Koti Artikkelit Onko homokulttuuri tervettä?

Onko homokulttuuri tervettä?

83

Helsinki Pride -viikon kunniaksi julkaisemme uudelleen 2017 kirjoitetun “Onko homokulttuuri tervettä?” -artikkelin, joka valottaa ilmiön vaikutuksia ihmisen elämänlaatuun.

Kuva viime vuoden Pride-marssilta.

Tänään alkoi homolobbausjärjestö Helsingin Setan järjestämä “Pride-viikko”. Viikko pitää sisällään noin 120 erilaista tapahtumaa, joihin lukeutuu esimerkiksi HIV-pikatestausta homomiehille sekä “Pride Fetish Night” -ilta, jonka kuvauksessa vaaditaan osallistujia “kiillottamaan nahkansa sekä kuminsa ja astumaan sisään fetissimiesten maailmaan”. Kuinka terve on Priden markkinoima elämäntapa?

Teemaviikkoon kuuluu myös “Berliini sensuroimattomana” -esitelmä, jossa SeksiPertti-nimeä käyttävä henkilö kertoo Berliinistä homomatkakohteena. Yksi käsiteltävistä aiheista on HIV:tä ennaltaehkäisevä lääke. Lisäksi Sexpon maksuton seksuaalineuvonta-asema päivystää viikolla, ja yhtenä päivänä on vieläpä turvallisen seksin työpaja, joka on tarkoitettu kaikille “LHBTIQ-nuorille”.

Miksi erityisesti sukupuolitaudit ja muut rappiollisen elämäntyylin levittämät sairaudet tuntuvat huolettavan Priden järjestäjäväkeä? Centers for Disease Control and Prevention -sivuston (joka Yhdysvaltojen hallituksen virallinen järjestö) mukaan kymmenen prosenttia tuoreista hepatiitti A -tartunnoista osuu homoille. Hepatiitti B:n kohdalla lukema on jo 20 prosenttia. Myös C-hepatiitti leviää sivuston mukaan homomiehillä muita useammin.

Hepatiitin voi saada esimerkiksi jaetusta neulasta tai seksistä, anaaliseksin ollessa suurin riskitekijä. Erityisesti hepatiitti B tarttuu helposti seksistä. Homojen osuus väestöstä Yhdysvalloissa on noin 1,7 prosenttia. Suomessa luku on vuosina 1971 ja 1992 tehtyjen tutkimusten mukaan alle prosentti.

Saman sivuston mukaan vuonna 2014:

  • Homo- ja biseksuaalimiesten osuus tuoreista HIV-diagnooseista oli 83 prosenttia kaikkien yli 13-vuotiaiden HIV-diagnosoitujen miesten joukossa ja 67 prosenttia kaikista diagnosoiduista tartunnoista.
  • Homo- ja biseksuaalimiesten osuus 13–24-vuotiaiden miesten HIV-diagnooseista oli 92 prosenttia.
  • Homo- ja biseksuaalimiesten osuus kaikista AIDS-diagnosoiduista oli 54 prosenttia.

Lisäksi sivusto kertoo:

  • Homo- ja biseksuaalimiehiä on arvioitu olevan noin 4,5 miljoonaa USA:ssa. Vuonna 2016 tehdyn analyysin mukaan jopa 15 prosentilla heillä olisi HIV ja 11 prosentilla se olisi diagnosoitu. Maassa kulkee siis mahdollisesti kymmeniätuhansia diagnosoimattomia HIV:n kantajia levittämässä tautiaan.
  • Jopa joka seitsemäs homo- tai biseksuaalimies, joka on HIV:n kantaja, ei ole tietoinen tartunnastaan.
  • Suurin osa taudin kantajista on saanut tartuntansa suojaamattoman anaaliseksin kautta.

Homo- ja biseksuaalimiesten riski saada myös muita sukupuolitauteja, kuten kuppa, tippuri tai klamydia, on suurempi kuin heteroilla. Esimerkiksi vuonna 2014 83 prosenttia kuppatartunnoista todettiin miesten välistä seksiä harrastavien miesten keskuudessa. Homomiehillä on myös sivuston mukaan 17-kertainen riski saada peräsuolisyöpä verrattuna heteromiehiin.

Lähde: Cdc.gov.

Homojen elämäntyyli ei tietenkään ole pelkästään sukupuolitautien levittämistä holtittomasti. Masennus, itsemurhat ja parisuhdeväkivalta homojen keskuudessa ovat yleisempiä kuin heteroilla. Sivuston mukaan todennäköisyys alle 25-vuotiaan homo- lesbo- tai biseksuaalin suorittamalle itsemurhayritykselle on kaksinkertainen verrattuna heteroihin. National Center for Biotechnology Information -sivusto, joka on myös Yhdysvaltojen hallituksen virallinen sivusto, kertoo homomiesten tekevän kuusi kertaa todennäköisemmin itsemurhan kuin hetero.

The Victimization by Sexual Orientation Report taas kertoo, että 26 prosenttia homomiehistä ja 37 prosenttia biseksuaalimiehistä kokee parisuhdeväkivaltaa jossain kohtaa elämäänsä. The National Intimate Partner and Sexual Violence Survey kertoo, että 40 prosenttia homomiehistä ja 47 prosenttia biseksuaaleista miehistä kokee seksuaalista väkivaltaa elämänsä aikana. Tämä tilasto ei sisällä raiskauksia.

Entä päihteet? The Independent -lehden mukaan huumeiden käyttö on jopa seitsenkertaista heteroiden huumeidenkäyttöön verrattuna. Suosituimmat huumeet olivat “bilehuumeita”, kuten kannabis, kokaiini, ekstaasi, ketamiini sekä amfetamiini. Homot olivat käyttäneet viimeisen kuukauden aikana kymmenen kertaa todennäköisemmin jotain näistä päihteistä kuin heterot. Ketamiinin osuus oli jopa 13-kertainen.

Englannissa pari vuotta sitten valtion tekemän tutkimuksen mukaan 33 prosenttia homomiehistä kertoi ottaneensa laittomia huumeita viimeisen vuoden aikana. Heteromiehillä luku oli 11,1 prosenttia. Naisten luvut olivat lesboilla 22,9 ja heteronaisilla 5,1 prosenttia.

Lienee mainitsemisen arvoinen asia, että Setan puheenjohtajana vuosina 2013–14 toiminut julkihomo Juha-Pekka Hippi on tullut tunnetuksi oltuaan asianajajan roolissa humalassa oikeudessa, juotuaan olutta kuulusteluissa, kärähdettyään kannabiksesta häiriköityään junassa sekä ollessaan syytettynä alivuokralaisensa salakatselusta.

Mikä on siis agenda, jota Helsingin Seta julistaa Pride-viikollaan? Kuinka monia näistä ongelmista tuodaan esille viikon aikana? Miksi rappeuttavaa homokulttuuria mainostetaan ihmisille positiivisena ilmiönä? Miksei valtamedia tuo esille homokulttuurin nurjaa puolta?

Homoagendasta on tehty pyhä lehmä, jota ei saa arvostella. Siitä ei saa kertoa faktoja julkisuuteen ilman, että kulttuurimarxistit kaivavat leimasimensa esille. Sitä ei saa vastustaa tai riskeeraat päätyväsi poliittisen ajojahdin kohteeksi.

Koko homokulttuuri on virallisesti pelkkää positiivisuutta, ja homoille kuuluvat täysin samat oikeudet kuin heteroille – siis esimerkiksi lasten adoptointi kahden isän kasvatettavaksi välittämättä lapsen kohtalosta, pervoparaatit keskellä kaupunkia ja jalustalle nostaminen mitä pienempien ja naurettavampien syiden vuoksi (heteromiehiä ei vastaavista jutuista päästettäisi julkisuuteen valittamaan kohtaloaan). Miksi? Mikä on Pride-viikon perimmäinen poliittinen päämäärä?

Toimitus

83 KOMMENTIT

  1. Näitä homo-viikkoja ja tapahtumia perustellaan homojen oikeuksilla. En ole asiaan perehtynyt mutta onko Suomessa tai EU:ssa kovinkin homoja syrjivä tai heidän hmsteluaan rajoittava lainsäädäntö? Pitääkö heidän olla kaapissa? Ymmärtäisin jos näin olisi ja he riekkuisivat päästessään päivänvaloon. Mutta ei.

    Homoissa on yksi asia kohdallaan: Ne eivät lisäänny. Näin geeni poistuu luonnon kiertokulun kautta.

    • Aina on geenivirheitä; se ei kuitenkaan tarkoita että geenivirheistä pitää tehdä jotain siistiä ja tavoiteltavaa.

      • Parahin homo-Janne, se on: “Homous ei johdu geeniperimästä, vitun autisti.” Eli kaksi kielioppivirhettä sait kuuden sanan virkkeeseen. Aika hienoa, eikö?

        Kyllä se johtuu geeneistä, homo-Janne. Sinäkin synnyit taatusti nk. mikropeniksellä varustettuna, joten ihmekkös se että pojasta hinttari tuli. Vaikka isä oli reteä metallimies, eikä mikään miehimys. Epämiehekkään isänmallin vaikutuskin voidaan näin poissulkea homouden aiheuttajana tässä tapauksessa.

  2. Oletteko hieman yksinkertaista sakkia jos ette tajua miksi juutalaiset homottavat:
    Vähentääkseen valkoisten syntyvyyttä. Ei valkoiset mamut kun ovat muslimeja ovat he immuuneja aivopesulle jota juutalaiset puskevat.

    • No eiköhän tämä ole toimituksen väelle selvää. Lisäksi tarkoituksena on hajottaa kansaa yhä pienempiin osiin. Hajoita ja hallitse.

      • Eiköhän ne “parhaat” tunkeutujat tule Irakista, Iranista, Syyriasta, Afganistanista, Turkista, Somaliasta ja muista kivoista musumaista.

      • Albaanit ovat myös aivan peseestä, joo.

        Ai niin, mutta nekin ovat musuja. Nevermind!

    • Alatko homoksi jos näet pride kulkueen? Vai miten se syntyvyys laskisi?

      • Siten, että pride-elämäntyyliä voi hyvin elää myös hetero ja sitähän nämä pyrkivät tekemään uudeksi normielämäksi. Siihen kuuluu tämä itsetuhoisuus, mm. ilmastonmuutoshysterian aiheuttama vapaaehtoinen lapsettomuus, perinteisten perheiden lakkauttaminen, kaiken ruman ja väärän nostaminen kauniin ja oikean yläpuolelle ym.

    • Nykyään kun näkee virkapukuisia poliiseja tien sivussa käsi pystyssä, pitää kysyä onko meneillään liikenneratsia vai homoparaati.

      • Itsekin olen nyt kesän aikana useamman kerran vittuillut kaupungilla oleville poliisipartioille kysymällä, että “miten vihapuheen metsästys sujuu”.

        Täytyy alkaa nyt kysymään, että “ollaanko sitä tulossa homomarssilta vai vasta menossa sinne”.

        Kaikkien kannattaa alkaa tehdä niistä pelleistä julkista pilkkaa, jotta poliisina töskentely alkaa hävettämään.

        • Ei perkele, nehän vielä vievät jonnekin poliisiaseman kellarin homoluolaan!

          • Gay Police Dungeon à la Jari Taponen…

            Kukas oli se jolla oli neekeripoikia adoptoituna seksileluinaan? Aikamoisia velikultia ovat meidän kytät nykyään…

      • HYPERBOREAN NS — ¦D Taatusti tulee huushollipiiskaa, herkkuparrua, käsirautoja ja pamppua!

  3. Ihmettelen suuresti, että miksi pitää olla Pride-VIIKKO? Aiemmin oli päivä, nyt pervoilua pitää jatkaa viikon ajan. Siinä on 7 päivää liikaa!

    Tämä ei ole mikään pikkuasia, ja siksi on ansiokasta, että toimitus on tähän puuttunut. Homoelämäntavan terveysriskit ovat hälyttävän suuret. Ja tosiaan kun mennään mielenterveyden puolelle, niin siellä sitä riittääkin ihmeteltävää.

    Kummallista, että esimerkiksi tupakoinnista valtiovalta varoittaa, koska se lisää todistetusti keuhkosyövän todennäköisyyttä, ja monia muita sairauksia. Mutta homoelämäntavan KIISTATON haitallisuus vaietaan kuoliaaksi. Meidän pitäisi kiinnittää huomiota tähän, koska se kertoo yhteiskunnallisen päättäjäeliitin yleisestä epärehellisyydestä. Voimmeko oikeastaan luottaa mihinkään, mitä heiltä kuulemme?

    No niinpä niin, pitäkää hauskaa Pridessä. Pian ei sitten ole yhtään hauskaa enää, kun tulee joku peräsuolen alueen syöpä tms.

    • Se mikä on haitallista valkoisille – juutalaisille se on profit. Se on biologinen tosiasia, osa jatkuvaa sodankäyntiä josta kertoo esim. Vanha Testamentti ja muut todisteet.

      Valkoisen rodun täydellinen hävittäminen on tärkeä ja olennainen osa juutalaisten nerokasta Pax Judaica-suunnitelmaa (a.k.a. NWO); valkoiset on likvidoitava juutalaisten turvallisuuden varmistamiseksi. Sitten kun Maapallolla on vain kaksi rotua: toinen on puhdas, monoliittinen, “valkoinen” juutalainen Herra-rotu (Kalergin ilmaisun mukaan Fuhrer Rasse, Master Race), ja toinen atomisoitujen, juurettomien värillisten orjien uusi sekarotu – tämä peittämätön ulkoinen tekijä (ihon väri) – varmistaa 100% varmuudella, että soluttautumisen mahdollisuus suuntaan tai toiseen tai juutalaisen rodun pilaaminen värillisellä aineksellä – on täysin eliminoitu. Turvallisuus on varmistettava, joten juutalaiset tekevät kaiken mahdollisen valkoisten hävittämiseksi. Goyimien kasvattaminen homoiksi on hyvin tekokas tapa hävittää vahingolliset tai tarpeettomat goyimit.

  4. Ei siinä mitään että on marssi mutta että 90% marssijoista on tavan heteroja jotka on vain tulleet tukemaan näitä.

    • Eräs tuttavani joka on homoseksuaali eikä pidä siitä oikeastaan minkäänlaista meteliä minulle totesi kerran että nämä pride-kulkueet ovat itse asiassa sitä pahinta rasismia homoja kohtaan. Normaalit vai pitäisikö sanoa tavishomot eivät kulje perse paljaana kadulla eivätkä kulje pikkusormi pystyssä kikattamassa kauppakeskuksissa. Häntä suorastaan ärsyttää se millaisen kuvan nämä priden wannabe-homot antavat ihmisille. Sillä hän on ulkoisesti aivan kuin kuka tahansa mies tässä yhteiskunnassa, ellen tietäisi että hän asuu mies ystävänsä kanssa, minulla ei olisi mitään käsitystä siitä että hän on homo. Sen sijaan nämä irstailevat tissit, perse ja mulkku paljaana paraateja harrastavat ihmiset yrittävät väkisin tyrkyttää kaikille väkinäistä “homokulttuuria” ja näin ollen myös itse laittavat homot tietynlaiseen eri lokeroon ja edesauttavat sitä että heitä pidetään erilaisina ja tässä tapauksessa outoina. Suurin osa kun kuitenkin ovat vain tavallisia ihmisiä, pride on paskaa ja vain pienen marginaalisen vähemmistön halua näyttää että ovat erilaisia ja tasa-arvoisempia kuin muut.

      • Tämä on hyvin sanottu. Ihminen saa olla sellainen kuin on. Ja se mitä tapahtuu parisuhteessa, se on heidän välinen asiansa.

      • Homon ystävä — “Rasismia homoja kohtaan”. Ei vittu, painu nyt sinne homokaverisi polvien väliin vaikka, pelle. En jaksa nyt sen tarkemmin edes elaboroida.

  5. Kyllähän se mulkku mahtuu mihin tahansa reikää, mutta ei se sinne kuulu…meinaan homon perseeseen. Suurin osa marssijoista on helvetin sairasta porukkaa tarkoituksenaan kiihottua samalla kun esittää seksuaalisia fetissejään lasten nähden näissä kulkueissa. Milloin tästä tuli normaalia/sallittua/hyväksyttyä?

    • Done thät — Mene itse kekkaloimaan keskellä päivää keskelle HIVsinkiä ihmisten eteen pers’posket ja tissit paljaina, niin koppiahan siitä tulee.

      Täällä paskamaassa on kahdet lait ja koko touhu on enää yksi säälittävä vitsi, jota ei edes vastapuoli enää pahemmin viitsi kasassa valheillaan pitää. Tautiset rippeet Suomesta tässä enää maassa kiemurtelevat visvaista märkää samalla ulos sylkien. Kuolinkouristuksia, ei sen enempää.

    • Heti kun näette siveellisyyttä loukkaava toimintaa eli itsensäpaljastelua ja muuta, niin soittakaa poliisit paikalle.

      Ai niin, mutta hehän marssivat dildot perseissään siellä ihan eturivissä.

      Ei, mutta ihan oikeasti: soittakaa 112:een.

  6. Rappiollisen homokulttuurin lisäksi pitäisi puhua myös ongelman aiheuttajasta eli itse homoudesta. Kyseessä on ilmeisesti henkinen sairaus. Se sijaan, että parjataan mielenvikaisia, heitä pitäisi päinvastoin kannustaa hakemaan apua sairauteensa. Nyt ongelma on, että yhteiskunnallisesti ei tunnusteta homouden olevan sairaus, joten hoitoakaan tähän ei ole saatavilla tai kehitetä.

    • On terapeutteja – usein kristillisesti orientoituneita – jotka oikeasti antavat eheytysterapiaa. Pitkään kuvioissa ollut Aslan-yhdistys on sekin auttanut monia. SETA tietysti on suunniltaan, jos heidän “totuutensa” kyseenalaistetaan.. Mutta fakta on, että homoseksuaalisuus ei ole ollenkaan niin synnynnäinen ja lukkoonlyöty tila kuin setalaiset väittävät. On myös olemassa ansiokas kirja “Erilainen? Homoseksuaalisuuden itseterapia”, josta voi ensi alkuun alkaa etsiä apua. Kirja oli yhdessä vaiheessa myynnissä Prismassa, ja homoväki hermostui jo siitäkin, ja vaati sitä poistoon! Siinä teille suvaitsevaisuutta..

      • Homoseksuaalisuus on lukkoonlyöty tila josta ei ole paluuta.

        He ovat Reprobaatteja eli torjuttuja. He torjuivat ensin Jumalan ja tämän seurauksena Jumala hylkäsi heidät saastaisten himojen valtaan. Näiden Jumalan vihaajien “päätepysäkki” on Helvetti.

        Tässä video jossa selitetään kuinka ihmisestä tulee Reprobaatti eli (Torjuttu/Hyljätty) joihin Sodomiititkin kuuluvat:

        The Reprobate Road: Proof Sodomites CANNOT Get Saved
        https://www.youtube.com/watch?v=aSCJRDRmdls

        Jeremiah 6:30
        Reprobate silver shall men call them, because the LORD hath rejected them.

  7. Ennen homot ja epäterveet yksilöt kastroitiin ja elin kelvottomat jotka olivat rasite yhteiskunnassa annettiin Piikki.homot kuulunat mielisairaalaan.

  8. On aina tyrmistyttävää nähdä jos kansallismieliset puolustavat homoja 😀 Hyvä artikkeli! Näitä tarvitaan lisää.

    • Kansallismielisten joukossa on joitakin hyvin hämmentäviä tapauksia, joista ei oikein ota selvää. Homotetaan, vaikka toisaalta ollaan olevinaan niin konservatiivia, isänmaallista, jopa kansallissosialistia. Joillekin kansallismielisyys on pelkkä karnevaali, jossa naamioiden tapaan leikitään erilaisilla identiteeteillä. Klovnerian vaarana on tietysti se, että sitä jatkuvasti harrastava ihminen päätyy.. no, klovniksi..

    • Halal-ahon johdolla perussionistit aikoo luopua homojen vastustuksestakin. Juuri eilen Halal-aho sanoi sen suuntaista. Kai ne varmaan nostaa sen BB-Tynkkysen johonkin johtorooliin, joka kirjoittelee “monivärisestä Suomesta” ja seurustelee pikimustan afrikkalaismiehen kanssa.

      Pari päivää sitten Tynkkynen kirjoitti twitterissä: “Siksi MV-lehti, natsit ja öyhöttäjät ovat olleet kimpussani jatkuvasti. Heille kun nationalismi rotua” https://twitter.com/SebastianTyne/status/879332874104840192

      Ja tuo oksettava ***** kävelee neekeritoyboynsa kanssa 612-kulkueen kärjessä taas itsenäisyyspäivänä.

      Jäljelle persujen jollakin tapaa kansallismielisistä teemoista jää pelkkä “islaminvastustus”, joka sekin on retardimaista onttoa “tervetuloa, jos teet töitä ja käyttäydyt”- sarjaa. Muuten perussionistit on täysin samanlainen läpimätä puolue, mitä kaikki muutkin eduskuntapuolueet. Sylettää, että moni menee siihen huijaukseen, että tulee äänestämään niitä, kun Halal-aho on pomona.

      • Kirjoitat asiaa. Mihin me sitä maahanmuuttoa tarvitsemme, kun meillä on maailman koulutetuimpiin kuuluva kansa, ja satoja tuhansia ihmisiä ilman työpaikkaa? Siinä mielessä tämä “tervetuloa, jos teet töitä ja käyttäydyt” on todella onttoa.. Meillä täällä jo on vapaata työvoimaa, ja se osaa käyttäytyä ihan luonnostaan, ilman mitään kotoutuksia.

        Epäilen PS-puoluetta. 🙁

      • Tynkkynen pitäisi ampua. Ei muuta sanottavaa. Pelkkä vitsi.

        Soini ja Halla-aho ovat suuria hinttien ystäviä — ja Israelin. Kyllähän se tiedettiin.

      • MV-lehti — hoh-hoh-hoo. Suurempia pellejä saa hakea. Huhtasaari ja Halla-aho ovat pelkkää myrkkyä tälle maalle. Eivät eroa kumpikaan MILLÄÄN TAVALLA Soinista.

        • Juuri näin! Koshernationalistit Laura Jutkusaari ja Jussi Halal-aho kumartavat kilpaa Israelille. Koko perusjunttien johto on maanpettureita! MV-lehti on kyllä hyvä julkaisu.

      • Halla-aho näyttää jutkulta.

        “Minä olen suuri homojen ystävä!”, kuullaan varmasti pian Soininkin suusta. Tuo oli siis hänen ihan oikea kommentti, johon vain vaihdettu “homot” “Israelin” tilalle…

  9. Tunnen pari lesboa ja pari bisexualiista miesta ja heistä kukaan ei aio osallistua homoparaadiin.
    Jostain syystä tämä on hankala aihe. Itse en pidä homosexulisuutta millään tavalla uhkana- en ole sitä mieltä että homoja pitäisi tappaa tai väkisin viedä mielialasairalaan. Homokulttuuri voi tietenkin olla haittalinen mutta en tunne ketään jätkää joka yht äkkiä ryhtyisi homoksi.
    Oliko Ernst Röhm kansalisosialisti?

    • “Jostain syystä tämä on hankala aihe. Itse en pidä homosexulisuutta millään tavalla uhkana- en ole sitä mieltä että homoja pitäisi tappaa”

      Tämä ei ole hankala aihe. Jokainen Sodomiitti Raamatussa on raiskaaja tai ahdistelija. Raamatun mukaan HALLITUKSEN pitäisi laittaa heidät kuolemaan kuten Raamatussa säädetään Leviticus 20:13:

      “If a man also lie with mankind, as he lieth with a woman, both of them have committed an abomination: they shall surely be put to death; their blood shall be upon them.”

      Ei ole syytä usko valtamedian valheita näistä pervoista. Syy miksi ihmiset ei ole nykyään enää Suomessa homovastaisia, on se että he uskovat mitä TV:ssä näkevät, sen sijaan ottasivat oppia Raamatusta, historiasta ja todellisuudesta.

      Tässä dokumentti jossa käydään läpi tilastoja esim homojen “parisuhde elämästä” sekä näytetään vanha USA:ssa poliisin kanssa yhteistyössä tuotettu ohjeistuvideo, jossa varoitettiin kuinka homot pyrkivät käyttämään hyväksi lapsia.

      AIDS: The Judgment of God
      https://www.youtube.com/watch?v=K0zzqfywVtg

      • Raamattuun jos perustaa mielipiteensä ja väittää että se on jumalan sana niin silloinhan muslimit vedotessaan koraaniin ja juutalaiset tooraansa ovat ihan yhtä oikeassa. Minua suoraan sanottuna v*tuttaa kaikenlainen pakkosyöttö, oli se sitten homolobbya tai hallelujaata.

        Ei täälläkään paasata pää punaisena Mein Kampfista. Jonka sentääs kirjoitti todistetusti yksi henkilö toisin kuin raamatut sun muut uskontokirjat, jotka ovat tuhansia vuosia vanhoista huhuista ja kuulopuheista koottuja kera kirjoitusten joiden lähdettä ei pysty todistamaan kukaan. Viikinkien saagoissa ja riimuissakin tiedetään alkuperä paremmin. Kysy vaikka Odinilta. Tai pirulta. Amen… 👹

        • “Raamattuun jos perustaa mielipiteensä ja väittää että se on jumalan sana niin silloinhan muslimit vedotessaan koraaniin ja juutalaiset tooraansa ovat ihan yhtä oikeassa.”

          Eivät ole. Allah on muslimien epäjumala ja Muhammed on hänen väärä profeettansa. Koraani ei ole Jumalan Sanaa. Todennäköisesti iso osa imaameista on myös todellisuudessa kaappihomoja.

          Mitä Tooraan tulee niin juutalaiset eivät siihen oikeasti usko. He eivät ymmärrä sitä, sen takia heillä on “selitysteos” Talmud jossa he yrittävät vesittää Tooran opit.

        • Aivan samaa mieltä jälleen kerran Flyin’ Finnin mielipiteen kanssa.
          Nämä kristityiksi itseään kutsuvat fanaatikot ovat oivia lainailemaan raamatausta aina itselleen sopivia otteita, mutta koskaan eivät ole valmiita kantamaan vastuuta siitä mitä ne kenties aiheuttavat ts. rusinat nypitään pullasta silloin kun se itselle sopii.
          On jo pitkän aikaa näyttänyt siltä, ettei ns.hurskaat ole juutalaisia/muslimeja kummempia paskanpuhujia.

          • Olen erinäisessä keskustelussa täällä(kin) kritisoinut uskonnon sekoittamista politiikkaan, ihan vain itsekkäästi siksi, että kaltaiselleni pakanalle tällainen on aika vastenmielistä….ja siitä saanut tulta ja tulikiveä niskaani 😀 Mistä nämä fundamentaalihäiriöiset ylipäätään ilmestyivät vastarinnan sivuille??? 😀

          • Paree olla pakana kuin pedopappi. Erilaisten kristillisiksi katsottujen uskontokuntien ja lahkojen keskuudessa vallitsevat seksuaalikäytännöt kuuluisivat hyvinkin tuonne prideliejun sekaan kuplimaan, mutta kun päällepäin ollaan ah niin hartaita hyviä ja herttaisia.

            Kaikenlainen tekopyhyys ja ulkokultaisuus saa meikällä verenpaineen nousemaan. Liittyi se sitten uskontoon, politiikkaan tai vaikka kansantanhuihin….

          • Lentävän Finnin mielestä siis pakana ei voi olla pedofiili?

            Selvä.

        • Flyin’ Finn — Olet PAHASTI missannut Raamatun idean. Luepa Uuden testamentin neljä ensimmäistä kirjaa eli evankeliumi l. ILOSANOMA. Ei ole iso ponnistus. Pari jaksoa Family Guyta siinä missaat vain. (Voit katsoa ne nauhalta myöhemmin.) Siinä opit, kuka se Jeesus oikein oli ja ketä hän vastusti.

          Sitä lukiessaan todellakin tulee iloiseksi. Sen verran kova piikki jutikan lihassa Kuningas oli — ja on yhä edelleen. Ei edes valehtelu, lahjonta, panettelu tai KUOLEMA Häntä voittanut!

          • Olen lukenut ja osasta tekstejä olen samaa mieltä. Kyse on lähinnä siitä että valtaosa Raamatun teksteistä ei mielestäni sovellu nykypäivään. Myöskään tekstien todenperäisyyttä ja paikkaansapitävyyttä ei voi todistaa kukaan. VT etenkin on mielestäni paikoin suorastaan huvittavaa luettavaa.

            En epäile, etteikö Jeesus olisi elänyt ja omannut taitoja, joita ei normi sandaalinkuluttajalla ollut ja epäilemättä hän oli hyvä puhuja joka osasi ottaa kuulijansa. Eittämättä hyvä ihminen jollaisia tarvittaisiin lisää. Mutta se että pitää Raamattua kiveen kaiverrettuna ainoana oikeana totuutena, se ei istu yhteen minun maailmankatsomukseni kanssa, kuten ei myöskään eri kirkkojen toiminta.

            Minulle Jumala ei ole läsnä vaan osa kaikkea, kaikkialla. Minulle hänen nimensä on pikemminkin Maailmankaikkeus tai Universumi. Siksi minun kirkkoni on metsä, puhdas luonto ja hiljaisuus jonka rikkoo vain linnunlaulu ja havunneulasta raahaavien muurahaisten karjunta…

          • P.S. Mikä on Family Guy? Jos se on joku typerä tv-sarja, niin tiedoksi: en ole omistanut töllöä moneen vuoteen. Lätkämatsit ja muut kiinostavat dokumentit näkee läppäriltä. Eikä niitäkään ole paljoa.

          • Family Guy on kyllä aika läppä sarja, siinä pilkataan juutalaisia, muslimeja, ihan kaikkea. Juutalaisjärjestöt olivat raivoissaan kun Family Guy esitti jakson, missä pilkattiin aika kovaa jutkuja.🙂

          • Juhani — Family Guy on 100 %:sesti juutalainen tuotos. Tutustupa hieman siihen nilkkiin, joka sarjan on luonut. Täyttä perkeleen sontaa. TV on juutalainen nurkkajumala. Älkää olko sen orjia.

  10. Korkea aika perustaa HeTa, heterotasa-arvojärjestä, puolustamaan heteroita aggressiivista ja joka torvesta tunkevaa homolobbya vastaan. Marssitaan viikko kadulla pukeutuneena normaalisti ja kannetaan julisteita joissa lukee “antakaa meidän olla normaaleita”.

    Tarjoillaan kioskeista höyryävää hernerokkaa jossa kuutioina possua seassa ja jälkiruoaksi paksua uunipannaria kera mansikkahillon. Ja sanotaan jokaiselle vastaantulijalle “olen hetero” ja pieraistaan päälle. Jos vastaantulija sanoo pierun kuultuaan jotta ei halua lentosuukkoja tuntemattomilta niin se on silloin homo.

    P.S. Tiedättekö miksi pieruissa on haju?
    .
    .
    .
    .
    No jotta kuurotkin voisivat niistä nauttia. 🌫 🤢

    • Hetero-pride pitäisi nyt äkkiä kesällä järjestää. Saataisiin taatusti yli 100 000 ihmistä kaduille! Minäkin voisin näin hyvän asian vuoksi HIVsinkiin tulla.

  11. Itse olen homo mutta en itsekään ymmärrä että miksi tästä pitää tehdä niin iso numero ja järjestää kaiken maailman tapahtumia ja tunkea tätä “propagandaa” joka paikkaan itse en vihaa natseja tykkään arjalaisesta aatteesta vaikka olen homo.

    • Siitä on tehty poliittiinen lyömäase sekä bisnes ja bisnes on hyvä.
      Aivan samaa kommenttia olen kuullut muilta homoseksuaaleilta, joiden kanssa olen työskennelly työelämässä.
      Kaikkein pahimpia ovat juuri tällaiset wannabehomot tai gayt, joilla seksuaalisen suuntautumisen viihdekäyttö lipsahtaakin lapasesta, ja nämä edesauttavat propagandassa “parantumalla” homoseksuaalisuudesta, näin illuusio homoseksuaalisuudesta mielenterveysongelmana saa vettä myllyynsä taas kerran.
      Pahimmillaan ja bisnesmiehille parhaimmillaan tällainen wannabekulttuuri vaurioittaa enemmän ihmisiä kuin esim. suora riisto ja samalla luo markkinat kehitymaihin esim.Thaimaa, Etelä amerikka, Espanja, Italia, Turkki etc. joissa sitten nämä suoraryhtiset voivat käydä muiden samanhenkisten kanssa “lomamatkalla” toteuttamassa mielihalujaan katseilta piiilossa.
      Jälleen kerran ei voi kuin todeta että äänekkäimmät vastustajat tuntuvat “tietävän” enemmän homoseksuaalisuudesta kuin homoseksuaalit itse. Millähän kokemuksella he puhuvatkaan, herää kysymys? Aivan samanlainen kuin itseään kristityiksi huutelevat tietävät helvetistä, kuolemman jälkeisestä elämästä, synneistä ja ovat aina valmiita suoran osoittamaan että mikä muiden tekemänä on väärin, mutta onko kukaan tullut takaisin helvetistä/kuoleman jälkeen/taivaasta kertomaan minkälaista siellä oli, siis todistettavasti tänä aikana?
      Kukaan näistä ei juurikaan tuomitse silti “suuria” kreikklaisia filosofeja, jotka pukusuttivat oppipoikia milloin mihinkin reikään teoreemojaan tuumaillessaan, se oli normaali tapa siellä päin maailmaa siihen aikaan, katsottiin että naisen läsnäolo häiritsee ajatustyötä (niinhän se tekeekin).
      Mutta asiaan; Pride on pelkkää poliittista bisnestä, sillä ei ole mitään tekemistä kenenkään oikeuksien tai vapauden kanssa.

      • P.S.
        Baarijonossa kuultuna, pilottitakkinen, leijonakoruinen isämmaantoivo; Vittu, noi homot vie meiltä kaikki naiset!

        • Hmm… Epäilen että tässä tapauksessa sanalla “homo” ei ole tarkoitettu seksualista suntautumista vaan sitä on käytetty alatyyliin alentavana kuvauksena henkilölle tai ryhmälle.

          • Todennäköisempi toteutuma oli, että kaveri ei tiedostanut kontekstia lainkaan.
            Ulkoinen habitus ja käytös eivät viitanneet älylliseen artikulointiin, joten kyllä hän taisi omassa surkeudessaan tarkoitaa juuri seksuaalista suuntautumista.
            Suurella osalla ohikulkijoista kyllä suu meni hymyyn, koska he käsittivät ristiriidan.
            Aivan sama kun minuakin on homoteltu useasti ovihommissa, mutta kun joku tulee kysymään että olenko, niin vastaan että; mistäpä arvasit, taidat olla alan miehiä kun noin tarkka vainu on.
            Uhoaminen loppui usein siihen lauseeseen.

      • “Tuumaaja” — Ei kukaan todellinen kristitty eli Jeesukseen uskova väitä tietävänsä yhtään mitään. Kaikki on Herran käsissä.

          • Juhani — Jeesus oli galilealainen. Kenties hän oli aito juutalainen, eikä mikään edomiitti/kaananilainen. Nämä nykyiset “juutalaiset” ovat lähes täysin kasaareja.

        • Miksi sitten saiteerata raamattua jos ei tiedä asioista mitään vaikka lukevat, jättäisivät vain sen herransa haltuun senkin ajattelupuolen.
          Jeesuksesta ei muuta todellisuudessa tiedetä, että saman nimisiä oli jerusalemissa samaan aikaan yli 50, oli nouseva muotinimi. Tällaiseen porukkaan mahtuu varmasti muitakin essealaisia silmänkääntäjiä kuten juutalaisilla on tapana.

        • Ählämeissä ollessa tuli “muutamankin” kerran kuultua “it’s ins allah…”. Mitä vaan kysyitkin niin se oli yleisin vastaus. Eli herran hallussapa hyvinkin. V*ttu joo, joskus oli ihan oikeasti nk. tosipaikka ja nämä vaan istuu alas ja odottaa että allah ratkaisee tilanteen.

  12. Se taas johtuu siitä että puppelipojilla ja naisilla on yhteisiä kiinostuksen kohteita kuten stockmannilla shoppailu, meikit tai 20 denierin sukkahousut. Harvempi pilottitakkinen kuulapää kuuntelee minuuttia pitempää heute couture muodista tai kosteuttavien kasvovoiteitten erosta sekä mahdollisesti onko ympärileikattu Mahmud kiva kiksauttamaan ja muutenkin se on niin ihqu ja sivistynyt ei edes lyö naamaan ettei jää jälkiä mikä herrasmies.

    • Tai ressukka kun ei saa muita naisia kuin sammuneita kiertopalkintoja sillä habituksella.
      Vaikka henkilö huolehtiikin ulkonäöstään, se ei tarkoita että olisi puppelipoika.
      Paikalla olleena voin todentaa että neitien saattajat olivat ihan suomalaisia, kehostaan huoltapitäneitä (siis ei langanlaihoja tai kaljamahoja) ja ihan normaaleissa vaatteissa eli nappaskengät, suorat housut ja kauluspaita eikä koristeena ollut juutalaismetallia (kultaa).
      Taasen tämä isämmaantoivo elämää nähneessä pilotissa, epähopealeijonassa (oli tummunut aika vahvasti), päälaki kuin propagandakuvasta majdanekista ja hammaslankana näyttänyt käyttävän teräsvaijeria.
      Muutenkin käytös oli pelkkää itkupotkuhuutamista pilleri- ja tinnerihumalassa.
      Varmaan illan päätteeksi sai pataansa joltain, kuten darwinismi on opettanut ja sillä saa taas ruokkia katkeruuttaan sekä hyvän syyn vetää pöntön sekaisin.
      Näitä ressukoita mahtuu 16 tusinaan ja vielä vain sikiää jostain eri muodoissaan.
      Nämä ovat sitä stereotypiaa, jota mediakin mielellään ottaa ja yleistää sekä liittää kansallismielisiin.

      • Tuumaajan kanssa täysin samaa mieltä, mielestäni tuollaiset isämmaa skinit tuovat vain negatiivisia mielikuvia ja haittaa kansallismieliseen liikkeeseen . Sehän ei tietenkään haittaa jos on lyhyet hiukset, mutta eiköhän tuollainen skiniliike ole kuollut jo, lapsellista sellainen on mielestäni, paitsi kyllä tykkään Mistreat ja Sniper ym yhtyeistä, vaikka ihan tukka on päässä ja normaalisti, siististi pukeudun. No Vastarintaliike ei ole todellakaan mikään skiniliike, vaan kansallissosialisti liike, ja Vastarintaliikkeen miehet ja naiset nyt ovatkin ihan normaaleja ja fiksusti pukeutuvia ihmisiä.

  13. Muistaakseni jopa 7 viimeistä Rooman Keisarikunnan Keisareita olivat homoja, joiden valtakautena Rooman Valtakunnan rappio kehittyi huippuunsa ja kohti lopullista romahdusta maailmanvaltana ja tuon aikakauden todellisena sotilaallisena suurvaltana, jonka armeija oli organisaatioltaan, mies vahvuudeltaan, teknologialtaan, taktisesti ja sotilaiden kuntopohjan suhteen huippua koko tuona aikana tunnetussa maailmassa.
    Jokaisen valtakunnan, kulttuurin, yhteisön ja maan tuhoa ennustava seikka on homoseksuaalisuuden kasvun määrä sekä muut kaikenlaiset perversiot, jotka nostetaan päivänvaloon tekemällä siitä kunnia-asia sekä korkeimmaksi arvoksi yhteiskunnassa ja palvotuksi asiaksi. Silloin yhteiskunnan ja yhteisöjen henkinen tila ja moraali menettää merkityksensä ja nautinnonhalu nousee päällimmäiseksi asiaksi ja tuo kehitys kasvaa kumulatiivisesti vuosi vuodelta aina uusilla perversioilla, jotka nostetaan hyväksyttäviksi “seksuaalisuuden” ja “elämänarvojen” muodoksi väittämällä niiden olevan “normaaleja” kun samalla hyökätään yhä voimakkaammin normaaleita seksuaalisuuden muotoja ja asioita vastaan demonisoimalla ne “vääriksi” ja pyrkien marginalisoimaan ne “kasvattamalla” ja tuomalla “tietoa” yhtä pienemmille lapsilla päiväkoteihin ja kouluihin, jolla pyritään aivopesemään ja vääristämään heidän normaaleja kehityssuuntiaan “tutustuttamalla” ja uskottelemalla HEIDÄN olevan jotain muuta kuin ovat sekä saamaan aikaan “fanitusta” sekasikiöiden epäterveille elämäntavoille ja ajatuksille. Lopullinen niitti populaatiolle on kirkon meneminen samalle rappion palvonnan linjalle toimimalla ja saarnaamalla Raamatun Sanomaa eli Jumalan Sanaa vastaan tulkiten sitä väärin toisin kuin sen opetuksissa opetetaan kävelemällä Kaikki Valtias yli “ihmisen omalla viisaudella”, joka on sidottuna aikaansa muka modernina tajuamatta sitä, että itse Jumala on iäisyys jo ennen kuin tämä maailmankaikkeus on luotu ajaksi ja avaruuden äärettömyydeksi, joka laajenee lakkaamatta joka hetki. Sen rinnalla Arkkipiispojen saatika yksittäisten pappien “kirja viisaudella” ja “suvaitsevaisuudella” ei ole arvoa sen enempää kuin tuhkalla.
    Paras esimerkki ja “laboratorio” Rooman Valtakunnan lisäksi on tämän päivän Ruotsi, jonka kyllä jokainen tietää ja tuntee valitettavan hyvin.

    • Sama kun päiväkoteihin raijataan näitä hiekka-apinoita eli ISIS-taistelijoita ym. kivoja karvapalleroita. En halua nähdä Suomea, jossa neekerit ja hiekka-apinat ovat normaali näky. Suomesta ei saa tulla sellaista. Tämä maa täytyy puhdistaa. Kyllä “päättäjämmekin” tulevat sen huomaamaan, kun halpatyövoimautopia ei toimikaan. Ketäköhän sitten pyydetään ajamaan nämä ex-kunniakansalaiset pois täältä?

      P.S.: Koskeekohan aktiivimallilaki somaleita, mustalaisia ymv.? No, vitsihän tuo vain oli!

  14. (((YLE))) hehkutti kyrpä pystyssä, kuinka HIVsingin kaduilla marssi ennätysmäärä — 100 000 pervertikkoa — “ylpeinä” eli itseään häväisten. Itse jos menisi lasten sekaan keskelle pääkaupunkia, keskellä päivää paljastelemaan itseään, joutuisi linnaan — aivan kuten kuuluukin. Mutta sodomiitteja ei koskekaan samat lait, kuten ei jutkuja eikä musupaskojakaan, jotka saavat esim. kiduttaa eläimiä ym. sairasta.

    Mutta eikö HIVsingin kaduilla joka päivä marssi 500 000 mielisairasta seksuaalidevianttia? Heti kun he ulko-ovesta trotuäärille vain astuvat, niin eikö siellä kulje valtava määrä näitä vinksahtaneita päivästä toiseen? Pekkaids Hivistö tulee saamaan tuon ½ miljoonaa ääntä seuraavissa presidentinvaaleissa, joten siinä nähdään kuinka sairasta tuo cityvihreä urbaanihinttiporukka oikein onkaan.

    Vanha kirjoitukseni sopii tähän loppuun:

    HI-V:hen sairastuneiden naama muistuttaa monasti kaksi vuotta jääkaapin pakastelokerossa ollutta, harmaata lehtitaikinaa. Toinen hyvä merkki HI-V-positiivisuudesta on kaulaliinojen ja huivien käyttö kesäisinkin. AIDS:iksi kehittynyt virus tuhoaa ihmisen immuuni- eli puolustusjärjestelmän. Näitä riepumaakareita (ja harmaanaamoja) ovat mm. Jesse Kaikuranta, Jorma Uotinen (myöntänyt sairastuneensa 19-vuotiaana) ja Mikael Gabriel. Verratkaa esim. viimeisenä mainitun – kröhöm – taiteilijan kuvia jonkun vuoden takaa tämänpäiväisiin, niin ymmärrätte mitä tarkoitan. Katsokaa puppelipoliitikkomme kuvaa hänen ympäristöministeriajoiltaan ja sitten katsokaa tämänpäiväistä olemusta.

    Eräs, jonka olen jo pitkään sanonut olevan taudin kalvama, on Jari Sarasvuo. No nyt sitten kuulin että hänellä on syöpä. Yleisin kuolinsyy AIDS-potilaille on immuunijärjestelmän pettäessä – yllätys, yllätys – syöpä ja kuivuminen pois.

    AIDS:iin ja HI-V:hen liittyy yhä sellaisia stigmoja, ettei ymmärrettävästä syystä siihen sairastuneiden toimesta tautia pahemmin mainosteta. David Bowie menehtyi tähän tautiin ja hänen ruumiinsa poltettiinkin heti, ettei joku hänen mahdollisesti sadoista tai jopa tuhansista infektoituneista rakastajista (aivan tavallisia lukuja homoille) alkaisi vaatia oikeusteitse hänen mahtavaa maallista kuolinpesäänsä.

    Itse en kuitenkaan usko nk. “AIDS-viruksen” olemassaoloon. AIDS on kokoelma erilaisia oireita, ei tauti siis itsessään. Kun kehon oma immuunijärjestelmä rapautuu, se kääntyy itseään vastaan (autoimmuunisairaudet) ja vaikkapa influenssa voi koitua kuolemaksi silloin.

    Homoilla (mukaan voi lukea myös biseksuaalit) HI-V-riski on käsittämättömän paljon todennäköisempi – jopa satoja kertoja todennäköisempi, kuin heteroilla. Myös transmiehet eli miehet jotka leikkivät naisia sairastuvat tautiin melkein 50-kertaisella riskillä. Jenkkitutkimuksen mukaan homomiesten seksipartnereiden määrät olivat myös jotakin uskomatonta: tuhannetkaan kerrat eri miesten kanssa eivät ole tavattomia. Tuhat tai satoja kertoja eri kumppanin kanssa on peruskauraa. Hollantilaisen tutkimuksen mukaan “vakaassa parisuhteessa” (naimisissa/avoliitossa) elävä homoparikin harrastaa seksiä tusinan eri partnerin kanssa.

    Mistä koko epidemia sai alkunsa ja miksi se leimattiin juuri homoja tappavaksi taudiksi? Joidenkin tutkimusten mukaan on pystytty eristämään tapaus, jossa tauti lähti leviämään tartunnan saaneen mukana Amazonia pitkin kohti suurempaa sivilisaatiota, suurkaupunkeja ja länsimaita. Jostakin primitiivisestä heimosta se on ehkä alkunsa saanut, mutta miten? HI-virusta ei ole myöskään koskaan pystytty infektion saaneesta yksilöstä eristämään.

    Homoihin se iski 40 vuotta sitten USA:n länsirannikolla, San Franciscossa, Kaliforniassa. Piikkinsä se saavutti siellä 1992. Homot olivat erityisen alttiita HI-V:lle ja AIDS:ille elämäntyylinsä takia: bilettämistä useana iltana viikossa, alkoholia, huumeita, tupakkaa ja valtava määrä irtosuhteita. Kaikki tämä oli ja on yhä omiaan heikentämään kehon puolustusjärjestelmää, joka sitten taas johtaa vakaviin terveydellisiin ongelmiin. Olen kuullut että San Franciscon homoyhteisössä moni menehtyi aloitettuaan antiviraali- eli viruksia tuhoavan lääkityksen. Lääkehoidot ovat olleet rankkoja niin fyysisesti kuin henkisestikin potilailleen.

    Afrikassa oli vielä jokin aika sitten maita, joissa yli 40 % väestöstä oli HI-V-positiivisia. Tilanne on tietojen mukaan parantunut siellä ja pahiten vitsauksesta kärsivät alueet ovat tartuntamääriltään siellä 20 % paikeilla. Toiset ovat menehtyneet nopeasti tautiin, pois kuivuen, kuten suuret artistit Freddie Mercury ja David Bowie. Toiset, kuten koripallolegenda Magic Johnson, eivät 25 vuodenkaan jälkeen osoita mitään merkkejä sairastumisesta. Suomen tunnetuin elossa oleva, HI-V-positiivisuuden MYÖNTÄNYT henkilö on Kari Tuhkanen. Hän on kertonut sairaudestaan avoimesti TV:ssä. Hänelle HI-V on enää yksi krooninen tauti muiden joukossa. Muutenkaan HI-V ei enää länsimaissa niitä väkeä samalla tavalla kuin ennen, jolloin sitä pidettiin varmana kuolemana kantajilleen. Nykyään sen kanssa voi elää melkein normaalista poikkeamatonta elämää. Tuhkasen veriseerumista eli vasta-aineesta otettu näyte antaa tuloksen, jonka mukaan virusta on hänessä enää mittaamaton määrä eli niin pieni määrä, ettei sitä kykene edes mittaamaan. Hoidon ja parantumisen edetessä näin hyvin, tauti ei enää todennäköisesti tartu toiseen ihmiseen suojaamattomassakaan seksissä.

    HI-V tarttuu todennäköisimmin seuraavasti:

    HI-V+♂top → HI-V-♂btm
    HI-V+♂btm → HIV-♂top
    HI-V+♂ → HI-V-♀
    HI-V+♀ → HIV-♂

    eli todennäköisimmin positiiviselta top-homomieheltä negatiiviselle bottom-homomiehelle ja epätodennäköisimmin positiiviselta naiselta negatiiviselle miehelle.

    HI-V kehittyy siis pahimmassa tapauksessa immuunikato- eli AIDS-vaiheeseen. Tauti on erikoinen kahdesta syystä: 1) se tuntuu muuttuvan koko ajan ja 2) siitä saatavilla oleva tieto muuttuu jatkuvasti. Olen löytänyt aikoinaan netistä “virallista” tietoa (terveysviranomaisilta ja – tahoilta) joiden mukaan taudin viimeisen eli III-vaiheen symptoomeja eli oireita olivat mm. karvatupintulehdusten puhkeaminen sekä kynsisieni. Nyt en ole enää vuosiin löytänyt etsimällä mitään viitteitä tai jälkiä näistä ennen varmoina pidetyistä kuoleman merkeistä. Yhtenä taudin alkuvaiheen ilmentymistä on pidetty punaisten täplien/laikkujen ilmestymistä rintaan ja kasvoihin (otsaan) sekä kuumetta. Kuka virallista tietoa muuttaa ja MIKSI?

    Suomen tunnetuin, TIEDETTY AIDS:iin menehtynyt henkilö oli kaikkien rakastama Pelle Hermanni eli näyttelijä Veijo Pasanen. En tiedä oliko Pasanen klovnin roolinsa ulkopuolella homo, vaiko melankoliaan ja masennukseen taipuvainen, viinaanmenevä naistenmies. Suurimmat tautiin menehtyneet suomalaiset eivät ole koskaan myöntäneet tautiin sairastumista, eikä sitä ole postuumisti l. heidän kuolemiensakaan jälkeen vahvistettu. Näihin henkilöihin lukeutuvat Junnu Vainio ja C.G.E. Mannerheim. Molemmat kuolivat lukuisien muiden suurmiesten tavoin tautiin Sveitsissä, jossa saa siihen maailman parasta hoitoa sekä lievitystä kipuihin maan otollisten huumaulääkeainelakien ja itse substanssien äärimmäisen puhtauden ansiosta.

    Yleisin tapa HI-V:n toteamiseen on neuvolassa ensiraskauden yhteydessä. Yleisin syy akuutin eli äkillisen masennuksen puhkeamiselle on myös juuri HI-V:n toteaminen.

    HI-V tarttuu limakalvosta toiseen – suu, terska, peräaukko, emätin – sekä emätineritteen kautta ja verikontaktissa. “Saava” osapuoli – kuten hieman ylempänä jo esitin – on aina se suuremmassa riskissä oleva suojaamatonta seksiä harrastettaessa. Siitä, tarttuuko HI-V lainkaan suoranaisesti siemennesteen välityksellä, en ole ollenkaan varma.

    ———

    Tähän vielä päivityksenä mainittakoon, että sinkkumarkkinoilla esim. HIVsingin kaltaisessa perkeleenpesässä asuvat yksilöt ovat VALTAVASSA vaarassa, sillä Lähi-itäkeskuksen kaltaisissa paikoissa on jo väestöstä 15 % AIDS-apinoita & hiekkaneekereitä ja siellä kulttuurinvaihdon lisäksi vilkasta on myös eritteidenvaihto. Jokaisessa suuremmassa kaupungissa vastaan tulee kadulla vääjäämättömän nopeasti suomalainen huora apinan kanssa, pikkumulatti vaunuissa. Nk. “biseksuaalisuus” on myöskin suuressa huudossa nykyisin eli miehet lykkivät mulkkua myös sangen taajaan toisten miesten paska-aukkoihin. Sitten nämä miehimykset harrastavat seksiä myöskin heteronaisten kanssa ja HI-V:n leviämistä ei estä enää kukaan. Pian tippuu porukkaa kuin kärpäsiä ja sen on perkeleen hyvä se.

    • Sairas mieli sairaassa ruumiissa, näinhän se on. Homot ovat myös psyykkisesti raunioita. Kipeä mieli tekee kropankin kipeäksi. Itsellä kun masennus helpotti, niin poistuivat psykosomaattiset fyysiset oireilutkin.

  15. Onko homokulttuuri tervettä? No EI todellakaan, homous on sairaus, mutta 9mm burana auttaa kyllä.😉

  16. AIDS:iin ei enää kuole. Katsokaa vaikka ministeri-Hivistöä eli Pekkaa: naama on kuin kaksi vuotta jääkaapin pakastelokerossa ollut voitaikina, mutta hyvin tuntuu edelleen pyyhkivän.

    Kikkeliä ei ole tarkoitettu peräreikään lykittäväksi. Vähäjärkisenkin luulisi tajuavan että suolistossa majaileva immuunisysteemi on kovilla moisessa aktiviteetissa.

    HI-V on 200 kertaa yleisempi homoilla kuin heteroilla. Transuillakin riski on 50-kertainen.

    http://takimag.com/article/the_straight_dope_on_homosexuality_elizabeth_mccaw/
    https://news.yahoo.com/one-group-people-acquiring-hiv-204557712.html

    Hepatiitti on 15-kertainen, syfilis eli kuppa on yleistä ja pers’reiän syöpä 17-kertainen ilmenemistiheydeltään.

    https://www.americanthinker.com/articles/2015/12/the_gay_agenda_and_the_real_world.html
    http://takimag.com/article/the_straight_dope_on_homosexuality_elizabeth_mccaw/

    Heroiinin käyttö on kymmenen kertaa yleisempää hinteillä, amfetamiini 12 kertaa. Alkoholin liikakäyttöä esiintyy 2–3-kertaisesti.

    https://www.amazon.com/Unequal-Opportunity-Disparities-Affecting-Bisexual/dp/0195301536

    Vakavia mielenterveysongelmia? Kyllä! Masennusta ja skitsofreniaa esiintyy erittäin huolestuttavasti, kuten myös itsemurhia. Homot tappavat itsensä kuusikertaisella todennäköisyydellä meihin heteroihin verrattuna. Kaksisuuntainen mielialahäiriö yleistä. 41 % transvestiiteista on yrittänyt tappaa itsensä. Eivät onnistu edes siinäkään… (Niin, ja kaikki tämähän on meidän syytä – lienee edes turha mainita…) Kolmasosa transuista saa terapiaa mielenterveysongelmiinsa. 85 % heistä kärsii ahdistuksesta, 44 % kliinisestä masennuksesta.

    https://www.hindawi.com/journals/schizort/2014/463757/
    http://www.medicaldaily.com/transgender-people-more-likely-develop-depression-and-anxiety-247044
    https://www.nbcnews.com/id/40279043/ns/health-health_care/
    http://takimag.com/article/the_straight_dope_on_homosexuality_elizabeth_mccaw/print

    46 % prosenttia hinteistä on kokenut ahdistelua. Seksuaalisen ahdistelun määrä vastaavasti heteromiehillä 7 % ja lesboilla 50 %.

    https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/11501300

    79 % hinttien seksipartnereista on tuntemattomia.

    https://www.amazon.com/Unequal-Opportunity-Disparities-Affecting-Bisexual/dp/0195301536

    Hollannissa “vakituisessa parisuhteessa elävä” homo harrastaa vuodessa seksiä seitsemän eri henkilön kanssa. Pitkät ja vakaat homosuhteet päättyvät keskimäärin kahdeksassa vuodessa. 4,5 % homoista on uskollisia partnerilleen. Vastaava luku heteroilla on 75 %.

    https://www.amazon.com/Unequal-Opportunity-Disparities-Affecting-Bisexual/dp/0195301536
    http://advindicate.com/articles/3022

    Suurin osa transuista aiheuttaa itselleen fyysistä vahinkoa. 65 % on harkinnut itsemurhaa. 37 % on yrittänyt itsemurhaa. 10 % on yrittänyt sitä useammin kuin kolmesti vuoden aikana.

    http://saravyc.sites.olt.ubc.ca/files/2015/05/SARAVYC_Trans-Youth-Health-Report_EN_Final_Print.pdf#page=44

    USA:ssa neljäsosalla hinteistä on ollut yli tuhat seksikumppania! 43 %:lla niitä on ollut yli 500. Heteromiehistä neljäsosalla on ollut enemmän kuin kymmenen kumppania.

    https://www.amazon.com/Homosexualities-Study-Diversity-Among-Women/dp/0671251503

  17. LTIPEDOBBQJIHADHIV².

    Unohtuiko jotaan? No, pitäisi siellä, perkele, olla Z eläimiinsekaantujille eli zoofiileille.

  18. Joo ei sitä kai turhaan sanota nuorille pojille tai miehille, että pidä ittes miehenä.

Comments are closed.