Koti Uutisia Kotimaa Oulun kaupungin “raiskausvastainen” materiaali demonisoi valkoiset pojat

Oulun kaupungin “raiskausvastainen” materiaali demonisoi valkoiset pojat

24

Oulu on ollut vuodesta 2018 asti synonyymi Suomea vaivaavalle monikulttuuristen pedofiiliraiskausten tulvalle. Kaupunki ei ole yrittänytkään ennaltaehkäistä uusia raiskauksia. Sen sijaan viranomaiset ovat yrittäneet lakaista ongelmat maton alle ja syyttää suomalaisia.

Kun ensimmäinen raiskausvyyhti alkoi paljastua 2018, PolPo (poliittinen poliisi) ja kaupunginjohto pyrkivät piilottelemaan rikoksia julkisuudelta viimeiseen asti. Lopulta raiskaukset tulivat julki, mutta tästä “viisastuneena” PolPo opetteli vain piilottamaan uudet rikokset entistä paremmin.

2019 suoritetut raiskaukset eivät enää nousseetkaan otsikoihin, vaikka tilastojen mukaan Oulun raiskaustahti vain kiihtyi ensimmäisen vyyhdin jo tultua julki. Raiskausten määrä Oulussa kasvoi 2019 lähes puolella, yhteensä 45,9 prosenttia. Myös lasten seksuaalinen hyväksikäyttö kasvoi yli 20 prosentilla.

Tilastojulkaisun mukaan ”raiskauksesta epäillyistä viime vuonna [2019] oli ulkomaalaisia 45 prosenttia kun osuus edellisenä vuonna [2018] oli noin 29 prosenttia”. Rumentuvien rikostilastojen ja täydellisen mediahiljaisuuden välinen ristiriita osoittaa, että PolPo, media ja kaupunginjohto yrittävät epätoivoisesti salata maahanmuuttajarikokset suomalaisilta.

Nyt kaupungin eliitti on käynnistänyt myös nuorisoon kohdistuvan psykologisen operaation, jossa raiskaajiksi leimataankin rotumuukalaisten sijaan pellavapäiset suomalaispojat. Tyttöjen turvana puolestaan esitetään mustat miehet. Propagandahankkeen paljasti kaupungin varavaltuutettu Tiina Wiik.

Yllä näet kaksi otosta “Turvallinen Oulu” -hankkeen sarjakuvasta. Aluksi valkoinen Juho ahdistelee suomalaistyttöä seksuaalisesti. Tämän jälkeen tyttö “ymmärtää” hankkia apua mustalta opettajalta, joka on koko sarjakuvan turvallisin mieshahmo.

Toisin sanoen Oulun kaupunki syyttää maahanmuuttajapedofiliasta valkoisia suomalaisia. Lisäksi valkoisia tyttöjä kannustetaan kääntymään mustien miesten puoleen aroissa sukupuolikysymyksissä.

Lähde: Tiina Wiik (arkistoitu)

24 KOMMENTIT

  1. Ei jumalauta. 2 miljoonaa euroa ja tulos on erittäin nolo ja suorastaan naurettava tiktok video sekä raiskauksen uhreja päälle sylkevä sarjakuva. Onko noi vittu tosissaan? Mitäs siellä Oulussa sattuikaan ja kenen toimesta? Ei suvakit ilmeisesti osaa hävetä.

    • Ne on saatananpalvojia jotka ilkkuvat lampaille. Ei tätä muuten voi ymmärtää!

      “Enää poikkeuksellisen törkeät ja raa’at teot edes ylittävät uutiskynnyksen siellä, vaikka Ruotsin kaupungeissa eletään paljon Suomen tilannetta vakavampaa raiskauskriisiä joka päivä”

  2. Taisi mennä kirjapainossa painatuksessa värit sekaisin. Kannattaisi kansainvälisimmissä kouluissa kysellä tytöiltä ketkä kourivat.

  3. Mielisairasta porukkaa. Kuppa, HIV ja muut taudit tekevät tuhojaan näiden vassarimätäpäiden aivoissa ja ulostus on sitä tasoa.

  4. Siskoni ja tuttuni ovat useasti kokeneet ahdistelua ja saaneet todella törkeitä viestejä ja ehdotteluja niin alemmilla kuin ylemmilläkin oppiasteilla ja AINA kyseessä on ollu ROTUMUUKALAINEN! Tämä on vain täysin uskomatonta, absurdia ja tajuttomaa raivoa synnyttävää katsoa näiden mädättäjien tuotoksia… suurin osa esim. Noissa oppilaitoksissa olevista naispuolisista kyllä tietää, että nämä sarjakuvat (jos niitä siellä levitetään) ovat täysin idioottimaisia ja valheellisia skenaarioita.

    • Piirrosjäljestä jo näkee että on jonkun vassarimätäpää-pers’reiänräplääjän tekosia.

  5. Tämä on sitä telaketju-feministien agendaa parhaimmillaan. Sekoitetaan nuorten naisten päät “globaalihöpötyksllä” ja “minun ruumis, minä määrään” raivotaudilla. Sitten syyllistetään valkoinen mies ja ylistetään laiskaa ylmislistä muunrotuista. Kas kun ei Oulussa jo polteta rintiskoita rotuaarilla sen vuoksi että ne ovat valkoisia.

    No, onneksi moni nainen havahtuu ja pystyy taas ajattelemaan omilla aivoillaan kun lopettaa e-pillerieden käytön. Ja sen jälkeen se perhe-elämä ja parisuhde ei olekkaan niin kamalaa kuin ensin luuli. Moni oikeasti rakastaa perheelisen elämää. Minäkin.

    • Vertasihan se eduskuntavaaleissa ehdoilla ollut nuori kommunistipoika TV-tentissä suomalaista kansanperinnettä eli nk. “pillurallia” Oulun irakilaisten tekemiin lasten raiskauksiin.

      Eli suomalainen ei saa enää edes riiata suomalaista? Selvä.

  6. Ennustan, että tästä sarjakuvasta tulee uusia versioita, joissa ahdistelija on tummempi ja opettaja on suomalainen. Myös puhekuplien tekstit voivat muuttaa muotoansa.

  7. Tasutaksi laitan Saksan historiallisen kehityksen, joka vastaa tänään Suomen kehitystä. Paitsi että fyysisestä sodasta on pitkälti luovuttu koska pommitettu kansa hitsautuu “rasisteiksi” psykologisen tosiasian kautta.

    Nyt on info-sota, sosiaalinen demografia-sota ja talous-sota, kulttuurimrxismin pakottamis-sodan lisäksi. Eli Saksaan imestyi NATSEJA kulttuuri-marxistisen visva-dekadenssin seurauksena, globalismiin nauseaa tuntevan kansan toimesta. Lue tämä alta, ja ymmärrät miksi globalismia edistävät tahot ovat kiivaimmin muuri kansallis-sosialismia demonisoimassa ja kitkemässä ihmisten keskuudesta:

    “Ensimmäisen maailmansodan myötä saivat ”globalistit” eri rikkaimmat maailmassa runsaasti vaikutusvaltaa Saksassa, sekä tahallaan köyhdyttivät maan muun muassa kohtuuttomilla sotakorvausvaatimuksilla.

    Kuvioihin liittyi globalisteihin luettavien henkilöiden nousu Saksan todellisesta politiikasta ja käytännön yhteiskuntaratkaisuista päättämään. Syntyi niin kutsuttu Weimar -valtakunta.

    Maailmalla tämä tunnettiin ”planeetan porttolana”, jossa kaikenlaisia perversioita ja härskiä egosentrisyyttä ilmeni kaikilla tasoilla.

    Saksan kansa suuttui totaalisesti tähän heidän kotimaansa muuttumiseen LGBTQ -helvetiksi, jossa lapsetkin joutuivat myymään itseään mm. homoille elannokseen.

    Vaaleissa voittivat kansallis-sosialistit jotka lupasivat siivota maan nurkat globalistien ”jätöksistä” ja palauttaa normaali arki ihmisille, työpaikkoineen ja seesteisen, lasten kasvatuksen kannalta suotuisan ilmapiirin kera.

    Kansainväliset globalistit kiehahtivat kun pieni kansakunta kehtasi näin uhmata ja pilkata heidän liberalistista ja estoista vapaata ihanneyhteiskuntaa, ja toinen maailmansota toteutettiin. Tunnetuin seurauksin. Voittajat kirjoittivat historian, ja sillä tiellä ollaan.”

  8. Mediaan annetaan lausuntoja oululainen mies, pohjoispohjalainen mies, suomenkansalainen… toisaalta näin tarkasteltuna tavallaan pitää väite että raiskaahan ne suomalaiset paikkansa mutta tekijöiden etu- ja sukunimet eivät ole ihan perinteisiä peräpohjalaisia.

  9. sairaammaksi menee ja olisi kiva saada tietää millaisia viestejä naiset ja tytöt saa noilta loisilta ja kun niitä tulee tarpeeksi niin sitten varmasti alkaa muidenkin silmät aukeamaan

    • SJW ja kaltaistensa silmien avautumista lienee turha odottaa.

      Maailmalla on esimerkkejä siitäkin että vaikka kaikkein ikävimmätkin tapaukset kolahtaisivat henkilökohtaisesti, niin mikään ei heidän ajatusmaailmassaan muutu. Kyseessä lienee jonkilainen mukaelma panttivankisyndroomasta, jonka toteutumisesta pitävät huolen nämä nyt nähdyn sarjakuvan kaltaiset valheelliset viritykset.

      Näiden todellisuutta voimakkaasti vääristelevien sarjakuvien tarkoituksena tuskin edes lienee tavallisen kadunmiehen tai -naisen käännyttäminen suvaitsevaisuskovaiseksi tai valkopestä asioita heidän silmissään. Niiden ainoana tarkoituksena lieneekin ainoastaan viestiä omilleen ja valaa lujempaa uskoa asiaansa.

      Ja siinä ne totta vieköön tuntuvat onnistuvan, vaikka yksinkertaisempikin tajuaa tuon valheen ja rienan määrän.

  10. ehkä tästä raiskatusta sukupolvesta on aikaan vastustamaan tätä paskaaa

  11. Jossain vaiheessa tämä sairas meno on väistämättä tiensä päässä. Valtion ja kuntien hallinnot virkamieskuntineen tullaan siivomaan viimeistä loiseläjää ja kansanpetturia myöten ja saattamaan ne oikeuden eteen vastaamaan teoistaan.

  12. Tämä sairas touhu loppuu siinä vaiheessa, kun tämä maa on sisällissodassa. Siinä vaiheessa kun suomalaiset pakenevat metsiin maahanmuuttajajengien teurastaessa ja raiskatessa villipetolauman lailla heitä hyysänneitä suvakkeja. Suomalaiset voivat vallata omansa takaisin sen jälkeen kun pari talvea on kulunut ilman täyspäiväistä elätystä, eikä sähköä ole hetkeen tullutkaan pistorasiasta ja rahaa taikaseinästä. Onneksi luonto hoitaa täällä päin matalalla älykkyydellä varustetut apinat.

  13. Tulee feministisuvakkiakat vielä “hämmästymään” kun muslimien määrä lähivuosikymmeninä ylittää kantaväestön lukumäärän tätä menoa kuten Ruotsissa on käynyt. Tuo “kaikki on ihanaa ja fantsua ja tasa-arvoista”-mentaliteetti onkin sitten sitä, että ollaan kotona kirjaimellisesti nyrkin ja hellan välissä ja tehdään vitusti mukuloita ja ulos mennään vain päiväsaikaan kaapu päällä jossa on vain silmille aukko. Yöllä käsikranaatit lentelee ja raiskaajajengit vaanivat kulman takana.
    On tämä saatanan hienoa tietää mihin omat verorahat käytetään, mamuihin! Vaikka noita pökäleitä otettais tänne 10 miljoonaa ja ajetaan Suomi konkurssiin niin vielä on porukkaa tulossa, ei saatana tulva lopu ikinä!

    • Niin siinä tulee käymään, että ennemmin tai myöhemmin olemme sekarotuinen kansa, joka on täysin heikkolahjaisen älykkyydellä varustettu. Kalergin haaveet toteutuu, ainakin Ruotsissa se on jo hyvällä mallilla. Olisi mummo ja ukit järkyttyneitä, jos eläisivät tätä päivää. Mieluummin itsekin olen ennemmin haudassa kuin elän islamilaisessa Suomessa.

  14. Sarjakuvassa tuosta opettajasta käytetään nimeä “Seija”, mutta on kyllä Seijalla aika miesmäiset piirteet sekä ihonvärikin viittaa johonkin muuhun kuin suomalaiseen.

Comments are closed.