Koti Uutisia Ulkomaat Paavi hyväksyy Washingtonin kardinaalin eroamisen

Paavi hyväksyy Washingtonin kardinaalin eroamisen

5

Katolinen kirkko on rypenyt hyväksikäyttöjen skandaaleissa viime vuosina. Tällä kertaa Washingtonin kardinaali Donald Wuerl eroaa virastaan. Wuerl on liittynyt kahden vakavan hyväksikäyttötapauksen peittelyyn. Wuerlia ei kuitenkaan epäillä suoraan mistään rikoksesta, mutta hänen nimensä on tullut esille useissa rikostutkinnoissa.

Paavi Franciscus hyväksyy Wuerlin toimiston jättämän eroanomuksen. Paavi harmittelee, kuinka hänen pitkäaikaisesta liittolaisestaan tehtiin syntipukki. Paavi myös myöntää, että Wuerl teki joitain virheitä hyväksikäyttöskandaalien hoidossa. Washingtonin seuraavaa arkkipiispaa ei ole vielä nimetty.

Wuerl oli jättänyt ensimmäisen eroanomuksensa jo kolme vuotta sitten. Paavi ei hyväksynyt Wuerlin eroa tällöin.

Lähde: Breitbart

5 KOMMENTIT

  1. Nämä ”suurten” johtajien päätökset ovat yksi esimerkki digiajan vallankäytöstä. TIETO ON VALTAA. Entisessä maailmassa aseet olivat valtaa.

    — Se, jolla on eniten tietoa telluslaisten henkilökohtaisista asioista, Google, voi kirstää käytännössä kenet tahansa eroamaan tai tekemään haluttu päätös. Ei tarvita aseita hallitusten vaihtamiseen.

    On erittäin tärkeää, että suojaamme lastemme yksityisyyden vuotamista digitaalisiin varastoihin. Nämä varastot, pilvipalvelut, vaikka olisivat kuin hyvin suojattuja, melko varmasti seuraavan sadan vuoden aikana avataan ja joutuvat pahojen ihmisten käsiin. Itsestä ei niin väliä, me olemme jo menetetty sukupolvi. Emme ymmärtäneet muutosta.

    Olisiko jo aika kirjoittaa lapsille satuja digiajan lohikäärmeistä, jotka uhkaavat sankaria. — Ja kuinka sankari voittaa lohikäärmeen!

  2. Paljon kertova kuva. Lapsi ei hämäänny hassusta hatusta ja Hangon keksi -ilmeestä vaan katsoo suoraan silmiin ja näkee siellä jotain mikä ei naurata.

  3. Roomalaispedofiilisen kirkon salainen kahdeksas sakramentti, pedofilia, ei ole enää salaisuus.
    Odotan mielenkiinnolla yhdeksännen, kymmenennen, jne. salaisen sakramentin paljastumista.
    Syvä kurkku Vatikaanista vihjaisi, että yhdeksäs sakramentti olisi iaccam adductius (takinkääntö) ja kymmenes olisi mel columnae (hillotolppa).

Comments are closed.