Koti Uutisia Pink Floyd arvostelee voimakkaasti juutalaista rasismia

Pink Floyd arvostelee voimakkaasti juutalaista rasismia

7
UK_Pink_Floydin_sikamainos
Pink Floydin globalisminvastainen sikamainos. Sika ilmestyi Pink Floydin keikoilla 1990-luvun alussa ja myöhemmin myös yhtyeen albumeilla.

Pink Floydin rokkistara Roger Waters paljasti äskettäin, että “juutalainen painostusryhmä” hallitsee Amerikan politiikkaa ja musiikkiteollisuutta. Watersin mukaan painostusryhmän avulla juutalaiset voivat käyttää vaikutusvaltaansa nujertaakseen Israelia koskevan arvostelun.

Watersin haastattelu on levinnyt Internetissä, ja puolestaan Watersia itseään on syytetty antisemitistiksi. Haastattelussa Waters paljastaa myös käsityksensä fanaattisesta juutalaisesta rasismista ja ylivallasta.

“Oikeistosiiven rabbinaatin ääni on niin omituinen ja vaikeasti kuultava, että sitä on lähes mahdotonta uskoa todeksi”, Waters kertoo.

“He uskovat hyvin kummallisiin asioihin. He uskovat, että maailman jokainen ei-juutalainen on luotu palvelemaan heitä. He uskovat, että vuodesta 1948 saakka karkotetut palestiinalaiset ovat ali-ihmisiä”, hän jatkaa.

Kun Watersilta kysytään, mikseivät muut artistit ota asiaan julkisesti kantaa, hän vastaa:

“Niin, minä asun Yhdysvalloissa, ja luulenpa, että A. he pelkäävät ja B. Israelin kouluissa käynnistyvä propagandakoneisto, jota Netanjahu jatkaa mahtailullaan, syydetään Yhdysvaltoihin, eikä sitä ainoastaan mainosteta Foxilla ja CNN:llä, vaan kaikkialla mediassa.

On kuin he kaataisivat suuresta saavista sontaa hyväuskoisten ihmisten kurkuista alas. Kun he sanovat ‘pelkäävänsä Iranin hankkivan ydinaseen’… se on vain harhautusyritys.

He ovat valehdelleet ‘rauhanteosta’ jo viimeiset 20 vuotta. He puhuvat Clintonista, Arafatista ja Barakista Camp Davidissa ja siitä, kuinka lähellä yhteisymmärryksen saavuttamista he olivat. Sitten he kertovat meille, että ‘Arafat ryssi kaiken’.

Vaan ei ryssinyt. Eikä se ole totta. Vuodesta 1948 lähtien yksikään Israelin hallituksen kokoonpano ei ole ollut kiinnostunut luomaan Palestiinan valtiota. He ovat aina kannattaneet Ben Gurionin esitystä kaikkien arabien karkottamisesta ja Suur-Israelin luomisesta.

Valehtelu kuuluu heidän propagandaansa sillä välin, kun he tekevät muuta. Heidän toimintansa on ollut hyvin näkyvää viimeisen vuosikymmenen ajan.

Esimerkiksi pian sen jälkeen, kun Obama matkusti Kairoon ja antoi puheen arabeille ja israelilaisille, kaikki pitivät sitä ‘uuden suunnan ottamisena’. Kun hän matkusti Israeliin, he sanoivat: ‘Rakennamme muuten 1 200 uutta siirtokuntaa.’

Aivan samoin, kuin Kerry matkusti sinne viime vuonna sanoen ‘Yritän saada osapuolet neuvottelemaan’, Netanjahu sanoi: ‘Haista v*ttu. Rakennamme toiset 1 500 siirtokuntaa ja sitten rakennamme moottoritien, se on suunnitelmamme.’

Tämä on niin läpinäkyvää, että asiaa ymmärtämättömillä täytyy olla hyvin alhainen ÄO. Tämä on niin typerää.

Tiedätkö, että luin jostakin joku päivä sitten, että vain Yhdysvaltain ulkoministeri uskoo rauhanneuvotteluiden todellisuuteen, ei kukaan muu maailmassa.

Tämä on hyvin vaikea tilanne, ja tämän vuoksi kaikkien veljistään ja sisaristaan välittävien maailman ihmisten tulee olla solidaarisia ja seisoa rinta rinnan toistensa kanssa, ei vain oman uskontokunnan, rodun ja värin sisällä.

Tätä on hyvin vaikea myydä Yhdysvalloissa. Juutalaisten painostusryhmällä on hyvin paljon vaikutusvaltaa tässä maassa. Erityisesti musiikkiteollisuudessa ja niin kutsutussa rock ‘n’ rollissa.

Vakuutan teille, antamatta nimiä, että olen puhunut ihmisille, ja he ovat olleet kauhuissaan siitä, että heille tapahtuu jotakin, jos he ovat seurassani.

He ovat kysyneet minulta, enkö pelkää henkeni puolesta. Minä sanon heille, että en.”

Waters paljasti, että hänelle tarjottiin kymmenen miljoonan dollarin (noin 8 milj. euroa) sopimusta esiintymisestä Israelissa auttaakseen heikentämään Israelin valtion boikottia:

“Shuki Weiss (vaikutusvaltainen israelilainen mainostaja) tarjosi minulle keikkaa 100 000 ihmiselle sadan dollarin lippuhinnalla Tel Aviviin! Hetkinen, mutta sehän on 10 miljoonaa dollaria, miksi he tarjoaisivat sitä minulle? Mietin, onko Shuki v*tun tyhmä vai kuuro?! Olen BDS-liikkeen jäsen, en mene Israeliin mistään hinnasta, sillä en tahdo hyväksyä sen maan hallituksen politiikkaa.”

Lähde: DavidDuke.com

7 KOMMENTIT

  1. Propsit kyllä Watersille, että noinkin tunnettu henkilö uskaltaa vastustaa Israelia.

  2. Another brick in the wall 2 alkoi soimaan heti päässä, kun juttua lähti lukemaan. Teacher leave them kids alone. Hyvä kun näitä nimekkäämpiäkin siionin vastustajia nousee esiin.

  3. Waters vieraili takavuosina Länsirannalla spraymaalamassa eristysmuuriin lainauksen epäilemättä tunnetuimmasta Pink Floyd – rallista, “We don’t need no thought control.”

  4. On Watersilla ollut vähän rahastakin asiaa:

    Money, get away
    Get a good job with more pay and you’re okay
    Money, it’s a gas
    Grab that cash with both hands and make a stash
    New car, caviar, four star daydream
    Think I’ll buy me a football team

    Money, get back
    I’m all right Jack keep your hands off of my stack
    Money, it’s a hit
    Don’t give me that do goody good bullshit
    I’m in the high-fidelity first class traveling set
    And I think I need a Lear jet

    Money, it’s a crime
    Share it fairly but don’t take a slice of my pie
    Money, so they say
    Is the root of all evil today
    But if you ask for a raise it’s no surprise
    That they’re giving none away
    Away, away, way
    Away, away, away

  5. Love Pink Floyd! In a dream world this comment would not be needed since Hitler would have finished the job.

Comments are closed.