Koti Uutisia Kotimaa Pillerikauppa kukoistaa jälleen Helsingissä

Pillerikauppa kukoistaa jälleen Helsingissä

4

Viime kesänä kukoistanut huumekauppa on jälleen palanut Helsinkiin. Huumekauppaa käydään nyt poliisin mukaan avoimesti Sörnäisten Kurvissa, Itäkeskuksen Puhoksessa sekä Kampissa. Vuoden “hittituote” on poliisin mukaan alpratsolaami, joka on bentsodiatsepiineihin kuuluva rauhoittava aine. Viime vuonna huumekauppiaat myivät eniten Rivotriliä ja Diapamia, jotka ovat kummatkin rauhoittavia lääkkeitä.

Poliisin mukaan kyseiset huumeet saapuvat Suomeen pohjoisen kautta. Samoja pillereitä on tavoitettu muun muassa Turussa, Lahdessa ja Jyväskylässä. Poliisista kerrotaan myös, että kaupankäynti on hyvinkin uhkarohkeaa ja jatkuu “heti, kun poliisipartio poistuu paikalta”. Myynnin taustalla epäillään olevan järjestäytynyttä rikollisuutta.

Huumekaupan estämiseksi poliisi suunnittelee yleisvalvonnan lisäksi suunnattuja iskuja pillerikauppiaita vastaan. Tietoa ei ole siitä, paljonko poliisilla kuluu aikaa poliittisten “väärinajattelijoiden” ahdisteluun, jota voitaisiin käyttää vaikkapa huumeongelman kitkemiseen.

Lähde: Yle

4 KOMMENTIT

  1. Hmm… Maahantunkeutujia tulee joka rajalta ilman papereita tai mitään dokumentteja ja samaan aikaan pillerikauppa alkaa kukoistaa. Hmm…

  2. Miksi jengi ostelee rauhottavia laakkeita Puhoksesta? Olen sanaton.

  3. Pillerikauppa kukoistaa koko maassa, kuten Tampereellakin on erittäin paha huumeongelma. Väittäisin, kuten USA:ssa (USA:ssa on julistettu erittäin pahan opiaattiongelman vuoksi kansallinen hätätila) niin myös Suomessa ja muualla pahin ongelma ovat opiaatit. Tietenkin amfetamiini, huumaavat lääkkeet jne ovat yhtälailla vaarallisia.

  4. Eikös tämä ole osa sitä punarkkien ja tukijoidensa ihannoimaa vapaata yhteiskuntaa, Anarkolandiaa ilman tarpeenttomia viranomaisia ja valvontaa? Tässä on esimakua tulevaisuudesta, me emme vain rajoittuneen katsontakannan omaavina peruspatavanhoillisina kääpinä ymmärrä rikkautta, jota se mukanaan tuo.

Comments are closed.