Koti Uutisia Ulkomaat Perinnöllisiä sairauksia ehkäisevää treffisovellusta ”syytetään eugeniikasta”

Perinnöllisiä sairauksia ehkäisevää treffisovellusta ”syytetään eugeniikasta”

3

Harvardin yliopiston perinnöllisyystutkija George Church on joutunut kulttuurimarxistien tähtäimeen suunnittelemansa treffisovelluksen vuoksi. Geenitesteihin pohjautuva sovellus tulee suosittelemaan tapaamista vain sellaisille ihmisille, joilla ei ole geenirasituksen vuoksi suurta riskiä saada yhdessä sairasta jälkeläistä.

Kulttuurimarxistien mukaan Churchin kansanterveydellinen tavoite tuo mieleen ”eugeniikan ja natsit”. Kriitikoiden mielestä on epäeettistä, että tulevat vanhemmat tahtovat varmistaa lapsensa olevan terve. Kulttuurimarxistit ja tasa-arvofundamentalistit pitävät lapsen terveyttä toisin sanoen täysin turhana tai jopa vaarallisena arvona.

Natsivertauksista tekee erityisen kummallisia se, että hanke on saanut juutalaista tukea. Church on puhunut paljon juutalaisia vaivaavan Tay-Sachsin sairauden päihittämisestä. Lisäksi hän on saanut aiemmin rahoitusta juutalaiselta finanssielitisti Jeffrey Epsteiniltä. Monien sionistien mukaan juutalaisilla on erityisoikeus eugeniikkaan, kun taas muilla roduilla ei ole oikeutta vaalia kansanterveyttä.

Church muistuttaa, että perinnölliset sairaudet huomioon ottava parinvalinta voisi johtaa nopeasti useiden tautien häviämiseen kokonaan. Kulttuurimarxistit vastasivat Churchin argumenttiin varoittamalla, että hyvien geenien vaaliminen voi johtaa muun muassa transujen, mustien ja kehitysvammaisten ”syrjintään” treffisovelluksessa.

Lähde: Business Insider

3 KOMMENTIT

  1. Juutalaisilla on myös etuoikeus oman rotunsa vaalimiseen, meillä valkoisilla ei ole tai olemme muuten rasisteja. Israelissa ei suvaita ollenkaan seka-avioliittoja, ja voi johtaa vankeuteen. Täälläkin pitäisi alkaa rangaitsemaan roturutsauksesta. Kuvottaakin katsella valkoista naista mustan miehen tai valkoista miestä tuontivaimon kanssa katukuvassa. Eniten aloin voimaan pahoin, kun tuttu nainen kehtasi minulle ehdottaa seuraa irakilaisesta miehestä, jolloin häivyin vain. Olisi kyllä tehnyt miei kysyä suoraan, että minkälaiseksi luulet minua, kun oikein rotumuukalaisesta tarjoat minulle miesehdokasta.

  2. Valkoihoisten lasten terveyden halveksiminen onkin laajan rintaman tauti tai syöpä vasemmisto-piireissä. Myös Google toimii länsimaisten lapsiperheiden intressien vastaisesti, esimerkiksi muokkaamalla poliittisia hakutuloksia. Facebook ja muut some-alustat taas demonisoivat, bannaavat ja sensuroivat heteronormatiiviselle lapsiperheille suotuista nettimateriaalia.

    Google ja muut netti-korporaatiot toimivat taustalla määräten mitä ihmiset keskimäärin näkevät eniten netissä. Google on taas jäänyt kiinni vaalivaikuttamisesta, mutta onko Google ”liian suuri rangaistavaksi”?

    Tämä juttu on viime marraskuulta:

    https://evilgoogle.news/2019-11-23-google-fraud-midterm-elections-ban-political-advertising-integrity-democracy.html

  3. Enpä ihmettelisi vaikka kulttuurimarxistit haluaisivat kieltää kasvien ja eläinten jalostuksen ja luonnossa esiintyvän selviytymistaistelun epäeettisenä.

Comments are closed.