Koti Artikkelit Oikeisto ja vasemmisto kansanvaihtopolitiikan asialla

Oikeisto ja vasemmisto kansanvaihtopolitiikan asialla

5

Suomessa vietettiin 18.–24.3.2019 kansanmurhan vastaista viikkoa, jolloin kansalaisia muistutettiin valkoisiin kohdistuvasta väestönvaihdosta sekä monikulttuurisesta väkivallasta. Kampanja on vastaveto YK:n ja Punaisen ristin ”rasisminvastaiselle viikolle”. Lataa ja tulosta kampanjamateriaali TÄÄLTÄ.

Suomessa kansanmurhan vastaista viikkoa on vietetty vuodesta 2014 lähtien, ja jokaisena vuonna olemme keskittyneet johonkin valkoisten kansanmurhan erityisalueeseen. Tämän vuoden teema on #kansanvaihtovaalit lähestyvien eduskuntavaalien vuoksi. Tahdomme muistuttaa suomalaisia siitä, että kaikki vakiintuneet puolueet ajavat aktiivisesti valkoisiin kohdistuvaa kansanvaihtoa, vaikka osa populisteista väittääkin toista.

Kuten olemme viikon aikana uutisoineet, kampanjamateriaali on herättänyt suurta kuhinaa eduskuntavaaleihin valmistautuvassa Suomessa. Materiaalia ovat viikon aikana tutkineet paitsi lehtisten suorasanaisesta sisällöstä loukkaantuneet eduskuntapuolueet myös suojelupoliisi, sisäministeriö ja valtamedia.

Toistaiseksi yksikään viranomainen ei ole väittänyt, että kampanjamateriaali saattaisi sisältää jotain lainvastaista. Poliittinen satiiri nauttii toistaiseksi sananvapauslainsäädännön vahvasta suojasta. Miksi huumorin avulla vallanpitäjille irvailevat esitteet sitten ovat synnyttäneet rajuja reaktioita?

Suomessa ei ole totuttu siihen, että poliitikot puhuvat rehellisesti tavoitteistaan. Kun Kokoomus tahtoo leikata valkoisilta lapsiperheiltä, puhuu se petollisen epäselvästi “julkisen sektorin uudistuksista” tai “kilpailukyvyn edistämisestä”. Kun Vasemmisto asettuu ulkomaalaisen halpatyövoiman puolelle suomalaisduunaria vastaan, kutsuu puolue kansanpetturuuttaan “solidaarisuudeksi” tai “sopeutumiseksi työmarkkinoiden murrokseen”. Ja niin edelleen.

Vallanpitäjien huolellisesti kokoama valepropagandan korttitalo kaatuu, kun kansa alkaa pitää ääntä katutasolla osoittaakseen, ettei keisarilla ole vaatteita. Tähän kampanjamme tähtää. Eliitti on täydellisen kaksinaismoralistista ja korruptoitunutta, joten meidän täytyy kääntää korruption ase eliittiä vastaan. Totuus on pahinta myrkkyä kansanpettureille, minkä vuoksi harmiton ja laillinen esitteidenjakokin voi päätyä hetkessä sisäministeriön ja suojelupoliisin työpöydälle.

Kampanjasta uutisoineen Turun Sanomien kommenttiosiossa tempausta onkin käsitelty muun muassa seuraavin sanoin: “Minuun ne mainokset meni ihan täydestä, niin onnetonta on suomalainen politiikan taso”; “Tekeekö kansanedustajille huonoa, kun näkevät totuuden tekemisistään?”; “Vanhaa kansanviisautta: ‘se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa’?”. Viesti on mennyt perille.

Kovinta ääntä asiasta ovat toistaiseksi pitäneet ammattimaisesta uhriutumisestaan tunnetut Vihreät ja Vasemmistoliitto, mutta tahdomme painottaa, että kampanja kohdistuu kaikkiin merkittäviin valtapuolueisiin. Tästä syystä kokoomuslainen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén keräsi kaikki eduskuntapuolueet – oikealta vasemmalle – yhteen laatiakseen vetoomuksen Vastarintaliikkeen kampanjaa vastaan.

Vihervasemmistolla ei suinkaan ole kansanvaihtopolitiikan monopolia. Lentolehtisten taustalla ovat seuraavat kysymykset, jotka jokaisen suomalaisen tulisi esittää eduskuntapuolueille:

Kokoomus: Miksi väitätte kannattavanne tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, kun todellisuudessa ette halua perua edes Isis-terroristien kansalaisuuksia?

Keskusta: Miksi väitätte rakentavanne turvallista Suomea, kun pääministerikautenne tullaan muistamaan pakolaiskriisistä ja sen synnyttämästä joukkoraiskausepidemiasta?

SDP: Miksi väitätte edustavanne vasemmiston “maltillista” laitaa, kun todellisuudessa tahdotte pitää jopa rikolliset siirtolaiset Suomessa?

Vasemmisto: Miksi väitätte edustavanne suomalaista “työväenliikettä”, vaikka olette liittoutuneet Kokoomuksen kanssa vastustamaan tarveharkintaa ja edistämään näin ulkomaalaisen halpatyövoiman tulvaa?

Vihreät: Miksi väitätte edistävänne naisten turvallisuutta, vaikka ajatte maahanmuuttopolitiikkaa, jonka myöten Suomi täytetään miehillä, jotka raiskaavat tilastojen mukaan 17 kertaa suomalaisia useammin?

Siniset: Miksi kutsutte itseänne isänmaalliseksi porvaripuolueeksi, vaikka Timo Soinin puheet filippiiniläisen työvoiman haalimisesta ei eroa lainkaan Vasemmiston maahanmuutto- ja työmarkkinalinjauksista?

Perussuomalaiset: Miksi väitätte edustavanne tiukan linjan maahanmuuttovastaisuutta, vaikka ainut reaktionne 2015 pakolaiskriisiin oli se, että määrittelitte lakiuudistuksella maahanmuuttovastaisuuden järjestäytyneeksi rikokseksi?

Voi olla, ettemme saa vastauksia ennen vallankumouksen päivää. Mitä useampi suomalainen alkaa esittää vastaavia kysymyksiä, sitä lähempänä vallankumous kuitenkin on.

5 KOMMENTIT

  1. “Prior to the Civil War, black stereotypes in the media often portrayed them as dumb and docile, perpetually childlike, willing, or happy-go-lucky servants.”

  2. “Fresh protests over gay relationship lessons at primary school in Birmingham”

    “More than 80% of pupils at the school are Muslims. “Our children are innocent” one mother told Sky News. “We just don’t want their minds to be corrupted”.”

  3. Kannatan kansanvaihtopoliitiikkaa, jos sen tarkoitus on vaihtaa kansamme enempi kokovalkoiseen. Vaihtareita alkaa jo olla sen verran, että niillä pääsee hyvin alkuun.

  4. Jos kerran Saara-Sofia sai kerättyä kaikki puolueet yhteen ja samaan adressiin niin mitä se kertoo Persuista ja Sinisistä? Entä muista puolueista jotka ovat “suomalaisten asialla”??

    Nyt pitäisi ihmisten pikkuhiljaa herätä ja tunnustaa nämä velehtelijat puolueiden johdossa. Ikävä kyllä, vaikka jäsenistössä olisi hyviäkin ja kannatettavia henkilöitä, heitä ei voi äänestää. Sillä äänet lasketaan johdolle. Ja silloin johto voittaa ja jatkaa samalla agendalla kuin ennenkin.

    Ei muuttanut Hakkaraisen agenda Persuja. Halla-Aho harjattiin persujen kuoripojaksi joka seisoo asennosa pakarat kireinä EU:ssa. Ja koskas sossut olisivat ajaneet työväestön asiaa tai kespu pienviljelijöiden? Silti molempia äänestteään säälittävän yksimielisesti silmät kyynelissä.

    Voi suomen tyhmää kansaa. Toivottavasti näissä vaaleissa kaikki nukkuvat heräävät ja äänestävät ei-eduskuntapuolueita. Vain silloin Suomella on parempi tulevaisuus.

Comments are closed.