Koti Uutisia Ulkomaat Päiväkoti-ikäisen saksalaispojan äiti: “Tuntuu siltä, kuin olisimme ulkomaalaisia”

Päiväkoti-ikäisen saksalaispojan äiti: “Tuntuu siltä, kuin olisimme ulkomaalaisia”

12
Leen Kroetsch.

Lähes kaksi miljoonaa katselukertaa keränneellä ja ihmisten mielipiteitä puolesta ja vastaan jakaneella videolla saksalaisen kolmevuotiaan pojan äiti Leen Kroetsch valittaa, ettei hänen poikansa voi sosialisoida julkisen päiväkodin muiden lasten kanssa, sillä vain kaksi päiväkodin 25 lapsesta ymmärtää ja puhuu saksaa eivätkä ole maahanmuuttajia. Kroetschin mukaan saksalaispoliitikot pakottavat maahanmuuttopolitiikallaan hänen poikansa sopeutumaan vieraaseen ympäristöön päiväkodissa. Kroetschin pojalla ei ole maahanmuuttajataustaa.

Leen Kroetsch kertoo, että maahanmuuttajalapset voivat mutkattomasti olla tekemisissä toistensa kanssa, sillä he puhuvat keskenään omaa kieltään.

– Poikani on sopeuduttava muiden lasten joukkoon. Tämä ei ole integraatiota, hyvät poliitikot. Integraatio on hieman erilaista, Kroetsch sanoo.

Kroetsch ilmaisee myös tyrmistyksensä sille, että hänen täytyi voittaa oikeudessa itselleen luvat lähettää poikansa päivähoitoon ja lisää, että hän lähes menetti nykyisen työnsä sen tuloksena. “Muhammedien, Alien ja mitä heidän nimensä nyt ovatkaan” vanhempien ei Kroetschin mukaan tarvitse tehdä tätä saadakseen päivähoitopaikan. Hän jatkaa, ettei hänen poikansa tilanne ole poikkeuksellinen Nordrhein-Westfalenin osavaltion neljänneksi suurimmassa kaupungissa Essenissä; Kroetschilla on ystävä, jonka lapsi on toinen luokkansa saksalaisista oppilaista.

– Minua pelottaa, pelkään poikani tulevaisuuden puolesta enkä tiedä, mitä odottaa seuraavaksi. Tuntuu siltä, kuin minä ja poikani olisimme ulkomaalaisia, Kroetsch sanoo ja jatkaa, että hänen on todennäköisesti jonain päivänä muutettava itse pois maasta.

Kroetschin elokuun alkupuolella kuvaaman videon näet täältä: https://www.facebook.com/leen.vonk/video…030975816/

Lähde: RT

12 KOMMENTIT

    • Todella.

      Tämän ja vastaavien tapausten takia olisi ensiarvoisen tärkeää, että kansallismielisillä olisi halussaan laajalevikkinen uutiskanava. Jotain muuta kuin nämä MV:t ja valeoppositiot pösilöjuttuineen.

      Sen pitäisi olla myös siinä mielessä kevyt, että tavallinen kansa ei olisi heti takajaloillaan lukiessaan jotain mitä eivät ymmärrä.

  1. Taitaa oma poikani jäädä yksityisopetukseen. Se ei ole vaihtoehto, että menisi saman katon alle rotumuukalaisten kanssa.

    • Hienoa tekstiä, Jussi. Mutarunkkujen kanssa ei _tarvitse_ meidän tyttöjen, poikien ja vaimojen olla missään tekemisissä. Tämä on edelleen meidän maa ja me päätämme asioistamme edes jollakin tasolla vielä. Sitä nämä saatanan EU-byrokraatit ja muut mielisairaat eivät meiltä pois voi viedä: meidän henkeä. Meidän ei TARVITSE hyväksyä kaikkea. Pienillä valinnoilla, teoilla ja periaatteella edetään. Ilman uskoa ja periaatteita ei tarvitse edes elää — voi vetää itsensä hirteen samantien. Me uskomme absoluuttiseen hyvään ja pahaan. Kyllä, asiat todellakin ovat niin mustavalkoisia.

      • Periaatteet ovat tärkeät. Parhaimmillaan ne saavat aikaan muissakin kipinän liittyä mukaan niihin, joilla on periaatteita ja itsekunnioitusta jäljellä.

  2. Mahtaakohan Leen Kroetsch selvitä ilman syytteitä tällaisen rasistisen vihapuhevideon julkaistuaan ja kauankohan kestää, ennenkuin Juwebook pistää videon sulki, kiinni ja pannaan? On tää niin kamalan rasistista, jotta vot…

  3. Monikulttuuri-ideologian lopullisena tavoitteena on valkoisten eurooppalaisten hävittäminen kokonaan ja tässä jutussa se tulee erittäin hyvin esille.

    Meidän lapsistamme tulee vähemmistö omassa maassaan ja he menettävät kaikki oikeutensa.

    Antifasistit tietoisesti kannattavat maahanmuuttoa, avoimia rajoja sekä vapaata liikkuvuutta koska antifasistit unelmoivat valkoisten eurooppalaisten totaalisesta hävittämisestä. Antifasisteille kaikki valkoihoiset eurooppalaiset ovat natseja sekä fasisteja jotka tulee hävittää pois kokonaan.

    • Itsetuhoiset, itsesuojeluvaistottomat vassarit on tuhottava lemmikkiapinoineen pois maastemme.

      Jos syrjäytyneisyys on sitä, ettei juokse kaikenmaailman seksuaalipervertikkojen ynnä show-neekereiden perässä urbaanina hipsterinä pitkin megapoli Helsingin katuja, niin sitten minä olen mielelläni syrjäytynyt. Jos kouluttamattomuus on sitä, ettei lue juutalaisia lehtiä, kuuntele juutalaisia radiokanavia, katso juutalaista TV-tarjontaa tai usko juutalaista Wikipediaa, niin sitten minä olen mielelläni kouluttamaton. Ja jos elämänkoululaisen arvonimen saa siitä, että on nähnyt ja tehnyt asioita, joita unelmakuplassaan mielisairaita fantasioitaan elättelevät suomalaisvastaiset tai perinteiset viikonloppupullon päähänsä jääkiekon ja formuloiden välissä tempaisevat aitoidiootit eivät voi kuvitellakaan, niin sitten minä olen mielelläni elämänkoululainenkin.

      Jari “Läskipää” Tervoakin lihottanut ja juottanut YLE kysyy, onko oikein että poliisi suojelee “uusnatseja” mielenosoituksissaan. Klovninenäiset pellepartiolaisetko sitä suojelua sitten enemmän ovat vailla? Vaiko feministit – täällä maailman sukupuolitasa-arvoisimmassa maassa? Vain mielisairas voi edes huudella ilmoille tuollaista saastaa. Samat psyykeeltään järkkyneet myöskin jostakin syystä kuvittelevat somalien, irakilaisten, iranilaisten, afgaanien, syyrialaisten etc. ad nauseam kuuluvan Suomeen – maahan, jonka suomalaiset ovat rakentaneet. Sama perverssi porukka kuvittelee harhaisesti, että kaksi isää on aivan sama asia kuin isä ja äiti.

      “Antifasistit” ja “anarkistit” ovat täynnä itseään eli LIETETTÄ. Todellisesta raakuudesta, nihilismistä ja luonnonlaeista nuo sosiaalitointa kuormittavat loiset eivät ymmärrä rahtustakaan. Rahan ja työn arvoa eivät myöskään ymmärrä, kun eivät ole oikeita töitä päivääkään tehneet. Seikka, joka yhdistää heidät juutalaisiin, maahantunkeutujiin, maanpetturipoliitikkoihin ym. hyysäreihin suojaviroissaan. Maailma hukkuu kirjaimellisesti tähän jätteeseen ja sen kritisointi sekä estäminen konkreettisilla toimilla tahdotaan kriminalisoida – siinäkö todella on Suomen ja Euroopan tie? Saatanan synagoga täällä kätyreineen rienaa, ulvoo ja häpäisee – se on päivänselvää.

      Nämä viher-vasen-punikkinuoret eivät tahdo olla se alin, typerin, haisevin ja turhin kasti maassamme. Siksi he puoltavat avoimien rajojen kansanmurhapolitiikkaa ynnä muita vahingollisia, sairaita ajatuksia. On helppoa jättäytyä entropian vietäväksi: juopotella ja narkata päivät pääksytysten, antaa tukan kasvaa ja takkuuntua sekä laiminlyödä asuntonsa sekä itsensä siistinä pitäminen. Epäkohtiin puuttuminen ja niitä vastaan taisteleminen sen asemesta vaativat eivät pelkästään jotakin konkreettista, mutta myös kyseenalaistavaa ajattelua; reviisiota. Nämä yhteiskuntaa vastaan “kapinoivat” yksinkertaisuudet ovat yksinkertaisesti meille vihaisia, sillä me olemme se systeemi! Me elätämme heidät! “Natsivapaata Helsinkiä”, “ääriliikkeiden kieltämistä” tai jotakin muuta älyvapaata roskaa julistavien töherrysten asemesta näillä syöpäläisillä voisi lukea vaatimuksissaan: “TEHKÄÄ LISÄÄ TÖITÄ, ISÄNMAALLISET – MEIDÄN LOISIMINEN ON HEIKOILLA KANTIMILLA!”

      Pian tulee sade, joka pyyhkii kaiken tuon saastan pois. Ja silloin minä nauran jokaiselle: jokaiselle epäilijälle, hiljaiselle hyväksyjälle, laiskurille ja typerykselle. En kaipaa elämääni turhaa painolastia. Sama pätee yhteiskuntaan. Totuus, tieto, elämä ja yhteiskuntarauha TULEVAT vielä palaamaan.

      Tätä maata ei olisi olemassa, jos sata vuotta sitten olisi annettu sijaa kansakunnalle vahingollisille aatteille ja teoille. Kansallismielisyys sekä terve muukalaisviha ja rasismi ovat tämän maan juuri itsenäisinä säilyttäneet! Tuholliset tunkeutujainvaasiot ja avoimien rajojen politiikka olisivat tehneet tästä valtiosta selvää, jos niille olisi tässä mittakaavassa annettu periksi aikoinaan samankaltaisessa tilanteessa. Me emme olisi tässä nyt. Sitä suvakki ei voi ymmärtää. Ja sen mitä suvakki ei ymmärrä, se tahtoo kieltää lailla.

      Saatanalauma kirkuu mielettömyyksiään ilmoille – älkää välittäkö. Valehtelu, panettelu ja suoranainen, peittelemätön hulluus saavuttavat uusia, ennennäkemättömiä korkeuksia – älkää välittäkö siitäkään. Se on vain vanhan, RIKOLLISEN vallan eliitin sekä kätyreiden kuolinkorinaa, jota niiden kuumeiset aivot lopun ollessa käsillä päästävät.

      Suomi suomalaisille – rajat kiinni – saasta ULOS‼ Eläköön voitto!!!

      • Tuohon ei voi oikeastaan muuta sanoa kuin että erittäin hyvin kiteytetty, kymmenen pisteen puhe pidettäväksi sopivassa tilaisuudessa.

        Nimimerkillä toinen syrjäytynyt, kouluttamaton elämänkoululainen. Erittäinkin sellainen. Ja ylpeä siitä, vaikka onkin (ainakin puoliksi) pakana… 👹 … 😀

Comments are closed.