Koti Uutisia Rotu Orbán: Unkarin tärkein asia on biologinen selviytymisemme

Orbán: Unkarin tärkein asia on biologinen selviytymisemme

9

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on avautunut länsimaisille poliitikoille arasta aiheesta ja julistanut hallituksensa tärkeimmäksi tehtäväksi taata unkarilaisten biologinen selviytyminen kansana.

– Etusijallani on asia, josta me kaikki olemme tietoisia. Tämä asia on sellainen, jota harvoin ajattelemme, koska se on luonteeltaan niin pitkäjänteinen, ettei se ole ihmisten ajatuksissa päivittäin. Puhun sellaisesta yhteiskunnallisesta asiasta kuin demografia, sanoi Orbán antamassaan radiohaastattelussa.

Orbán tarkensi sanojaan kertomalla, että kyse on siitä, “kuinka monta lasta unkarilaiset naiset synnyttävät” ja siitä, että “kyseessä on unkarilaisten selviytyminen kansana”. Syntyvyyden parantamiseksi Unkarin hallitus tulee Orbánin johdolla aloittamaan kampanjan, jonka tavoitteena on kannustaa unkarilaisia naisia hankimaan lapsia ja perustamaan perheen.

Jää nähtäväksi, kuinka Bryssel ja länsimaiset kansanpetturipoliitikot reagoivat Orbánin sanomisiin. Oletettavissa on, etteivät he reagoi tähän kovinkaan positiivisesti.

Lähde: Nordfront

9 KOMMENTIT

  1. Ensimmäisessä kappaleessa on virhe lopussa: “ukrainalaisten” -> unkarilaisten.

    8/8 kommentti Orbanilta.

  2. Hyvä pitää huolen omasta kansastaan. Orban on kuitenkin tietämättään Kremlin geopolitiikan väline ko. alueella jatkuvasti torpaten naapurimaa Ukrainan Nato-kumppanuuskonfrenssin. Ruplat kelpaa kun euroja vähennetään.

  3. Suomen pääministereillä (Kalevi Sorsa, Mauno Koivisto, Harri Hokeri, Esko Aho, Paavo Lipponen, Anneli Jäätteenmäki, Matti Vanhanen, Mati Kiviniemi, Jyrki Katainen, Caj-Göran Alexander Stubb ja Juha Sipilä) olisi pitänyt olla sama päämäärä; Oman kansan selviytymistaistelu ulkoisia uhkia vastaan.

    Mutta ei. Omat mielihalut ja globalistien kosiskelu oli heille henkilökohtaisesti tärkeämpi asia kuin kokonaisen kansakunnan tulevaisuus. Oma hyvinvointi, raha ja valta olivat tärkeämpiä asioita. Niiden edestä uhrattiin kokonainen itsenäinen kansakunta. Alistettiin se globalisteille ja köyhdytettiin keinotekoisesti. Muutettiin lait ja asetukset sellaisiksi että ulkomaalaiset monikansalliset yhtiöt ja pankkiirit pääsivät ryöstämään Suomea. Ja jopa kutsuttiin niitä tänne.

    Onneksi on internet, sieltä ei tosiasiat katoa. Ja vaikka katoaisi, niiden levinneisys on niin laaja että missä päin tahansa maailmaa ne voidaan painaa kirjalliseen muotoon. Tilastoista muodostuu historia.

  4. Jussi Halla-Ahosta tulee vuonna 2023 Suomen Orban. Perussuomalaiset saavat vuoden 2023 esuskuntavaaleissa yli 50% annetuista äänistä, jonka jälkeen täällä alkavat massiiviset puhdistukset. Kaikki vuoden 1989 tulleet pakolaiset karkoitetaan, eikä uusia oteta enää koskaan tilalle.

  5. Orbanille mitali. Poikani kurkisti ruutua uutisia lukiessani ja kysyi että kuka tuo kivan näköinen heppu tuossa kuvassa on. Totuus tulee lasten suusta: Orban on kiva heppu.

    • katsoo myös Assadia ja vertaa niitä näihin “läsimaisiin” “johtajiin”, jotka ovat kuin pystyynnostettuja sikoja.
      Orban ja Assad pelkällä huolitellulla julkikuvallaan tuo esille esimerkkiä sekä rauhallisuutta kuten johtajien pitääkin.
      Niinistökin oli enenn kova “urheilumies” ja tupakkiakin veti kuin aikuinen, mutta pressan virkaan päästyttyä on alkanut muistuttamaan kioraansa enemmän päivä päivältä.
      toinen edustuksellinen suomalainen on Soini, joka laajentaa ainakin omia ulottuvuuksiaan, kun saa käydä koukkunokkien kanssa rukousaamiaisilla veronmaksajien piikkiin, ei ole ollut lautanen tyhjä ja tuskin yhtään “kristillistä” ajatusta uhrannut mässätessään suomen leipäjonoille.

Comments are closed.