Koti Uutisia Onnittelut Salolle

Onnittelut Salolle

5

Salossa järjestettiin sunnuntaina mielenosoitus vastaanottokeskusta vastaan. Tapahtumaan osallistui noin 400 henkilöä. Mielenosoittajien iskulauseisiin kuului muun muassa ”Oma kansa edelle!”. Huolta aiheutti esimerkiksi se, että vastaanottokeskuksen paikka olisi lasten koulureitin varrella.

UK_Salo

Samaan aikaan noin 200 henkilöä osallistui vastamielenosoitukseen vastaanottokeskuksen puolesta. Vastamielenosoittajien argumentit pakolaisten ja vastaanottokeskuksen puolesta olivat tuttuun tapaan alhaista tasoa – joko niillä yritettiin vedota tunteisiin ja syyllistää tai ne olivat täysin epäpäteviä.

Muun muassa yksi mielenosoittaja piteli kylttiä, jossa oli pakolaislapsen kuva: ”Näkeekö joku hänessä jotain haittaa? Onko hän uhka?” Epätoivoinen tunteisiin vetoava syyllistäminen paistaa selvästi läpi, eikä kyseinen henkilö taida tietää, että suurin osa pakolaisista on nuoria miehiä.

Vastamielenosoituksessa kuultiin myös jo ”klassiseksi” tullut argumentti ”Olemme kaikki samanlaisia”: ”He ovat samanlaisia ihmisiä kuin mekin. Vaikka he ovatkin hurjista oloista, he ovat fiksuja ja kuuntelevat Suomen pakolaiskeskustelua kauhuissaan.”

Suosittelemme ”Olemme kaikkia samanlaisia” -ajatusta kannattavia henkilöitä ottamaan selvää rodullisista eroista. Näistä on hyvä aloittaa:

”Tasa-arvo: ihmisen vaarallisin keksintö”
”Suomalaisena valkoisessa Euroopassa osa 1”
”Mustat ja valkoiset: 100 faktaa ja yksi valhe”
”Rotu on myytti?”

Onnittelemme salolaisia hienosta suoraselkäisestä toiminnasta vastaanottokeskusta vastaan! Oma aloitteellisuus ja oma panos ovat entistä tärkeämpiä näinä aikoina, kun poliitikot ovat kääntäneet selkänsä meille ja yhteiskuntamme on suomalaisvastainen. Samaan aikaan on kuitenkin hyvin harmillista nähdä suomalaisia hurraamassa ei ainoastaan vastaanottokeskuksen vaan myös oman hyvinvoinnin ja oman rodun tuhoamisen puolesta.

Lähteet: MV-lehti, MTV, Turun Sanomat

5 KOMMENTIT

  1. Esimerkillistä toimintaa Salossa! Lisää mielenosoituksia koko Suomeen.

  2. Lisätkää Vihti uutisointiinne, kiitos.

    ”Keuruu ja Vihti sanoivat ei vastaanottokeskuksille”

  3. Tällaisia mielenilmauksia voisi olla vaikka joka kylässä ja kaupungissa. Ongelmana on, etenkin pienemmillä paikkakunnilla, että saa natsin maineen ja on vaikea saada esim. töitä jos jää työttömäksi. Lisäksi perhenjäseniä ja sukulaisiakin aletaan haukkua ja vainota.

  4. Kiitos vaan teillekin. Yhteistä hommaahan tässä tehdään. Keski-ikäisenä lähdin ensimmäistä kertaa elämässäni mielenosoitukseen. Ei ole ollut ennemmin paikkaa osoittaa mieltään kun se puoli on ollut tähän asti marxilaisten hallinnassa. Nyt katsoin asian sen verran tärkeäksi että lähdin mukaan. Ei suomalaisellekaan määrättömästi vinoilla, kyllä mekin voidaan suuttua, ja se paikka on nyt.

Comments are closed.