Koti Uutisia Perussuomalaisten Nuorten johtaja vaatii iskua Syyriaan

Perussuomalaisten Nuorten johtaja vaatii iskua Syyriaan

9

Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila hämmästyttää tuoreella kannanotollaan, jossa hän vaatii länsimaita hyökkäämään Syyrian hallitusta vastaan. Hallitus on selvinnyt voitokkaana verisestä sisällissodasta, mutta PS-Nuorten johdon mukaan pakolaisvirtoja synnyttävän konfliktin täytyy jatkua.

Syyria-vastaista iskua ovat vaatineet myös Israel, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska, sillä Syyrian hallitus on uhka Israelin geopoliittiselle ylivallalle Lähi-idässä. Syyrian hallitus taistelee Isisiä ja al-Qaidaa vastaan, joten Voutilan ehdottama isku hyödyttäisi sionistien ohella ääri-islamisteja.

PS-Nuorten johtaja esitti vaatimuksensa Twitterissä: “Syyriasta. Toivottavasti Yhdysvallat, Britannia ja Ranska toimivat. Venäjä on valinnut puolensa kansanmurhaajan kanssa ja kärsii siitä myös seurauksensa. Barbaareille ei pidä osoittaa armoa. #turpo #Syyria”

Voutila sai välittömästi kriittisen vastaanoton, jossa häneltä vaadittiin perusteluja väkivaltaisille puheille. Voutila vastasi: “Vähintään iskeä hallintoa vastaan kuten lehtitietojen perusteella ovat suunnitelleet. Maajoukkojen käyttö ongelmallista maassa, joka on sisällissodassa. Kenties turvavyöhykkeen luonto Syyriaan/lähialuille mahdollinen?”

Vaikka PS-Nuoret markkinoi itseään parhaana islamisminvastaisena poliittisena vaihtoehtona, tahtoo järjestön johto siis tuhota Syyrian hallituksen, joka on tyhjien lupausten sijaan onnistunut todella tuhoamaan ääri-islamistit ja näiden “kalifaatin”.

Voutila ehdottaa Syyriaan jonkinlaista länsimaiden ylläpitämää “turvavyöhykettä”. Todellisuudessa “turvavyöhykettä” alettiin rakentaa jo monta vuotta sitten Israelin ja Syyrian rajalle. Sekä Isisin että al-Qaidan terroristit saivat käyttää länsimaiden ja Israelin suojelemaa turva-aluetta toimintansa tukikohtana.

Sionisti Simon Elo, Samuli Voutila ja julkihomo Sebastian Tynkkynen.

Voutilan kannanotto osoittaa, että perussuomalaiset eivät ole kyenneet puhdistamaan rivejään Siniseen tulevaisuuteen loikanneiden Simon Elon ja Timo Soinin perintöä jatkavista äärisionisteista. Voutilasta tuli PS-Nuorten puheenjohtaja jo ennen puolueen hajoamista, ja hän on tehnyt aggressiivisia kannanottoja muun muassa Naton puolesta ja “natseja” vastaan.

Voutilan linja on herättänyt kummastusta myös nuorisojärjestön uudessa sukupolvessa, joka on pyrkinyt irtaantumaan Soinin ja Elon perinnöstä. Hiljattain nuorisojärjestön kansallismielinen aines on kritisoinut puoliavoimesti jopa puoluejohtaja Jussi Halla-ahoa, sillä tämän mukaan myös ei-valkoiset voivat olla “suomalaisia”.
 

Lue myös:

Donald Trump julisti hyökkäävänsä Syyriaan
PS-Nuoret jatkaa tutulla linjalla
PS-Nuorten esittelyvideo: antirasismia, homoja ja aseistakieltäytyjiä

9 KOMMENTIT

  1. On kyllä todella huolellisesti jokainen Perussuomalaisiin liittyvä järjestö solutettu Israelin ystävillä.

    Selvästi on nähty jo aikaa sitten että monikulttuurikokeilu tulee synnyttämään kansallismielisen vastareaktion ja sitä varten on huolellisesti suunniteltu valeoppositiopuolueet joissa on vedättäjiä todella monessa kerroksessa.

    Kun yksi luottamuksensa menettänyt sakki lähtee äänekkäästi ovet paukkuen, luulevat yksinkertaiset tavikset että nyt on puhdas pöytä josta aloittaa uusi tuleminen, vaikka jo heti seuraava kerros vedättäjäporukasta odottaa vuoroaan.

  2. Lähes kaikista hänen kirjoituksistaan, mitä olen lukenut, tulee väistämättä mieleen ajatus: riittääkö tuon merkonomin äly muodostamaan poliittisen järjestön kanta? Kyseessä on kuitenkin eduskuntapuolue. Miksi lie valinneet moisen luuserin puheenjohtajaksi.

    Sinänsä hauskaa, että tuo loikannut sionisti-Simon kirjoitti itse asiassa todella rationaalistisen blogipostauksen Syyriasta…

  3. Perussionistit ovat innokkaampi lähettämään goyim sotaan goyimeja vastaan kuin itse sionistit.

    3. Maailmansodan hyvä puoli on siinä, että Israhell, Jew-York, Londonabad, Pariisistan ja kaikki muut jutikoiden miehittämät paikat tuhoutuvat kuin aikanaan muinaiset Sodoma ja Gomorra, kaikkine jutikoineen.

  4. Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtahan kannattaisi keskittyä vaan omiin juttuihin ja unohtaa maailmanpolitiikan kommentointi. Persunuorissa on hyvin sekalaista sakkia, joita yhdistää lähinnä jonkinlainen kansallismielisyys EU:n ja maahanmuuton suhteen, joten USA:n tai Venäjän narratiivin mukailu aiheuttaa aina närää.

    Syyriassa on niin monet intressit konfliktissa keskenään, ettei suomalaisten poliitikkojen kannata kommentoida muuten kuin neuvotteluratkaisun puolesta. Tosin jos itse olisin persunuorten puheenjohtaja, niin syyttäisin kovaäänisesti Israelia terroristien tukemisesta ja väitetyn kaasuiskun järjestämisestä 😀

    • Pakkohan se on kommentoida kun isännät käskee. Perussuomalaisten rakkaus israelia kohtaan on viimepäivinä varsin selväksi -kattavaa näyttää olevan.

    • No Mossadihan se yhdessä FSBn kanssa mitä ilmeisimmin on siellä käynyt piereskelemässä vaan arvaas uskaltaako yksikään suomalainen poliitikko millään tavoin edes vihjaista siihen suuntaan…

Comments are closed.