Pettureita ja kunniallisia lopettajia

Valtamedia ja äärivasemmisto syyttävät toisinaan Vastarintaliikettä “lahkoksi”, jonka jättäjä saa valmistautua ikäviin seurauksiin. Pitääkö tämä väittämä paikkansa, vai onko se monien muiden väitteiden lailla tietoinen vale, jonka tarkoitus on yrittää luoda eripuraa ja pelotella ihmisiä niin, etteivät he uskalla liittyä järjestöön?

Kysymykseen löytyy vastaus Vastarintaliikkeen aktivistien käsikirjasta. Teos on tosin ollut jonkin aikaa loppuunmyyty, eikä kaikilla ole ollut mahdollisuutta tutustua sen sisältöön, joten voi olla paikallaan selvittää asiaa tässä. Entistäkin ajankohtaisemmaksi aiheen tekee Henrik Holapan petturuus järjestöä ja entisiä tovereitaan kohtaan.

Kaikkien Vastarintaliikkeeseen aktivisteiksi liittyvien olisi asennoiduttava siten, että he tulevat jäämään järjestöön ja työskentelemään siellä parhaansa mukaan koko lopun elämänsä, joko voittoomme tai kuolemaan asti. Järjestöön ei siis tule lähteä mukaan aktivistina siksi, että on tylsistynyt ja kokee tarvitsevansa väliaikaisen harrastuksen. Järjestöön liittymiseen ei tule myöskään suhtautua kuin mihinkään kesätyöhön. Ihmisen elämässä voi tietenkin sitä vastoin tapahtua asioita, jotka saavat miettimään uudelleen aiempia valintoja. Jäseniltä ja tukijäseniltä ei vaadita yhtä suurta sitoutumista.

Pohjolan tulevaisuuden kannalta on aina erittäin valitettavaa, mikäli kansallismielinen päättää hylätä aktivismin ja mukautua vihamieliseen yhteiskuntaan. Lopettaminen ei kuitenkaan ole aina pelkästään negatiivinen asia, koska motivoitumattomat henkilöt heikentävät tovereidensa taisteluhenkeä ja heittävät näin tahtomattaankin kapuloita järjestön rattaisiin. Olisi typerää yrittää pitää ihmisiä mukana toiminnassa vastoin heidän tahtoaan.

Järjestön jättäminen kunniallisesti edellyttää, että henkilö tekee oman, itsenäisen päätöksen ja selittää lopettamisen todelliset syyt. Hän on rehellinen itselleen ja osoittaa itsekriittisyyttä. Tämä on merkittävästi kunniallisempaa kuin yrittää pelastaa oma niin sanottu kunnia etsimällä etsien järjestöstä joukkoa virheitä koettaen puolustella näin päätöstään.

Järjestön jättämisen jälkeen henkilön tulisi pysyä vaiti kuulemistaan mahdollisista järjestösalaisuuksista ja yksityiskohdista, jotka liittyvät entisten tovereiden elämään. Tällä tavalla entinen aktiivi tulee olosuhteisiin nähden toimineeksi mahdollisimman rehellisesti, kunniallisesti ja oikein. Mikäli järjestön jättää tällä tavalla, Vastarintaliike suhtautuu henkilöön täysin neutraalisti. Häntä ei siis nähdä petturina tai vihollisena.

Jos henkilö sen sijaan alkaa vuotaa luottamuksellisia tietoja vihamieliselle medialle tai myy informaatiota vihollisillemme, tulee henkilöstä petturi ja järjestön vihollinen. Häntä tullaan myös kohtelemaan sellaisena.

Vastaus kysymykseen on siis: Mikäli järjestön jättää kunniallisesti, ei henkilöä kohdella vihamielisesti. Mikäli käytös sen sijaan on kunniatonta, pelkurimaista ja/tai järjestölle vihamielistä, henkilöä myös kohdellaan sen mukaisesti.

Holapan toiminnasta

Holappa päätti liittoutua suomalaisvihamielisten toimittajien kanssa vahingoittaakseen Vastarintaliikettä. Hän on yksityishenkilöihin kohdistuvalla lokaamisella ja parjaamisella pettänyt entiset toverinsa yrittäen näyttää heidät mahdollisimman huonossa valossa. Hän on myynyt järjestöä koskevaa informaatiota medialle, mikä on johtanut siihen, että media on nostanut esiin sellaisiakin jäseniä, jotka eivät ole olleet edes julkisesti mukana toiminnassa. Hän on taloudellisesti velkaa entisille tovereilleen ja on nyt lähtenyt tätä velkaa pakoon. Sen sijaan, että Holappa olisi maksanut takaisin, hän kiittää entisten tovereiden lainanannosta petturuudella.

Holappa ei ole yrityksistään huolimatta onnistunut lyömään säröjä järjestöön. Tietenkin hänen temppunsa on kiusallinen; järjestö antoi hänen tulla mukaan ja edetä asemassaan. Mitään todellista vahinkoa minun on kuitenkin vaikeaa nähdä hänen aiheuttaneen. Hänen medialle luovuttamansa tiedot eivät ole ajankohtaisia, ja hänen yksityishenkilöihin kohdistamansa loka perustuu valehteluun. Joku voi ehkä uskoakin hänen valheitaan, mutta samat tarinat ja parjaukset olisi yhtä hyvin voinut tarjoilla jokin keskustelufoorumi tai muut vihamieliset tahot.

Huolimatta siitä, ettei Holappa ole onnistunut vahingoittamaan järjestöä toivomallaan tavalla, on hän edellä mainituilla esimerkeillä havainnollistettuna malliesimerkki kansanvihollisesta. Hän joutuu kantamaan vastuun valinnoistaan.

Oliko väärin ottaa Holappa ylipäätään mukaan järjestöön?

On aina helppoa olla jälkiviisas ja arvostella erityisesti muiden päätöksiä. Jälkiviisaana voi sanoa, että Holapan päästäminen joukkoomme oli ehkä typerää, mutta rehellisesti sanoen kansallismieliset järjestöt (siinä missä muutkin poliittiset ryhmät) tulevat valitettavasti houkuttelemaan joukkoonsa myös jossain määrin lisää itsensä etsijöitä, narsisteja, opportunisteja ja henkisesti epävakaita ihmisiä tulevaisuudessa. Tulemme siis kohtaamaan useammankin tulevan petturin.

Vastarintaliike asettaa merkittävästi korkeampia vaatimuksia aktivisteilleen kuin useimmat muut järjestöt, joiden toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen. Kenestäkään ei voi tulla osa järjestöä ilman fyysistä rekrytointihaastattelua, jossa jokainen henkilö arvioidaan. Samaan aikaan tarkoituksenamme on kuitenkin kasvaa ja muodostua joukkoliikkeeksi, joka on tarpeeksi vahva murskaamaan nykyjärjestelmän. Tätä varten meidän on rekrytoitava koko joukko uusia ihmisiä. Jokaiseen rekrytoitavaan sisältyy riski, mutta tämä riski on otettava.

Joissakin yksittäisissä tapauksissa huomaamme, että olemme tehneet väärän arvion henkilöstä ja otamme hänet kuitenkin mukaamme, vaikkei ensin pitänytkään. Tätä vielä harvinaisempaa on, että hyväksymme mukaamme jonkun, joka myöhemmin osoittaa, ettei olisi sitä ansainnut. Selvästä enemmistöstä uusia jäseniä olemme kuitenkin tehneet todellisuutta vastaavan arvion, joka on johtanut ja johtaa vastarinnan tasaiseen kasvuun sekä määrällisesti että laadullisesti.

Simon Lindberg / Nordfront.se