Koti Artikkelit Pohjoismaalainen Pride-johtaja paljastui pedofiiliksi

Pohjoismaalainen Pride-johtaja paljastui pedofiiliksi

4

Pohjoismaalaisten homojen Pride-juhlahumu koki vakavan kolauksen, kun ruotsalainen Pride-johtaja paljastui lapsia saalistavaksi pedofiiliksi. Suomessa kiusallisesta tapauksesta on raportoinut näkyvimmin kansallismielinen vaihtoehtomedia, koska juutalaisomisteisen Sanoman kaltaiset lehtitalot kannattavat avoimesti homolobbausta.

Pieniä lapsia marssitettiin 2017 Helsinki Pridessä samassa blokissa seksiasuihin pukeutuneiden sadomasokistien kanssa.

Pride-instituutio on kasvanut vuosi vuodelta suuremmaksi länsimaissa. Niin yksityisiä kansalaisia kuin suuria yhtiöitä pyritään sosiaalisen paineen ja jopa pakottamisen avulla liittymään irstaisiin homomarsseihin todistamaan “suvaitsevaisuutensa”. Perinteisten arvojen kannattajat ovat jo pitkään epäilleet, että Pride-marssit ovat pedofiileille oivia tilaisuuksia saalistaa nuoria uhreja.

Epäilykset osoittautuivat paikkansapitäviksi, kun ruotsalainen Svenska Dagbladet -lehti (SvD) päätti tehdä kokeen Ruotsin homojen suosimilla keskustelufoorumeilla. SvD tekaisi “14-vuotiasta David-homopoikaa” esittävän valeprofiilin selvittääkseen, miten aikuiset homomiehet reagoisivat siihen.

“14-vuotias” alkoi saada homomiehiltä rikollisia seksiehdotuksia lähes välittömästi tunnuksen rekisteröimisen jälkeen. Valetunnuksen ylläpitäjät painottivat seksiehdotuksia lähettäneille miehille, että kyse oli vasta alaikäisestä lapsesta, mutta tieto ei ainakaan vähentänyt homojen seksihaluja.

Kansallismielinen verkkolehti Kansalainen referoi SvD:n uutista, jonka mukaan yksi “14-vuotiasta” saalistaneista miehistä oli “Tukholman Pride-paraatin johtaja” ja koko “Pride-liikkeen avainhenkilö”. “Pride-johtaja jutteli Davidin kanssa sadomasokismiseksistä ja sanoi ‘opettavansa’ Davidille ‘kaiken'”, Kansalainen kirjoittaa. Pride-johtaja vaati “Davidia” lähettämään hänelle valokuvia itsestään.

Jo 1992 julkaistu tutkimus “The proportions of heterosexual and homosexual pedophiles among sex offenders against children: an exploratory study” osoitti, että pedofilia on yleisempää homojen kuin heteroiden keskuudessa. Tästä huolimatta homolobby on pyrkinyt väittämään, että homojen yliedustus pedofiilien joukossa on “myytti”.

Myös Suomessa seksiasuihin pukeutuneet aikuiset homomiehet ovat marssineet yhdessä viattomien lasten kanssa Pride-paraateissa useina vuosina. Tänä keväänä myös selvisi, että julkihomo kokoomuspoliitikko oli pyörittänyt homoystäviensä kanssa Suomen historian sadistisimpiin lukeutuvaa pedofiilijengiä.

Lähde: Kansalainen

4 KOMMENTIT

  1. Todella sairasta! Pride on hinttien, transujen, pedofiilien ja muiden rappiollisten sodomiittien irstailukulkue, jota yhteiskunta tukee. Kertoo paljon tästä kansanpetturien hallituksesta ja muutenkin tästä “nykymenosta”. Ja EV-lut. Kirkko on Priden yhteistyökumppani. Itse eronnut tästä sodomiittien kirkosta jo aikoja sitten! Ei taida enää juuri kukaan edes kuulua kirkkoon kun kaikki on eronnut. Todella vastenmielistä ja kuvottavaa! Homoille, transuille, pedofiileille ja muille sekasikiöille ainut toimiva lääke on 9mm burana.

    https://mvlehti.net/2019/06/18/kirkossa-sateenkaarimessu-pikkukaupunki-loviisassa-jarjestetaan-ensimmainen-pride-tapahtuma/

    https://mvlehti.net/2019/06/17/paivan-kuva-pride-2019-kumppanit/

  2. Eivät vasemmistolaiset pedofiliaa vastusta tai tuomitse mitenkään. Jokainen saa olla oma itsensä.

  3. Sairaat runkkarit ja sadistit! Arvopohja ennen demokratiaa ja oikeutta. Naapurissa tapahtuisi toisin…

  4. Pedofilia on osa monikulttuurista rikkautta ja seksuaalista vähemmistöä, joten Pride tottakai tukee sitä.

Comments are closed.