Koti Uutisia Kotimaa Oulun pedofiilirinkiin kuulunut rotumuukalainen otettu kiinni Saksassa

Oulun pedofiilirinkiin kuulunut rotumuukalainen otettu kiinni Saksassa

1

PolPo tiedotti torstaina, että Oulun pedofiilirinkiin kuulunut maahanmuuttaja on jäänyt kiinni Saksassa. Oulun poliisin rikosylikomisario Markus Kiiskinenkertoo, että epäilty saadaan Suomeen tammikuun loppuun mennessä.

Mies otettiin kiinni keskiviikkona illalla Saarbrückenin kaupungissa Saksassa. Tapaus on ollut PolPolle kiusallinen, sillä se tiedotti karkuun päästämänsä rotumuukalaisen olleen jo kertaalleen kiinniotettuna Saksassa, mutta hänet oli ilmeisesti laskettu vapaaksi ennen Suomeen toimittamista. 

Koko laaja ja pitkäkestoinen vyyhti on myös herättänyt runsasta raivoa suomalaisten keskuudessa, minkä vuoksi PolPo tiedotti pelkäävänsä suomalaisten kostoiskuja.

Lähde: Yle

1 KOMMENTTI

  1. Miksi tuo torakka täytyy tänne tuoda? Pian se kohta taas raiskailee tuolla meidän varoilla sponsoroituna.

Comments are closed.