Koti Uutisia Nyt myös poliisikoiria syytetään rasismista

Nyt myös poliisikoiria syytetään rasismista

2

Yhdysvalloissa rasismihysteria on viety uudelle tasolle. Aiemmin vähemmistöryhmien yliedustusta rikostilastoissa on perusteltu poliisin rasistisuudella, mutta nyt Los Angelesissa on keksitty ryhtyä syyttämään myös poliisikoiria rasistisiksi.

UK_Rasistinen_poliisikoira

Syytösten taustalla on uusi tutkimus, joka osoittaa vähemmistöjen edustajiin kohdistuneiden poliisikoirien puremien lisääntyneen merkittävästi vuodesta 2004 eteenpäin. Tutkimuksen mukaan jokainen Los Angelesin alueella tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla tapahtunut poliisikoiranpurema kohdistui pelkästään mustiin ja latinoihin.

Purruiksi joutuneiden latinoiden määrä vuosina 2004–2012 lisääntyi 30–39 % ja samalla aikavälillä mustien osuus nousi 33 %. Tutkimuksessa ei kuitenkaan vertailtu näitä lukuja edellä mainittujen vähemmistöjen lukumäärän nousuun samana aikana eikä myöskään heidän edustukseensa rikostilastoissa. Siinä kuitenkin sanotaan poliisin pysäyttävän/tutkivan kaikkein todennäköisimmin mustia.

Yhtenä perusteluna poliisikoirien rasismille esitettiin myös, että joidenkin yksittäisten poliisien on väitetty 1980-luvulla, siis 30 vuotta sitten, kutsuneen mustia nuoria “koirankekseiksi”.

Tasa-arvouskovaisilla on perinteisesti ollut tapana perustella ei-valkoisten yliedustusta rikostilastoissa sekä epäonnistumista ylipäänsä yhteiskunnan rasistisuudella. Vielä ei ole tiedossa, miten rasisminvastustajat aikovat reagoida poliisikoirien “rakenteelliseen rasismiin”.

 
Lähde: The Independent

2 KOMMENTIT

  1. No ei ihme, että poliisikoiratkin on mustia vastaan, kun koko järjestystä, tieteellistä tietoa ja itsehillintää korostava yhteiskunta on niin läpeensä rasistinen. Nimittäin kaikki, mitä me pidämme edistyksenä (lääketiede, hyvä infra, matalat rikostilastot jne.) ovat vain ”länsimaisia konstruktioita”, jotka eivät ole osoituksia hyvästä yhteiskuntasuunnittelusta, vaan syrjinnästä ja valkoisesta ylivallasta, hah! Ne ovat rasistisia rakenteita, joiden vuoksi menestyneistä tummahipiäisistä tiedemiehistä ei koskaan kuule ja joiden vuoksi poliisikoirakin puree todennäköisemmin mustaa kuin valkoista.

    Tuli jokin aika sitten naurettua aika kovaa, kun luin jotain äärijuutalaisten keskustelupalstaa. Juutalainen jenkkipoika oli koulumatkalla tutustunut mustaan nuoreen, jonka isällä oli tohtorintutkinto… ”mustissa tieteissä”. Isukki oli kertonut, että mm. matematiikka oli alunperin Afrikan mustien keksintö, mutta pirun eurooppalaiset varastivat sen. Eli se, että nykyään mustista ei ole suuriksi matemaatikoiksi on sekin valkoisen sorron syytä! Meno yltyy aika hulvattomaksi tuolla keskustelussa (juutalaiset ovat vähän avoimempia rasisteja pienen piirin keskustelupalstoillaan), kannattaa lukea: http://jtf.org/forum/index.php?topic=49842.0

    ”Re: “the greeks went into africa and stole it from the blacks ”
    That’s true!
    So then, the blacks, not to be outdone, invented physics.
    But the Germans colonized parts of Africa and stole it from them.
    So then, the blacks, not to be outdone, invented quantum mechanics and string theory, keeping it for themselves!
    BUT!  They knew that whitey was already getting ready to steal Computer Science from them, so they just went ahead and sold it to Bill Gates.”

    ”They claim to have invented everything from the English language to the Bible. They even claim to be the Original Hebrews but in reality, they have invented nothing other than AIDS, poverty and crime!”

    “Re: his dad has a doctors degree in black studies.
    -That’s not even the equivalent of having a degree from clown college.”

Comments are closed.