Koti Uutisia Obama Merkelin vakoilusta: “Emme tee enää niin”

Obama Merkelin vakoilusta: “Emme tee enää niin”

2

UK_YesWeScan

Yhdysvaltain presidentti Barack Hussein Obamaa on arvosteltu ankarasti Saksassa sen jälkeen kun paljastui, että Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto NSA on tarkkaillut Saksan liittokansleri Angela Merkelin matkapuhelinta.

Obama sanoi saksalaisen ZDF-television haastattelussa, ettei vakoiluskandaali saa vahingoittaa Yhdysvaltain ja Saksan välisiä suhteita. Samalla hän myös vihjasi, ettei Merkelin puhelinta enää tarkkailla. “Niin kauan, kun olen Yhdysvaltain presidentti, Saksan liittokanslerin ei tarvitse kantaa tästä huolta.”

Samalla Obama kuitenkin totesi, että Yhdysvaltain turvallisuusvirastot ovat edelleen kiinnostuneita ulkomaisten hallitusten aikeista. “Turvallisuuspalveluissa ei ole mitään järkeä, jos niiden tiedonsaantia rajoitetaan asioihin, joista voi lukea The New York Timesista tai Der Spiegelistä.” Obama lisäsi, että turvallisuuspalvelun työnkuvaan kuuluu tiedon hankkiminen ihmisten aikeista ja ajatuksista.

 

Lähde: BBC

2 KOMMENTIT

  1. Amerikassahan ollaan aivan sekaisin, eikö? Eihän se nyt Obama tämmöisiä voi luvata, kun ei ole rahkeita kiinni pitämiseen. Obama on muutenkin aivan väärä henkilö Oval Officeen.

  2. Ja varmasti kaikki uskovat kun Obama sanoo “ettei me enää tehdä niin. Se oli tuhmaa”. Jo pikkulapset osaavat valehdella omaa etua ajaessaan. Mikseivät siis valtaapitävät, jotka useimmin ovat taipuvaisia narsismiin tai ovat jonkin luokan despootteja tai sadisteja?

Comments are closed.