Koti Artikkelit Kansallinen taistelu Onko äänestäminen ainut tapa vaikuttaa?

Onko äänestäminen ainut tapa vaikuttaa?

6

orjuus

Taas olisi aika äänestää. Kerran neljään vuoteen suomalaiset pääsevät vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa. Tämän jälkeen voidaankin vetäytyä tyytyväisinä takaisin kotisohvalle todeten, kuinka tuli annettua oma panos oman asian eteen.

Kun valitut kansanedustajat ryhtyvät jälleen pettämään vaalilupauksia, saatetaan tästä valittaa Internetissä, mutta samalla kenties todetaan, että seuraavissa vaaleissa äänestetäänkin kunnon ehdokkaita. Mitään muita vaikutuskeinoja ei pystytä näkemään. Ihmiset tuntuvat todella uskovan nykyisen kaltaisen demokratian olevan ainut tapa ratkaista ne ongelmat, joissa koko läntinen maailma rypee.

Etenkin “maahanmuuttokriittiset” ehdokkaat ovat olleet viime vuosina tapetilla. Viimeaikaiset monikulttuuriset tapahtumat varmasti ohjaavat väkeä äänestämään näitä ehdokkaita. Tässä ilmenee kuitenkin ongelma: voiko puoluekurin paineen alla oleva yksittäinen kansanedustaja, jolla on kenties hyväkin sydän, toimia omien periaatteidensa mukaisesti, vai iskeekö puoluekuri silloin, kun kyseinen edustaja ryhtyy liian radikaaliksi omien lausuntojensa kanssa? Liian äänekkäät edustajat pyritään hiljentämään kaikin mahdollisin keinoin. Suomalaispuolueilla ei ole yhdelläkään johtavissa asemissa sellaista väkeä, joka ei sortuisi paineen alla maltillistamaan sanomaansa, mikäli puolueen sisältä kuuluu liian “radikaalia” sanomista.

Isoimman osan maahanmuuttopolitiikkaa vastustavien äänistä tulevat varmasti kahmaisemaan perussuomalaiset, joilla ei jytkystään huolimatta ole minkäänlaisia näyttöjä maahanmuuton vähentämisestä saati sen lopettamisesta. Sen sijaan he ovat laimentaneet kannanottojaan monien tärkeiden asioiden suhteen. Ääni perussuomalaisille on siis hukkaan heitetty ääni. Voisikin sanoa, että se on ääni viholliselle, sillä puolueen puheenjohtaja Timo Soini on sanonut olevansa Israelin ja juutalaisten ystävä, minkä lisäksi puolueesta löytyy avoimia sionisteja, prostituution kannattajia, homoseksuaaleja sekä mustia, jotka eivät edes puhu suomea.

FPÖ:n Jörg Haider.
FPÖ:n Jörg Haider.

Mikäli jokin puolue edustaisi todellista oppositiota ja saisi suuren äänisaaliin, niin esimerkit ulkomailta osoittavat, että valtio tekee noususuhdanteessa olevan puolueen elämän hankalaksi. Vuonna 1999 populistinen Itävallan vapauspuolue FPÖ sai 26,9 prosenttia äänistä ja pääsikin toiseksi hallituspuolueeksi. Tästä hyvästä 14 maata pitkin Eurooppaa asetti Itävallan boikottiin, joka kesti seitsemän kuukautta.

Kun belgialaispuolue Vlaams Blok taas menestyi vuoden 1989 vaaleissa, asettivat kaikki muut belgialaispuolueet Vlaams Blokin boikottiin kieltäytyen kaikenlaisesta yhteistyöstä puolueen kanssa. Kun puolue nousi vuoden 2004 vaaleissa suurimmaksi puolueeksi, kiellettiin se lailla vuonna 1981 säädetyn “antirasismilain” nojalla. Tällä hetkellä käynnissä oleva Kultaisen aamunkoiton ajojahti jatkaa samaa perinnettä. Valtaapitävät eivät katso hyvällä, jos epämiellyttävät tahot saavat liikaa valtaa. Ruotsissa jopa äärimmäisen maltillisia ruotsidemokraatteja pahoinpidellään ja mustamaalataan, ja muut puolueet ovat asettaneet heidät täyteen boikottiin. Siinäpä demokratiaa kerrakseen.

vlamblok

Demokratia, sellaisena kuin se nykyisin tunnetaan, on osoittanut kaksinaamaisuutensa monia kertoja. Eristämisillä, laittomilla vangitsemisilla, mustamaalauskampanjoilla sekä ryhmien ja puolueiden kieltämisillä demokratia todistaa ainoastaan omaa irvikuvaansa. Kansalaisten ääntä kuunnellaan ainoastaan silloin, kun kansan mielipide on “oikea”. Jos kansa edustaa väärää mielipidettä, saattavat ulkopuoliset rangaista koko kansaa esimerkiksi talouspakotteilla. Tämä todistaa, ettemme ole itsenäisiä millään tavoin. Samat kansainväliset vaikuttajat hääräävät koko Euroopan alueella pakottaen jokaisen maan toimimaan heidän haluamallaan tavalla. Kyseessä on siis laajempi ongelma kuin pelkät maahanmuuttajat tai huonot poliitikot. Siksi kaiken tulee muuttua juurista lähtien.

Nykyisten Suomessa vaikuttavien puolueiden äänestäminen on lähinnä hukkaan heitettyä aikaa. Maltillisten populistiryhmien tukeminen ei edistä asiaamme. Mitä sitten voi tehdä, jos äänestäminenkin tulevissa vaaleissa on turhaa? Viime vuosina informaatio maahanmuuton haittavaikutuksista on levinnyt niin laajalle, että maahanmuuton vastustamisen voi helposti sanoa olevan valtavirtaa, vaikkei esimerkiksi valtamedia tätä faktaa hyväksykään. Harva kuitenkaan ymmärtää syitä tai syyllisiä asian takana. Siksi asiasta olisi tärkeää levittää tietoisuutta ihmisten keskuuteen. Informaation levittäminen lienee tämän hetken tärkeimpiä tehtäviämme, jossa kuka tahansa voi auttaa esimerkiksi vaikuttamalla sosiaalisessa mediassa. Hyvin yksinkertaista.

Ulkomaalaisrikollisten karkottamista varten perustettu kansalaisaloite on toki hieno ajatus, mutta loppujen lopuksi silläkään ei ole kovin suurta merkitystä. Kansalaisaloitteita ei ole edes pakko ottaa käsittelyyn, vaikka koossa olisikin tarvittavat 50 000 nimeä. Vaikka lakia muutettaisiin niin, että rikoksiin syyllistyneet ulkomaalaiset karkotetaan, ei tämä silti ratkaise maahanmuutto-ongelmaa – tänne saa silti tulla avoimista porteista sisään. Suomessa syntynyt afrikkalainen lasketaan virallisissa papereissa suomalaiseksi eikä häntä voi karkottaa, vaikka hän syyllistyisi rikokseen. Pitkällä aikavälillä väestön vähemmistöksi jääminen tapahtuu siis joka tapauksessa.

Prison-Blacks

Asialla on kuitenkin omanlaistansa strategista merkitystä. Mikäli eduskunta koettaa päästä kiusallisesta aloitteesta eroon vaikenemalla, aiheuttaa se todennäköisesti mekkalan tavallisen kansan silmissä. Jos eduskunta ottaa asian käsittelyyn muttei muuta lakia, aiheuttaa se vielä suuremman kalabaliikin. Nämä vaihtoehdot heikentävät päättäjien luottamusta kansan silmissä, mikä taas on hyödyksi meille. Olen siis itsekin allekirjoittanut kyseisen aloitteen juuri tästä syystä.

Kuten todettua, ei pohjan rakentaminen radikaalille tulevaisuudelle toistaiseksi onnistu äänestyskopeissa. Pohja rakennetaan ulkoparlamentaarisin keinoin. Valistamalla ihmisiä kaduilla, työpaikoilla sekä Internetissä teet suurempaa työtä tulevaisuutta varten kuin voisit uskoakaan. Kipinästä saavat isotkin tulipalot alkunsa. Valista siis lähimmäisiäsi ja näytä esimerkilläsi, ettei kansallismielisillä ole mitään hävettävää tai pelättävää omissa näkemyksissään. Näin olet mukana luomassa pohjaa laajalle kansanliikkeelle, joka ei nöyristele Suomen kuolemaa ajavia päättäjiä, olivat he sitten kansainvälisiä “bisnesmiehiä”, poliitikkoja, tuomareita, toimittajia tai muuten vain tahoja, joilla on paljon valtaa. Tulevaisuus on meidän.

 

Jesse Torniainen

6 KOMMENTIT

  1. Esimerkiksi erikoisempien ja edes hieman radikaalimpia asioita ajavien puolueiden äänestäminen on kaksiteräinen miekka. Toisaalta, näiden saadessa voluumia keskustelu joistain tärkeistä asioista hyvin mahdollisesti yltyy, vaikka tuskin mitään mullistavaa ne vielä itsessään saisivat aikaiseksi. Kolikon toisella puolella on taas fakta, että ihmiset ovat laiskoja. Mennään sieltä mistä aita on matalin, mietitään vaikka Muutoksen maahanmuuttokriitikoiden nousemisen eduskuntaan tuovan paremman huomisen, jonka jälkeen voidaan taas palata mukavaan arkeen television ja tietokoneen ääreen. Koetaan tälläinen vaikuttaminen jo oman velvollisuuden täyttämiseksi, joka toisaalta voi syödä työtä pois radikaalimpien vaihtoehtojen eteenpäin viemisestä.

  2. Ei ole ainut tapa vaikuttaa, ei todellakaan. Mutta siltikin, vielä voit antaa äänesi IPU:lle, joka vastustaa globalistipankkiireja omalla sanomallaan.

    Jos muutos onnistuu vaalien kautta, homma käy paljon siistimmin kuin muuten. Siksi ehdolla itsekin. Itsenäisyyttä täytyy puolustaa vaikka tilanne olisi kuinka epätoivoinen. Paha vaan että se medianäkyvyys jne…

    Taistella täytyy kaikilla rintamilla.

  3. Tämä artikkeli kirjoitettin juuri silloin kun suomen saneluvaltaklikki oli päättänyt avata rajat suurelle määrälle tulijoita, ja laskelmoineet miten se kannattaisi tehdä.

    Näimme kuinka paljon pystyttiin vaikuttamaan äänestämällä, eli eliitti oli päätöksensä tehnyt, eikä kansan äänellä ollut mitään osaa tapahtumien kulussa.

    Toinen tapa vaikuttaa on levittää tarkempaa ja osuvampaa tietoa ylikansallisesta korkovelasta, miten tämä on kuin köysi jossa herra taluttaa aasiaan, raskaan taakan kera. Porkkana aasin edessä on unelma paremmasta huomisesta kunhan nyt otetaan lisävelkaa kun entisiäkään ei kyetä velkaan sisäänrakennetun korkovaatimuksen myötä takaisin maksamaan.

    USA:ssa keskiluokka on jo helisemässä korkovelkapohjaisten autolainojen kanssa. Monet vaihtavat autonsa uuteen vuosittain, ja tämä on saatu aivopestyä “Ison Omenan” kuluttajiin “käytännöksi” jota ei haluta muuttaa. Omena on iso vain koronkiskojille. Niinpä, kun vuosikymmen sitten vajaat 19% autolainan uusineista olivat miinuksella, on velkasaneerauskelpoisten autolainan ottajien osuus jo yli 30%. Lisää tästä:

    https://www.bitchute.com/video/Rw2DITX4EJc/

    • Suomessakin on jengiä jotka vaihtavat autoa todella tiuhaan. Mitenköhän nuo ihmiset elävät? Kuinka monta luottokorttia oikein pitää olla? Itse tienasin yli 50 000 euroa vuodessa töissä ollessa, enkä koskaan hiffannut heidän salaisuuttaan. Duunissa kysyin yhdeltä työkaverilta että miten joillakin voi olla kaksi uutta autoa, lasten mopot/mönkijät/kalliit harrastukset/mopoautot (todella kalliita!), iso moottoripyörä, kesämökki, iso moottorivene, mönkijä, vesijetti, moottorikelkka jne. Päälle vielä neljä etelän-lomaa vuodessa+laskettelumatkat ymv. Ei tiennyt duunikaveri vastausta tuohon. Itselläni uudehko omakotitalo maaseudulla ja kaksi autoa 2000-luvun alkupuolelta. Siinä kaikki. Ei lapsia. En juo enkä polta.

      PS:n hallituskaudella saatiin Suomeen ENNÄTYSMÄÄRÄ maahantunkeutujia. Miksi tämä pitää aina unohtaa?

Comments are closed.