Koti Artikkelit Ovatko naiset liittoutuneet vihollisen kanssa?

Ovatko naiset liittoutuneet vihollisen kanssa?

9

Tunnepohjaisilla perusteluilla he oikeuttavat julmuudet omaa kansaansa kohtaan. Samastan heidät naisiin, jotka jäävät manipuloivaan ja väkivaltaiseen parisuhteeseen, jossa myös ilmenee tarve sopeutua ja “ymmärtää” niin suuressa määrin, että siitä lopulta tulee itsetuhoista.

Tämänkään kysymyksen kohdalla ei voida kieltää todellisia eroavaisuuksia miesten ja naisten välillä. Ilmeisesti suurimmalle osalle naisista on helpompi ottaa vastaan perusteluja, jotka pohjautuvat tunteisiin. Äidinvaistomme kulkevat käsi kädessä vahvan ymmärtämisen ja huolenpidon tunteiden kanssa. Tästä näkökulmasta katsottuna ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi juuri naiset tuntuvat olevan muukalaisten puolella, joista jatkuvasti levitetään mielikuvaa haavoittuvaisina uhreina.

Ongelma on siinä, että tämä prosessi on mennyt jo niin pitkälle, että naisista on tullut jo monella tavalla osa tätä tuhoamisprosessia, joka on suunnattu maatamme ja kansaamme kohtaan. Yhteiskunta tekee parhaansa tavoittaakseen naiset tällä muukalaisia tukevalla sanomalla. Heidät aivopestään poliittisesti korrekteilla tyhjillä lauseilla, minkä jälkeen heidät viedään etulinjaan oman kansansa vastustajiksi. Monet miehet tuntevat oikeutetusti turhautuneisuutta tämän tuhoisan käyttäytymisen edessä. Tosiasia on, että miehet ovat useimmin tarkkanäköisempiä kuin naiset. Ainakin, mikäli on kyse asioista, kuten puolustus ja vastarinta. Mainitsin aiemmassa artikkelissani unohdetusta vihasta, kuinka miespuolisia tovereitamme aliarvostetaan ja pakotetaan perääntymään. Miehet, jotka yrittävät taistella tätä yhteiskunnan nykykehitystä vastaan, tulevat väärinymmärretyiksi, samanaikaisesti kun monet heidän naispuoliset maasisarensa kääntävät heille selkänsä. Vastarinnan miehet saavat monella tapaa kantaa isän roolin. Tällä viittauksella tarkoitan sitä, että naiset uhmaavat miehiä vastaan samalla tapaa kuin teini-ikäiset uhmaavat isiään. Ja aivan kuten isä tyttärensä ymmärtämättömyydestä huolimatta jatkaa hänen puolustamistaan, tulevat vastarinnan miehet puolustamaan äitejään, siskojaan, tyttöystäviään ja muita naisia.
kvinnor2Monet tämän päivän naiset jäävät tunnetasolla epäkypsiksi. He eivät kasva koskaan pois siitä tunnepohjaisesta argumentoinnista, joka kuuluu teini-ikään. Muistan, kuinka itse aikoinaan teini-ikäisenä kirjaimellisesti rakastin koko maailmaa. Hyljeksittyjen, räyhäävien ja väkivaltaisten ihmisten ymmärtäminen on usein teini-ikäisten tunnusmerkki. Vastaavalla tavalla aikuiset naiset käyttäytyvät maahanmuuttajia kohtaan. Sanoudutaan irti terveestä järjestä, itsepuolustusvaistosta ja kriittisestä ajattelusta. Kaikessa on sen sijaan kyse “yksilön näkemisestä”, mikä on liberalismin aikaansaama ajattelumalli, jossa individualismia ylistetään ainoana oikeana.

Suurin kysymys on, miten meidän tulisi toimia, jotta saisimme yhä useammat naiset ymmärtämään, mitä he ovat haukkumassa. Olen lähes kymmenen vuoden ajan tehnyt aktiivisesti töitä raivatakseni tietä naisten kansallismieliselle ajattelutavalle. Ryhtyessäni aktiiviseksi Vastarintaliikkeessä huomasin, että minun oli löydettävä naisille toisia motivointikeinoja kuin miehille. En voinut vakuutella asiaani suuttumuksen tai vihan tunteiden avulla. Pääasiallinen lähtökohtani tuli sen sijaan olemaan rakkaus ja vastuuntuntoni lapsiani ja kansamme tulevaisuutta kohtaan. Simon Lindberg on kirjoittanut tästä aiheesta hienon artikkelin nimeltä “Hat genom kärlek“.

Naisten tulee ymmärtää, että he eivät voi pelastaa maailmaa. He eivät voi rakastaa kaikkia. Ja kolmanneksi, he eivät voi pahoinpidellyn naisen tavoin vähätellä kaikkea sitä väärinkohtelua, jota kansamme saa sietää. Naisten on aika lopettaa nyt meneillään olevan tuhoisan yhteiskuntakehityksen puolustaminen. Yhä useamman naisen tulee herätä, ottaa härkää sarvista ja taistella. Mihin vahvat, viisaat ja rohkeat pohjoismaalaiset naiset ovat kadonneet? Meidän tulee yhdessä miesten kanssa aikaansaada se vastarinta, jota tarvitaan Pohjolan pelastamiseksi tältä sorrolta! On korkea aika, että yhä useampi nainen ymmärtää, miten tärkeää on taistella oman kansan ja tulevien sukupolvien puolesta. Nimittäin se, joka väittää rakastavansa kaikkia, ei itse asiassa rakasta ketään.

Sisareni, ketä sinä rakastat?

Paulina Forslund

Nordfront.se

9 KOMMENTIT

  1. Kiitos hyvästä käännöksestä! Mielestäni kysymys valkoisen rodun kuolemasta ei juuri liity sukupuoleen (tai siis ole erityisesti jomman kumman sukupuolen syytä). Naiset ovat tietysti näkyviä kehitysyhteistyöaktiiveja jne., mutta toisaalta miesjohtoiset valtiot ja suuryritykset ovat avanneet rajat ja myyneet kansamme sionisteille. Naiset ja miehet ovat toimineet hieman eri tavoin Euroopan nykyistä rappiota edistääkseen, mutta petturi on petturi sukupuolesta riippumatta.

    • Samaa mieltä, Panzerfaust! Mielestäni monikulttuurin vastustaminen ei sulje pois perusempaattisuutta – mutta realismi on hukassa niin molemmilta sukupuolilta ja rikollisia hyysätään niin puolelta kuin toiselta. Maahanmuutto ei tule poistamaan ongelmia ongelmamaista, se tulee vaan tuomaan ongelmat ongelmaiden ulkopuolisiin maihin. Itse en ole erityisesti sitä vastaan, että joku tuntee henkilökohtaiseksi missiokseen mennä kehitysmaihin auttamaan köyhiä (omalla työpanoksellaan – ei massiivisilla kehitystyöavuilla, jotka menevät loppukädessä asekauppoihin ja korruptioon) – tälläisen toiminna taustalla on yleensä auttamisen halu, empatia sekä oman itsensä tärkeäksi tuntemisen tarve. Nyky-yhteiskunnassa on hankala tuntea itseään tärkeäksi, etenkin kun perhearvot ja niiden arvostaminen on lytätty, ja median vaikutuksesta taviksena oleminen ei ole mistään kotoisin, kun täytyy olla jotain erikoista…Tunnetasoinen epäkypsyys lienee myös nyky-yhteiskunnan vaikutusta.

      Ruotsalaisena etenkin Paulina Forslund varsin hyvin varmaan tietää, että supermokuttajia ovat mediassa ja politiikassa myös miehet. Mutta tosi on, että naisten ajatusmallit ovat usein erilaisten kuin miesten.

  2. Asdadda, tätä ei kannata ihan yleistää kaikkiin naisiin. On paljon naisia, jotka osaavat ajatella realistisesti ja kriittisesti ja jotka näkevät asioiden todellisen laidan. Heitä ei ehkä niin usein huomaa, vaan enemmänkin artikkelin kaltaisia naisia. Tämä johtuu nyky-yhteiskunnassa siitä, että “viisaan on monesti parempi vaieta” tunnepohjaisissa keskusteluissa. On järkevämpää kohdistaa energiansa enemmän asioihin, joiden kautta voi vaikuttaa. Näin toimii kansallissosialistinen nainen.

  3. Kautta historian, kun kansat ja heimot ovat sotineet, niin voittajat ovat tappaneet miehet ja ottaneet valloitetut naiset sotasaaliiksi ja tehneet näiden kanssa lapsia. Ajan myötä tästä on kehittynyt evolutiivinen malli, eivätkä naiset ole yhtä sitoutuneita omaan kulttuuriin kuin miehet. Lisäksi voidaan mainita, että yhteiskunta ylipäätään on täysin miesten luomus, ja vasta lähihistoriassa ovat naiset päässeet vaikuttamaan yhteisiin päätöksiin.

    Jos oma yhteisö ei pääse vaikuttamaan naisten seksuaaliseen käyttäytymiseen tai parinvalintaan, niin edessä on vääjäämättä kultturillinen rappio, sillä keskimäärin he eivät preferoi kansallista yhtenäisyyttä yhtä paljoa kuin jännittäviä tai aggressiivisia miestyyppejä. Monet vapaat valkoiset naiset lisääntyvät vierasrotuisten kanssa, koska kulttuurin ylläpito ei historiallisesti/evolutiivisesti yksinkertaisesti ole naisten tehtävä.

    Esimerkiksi islamiselaisissa kansakunnissa omaa kunniaa ja omien naisten seksuaalisuutta valvotaan vainoharhaisella vimmalla, ja tästä syystä nämä kulttuurit ovat vahvoja ja säilyvät myös jatkossa, vaikka muuten olisivat kuinka takapajuisia tahansa. Muslimimiehen kanssa avioituva suomalainen nainen vieroittaa itsensä monista suomalaisista arvosta ja tavoista – ja tekee tämän kaiken vapaaehtoisesti!

  4. Naisia tulee etupäässä kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa. Ei naisille voi lyödä suorilta käsin “petturin leimaa” tai “leikata hiuksia päästä” vihollisen avustamisesta/yhteistoiminnasta. Tottahan on, että niin sanottuja “pahoja marjoja” löytyy naisista, joilla on jonkinlaista yhteiskunnallista asemaa, mutta se on totta, että yhteiskunnalliseen asemaan edennyttä naista markkinoidaan enemmän, kuin sellaista miestä, joka on edennyt yhteiskunnassa tiettyyn asemaan. Tällaisesta naisesta kun mielellään tahdotaan tehdä “esimerkki muille”. Rotupetturuuteen syyllistyviä naisia on useita, mutta sama pätee miehiinkin, jotka vain menevät vuosittain Thaimaaseen hakemaan seksiseuraa jne. Toisaalta eri markkinoijat toistuvasti mainostavat, kuinka ulkomaalaiset miehet ovat parempia kuin suomalaiset, koska suomalainen mies ei puhu eikä pussaa. Ja kannattaa vielä muistaa, että tämä artikkeli on kirjoitettu ruotsalaisen naisen näkökulmasta, jossa ehkä naisasiat poikkeavat hieman Suomesta. Feminismi on Ruotsissa arkipolitiikkaa – jos ajatellaan, että poliitikot aloittavat puheensa sanoilla: “Arvoisat kansanedustajat ja feministit”… Toisin sanoen, tarvitsemme naisia tässä taistelussa, emme taatusti voi vedota naisiin, jollemme osoita heille arvostusta ja kunnioitusta. Sen sijaan, että julkaistaan/kirjoitetaan tällaisia artikkeleita, naisista tulisi kirjoittaa, kuinka tärkeitä he ovat, ja miten kansallissosialistinen yhteiskunta ottaisi heidät huomioon paljon paremmin, kuin nykyinen yhteiskunta. Tämän kaltaiset artikkelit vain karkottavat potentiaaliset naiset pois ja media voi taas huutaa: “natsit ovat naisvihaajia”. Tiettyyn asemaan edennyt nainen, tietenkin haluaa puolustaa asemaansa, ehkä karkottamalla muut naiset pois esittämällä väitteitä, että naiset ovat pettureita. Suurin osa naisista lopulta kuuntelee järkipuhetta, vaikka vielä tässä vaiheessa suhtautuminen olisikin neutraalia.

  5. Ensimmäisessä kommentissa toivotaan naisten äänioikeuden poistamista. Eikö naisten äänioikeus kuitenkin ole suomalaista jos mikä? Naisten äänioikeus saatiin 1906, joten se on vanhempi kuin Suomen valtio ja naisia on ollut eduskunnassa aina, myös sotavuosina. Minä en naisena voi kannattaa sellaista kansallisuuden puolustajaa, joka ei puolusta naisten samanarvoista osallistumista valtionhoitoon. Suomessa ei ollut maaorjuutta ja jo satoja vuosia sitten naiset saivat periä ja omistaa, mitä ei monessakaan naapurimaassa ollut. Suomessa on aina ollut myös naisia omistamassa kauppahuoneita, ruukkeja ja tervamiilujea. Suomessa ei ole ainakaan n. kahteensataan vuoteen naisia pakotettu avioliittoon (poislukien ehkä jotkut ulkomaiset aatelissuvut) ja toisen kommentoijan kaipailema yhteiskunnan kontrolli naisen seksuaaliseen käyttäytymiseen ja parinvalintaan ei sekään ole suomalaista.

    Saudi-Arabiassa naisilla ei ole äänioikeutta eikä vapautta valita puolisoaan. Mikä on se järkiperuste, että suomalaisen naisen kannattaisi sallia suomalaisen miehen viedä itseltään äänioikeuden ja vapauden valita puolisonsa? Suomalaiset miehet voisivat olla ottamatta niin innokkaasti tässä mallia muslimeilta.

    • Nimimerkille Suomalaisen miehen vaimo:

      Kaikki tuntemani SVL:n aktivistit ovat kyllä kanssasi samaa mieltä siitä, ettei muslimeilta/juutalaisilta tuttua vanhanaikaista naisvihaa tai synnynnäistä epätasa-arvoa saa ottaa osaksi suomalaista kulttuuria/yhteiskuntaa. Ensimmäinen kommentoija edustikin vain omia näkemyksiään eikä Vastarintaliikkeen.

  6. Mielestäni naisten (siinä missä miestenkin) ajatusmaailman kehittyminen alkaa lapsena.
    Lapsen ajatusmaailman muokkaaminen on vanhempien vastuulla.
    Nyky-yhteiskunnassa on kasvatuksellinen ongelma nimeltä kurin puute.
    Itse olen saanut kurikasvatuksen lapsena (koulukodissa kylläkin).

Comments are closed.