuudesta ei tule ratkeamaan suvaitsevaisuudella.

        • Totta tietenkin tuo, ettei kukaan välttämättä ole kaikessa absoluuttisen oikeassa.

          Minkä takia pitäisi vihata? Ilman kolmansia osapuolia nykymaailmassa jäisi monet konfliktit käymättä. Tämän pienen porukan poistaminen olisi jo aika paljon enemmän, kuin melkein uskaltaisi toivoa.
          Kaikki kansallissosialistiseksi luettava materiaali mihin itse olen törmännyt kyllä mielestäni painottaa juuri sitä oman rodun selviytymistä, ei muiden tuhoamista.

          Invaasiolla käsittääkseni tarkoitat massamaahanmuuttoa? Entä mielen syövyttäminen Mtv -tyyppisellä roskalla tai luonnottomien elintapojen kannattaminen? (Nämä siis tuohon itse rinnastaisin.) Jos Suomen hallinto koostuisi oikeamielisistä ihmisistä, niin luuletko tosissasi pakolaisvyöryn jatkuvan? En oikein näe mitään järkeä olla vihamielinen kaukana sijaitsevia kansoja kohtaan, joilla ei ole mitään sen suurempia intressejä Suomea kohtaan.

          Myös realismi olisi ihan kiva olla. En vain nappaa ajatuksistasi kiinni, millä helvetillä maailma valloitetaan, varsinkin noin “radikaaleilla” periaatteilla? Eli liittolaisiksi ei kävisi käytännössä katsoen kukaan.

          • Minusta viha on ihan luonnollinen reaktio tilanteessa jossa jokin ryhmä uhkaa niitä joita rakastat eli sitä omaa viiteryhmääsi. Ja mitä suuremmaksi uhka koetaan sitä voimakkaampaa on vihakin. Se vastarinta mihin Euroopan kansat kykenevät korreloi paljolti heidän tuntemansa vihan kanssa eli mitä suurempi viha sitä voimakkaampi vastarinta. Tietysti on mahdollista puolustaa omiaan vihaamatta muita, mutta en oikein näe että kovin moni ihminen pystyisi laittamaan itsensä täysillä likoon kansansa puolesta tuntematta vihaa vihollista kohtaan. Olen itse varmasti sieltä vihaisemmasta päästä, mutta en näe miksi se olisi ongelma jollekin vähemmän vihaiselle? Samalla puolellahan tässä ollaan. Kyllä siitä vihasta on loppupeleissä enemmän hyötyä kuin haittaa taistelussa kansamme puolesta.

            Mitä noihin maailmanvalloituspuheisiin tulee, niin tarkoitin niitä Euroopan kansojen yhteisenä projektina sitten joskus myöhemmin. Eipä sellaista kannata tässä vaiheessa hirveesti pohtia. En vastustanut liittoutumista valtiotasolla, vaan liittoutumista tilanteessa jossa kumpikaan osapuoli ei ole lähelläkään valtaa.

            Tällaisessa nettikeskustelussa huomaa muuten kirjoitetun sanan rajoittuneisuuden. Minusta tuntuu siltä että, ikään kuin koko ajan tulisi keskustelijoiden välille eri asteisia väärinymmärryksiä, joista osa on luultavasti niin hienovaraisia ettei varmasti kumpikaan huomaa niitä. Näissäkin kommenteissa minut käsitettiin monet kerrat väärin ja minä syyllistyin varmasti itsekin samaan. Tällaiset väistämättömät väärinymmärrykset heikentävät kirjoitetun sanan ja propagandan tehoa ja siksi uskonkin enemmän puhuttuun sanaan vaikutuskeinona.

Comments are closed.