Koti Uutisia Pedofiili murhattiin ja poltettiin Västeråsissa

Pedofiili murhattiin ja poltettiin Västeråsissa

4

Pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta kesämökillä lauantaina 27. kesäkuuta Ruotsin Västeråsissa. Palomiesten saapuessa aamuyöstä paikalle he löysivät mökistä miehen, jonka luultiin ensin kuolleen palon seurauksena. Mökkiin kuollut mies tunnistettiin myöhemmin 37-vuotiaaksi tuomituksi pedofiiliksi.

Perjantaina julkaistujen oikeuslääketieteellisten tutkimusten mukaan mies ei kuollut tulipaloon, vaan hänet murhattiin. Häneltä löytyi muun muassa vamma pään takaosasta.

Tutkimukset tuhopoltosta on aloitettu, ja tutkijat epäilevät teon motiivin liittyvän uhrin menneisyyteen; mies oli aikaisemmin tuomittu kahden 14-vuotiaan tytön seksuaalisesta häirinnästä. Poliisi sai myös hiljattain ilmoituksen mieheen kohdistuneesta pahoinpitelystä.

Menehtyneen 37-vuotiaan miehen naapuri on kertonut hänen asuneen mökissä noin viisi vuotta. Naapuri ei ollut kertomansa mukaan nähnyt tai kuullut mitään epäilyttävää alueella viikonlopun aikana. Hän lisäsi epäilleensä, että palo oli syttynyt huolimattomuudesta miehen tupakoinnin seurauksena.

 
Lähteet: Nordfront, Aftonbladet

4 KOMMENTIT

  1. Paha sai palkkansa. Yhteiskunta kun ei anna kunnollisia rangaistuksia tämänkin pedofiilin kaltaiselle ihmissaastalle, joutuvat kansalaiset ottamaan oikeuden omiin käsiinsä.

  2. Ihana uutinen kerrakaikkiaan! Aivan upeaa, että kansa on herännyt ja antanut tuomionsa tälle saastaiselle pedofiilille.

Comments are closed.