Koti Uutisia Kotimaa Orwellilainen kasvojentunnistusjärjestelmä kirjattiin Suomen lakiin

Orwellilainen kasvojentunnistusjärjestelmä kirjattiin Suomen lakiin

3

Kesäkuussa Suomen poliisivaltiokehitys otti suuren harppauksen eteenpäin. Kuun vaihteessa astui voimaan tiedustelulakipaketti, joka antaa viranomaisille valtuudet vakoilla lainkuuliaisia mutta poliittisesti “epäilyttäviä” kansalaisia. Vähemmän huomiota on saanut toinen voimaan tullut laki, joka mahdollista automaattisen kasvojentunnistuksen julkisilla paikoilla.

Lakiuudistuksen myötä poliisi ja tulli saavat alkaa seuloa automaattisesti valvontakameravideoita kasvojentunnistusohjelmilla. Tulevaisuudessa poliisin tietokoneet poimivat ihmisvirrasta vaivattomasti kaikki ne, jotka ovat joutuneet viranomaisten silmätikuiksi esimerkiksi liian kärkevän maahanmuuttokritiikin vuoksi.

Poliisi painottaa, että automaattista kasvojentunnistusta kohdistetaan “vain” ihmisiin, jotka liittyvät rikostutkintoihin. Viime vuosina esimerkiksi rikosnimikkeestä “kiihottaminen kansanryhmää vastaan” on kuitenkin tullut poliittinen ase kaikkien väärinajattelijoiden painostamiseen.

Vuosien ajan lakimuutoksen puolesta lobannut poliisi alkaa seuraavaksi päivittää laitteistoaan niin, että automaattinen urkinta on käytännössä mahdollista. Teknologian päivittämisessä kuluu poliisin arvion mukaan noin kolme vuotta.

– On täysin eri asia valvoa kameroilla järjestyshäiriöitä verrattuna siihen, että on järjestelmä, joka tunnistaa kuka kuvassa liikkuu ja pystyy yhdistämään sen tiedon muihin tätä ihmistä koskeviin tietoihin, totesi lakiuudistusta kritisoinut ja kansalaisten yksityisyydensuojasta huolestunut tutkijatohtori Liisa Mäkinen Yleisradiolle.

Lähde: Yle

3 KOMMENTIT

  1. Monikulttuurinen feministinen poliisivaltio Suomi. Kuinka tässä näin kävi?

    • Pitkällisen suunnittelun, häikälemättömyyden ja ahneuden tulosta. Ihmiset ovat myös tyhmentyneet uskomatonta vauhtia. Tämä on sivistyksen rappio tai paremminkin sanottuna kuolema.

  2. Tosin järjestelmän toiminta voidaan estää, tähän löytyy hyvin yksinkertaiset keinot jotka ovat ns. ammattimiesten tiedossa. Tästä tietenkin voidaan tehdä se johtopäätös, että järjestelmä seuraa vain tavallisia oman mielipiteen omaavia henkilöitä. Selittelyt siitä, että järjestelmä olisi ammattirikollisia ja terroristeja varten, ovat lapsellisia ja täysin vailla pohjaa.

Comments are closed.