Koti Artikkelit Onko poliisi ystävä?

Onko poliisi ystävä?

15

Viime aikoina kansalaiset ovat joutuneet huomaamaan, että Euroopasta tuttu ajatuspoliisitoiminta on rantautunut Suomeen. Aiemmin monien keskivertokansalaisten luotettavana pitämä Suomen poliisi on ryhtynyt avoimesti politikoimaan massamaahanmuuton puolesta ja käymään rajua kampanjaa maahanmuuttovastaisuuden tukahduttamiseksi.

Lainvalvojat ovat taantuneet poliittisiksi Shomrim-katujoukoiksi.

Välillä poliisin tökeröt tempaukset ovat saaneet jopa koomisia piirteitä, mutta pääosin kyse on huolestuttavasta ilmiöstä. Ajatuspoliisi on ollut erityisen kiinnostunut sensuroimaan sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa maahanmuuttokeskustelua, sillä vapaa tiedonvälitys nähdään ongelmana monikulttuurisuuden kannalta. Eliitin näkökulmasta sosiaalinen media on uhka, sillä siellä eivät päde valtamedian sanelemat ”sallitun ajattelun” rajat, vaan ihmiset voivat vaihtaa tietoja ja mielipiteitä ilman vääristeleviä välikäsiä.

Pakolaiskriisin alettua valtamedialla onkin ollut kädet täynnä töitä, kun se on mustamaalannut vaikutuspiirinsä ulkopuolella olevia julkaisuja. ”Valemedia”, ”trolli” ja ”vihapuhe” ovat avainsanoja nykyään myös poliisin työssä, kun maahanmuuttajarikollisuutta vähätellään ja kansallismielisiä suomalaisia mustamaalataan. Viime marraskuussa selvisi, että viranomaiset perustavat lukuisia uusia ajatuspoliisiyksiköitä eri puolille Suomea valvomaan kansalaisten poliittista kirjoittelua. Tällä viikolla uutisoitiin, että jopa Lappiin on alettu palkata Internet-ajatuspoliiseja valvomaan ”vihapuhetta” ja ”ääriliikkeitä”. Mitä tapahtui poliisin paljon puhutulle ”resurssipulalle”?

Poliisin näkökulmasta maahanmuuttovastaisuuden tukahduttamisen taustalla on ideologisten syiden lisäksi myös käytännön itsekkyys. Poliisijohdossa pelätään, että liiallinen sensuroimattoman tiedon leviäminen voisi johtaa levottomuuksiin, kun suomalaiset saisivat tarpeekseen ja lähtisivät kaduille vastustamaan pakkomonikulttuurisuutta sekä petollista maahanmuuttopolitiikkaa tekevää puolue-eliittiä. Tämä merkitsisi loppua monien poliisijohtajien urakehitykselle. Jo lokakuussa 2015 Hämeen poliisipäällikkö Tapio Saarni myönsi julkisesti, että virkavaltaa on kielletty kertomasta rehellisesti maahanmuuttajarikollisuudesta kansalaisille.

Viimeisin esimerkki maahanmuuttajarikollisuuden pimittämisestä tuli tällä viikolla Laitilasta, kun poliisi jäi kiinni turvapaikanhakijaan kohdistuvan raiskausepäilyn salailusta. Turvapaikanhakijan epäillään raiskanneen alaikäisen tytön muutama kuukausi sitten, mutta poliisi kertoi asiasta mediassa vasta tällä viikolla saatuaan ensin Facebookissa runsaasti vihaista palautetta paikallisilta. Juuri tämän vuoksi poliisi haluaa tukahduttaa somekeskustelun – ja juuri tästä syystä kansalaisten on oltava itse aktiivisia. Poliisin arviointikykyyn ja rehellisyyteen ei voi enää luottaa!

Hyvä ajankohtainen esimerkki poliisin kädettömyydestä on Helsingin keskustassa sijaitseva laittomien (!) maahanmuuttajien mielenosoitus. Kielteisen päätöksen saaneet turvapaikanhakijat ovat pitäneet mielenosoitusleiriä kaupungin keskustassa jo useita viikkoja ilman, että poliisilla olisi aikomustakaan purkaa leiriä tai suorittaa siellä edes ulkomaalaisvalvontaa. Sen sijaan arvovaltansa murenemisesta turhautunut poliisi kovistelee maahanmuutonvastustajia aina tilaisuuden tullen; ilmeisesti suomalaiset nähdään vielä helppoina kohteina. Esimerkiksi helmikuussa ajatuspoliisi yritti jopa kieltää lippujen käyttämisen kansallismielisessä mielenosoituksessa!

Kaikkein rajuimmin politisoitunut poliisi on hyökännyt Pohjoismaista Vastarintaliikettä vastaan. Maaliskuun 2. päivä poliisihallitus ilmoitti jättäneensä Pirkanmaan käräjäoikeuteen kanteen, jolla Vastarintaliike yritetään kieltää. Kyseessä on historiallinen vaatimus, sillä edellisen kerran yhdistystoimintaa kiellettiin Suomessa 70-luvulla, jolloin taustasyynä oli neuvostovastaisuus. Tänä päivänä maahanmuuttovastaisuus on uusi neuvostovastaisuus!

Lataa ja tulosta uudet ajatuspoliisiflyerimme klikkaamalla kuvaa!

Haastehakemuksessaan poliisihallitus tulkitsee Vastarintaliikkeen toiminnan olevan ”hyvien tapojen vastaista”. Käytännössä kyse on siitä, että järjestäytynyt isänmaallisuus koetaan uhkana maanpetoksiin syyllistyneen poliittisen eliitin kannalta. Eräässä kohdassa haastetta Vastarintaliikkeen väitetään esimerkiksi pyrkivän väkivaltaiseen vallankumoukseen ja näin syyllistyvän mahdollisesti jopa valtiopetokseen. Myöhemmin esimerkiksi ”hyvän tavan vastaisesta toiminnasta” on poimittu sivuiltamme sitaatti, jossa julistamme tavoitteeksemme rakentaa oikeudenmukainen rinnakkaisyhteiskunta, joka korvaa nykyisen hallituksen. Ilmeisesti Poliisihallituksessa on vaikeuksia päättää, mistä he liikettä tarkalleen ottaen syyttäisivät – uuden yhteiskunnan rakentamisesta vai aseellisen vallankumouksen suunnittelusta.

Tökeröintä kanteessa on kuitenkin se, että poliisin mukaan Vastarintaliike on kiellettävä ”vihapuheen” vuoksi, vaikkemme ole koskaan saaneet edes syytettä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Poliisihallitus perusteli vaatimustaan väittämällä, että maahanmuuton vastustaminen on ”hyvien tapojen vastaista”, vaikka sitä tehtäisiinkin lain rajoissa!

Muidenkin kuin kansallissosialistien tulisi olla poliisin toiminnasta huolissaan. Mikäli politisoitunut poliisihallitus saa tahtonsa läpi, tulevaisuudessa kaikki isänmaalliset oppositioryhmät voidaan kieltää ”hyvän tavan vastaisina”, vaikkei tuomioistuin pitäisikään niitä rikollisjärjestöinä.

Suomi on muuttumassa kiihtyvällä tahdilla poliisivaltioksi, jonka virallinen ideologia on ”monikulttuurisuus”. Utopiaa ylläpidetään kieltämällä ”vihapuhe” sekä ”hyvän tavan vastainen” järjestötoiminta – orwellilaista uuskieltä parhaimmillaan. Kaikkien isänmaallisten on syytä tunnistaa ajoissa Suomen orwellilainen kehitys ja järjestäytyä rohkeasti sitä vastaan. Poliisi ei ole ”ystävä” vaan se on asemoinut itsensä kaikkien kansallismielisten poliittiseksi vastustajaksi.

 

Toimitus

15 KOMMENTIT

  1. Kaikista vaarallisin ja pahin petturi on se joka pyrkii FYYSISESTI estämään nationalisteja vapauttamasta kansaasa eli siis poliisi täällä meillä Suomessa. Poliitikkojen puheet ja toimittajien valheet eivät estä meitä isänmaallisia millään tavalla, vain ja ainoastaan poliisin käyttämä väkivalta tekee sen. Valta tulee loppupeleissä pyssyn piipusta ja joka sitä pyssyä heiluttelee, kantaa myös kaikista raskaimman vastuun tämän maan politiikasta. Kaikki poliisit perheineen tulisi VÄHINTÄÄNKIN karkottaa Afrikkaan.

  2. Hieno flyeri! Täytyypä lähteä viikolla jakamaan noita.

    Jos olisin toteuttanut lapsuudenhaaveen ja hakeutunut poliisiksi, niin viimeistään nyt ottaisin lopputilin.

    Kaikki isänmaalliset poliisit, jotka lukee tätä: Irtisanoutukaa ja jättäkää se Kolehmainen hännystelemään niitä poliitikkoja. Se voi rekrytoida teidän tilalle vaikka jotain moniosaajia vastaanottokeskuksista.

    • Ei tarvitse ”isänmaallisilla poliiseilla” enää irtisanoutua kenestäkään. Kyllä tätä heidän HUORAAMISTA eliitille ja tunkeutujille rahasta on jatkunut sen verran kauan, että se ”anteeksiannon juna” meni ohi aikoja sitten. Nyt odotellaan kansan terävää tuomiota, joka annetaan eliitin poliisille, olivatpa he ”isänmaallisia” tai ei.

  3. Jep poliisi ei ole ystävä, eikä kansan asialla! Toivottavasti poliisissa palvelevat suomalaiset muistavat, että kansansa pettämisestä jaetaan vain yhdenlaisia tuomiota, kun tilinteon päivä tulee 🙂

  4. Ei pidä unohtaa, että poliisi toimii sisäministeriön alaisuudessa ja vastaha ex-sisäministeri Petteri Orpo (kok) sanoi, että Suomen pitää ottaa mallia Ruotsin maahantulopolitiikasta. Siitä epäonnistuneesta. Kaikki tällainen ohjaa myös asemam etnohelvettileireilyä eli epäilen leirillä olevan myös sisäministerin tuki, tosin ei näytetä julkisesti, koska siitä nousisi kova haloo. Nythän siellä näyttävät naamansa porukat lähinnä kuntavaalien takia kalastaakseen ääniä itselleen tai puolueelleen.

    On silti vaikea ymmärtää miksi poliisi tai sisäministeriö rikkoo omia maahanmuuttolakejaan. Se antaa kansalle viestin ”lait on tehty rikottaviksi”. Tästä laittomuudesta pitää kirjoittaa monella kielellä ja painostaa nyt vain enemmän, jotta muu maailma saisi tiedon missä pulassa Suomen kansa nyt on. En itse uskalla enää käyttää lähijunaa, jouduin siirtymään oman auton käyttäjäksi työmatkoillakin.

  5. Tulipahan huomattua ja kuultua myös eilen Tampereella, että poliisi haluaisi kontrolloida myös kansalaisten musiikin kuuntelua!

  6. Miksi poliisi hyökkää kansallismielisiä kohtaan? Siksi, että ”antifasistit” eli eliitin likaisen työn hoitaja on epäonnistunut omassa tehtävässään, eli pelottamaan nationalistit piiloon. Aikaisemmin on joissakin maissa toiminut, muttei toimi enää missään. Pohjoismaissa koko militantti äärivasemmisto on niin pahasti hätää kärsimässä, että eilen lauantaina kun Vastarintaliikkeellä oli katutapahtuma Tampereella, levitti vasemmistolaiset avoimesti varoitusta omilleen etteivät mene keskustaan! Samaan aikaan Tukholmassa vasemmisto koitti avoimella kutsulla kerätä porukkaa kasaan, mutta paikalle tuli ainoastaan teinityttöjä ja muutama ”mies”, joilla tosin näytti heilläkin olevan melko korkeat estrogeeniarvot.

    Koska vasemmisto on mokannut heille suodussa tehtävässä, täytyy poliisin itse suorittaa likainen työ – näin kävi eilen myös siellä Tukholmassa, jossa poliisi JÄLLEEN hyökkäsi aktivistien kimppuun.

    Poliisi ei ole suomalaisten puolella, vaan globalistien, jotka tahtovat murhata minut, sinut ja meidän perheemme.

    • ”…eilen lauantaina kun Vastarintaliikkeellä oli katutapahtuma Tampereella, levitti vasemmistolaiset avoimesti varoitusta omilleen etteivät mene keskustaan!”

      Onko sinulla antaa mitään linkkiä tähän? Tämä on erittäin hyvä juttu jos näin on käynyt ja haluaisin nähdä ne vasemmistolaisten viestit!

      • Twitterissä esim @varisverkosto ja @PVLvahti-tileiltä löytyy, seuraa myös uudelleentwiittauksia yms niin löytyy aika runsaasti.

        Punikeista tuskin on enää liikkeelle mitään häiriötä tiedossa, koska eihän ne nössöt uskalla edes tulla omia asioitaan hoitamaan sinne missä on Vastarintaliike paikalla!

  7. Jos hallitus yrittää kieltää kansallissosialismin, lopputuloksena ei ole kansallissosialistisen aktivismin vaan aivan kaiken kansallismielisyyden kieltäminen. Kansallissosialistit ovat ideologisen lujuutensa tähden etulinjassa kun aletaan vääntämään kättä siitä mikä on yhteiskunnassa hyväksyttyä.

    Jos kielto onnistuisi, olisivat ”asialliset maahanmuuttokriitikot” seuraavana. Kansallissosialismin kiellon yritys vain johtaa yhä paisuvaan kansallissosialismin määritelmään. Varmaan olisi persuilla lystikästä kun onnistuneen kieltolobbauksen jälkeen alkavat omatkin rivijäsenet saamaan kutsuja raastupaan terrorismin levittämisestä Twitterissä ala Englanti. UKIP on varmaan veltompi kuin persut, ja näitä kohdellaan silti täysinä natseina, radikaalimpien puolueitten uupuessa he kun ovat kaikkein ”äärioikeistolaisimpia”. Kaikki on suhteellista.

  8. Suomen ”poliisi”, voisi lopettaa itsensä perusteellisesti. Ts. nykyinen ”poliisin” toiminta vertautuu suoraan virkapukua myöten menneiden aikojen kutakuinkin rehteihin kyläpoliiseihin – ainahan on olemassa veemäisiä yksilöitä joka ryhmässä – liikkuviapoliiseja sekä yleensäkin se todella wanhojen aikojen ”Reinikainen” konstailemattomin habituksineen kansanomaisesti, mutta samalla pykälien mukaisesta laillisuudesta kiinni pitäen. Mutta joskus myös omaa järkeään käyttäen voinut kenties katsoa sormiensa läpi jossain tapauksessa, joka sinällään ei ole maailmaa kaatanut. Mutta kuitenkin painavilla saatesanoilla: ”Katsokin, että tämä on viimeinen kerta ja seuraavalla kerralla narahdat” Tälläistä tapausta ei ole koskaan voinut virkavelvollisuuksien laiminlyöntinä, vaan eräänlaisena suhdetoimintana, josta on ollut poliisille itsellekin paljon enemmän hyötyä kuin niuhottamalla ollen virkaintoinen paskiainen tavallista rehellistä kansalaista kohtaan, joka käy rehdisti työssä ja maksaa veronsa pennilleen, vielä unohtamatta sitä tosiasiaa, että tuo hallintoalamainen maksaa skouden palkan, jolla hän voi huolehtia perheensä elannosta ja kouluttaa lapsensa.
    Tuota kaikkea edellistä nykyinen ”polpo” (poliittinen poliisi) pyyhkii surutta suvaitsevaisen paskantärkeän ripuliperseensä, vetäen lokaan menneiden sukupolvien poliisimiehet, ne järeät ja nykypolven mielestä yksinkertaisetkin, mikä johtui suomalaiskansallisesta sanonnasta: ”Rehellinen kuin ruisleipä.” Jo luikuripellet pitävät ja pitivät rehellistä ihmistä tyhmänä ja yksinkertaisena, koska tuo kuvatus ei tehnyt filunkia, vaikka se tarkoitti samaa kuin raha.
    Suomalaisen ”poliisin” on syytä sanoutua täysin irti ”menneestä” ja luotava ylleen se niljakas nahka, jota se jo nyt ilmentää niin, että sen näkee päivänkirkkaasti, vaikka kuinka sitä yrittäisi häivyttää.
    Uusi uniformu joko DDR:stä tai Pohjois-Koreasta. Taito ampua omiaan onkin jo varmasti hanskassa. Kidutuskin on muistettava ja kansalaisoikeuksien polkeminen.

    • Lisäys: ”Älkää katsoko heidän suutaan. Katsokaa heidän käsiään!” – Iso Kirja.

      Suomen poliisilaitos on puolensa valinnut kansanvastaisena laitoksena, joka palvelee vieraita valloittajia kerkeästi kuin Käenpiika Käenpoikaa! Lopulta Käen kasvaessa kyllin suureksi, syö se ”vanhempansa.

  9. Lähes kaikilla kansalaisilla on älypuhelimet ja niissä vietinvälittäjänä whatsup. Siinä on ”Vuonna 1984” kirjasta tuttu ”teleruutu”. Whatsup äänittää päällä ollessaan kaiken sen ekskustelun minkä se mikrofonillaan kuulee. Tehkääpä vaikka koe: Laitttakaa Whatsup päälle, kytkekää pois päältä 3G/4G-datasiirto ja kytkekään puhelimen datasiirto WiFin kautta. Sen jälkeen vihellelkää puhelimeen tai naputtakaa pöytää/pintaa niin näette miten reitittimen valot välkkyvät ääniärsykkeiden mukaan. Hauskinta onkin että perusversio ohjelmistosta ei sitä tee. Vaan vasta päivityksen jälkeinen.

    Näin eurooppalaisen ajatuspoliisin ei tarvitse anoa telekuuntelulupaa koska äänitys ja datan siirto tiettyyn paikkaan on ohjelmiston ominaisuus. Se vain tilaa tiettyjen henkilöden ääniraidat ja niiden avainsanojen kohdat.

  10. Siis lähtökohtaisesti poliisi on ystävä. Poliisin kaltaista organisaatiota tarvitaan myös kansallissosialistisessa yhteiskunnassa mutta tämä nykyinen poliisin toiminta kaikkia kansallismielisiä liikkeitä kohtaan on väärin. Poliisin tulisi toimia kansan puolesta eikä kansaa vastaan. Niin kauan kun poliisi harrastaa tällaista sananvapauden vastaista ja yhdistymisoikeus vastaista toimintaa niin poliisi ei ole ystävä. Auktoriteetti on ystävä mutta poliisi ei koska poliisilla on väärä auktoriteetti ja motiivi. Koko paska pitäisi repiä juurineen irti maasta ja perustaa puolisotilaallinen militanttinen järjestö joka toimii kansan hyväksi elikkä käytännössä se olisi niin sanottu ”miliisi”.

Comments are closed.