Koti Artikkelit Pintaraapaisu kipeästä aiheesta

Pintaraapaisu kipeästä aiheesta

1

AK_pintaraapaisu

Tänä keväänä Barack Obama teki ensimmäisen vierailunsa “Israeliin”, laittomasti mutta silti YK:n siunauksella perustettuun ja väkivalloin sen alkuperäisväestöltä riistettyyn maahan. Helsingin Sanomat uutisoi asiasta omaan koreahkoon tyyliinsä, eli puolueellista mielipidettään peittelemättä – ikään kuin se, mitä HS kirjoittaa, olisi yhtä kuin totuus. Uutisen kommenteissa ensimmäisenä muistetaan maininta palestiinalaisalueiden junailemista “ohjusiskuista” ja niiden torjumisesta. Kommentoija toivoo, että Obama tarttuisi asian suitsimiseen rivakoin ottein.

Tiedostamattomia piilosionisteja tähän maahan, kuten muuallekin valkoiseen Eurooppaan kyllä mahtuu. Jatkuva median aivopesu on tehnyt tehtävänsä, ja kansa näkee Israelin lähinnä kärsivänä valtiona, joka joutuu tuon tuosta kyyristelemään piilossa pahojen palestiinalaisten ohjusiskuilta.

Kyllä – ohjuksia lentää, mutta niitä lentää syystä. Ehkäpä ampujan koko perhe on sulanut Israelin laukaisemassa fosfori-iskussa, ehkä hänen sukunsa ikiajat hallinnoima talo on lanattu maahan amerikkalaisvalmisteisella puskutraktorilla ja väki häädetty pois juutalaissotilaiden vartioidessa vieressä. Sotilaiden, jotka pitelevät käsissään amerikkalaisvalmisteisia rynnäkkökivääreitä, jotka on valmistettu ja kuljetettu amerikkalaisten veronmaksajien rahoilla.

Ehkäpä amerikkalaisilla olisi muutakin käyttöä verorahoillensa kuin käyttää niitä vieraan valtion aseistukseen? Ehkä heidän olisi parempi keskittyä parantamaan oman kansansa elinoloja, etenkin sen sosiaalipolitiikkaa. Mutta tämä ei tule tapahtumaan.

Tähtilippukotkaa komentava Obama on sanonut olevansa “ikuinen Israelin liittolainen”, joten verorahat virtaavat tulevaisuudessakin ankarasti kohti itäistä Siionia. Näin rahoitetaan juutalaisten “humanitaarista apua”, kuten panssaroituja rynnäkköajoneuvoja, kivääreitä, ohjuksia, tankkeja, patruunoita ja ennen kaikkea maailmalla yleisesti tuomittua fosforia.

Palestiina on kirjaimellisesti tuhottu maailmankartalta. Vuosikymmenten saatossa juutalaiset ovat YK:n sekä Yhdysvaltojen siunauksella puristaneet palestiinalaisvaltion pieneksi pisaraksi nykyisen “Israelin” kartalla. Alkuperäisväestö on suljettu muurien sisään.

Palestiinalaisalueen vallannut rotu sattuu omistamaan valtaosan Euroopan sekä Yhdysvaltojen mediasta, sanomalehdistä televisioon ja Internetiin. Sionistimedioiden sanoma on uponnut länsimaiseen yleisöön: Euroopassa jäljellä ei ole paljonkaan kunniaa tai perinteitä. Tilalla on rajaton lauma henkisesti kuolleita ihmisiä, jotka toimivat lähinnä nykyisen, heidän mielikuvitusvaluutan ympärille rakentamansa ultrakapitalistisen järjestelmän maksuorjina. Roskaviihde sekä turhanpäiväisyydet hallitsevat mediaa. Ihminen vain läskistyy, typertyy, lisääntyy ja kuolee pois. Uusi sukupolvi jatkaa siitä, mihin aikaisempi jäi. Kumulatiivisesti.

Turhaan eivät juutalaiset pyhissä kirjoissaan nimeä meitä karjaksi. Monet äärikristityt menevät Israeliin vapaaehtoisina auttamaan Raamatun rakastamia juutalaisia. Goyim (suom. ‘karja/ei-juutalaiset’) ovat saaneet juutalaisilta luvan esimerkiksi poimia “pyhän maan” viinirypäleitä, mutta sitä pidemmälle he eivät viinin valmistuksessa saa auttaa. Hehän eivät ole puhtaita, he ovat saastaista ei-juutalaista karjaa. Juutalaisten uskonnolliset johtajat muistuttavat, että olemme epäpyhiä ja syntyneet liasta sekä ulosteesta, kun taas juutalaiset ovat tulleet puhtaudesta sekä pyhyydestä.

Samalla, kun juutalaisomisteiset lehdet julistavat ilosanomaa monikulttuurisesta Euroopasta, sama rotu harjoittaa väkivalloin hankkimallaan maa-alueellaan tiukinta rotupolitiikkaa, mitä tänä päivänä on tarjolla. Israelissa naimisiin menevät juutalaiset syynätään hyvin tarkkaan läpi, jotta heidän sukupuunsa on varmasti juutalainen. Juutalaiset haluavat säilyttää rotulinjansa puhtaana. Meidän kohtaloksemme he rakentavat rotujen sulatusuunia, jossa olemme unohtaneet identiteettimme ja menneisyytemme täydellisesti. Perinteiden sekä kansan tilalla on vain suunnaton monumentti yhä vulgaarimpaa viihdettä, joka ruokkii yhä vain typerämmäksi ja monikulttuurisemmaksi muuttuvaa väestöä.

Miksi juutalaiset on häädetty historian saatossa joka Euroopan kolkasta? Mistä pogromit ovat johtuneet? Miksi kommunismin kaltaisten joukkomurha-aatteiden oppi-isät ja aktiivisimmat kannattajat ovat olleet lähes poikkeuksetta juutalaisia? Miksi Martin Luther kirjoitti tiiliskivimäisen järkäleen nimeltään Juutalaisista ja heidän valheistaan? Tai mikä inspiroi Henry Fordin teosta Kansainvälinen juutalainen? Miksi Amerikan orjakauppiaista niin monilla oli heprealaiset sukunimet? Miksi Israel on edelleen kansainvälisen ihmiskaupan tunnetuin keskus?

Miksi juutalaisia ei saa arvostella? Miksi myös Suomessa juutalaisen seurakunnan johtohahmot kehuvat julkisesti voittaneensa kaikki oikeusjutut, joissa syytetty on vain sattunut kritisoimaan “valittua kansaa”?

Yhteiskunnassa valta on niillä, joita ei saa kritisoida.” – Voltaire

 

Ari Sternberg

Vieraileva kirjoittaja

Aiheesta lisää:

Suomalaisyritykset tukevat sionistirikollisuutta
Valtioterrorismia
Israelia arvosteleva luento peruttiin
Sionismikriittinen artikkeli syyteharkintaan

1 KOMMENTTI

Comments are closed.