Koti Uutisia Pohjoismaalainen ruokavalio terveellistä

Pohjoismaalainen ruokavalio terveellistä

0

uk_pohjoismainen_ruokavalio

Uuden tutkimuksen mukaan pohjoismainen ruokavalio on yhtä terveellinen kuin muotia oleva välimeren ruokavalio.

Professori Matti Uusituvan johtama yhteispohjoismainen tutkijaryhmä toteutti ruokavaliotutkimuksen, jossa seurattiin lähes sadan pohjoismaista ruokavaliota noudattavan terveydentilaa 18–25 viikon ajan. Tuloksia verrattiin 70 henkilön vertailuryhmään. Kaikilla tutkimukseen osallistuneilla oli entuudestaan häiriöitä sokeriaineenvaihdunnassa ja kasvanut riski sairastua diabetekseen tai sydäntauteihin.

Dieetti lisäsi vitamiinien ja hivenaineiden imeytymistä 1,5–2-kertaiseksi. Lisäksi kolesterolitasojen muutos vähensi riskiä sydän- ja verisuonitauteihin 10–15 prosenttia 5–10 vuoden aikavälillä.

Pohjoismaalainen ruokavalio vaihtelee hieman alueittain, mutta siihen kuuluu pääsääntöisesti kalaa, kokojyväviljatuotteita, rypsiöljyä, maitotuotteita, erilaisia kaaleja, siipikarjan ja riistan lihaa sekä paikallisia marjoja, hedelmiä ja juureksia. Sokeri ja vaalea vilja eivät kuulu ruokavalioon.

Välimeren ruokavalio on ollut paljon esillä terveysvaikutustensa vuoksi. Pähkinöistä, pavuista, kalasta, oliiviöljystä, hedelmistä ja kasviksista koostuva ruokavalio pienentää sydänkohtauksen ja sydäntautiin kuolemisen riskiä 30 prosentilla riskiryhmällä. Samoja terveyttä edistäviä ainesosia on pohjoismaalaisessakin ruuassa – täytyy vain osata valita oikeat raaka-aineet.

 
Aiheesta muualla:

GoodNewsFinland.fi
ScienceNordic.com