Koti Artikkelit Yhteiskunta Pedofiili teki rikosilmoituksen Magneettimediasta – turhaan

Pedofiili teki rikosilmoituksen Magneettimediasta – turhaan

8

Perjantaina 12.5. Pohjoinen Perinne ry:n lokerosta haettiin postia, jolloin muiden kirjeiden seassa olikin odottamaton lähetys Länsi-Suomen syyttäjänvirastolta.

Jouni Valkonen.

Turkulainen vasemmistopedofiili nimeltä Jouni Valkonen oli tehnyt rikosilmoituksen Magneettimediasta, koska lehti oli uutisoinut hänen saamastaan lapsipornon levitystuomiosta. Myös Kansallinen Vastarinta uutisoi tapauksesta. Koska Pohjoinen Perinne ry omistaa Magneettimedian oikeudet, tuli kirje yhdistyksen laatikkoon.

Valkonen oli levittänyt ainakin 100 000 videota, valokuvaa ja animaatiota, jotka sisälsivät lapsipornoa. Kuvissa ja videoissa on esiintynyt raakaa väkivaltaa, huumattuja lapsia ja erityisen nöyryyttävää kohtelua. Osa uhreista on ollut vasta vaippaikäisiä. Rikoksen teko on jatkunut yli kahdeksan vuoden ajan tammikuusta 2007 syyskuuhun 2015. Tuomio tästä oli 1 vuosi 5 kuukautta ehdollista vankeutta sekä 35 päiväsakkoa.

Valkonen oli loukkaantunut häneen kohdistuneesta uutisoinnista, joten hän oli marssinut poliisiasemalle tekemään rikosilmoituksen. Poliisi ei kuitenkaan viitsinyt nähdä vaivaa pedofiilin auttamiseen eikä ilmeisesti katsonut asiassa tapahtuneen ainakaan vakavaa rikosta, joten he päättivät pyytää esitutkinnan lopettamista. Magneettimedian uutinen on julkaistu 15.3. ja pyyntö esitutkinnan lopettamisesta on esitetty 23.3. Lisäksi Valkonen lähetti Magneettimedian toimitukseen huhtikuun lopussa sähköpostia, jossa hän vaati uutisen poistoa.

Koska Valkosen ilmeisenä tarkoituksena on ollut vaientaa hänestä ja hänen teoistaan kertova uutisointi, suosittelemme lukijoitamme levittämään tietoa hänestä mahdollisimman laajalle – tuokaa sensuuria vaativan pedofiilin nimi sekä naama esille, jotta ihmiset osaavat varoa häntä!

Voit katsoa syyttäjänviraston lähettämät paperit alta. Klikkaa suuremmiksi!

 

Toimitus

8 KOMMENTIT

  1. Toi p**kiainen pitäs heittää vankilaan, ja sen sellin avain pitäs heittää Itämereen.

  2. Tolle ihmisjätteelle huppu päähän ja h—-een!!

    Uskon poliittisen poliisin ja syyttäjänkin olleen Magneettimedian kannalla tässä asiassa.

  3. Oksettava jätkä! Mikähän mahtaa olla vasemmistoliiton mielipide tämän pedofiilin tekemisistä? Että hän on vain syrjittyyn seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö ja oikeastaan kaikki on patriarkaalisuuden ja rasismin vika?

    • Luultaasti ei pingaa mitenkään Vasemmistoliiton tutkassa kyseinen pervoilija, sillä kuten oikeuden papereista selviää niin hän oli Piraattipuolueen tyyppejä.

      • Piraattipuolueessa 2012, sittemmin Vasemmistoliitossa aktiivinen jäsen. Nämä asiat selvisivät hänen sosiaalisen median tileiltään ennenkuin hän poisti ne saatuaan pedofiliatuomionsa.

  4. Hyvä viesti tulevaisuuttakin varten pedofiileille: tehkää vaan rikosilmoituksia teihin kohdistuvasta uutisoinnista, niin saatte lisänäkyvyyttä tuomioillenne. Tämäkin homma olisi mennyt muuten pikku-uutisena ohi.

  5. Hehheh. Nyt ei voinut Shomrim muuta kuin olla Magneettimedian puolella…

Comments are closed.