Koti Uutisia Kotimaa Pohjoismaiden viljavarastot saattavat tyhjentyä ensi talvena

Pohjoismaiden viljavarastot saattavat tyhjentyä ensi talvena

10

Viime vuosien kurjat maanviljelysolosuhteet ovat koetelleet Pohjoismaiden viljavarastoja. Asiantuntijat ovatkin nyt huolissaan siitä, että vilja loppuu kesken ensi talvena. Varsinkin varastossa oleva ruis on vähissä.

– Viime vuosi oli äärimmäisen märkä. Syksyllä saatiin todella vähän kylvettyä syysviljoja, jotka olisivat tämmöisenä kuivana vuonna olleet jonkinlainen pelastus, kertoo asiantuntija Kaisa Karttunen.

Rukiin tilannetta heikentää se, että sitä viljellään tänä vuonna puolet vähemmän kuin viime vuonna. Jos viljavarastot tyhjenevät, joudutaan sitä ostamaan ulkomailta kuten Saksasta ja Puolasta.

Myös rehusta on ollut pulaa Pohjolassa. Ruotsissa rehun puute on jo johtanut siihen, että monet karjatilat ovat saaneet lähettää eläimiä teurastettaviksi, jotta ne eivät nälkiinny. Suomessa tilannetta yritetään korjata poikkeusluvalla.

– Suomeen on saatu poikkeuslupa, että kesannointiohjelman piirissä olevilta pelloilta on saatu lupa korjata heinää karjalle. Se on pieni apu, mutta tietenkin kesantopellolle ei ole kasvanut kovin vahva heinä, kun sitä ei ole lannoitettu ja kuivuus on vaivannut kesantopeltoakin, kertoo Karttunen.

Lähde: Yle

10 KOMMENTIT

  1. “Suomeen on saatu poikkeuslupa, että kesannointiohjelman piirissä olevilta pelloilta on saatu lupa korjata heinää karjalle”. On se hienoa, kun tarvitsee luvan heinän korjuuseen. Kyllä sääntö-EU on hieno.

    • Jewropean Jewnion tuhoaa meidät omassa maassamme, täysin laillisesti, meidän omilla rahoillamme.

  2. Martin Armstrongin syklisen kehityksen mallin mukaan olemme nopeasti menossa kohti pientä jääkautta. Ilmaston jäähtymisen seurauksena lähivuosina on odotettavissa katovuosia, nälänhätää, sairauksia ja pandemioita.
    https://www.armstrongeconomics.com/world-news/climate/the-sun-is-cooling-faster-than-anyone-suspected/

    Ruuan hinta nousee kohti vuotta 2014.
    https://www.armstrongeconomics.com/history/ancient-economies/solar-minimum-the-fastest-decline-in-almost-10000-years/

    Varaudu kotitarveviljelyyn.

  3. Ei niittyä tai heinäpeltoa tarvitse lannoittaa, lehmulit pitävät siitä huolen kun ne päästetään kevätlaitumelle.
    Tämähän on aivan laskelmoitu “kato”, tilakoot on suurennettu, jolloin katokin on suuri. Useammalla pientilalla ei ongelmaa ole kuin yksittäisesti, koko sato jäisi silti kohtuuden rajoihin.
    Näin suomen oma politiikka*maaseutu tyhjäksi* kusee omaan nilkkaan, sitä ollaan kehuttu eu:n neuvostossakin esimerkilliseksi, valtion omavaraisuus on ehdottoman kiellettyä.
    Suurin osa suomalaisesta laatuviljastakin menee rehuksi ja ulkomailta ostettu gm vilja käytetään teollisuuden tarpeisiin.

  4. Mahtava homma että viljaa ei tule, sillä ihmisravinnoksi se on myrkkyä!

    Syökää lihaa, kalaa, kanaa ja kasviksia, mutta välttäkää viljaa…

      • Ainakin kun talvella syö ainoastaan lunta ja juo vain vettä, ei kakki haise kovinkaan pahalle. Ja samalla laihtuu.

  5. Kun tämä asia tiedetiin jo suurten katovuosien jälkeen niin mitä teki Suomen hallitus suuressa viisaudessaan? Se puolitti valtion viljavarastot muutama vuosi sitten. Nyt meillä on vain 6kk viljavarastot koska entiset muka maksoivat niin paljon. En oikein ymmärrä mistä se kustannussäästö tulee. Samat siilot ovat nyt tyhjillään joissa oli ennen viljaa. Ja kun vilja sinne laitetaan, ei sitä tarvitse lämmittää eikä jäähdyttää koska se säilyy sielä sellainenaan kuin on. Miten aika voi muodostaa kustannuksia siiloihin jotka on kuoletettu jo -60 luvulla?

    Norjassa tilanne on melko kurja vaikka sielä sataa sentää 2000mm neliölle vuodessa. Viljasato on niin kurja että se kerätään lihakarjalle rehuksi. Leipäviljaksi tai oluen tuotantoon siitä ei ole. Ruotsin tilannetta en tunne paremmin mutta veikkaan että ensi talvena syödään Suomessakin paljon edullista naudanlihaa. Ellei Kesko vie sitä ulkomaille kuten nyt viljaamme, viimeiset kolme vuotta.

    Summasummaarum… Lihaa ja kalaa riittää. Juurekset ovat Suomen pystyssä pitävä voima ja vettäkin on. Emme me tänne nälkkään kuole, Energian loppuminen on paljon suurempi ongelma kuin katovuodet. Jokainen voi osaltaan kantaa kortensa kekoon ja lopettaa oluen- ja koskenkorvan juomisen. Se säästää viljavastoja uskomattoman paljon. Koskenkorvan tehdas käyttää 17 rekallista viljaa jokainen vuorokausi. Eli tuolla viljalla saadaan hyvinkin suomalaiset ruokittua. Jos tarvetta on.

    Karoliina ottaa kuintenkin kantaa tärkeään asiaan: kotitarveviljelyyn. Kuten koko maapallo, Suomikin on kulkemassa kohti pientä jääkautta. Ja sen seurauksena meille tulee katovuisia. Aivan kuten ennenkin. Nyt tilanne ei liene niin paha koska teräksiset alukset kulkevat jäissä mutta sadot pienenevät. Onneksi euroopan väestön määrä pienenee samassa tahdissa ja siksi meillä onkin paljon vähemmän suita ruokittavana tiukimpina vuosina. Marjapensaat ja omenapuut. Ne pitää jokaisella olla. Eikä haittaa ole maitotölkeissä esikasvatetuista perunoistakaan, sillä kesä tulee olemaan todella lyhyt ja viileä. Ja kaikki mikä luonnosta löytyy tulee käyttää ravinnoksi.

    On hyvä aloittaa eläminen luonnon antimilla jo nyt. Ettei sitten ole markkinavoimien armoilla kun hinnat nousevat tai pieni jääkausi tappaa perunasadon. Tämän vuoden marja- ja sienisadon kerääminen talteen ja jalostaminen on jokaisen kansallissosialistin tärkein tehtävä. Siten pidämme yhteiskuntamme vahvana ja riippumattomana.

    • Jep, viina ja kaljakin pois vain. Ilman niitä pärjää mainiosti. Itse otin joskus vielä jokusen saunaoluen, mutta nyt ei pakki kestä enää sitäkään, joten oli hyvä paikka lopettaa se muutaman satunnaisen oluen juonti saunassa. Tupakat ja sähkötupakat pois myös, suomalaiset!

  6. Nykyisellä tehoviljelylläkään ei tahdo riittää ja silti te nerot haluatte perustaa Suomeen täysin omavaraisen luomutalouden. Kertokaas miten sen ajattelitte onnistuvan, ilman että Suomen väkilukua muutetaan?

Comments are closed.