Tulin äskettäin lukeneeksi Yleisradion uutisen merivoimia riivaavasta “avioerobuumista”. Toisin kuin niin kutsuttuja normoja, minua ei vallannut sympatian tunne. Sen sijaan näen ongelman maamme eliitin ja puolustusvoimien itsensä ajaman politiikan tuloksena.
Siinä missä puolustusvoimat ja yhteiskunta ennen kannustivat ja kasvattivat kansalaisia olemaan isänmaallisia ja uhrautuvia, ovat kumpikin edellä mainituista taantuneet beetamiestehtaiksi, jotka kiikuttavat aktiiviset ja politiikasta kiinnostuneet pojat sosiaaliviranomaisten käsiin. Pahimmassa tapauksessa viranomaiset vievät lapselta perheen kokonaan poliisin painostamana. Puolustusvoimat löyhentää vaatimuksiaan entisestään, ja aidot isänmaalliset kitketään riveistä pois hinnalla millä hyvänsä – jos ei palveluksessa, niin viimeistään aktiiviseksi reserviläiseksi pyrkiessä.
Nuoria tyttöjä taas koulutetaan olemaan vähemmän naisellisia ja heidät aivopestään lapsesta asti uskomaan, että ehjä perhe, uskollisuus ja seuraavan sukupolven kasvattaminen ovat toissijaista uralle, villille sinkkuelämälle ja päihteidentäytteisille baari-illoille muukalaisten piirittäminä. Heidät opetetaan myös lapsesta asti arvostamaan pinnallisia arvoja (kuten rahaa ja lainalla hankittua “omaisuutta”) enemmän kuin todellista elämänkumppania. Miehille taas jauhetaan urakehityksestä ja siitä, kuinka todellisen naisen saa vain se, joka alistuu elämään tossun alla.
Onko siis mikään ihme, jos parisuhteet eivät kestä muutaman viikon poissaolevaa miestä?
Ratkaisuja tähän tilanteeseen ehdotetaan upseeristosta pehmentämällä maailman todellisia haasteita. Tilanne on huvittava: samaan hengenvetoon, kun upseeristo kertoo Itämeren alueen kiristyneestä tilanteesta, he, joiden tehtävä on suojella maamme rajoja, toivovat lyhyempiä työpäiviä ja enemmän aikaa perheensä kanssa.
Jokainen lähtiessään sotilasuralle tietää, että kyseinen työ tarkoittaa hankalia työaikoja, pitkiä poissaoloja ja yksinäisiä öitä. Jo pelkästään tästä syystä ei tulisi tehdä kompromisseja heidän suhteensa. Joka leikkiin ryhtyy, leikin kestäköön.
Ongelman ratkominen ei siis lähde siitä, että helpotamme heidän oloaan uhraamalla maamme puolustuksen. Meidän tulisi yhteiskuntana lähteä korjaamaan tilannetta perinpohjaisesti kokonaisvaltaisella yhteiskunnallisella kulttuurireformilla. Samppanjavaimot on saatava perusarvojen äärelle ja beetamiehistä on tehtävä todellisia miehiä.
Todellista muutosta tilanteeseen ei saada yhdessä yössä, ja nykyiset rikkinäiset perheet on pakko hyväksyä menetettynä sukupolvena. Kaikki työ tulee kohdistaa tuleviin sukupolviin. Muutos lähtee kouluista, sosiaalipolitiikasta, verotuksesta ja valtion resurssien uudelleenorganisoimisesta.
Jotta asiat saadaan jälleen oikeille raiteille, on meidän välittömästi suljettava rajamme lisääntyviltä ongelmilta. Valtion tulee kannustaa perheellisiä valitsemaan lapsille todistetusti terveellisempi elämäntapa, jossa yksi vanhemmista jää kotiin hoitamaan heitä. Yhteiskunnalta, jossa perheellä ei ole varaa elää yhden vanhemman ansiotuloilla, ei voi odottaa uutta tervettä sukupolvea. Tämän lisäksi lapsille tulisi jo koulussa opettaa kulttuurimarxistisen aatemaailman sijaan perheen arvostamista ja turhan kuluttamisen välttämistä.
Hyvinvoivassa yhteiskunnassa kansaa palveleville aloille kuten poliisille, tullille, puolustusvoimille, terveydenhuollolle ja rajavartiostolle tulisi tarjota perhettä tukevia palveluita, kuten tilapäistä lastenhoitoa sairauden tai muiden elämän tuomien vastoinkäymisten ohella. Näin perheet, joissa tehdään uhrauksia kansan hyvinvoinnin puolesta, eivät joudu kärsimään kaksinkertaisesti elämän tuomien haasteiden kuten sairastumisen vuoksi.
Kun kasvatamme lapset jo nuorena arvostamaan kansaa, maata ja perhettä, saavat tulevat sukupolvet aivan eri lähtökohdat terveeseen ja hyvinvoivaan perhe-elämään. Sellaisessa yhteiskunnassa naiset eivät jätä miestään muutaman viikon poissaolon takia. Tämän lisäksi, jo lapsena isänmaalliseen ajatteluun kasvatettu kansa tuntee ylpeyttä työskennellessään kansan puolesta sen sijaan, että he ihannoivat lainalla ostettuja autoja, taloja ja muuta turhanpäivästä materiaa.
Puolustusvoimien beetamiehet, jotka vaativat lisää vapauksia ja vähemmän vastuuta, ampuvat itseään jalkaan. He laittavat energiansa aivan väärään paikkaan. Heidän, kuten muidenkin vastaavassa asemassa olevien, tulisi ottaa aktiivisesti askelia todellisen opposition ja yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi sen sijaan, että he selkärangattomina kumartelevat heitä vihaavaa eliittiä. Sama koskee jokaista rivipoliisia, joka seuraa politisoidun poliisijohdon kansanvastaisia käskyjä. Eliitti on voimaton, jos sen miekankantajat eivät tottele sen laittomia käskyjä. Muutos alkaa katutasolta, ja jokainen meistä voi olla osana tämän muutoksen aikaansaamista.
Muutos on saatava aikaan hinnalla millä hyvänsä. Jos muutoksen aikaansaaminen vaatii sen, että jokainen suomalainen mies jättää menemättä töihin tai ottaa lopputilin heti, jos heiltä vaaditaan kansamme sortamista (kuten osallistumista monikulttuurisuuden edistämiseen), on kipeä päätös tehtävä. Todellista yhteiskunnallista uudistusta ei saada aikaan ilman uhrauksia. Jos maamme sotilaat eivät ole valmiita uhrautumaan kansamme hyväksi rauhan aikana, kuinka ihmeessä he luulevat kykenevänsä puolustamaan maatamme ja kansaamme, kun aseistautunut vihollinen hyökkää meitä kohti ja uhkaa jokaista kuolemalla?
Nyt on korkea aika ryhdistäytyä ja vaatia todellisia ratkaisuja. Yhteiskuntamme heikentämisen pehmeillä arvoilla on loputtava, sillä muuten menetämme kaiken.
Loistokirjoitus. Takaisin aikaan ja arvoihin, jolloin oli miehet rautaa ja naiset tunnistettavissa ulkonäön perusteella.
En sitten tiedä liittyykö tämä pinnallisuuteen, mutta oon urheilullinen ja mulle terveys on kauneuttakin kauniimpaa. Alkoholiinkaan en ole koskenut sitten kaksoistutkinnon. Vaikka oonkin fyysisesti vahva, mut kyllä tunnistaa naiseksi. Yhdistän itsessäni vahvuutta ja naisellisuutta.
Sitten kun itse teet 9 viikon työputkia, erossa perheestäsi niin saat arvostella arvon Mikael Hovila
Miksi täytyy tehdä 9 viikon työputki erossa perheestasi?
Eiköhän tuo ole ihan henkilökohtainen ammatinvalintakysymys, ei leuhotamisen kriteeri.
Tiedän henkilöitä jotka ovat perheellisiä ja näkevät perhettään 2-3 kertaa vuodessa, eivätkä he pidä argumenttina sitä että ovat pois kotoa, siksi on vaimo joka hoitaa lapset sekä talouden siellä kitkattomasti.
Jokainen valitsee omilla kriteereillään työnsä.
Ei järjen häivää tässä kirjoituksessa…No tapansa kullakin, sieg heil ja sossuun
Comments are closed.