Koti Artikkelit Arki Ohjenuoria nuorelle kansallissosialistille

Ohjenuoria nuorelle kansallissosialistille

14

Kansallinen Vastarinta uutisoi tällä viikolla suomalaisten koulujen monikulttuurisesta korruptiosta (1, 2, 3). Helsinkiläisen Merilahden koulun kokemukset osoittavat, etteivät valkoiset nuoret voi luottaa enää siihen, että opettajat tai muut auktoriteetit suojelisivat heitä maahanmuuttajaväkivallalta.

Modernissa maailmassa nuori kansallissosialismista tai jopa yleisesti kansallismielisyydestä kiinnostunut henkilö kokee paljon haasteita. Suuri osa instituutioista, sosiaalista kontakteista ja tarjolla olevasta viihteestä voi tuntua olevan kansallismielisyyttä ja varsinkin kansallissosialismia vastaan. Vastarintaliikkeeseenkin voi liittyä vasta 18-vuotiaana, joten mitä nuoren kansallissosialistin olisi järkevä tehdä?

On tärkeää ymmärtää, ettei kansallissosialismi rajoitu vain Vastarintaliikkeeseen kuulumiseen vaan se on elämäntapa ja elämänkatsomus. Voit olla kansallissosialisti myös ennen järjestöön kuulumista, koska aate ei itsessään vaadi liikettä; liike on vain keino, jolla pystymme ja jonka avulla meidän täytyy taistella modernia maailmanjärjestystä vastaan.

Pysy aktiivisena

Yksi tärkeimmistä kansallissosialistisen elämäntyylin kulmakivistä on aktiivinen, terveellinen ja urheilullinen elämäntyyli. Ota mallia esimerkiksi Hitler-Jugendista, Italian fasistien palavasta hengestä tai oman maamme sinimustista. Nykyajastakin on Vastarintaliikkeen ohella muitakin esimerkkejä, kuten Venäjällä toimiva aatteellinen urheiluseura White Rex.

Tärkeintä on ylipäänsä pysyä aktiivisena, kehittää itseään ja harrastaa hyödyllisiä lajeja, joista kehityt vahvemmaksi ja taitavammaksi. Eränkäynnistä ja esimerkiksi metsästyksestä opit varmasti paljon hyödyllisiä selviytymistaitoja ja kuntosi kohenee luonnon helmassa! Miksi et pakkaisi rinkkaa täyteen tavaraa, patikoisi korven keskelle ja viettäisi viikonloppua esimerkiksi kirjallisuuden ja nokipannukahvin parissa?

Urheilulajeista kansallissosialistille varmasti hyödyllisimpiä ovat kuntosaliharjoittelu, kestävyysharjoittelu sekä kamppailulajit, mutta jos löydät itsesi tylsistyneenä omasta huoneestasi, mikset lähtisi kavereiden kanssa vaikkapa potkimaan jalkapalloa? Tärkeintä on välttää passiivisuutta!

Liike ei ole välttämättömyys kansallissosialistiselle elämäntyylille, jos et siihen esimerkiksi ikäsi puolesta pysty liittymään. Mikään ei estä sinua myöskään harrastamasta ”vaarallisempia” lajeja kuten vuorikiipeilyä tai laskuvarjohyppyä. Fasistit ja kansallissosialistit ovat kautta aikojen olleet hurjapäitä!

Esimerkkejä White Rexin yhteisöllisestä toiminnasta.

Ota yhteyttä lähimpään ryhmääsi!

Vaikka et pystyisi ikäsi puolesta liittymään liikkeeseen juuri nyt, DIY-sivuilta voit ladata materiaalia, jota voit levittää paikalliseen katukuvaan ja tehdä tästä esimerkiksi raportin. Vastarintaliike julkaisee kaikki asialliset raportit, jotka lähetetään osoitteeseen: vastarintaliike [at] vastarinta.com

Pystyt varmasti myös auttamaan muuten. Onko sinulla kuvankäsittelytaitoja tai osaatko kenties kirjoittaa artikkeleita tai uutisia? Näitä taitoja kaivataan aivan varmasti. Jos sinulla on kiinnostusta auttaa liikettä esimerkiksi tällä tavalla, ota rohkeasti yhteyttä: vastarintaliike [at] vastarinta.com

Mitä sinun kannattaa tehdä “siviilielämässä”

On aivan ymmärrettävää, että esimerkiksi vanhempasi saattavat olla aatteesi suoranaisia vastustajia. Tämä ei tarkoita, että sinun täytyisi polttaa siltoja heidän kanssaan. Yleensä myöskään heidän käännyttämisyrityksensä eivät tule onnistumaan, sillä heidän sukupolvensa on kasvatettu uskollisuuteen nykyiselle poliittiselle järjestelmälle.

Älä näyttäydy sukulaistesi silmissään pelkkää nuoruuden kapinaa potevana teininä, vaan pikemminkin ole suoraselkäinen ja menesty esimerkiksi koulussa, sillä tästä ei ole varmasti ole muuta kuin hyötyä sinulle tulevaisuudessa. Mitä pidemmälle kouluttaudut, sitä enemmän sinulla tulee olemaan järjestön kasvun kannalta hyödyllisiä taitoja!

Tulevaisuutta ajatellen esimerkiksi asevelvollisuuden suorittaminen on hyödyllinen asia kansallissosialistille. Sotilastaidot ovat enemmän kuin tarpeellisia jokaiselle itsenäisyystaistelijalle. Mikä estää sinua suorittamasta palvelusta mahdollisimman vaativan aselajin parissa? Epämukavuus ja rankat olot kasvattavat sinua varmasti kestämään myös taistelua korruptoitunutta poliittista eliittiä vastaan.

Muista, että kaltaisesi nuoret miehet ja naiset ovat kansamme suurin tulevaisuuden toivo. Adolf Hitlerin sanoin: hän, joka omistaa nuorison, omistaa tulevaisuuden. Pysy siis vahvana aatteessasi, ole fiksu ja aktiivinen mutta samalla tulisen radikaali!

O. R.

Vieraileva kirjoittaja

14 KOMMENTIT

  1. Olisimpa ymmärtänyt kansallissosialismin jo nuorena poikana tai teininä. Siinä meni paljon hyvää aikaa hukkaan ja kulutin aivan liikaa judeviihdettä. Noh… onneksi vielä aikuisenakin ehtii harjoitella ja elää kansallissosialistina 🙂

    • Samaa olen itsekin miettinyt, että kun sitä olisi löytänyt oikean suunnan jo 15 vuotta sitten, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

  2. On myös hyvä moistaa että opiskelu, itsensä kehittäminen, on keskeinen osa kansallissosialismia. Meistä jokainen voi olla seuraava läpimurron tekevä henkilö joka mullistaa teknoliaa tai energiamarkkinaa tavalla joka tekee meistä itsenäisiä tai riippumattomia globalistien energiamyynnistä. Ja tämä jos mikä on kansallissosialismia.

    Myös se että pystyy auttamaan tovereita elämän eri osa-alueilla, on merkittävää. Kaikki eivät voi tietää kaikkea. Mutta on tarpeen että jokainen tietää mahdollisimman paljon. Näin luodaan yhteiskunta jota ei huijata, joka on älyllisesti korkealla tasolla ja joka on itsenäinen. Itsenäisyys on vahvuutta niin taloudellisesti kun kansallisestikkin.

    Tiedän että opiskelu ei ole kaikille yhtä helppoa. Mutta jokainen on velvoitettu opiskelemaan asioita kykynsä mukaan. Ja jokainen tietää sisimmässään huijaako itseään ja tovereitaan. Elämässä on vaiheita jotka rajoittavat opiskelua. On perheen perustamista, talon rakennusta, töitä pitkien matjoen päässä. Nämä kaikki kuitenkin opettavat meitä. Ja siksi voidaan todeta että pelkkä kirjallinen opiskelu ei ole ainoata oikeaa.

    Minulle ei ole häpeä sanoa että tiedän tänään enemmän kuin eilen. Ja siihen tulisi jokaisen pyrkiä. Joka päivä pitää oppia uutta. Vain siten voitamme vastustajamme.

  3. Tärkeä artikkeli!

    Kamppailulajeista suositeltavimpia ovat potku-, thai- ja tavallinen nyrkkeily. Itsekin aloitin kamppailuharrastuksen varhaisessa teini-iässä ja jatkoin myöhemmin parinkympin jälkeen. Kansallismielisten täytyy osata tarvittaessa puolustaa itseään ja tovereitaan!

    Lisäksi nuorten kansallissosialistien kannattaa tehdä aatteellista käännytystyötä omassa koulussa ja kaveripiirissä. Näin luot pohjan omalle paikkakuntasi kansallismieliselle toiminnalle.

  4. Olisimpa jo nuorempana (varhaisessa teini-iässä) ymmärtänyt kansallissosialismista, niin olisin kasvattanut itsenikin ihan eri tavalla paremmilla ja terveemmillä elämänarvoilla. Mutta ei se ole myöhäistä näin hieman yli parikymppisenäkään.

  5. Hemmetin hieno artikkeli. Vastarintaliike on jo ilmeisesti 10 vuotta vanha. Eli toisin sanoen ne henkilöt jotka ovat jo nuorena ymmärtäneet nykyisen yhteiskuntajärjestelmän heikkouden ja korruptoituneisuuden ovat jo aikuis(ia)tumassa.

    Itse liityn liikkeeseen kun elämäntilanne sallii. Vastarintaliike on muun muassa motivoinut minua lopettamaan tupakoinnin.
    Nuoret ovat keskimääräistä helpompia pelastaa globalistien valheilta kuin muu väestö. Eurooppa on heräämässä.

    • Jos elämäntilanne ei salli, voi olla silti kansallissosialisti ja toimia paremman yhteiskunnan hyväksi. Se on elämäntapa ja maailmankatsomut. Se että lopetit tupakanpolton: erinomaista. Ja jos lopettaa alkoholin käytön: loistavaa. Jos venyttelee, urheilee ja opiskelee: hienoa. Kansallissosialismi alkaa henkisestä heräämisestä. Sen myötä lopettaa esim. syljeskelyn. Alkaa puhumaan kirjakieltä. Lopettaa kiroilun. Kulkee siisteissä vaatteissa. Kunnioittaa itseään ja toisia. Kansallissosialismi ei ole reisitaskuhousut ja marssimusiikkkia. Se on elämistä tasapainossa luonnon ja yhteiskunnan kanssa. Se on itsensä kehittämistä ja heikompiosaisten auttamista.

      Näin saadaan vahvistettua yhteiskuntaa ja yhteisöllisyyttä. Muistakaa: Hyvät teot tulevat aina takaisin. Ne eivät tule ehkä heti, vuoden päästä tai 10 vuoden päästä. Mutta ne tulevat takaisin. Aina. Ja korkojen kanssa.

      …ja kun elämäntilanne sallii, voi liittyä eturintamaan. Mutta taustallakin on paljon vapaata työtä. Jonka apu eturintamassa oleville on arvokasta ja joskus jopa edellytys.

  6. Artikkelissa oli paljon hyvääkin, vaikka en voi kansallissosialismia kannattaakaan. Kiitos artikkelista.

  7. Olisinpa itsekin tajunnut kansallissosialismin hienouden ollessani teini. Oli minussa jo jonkinlaisia piirteitä isänmaallisuudesta, mutta kansallissosialismi oli silloin vielä no no. 18- tai 19-vuotiaana minulla alkoi jotenkin aukeamaan totuus juutalaisista ja Israelista, mikä sai minut vastustamaan Natoa ja USA:ta. No, onhan joissain ihmisissä vielä toivoa kuten minussa, joka kääntää päänsä tarvittaessa. Kiinnostuminen johtaa aina ahkeraan tiedonhakuun.

    Valitettavasti vaan joudun nyt peittämään suorasanaista luonnettani vanhemmilta, jotka kuitenkin vastustaa haittamaahanmuuttoa. Ajatelkaa, mikä paskamyrsky siitä tulisi, jos äiti ja isä tietäisivät minun kiinnostuneen kansallissosialismista. Varmaan ihmettelisivät, että olenko minä seonnut. En ole, vaan minulle juuri sopii parhaiten rationaalisuuteen pohjautuva aate ja sellaisen olen löytänytkin. Ainoastaan kansallissosialismissa arvostetaan totuutta. Minä olen kyllästynyt ihmisten valheisiin, ja samoin totesin viimeksi tutulle, että Perussuomalaisetkaan ei välitä politiikasta paskaakaan ja totesin, että suomalaisten tulee tehdä vallankumous kuten Islannissa aikoinaan. Olen myös kasvissyöjä, ja bonuksena tulee eläinten oikeuksien puolustaminen. Vihreämpää saa Vihreistä hakemalla hakea.

    Joudun vain valitettavasti elämään salaillen tätä kansallissosialismikiinnostusta. Työyhteisössäkin olen koittanut varovaisemmin valistaa nuoria, että älkää uskoko kaikkea, mitä koulukirjat teille sanoo, vaikka joudun valitettavasti menemään nuorisotyön ammattieettisten ohjeiden mukaan. Jotain olen siis osannut jo vihjailla. Sen verran introvertimpana en haluaisi mitään huomiotakaan herättää lausunnoillani, jos ne tulisi ilmi, vaikka toisaalta taas haluan ihmisille tuoda totuutta esiin, koska heidän tulee tietää asioiden oikea laita ja kuinka meille on valehdeltu useita vuosia. Valitettavaa, kun faktapohjaisessakaan työssä ei saa olla faktapohjainen, vaan pitää mennä virallisen totuuden mukaan. Jos valitsisin ammatin kiinnostuksen kohteiden kuten historian tai politiikan mukaan, niin äkkiäkös minulle ovea näytettäisiin koulussa. Sama päteisi minun ravitsemustietämyksissä.

    • Itse erään kaverin kanssa netistä aloimme etsiä tietoa. Vesa-Ilkka Laurio oli meille tärkeä henkilö. Helposti huomasi juutalaisten olevan kaiken takana. Koulussa olin 9:n oppilas. Alisuorittaja, kuulemma. Vihreä ja kasvissyöjä olen minäkin. Isolla autolla tosin ajan, sillä on pitkä työmatka ja olen iso kaveri, mutta koko “sähkö”-autopelleily ja muu “free energy” eli tyhjästä tuleva energiahan on pelkkää husua…

      Onnea, menestystä & Herran siunausta Suomen kansallismielisille.

Comments are closed.