Koti Uutisia Kotimaa Nykysuomi: Mille hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoittaisit?

Nykysuomi: Mille hyväntekeväisyysjärjestölle lahjoittaisit?

11

Verkkojulkaisu Nykysuomen päätoimittaja Petri Perta päätti tehdä äänestyksen hyväntekeväisyysjärjestöistä. Vaihtoehtona on myös Kansallisen Vastarinnan lukijoille tuttu Suomalaisapu, joka on toiminut jo pitkään ja lahjoittanut suomalaisille vähävaraisille perheille esimerkiksi vaatteita, kodintarvikkeita ja leluja. Järjestö on myös tukenut eläinkoteja tarvikelahjoituksilla.

Perta ottaakin esille vaihtoehtomedioissa ilmenneen kritiikin muun muassa Punaisen Ristin toimintaa vastaan. SPR:n johtokunta tienaa satoja tuhansia euroja vuodessa ja SPR:n Veripalvelu on tuottoisaa toimintaa. Esimerkiksi taas Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyöltä valtio vei tuet, vaikka Hursti on vuosia jakanut ruokaa vähävaraisille helsinkiläisille.

Käy äänestämässä täällä.

11 KOMMENTIT

  1. En millekään, mutta lahjottaisin rahaa oikeasti sitä tarvitseville, esim. Vähävaraisille lapsiperheille ja näin.

    • ”Lahjoittaisin”, no mikset sitten lahjoita? Arvaappa huvikses mitä Suomalaisapu tekee.

  2. Mihinkähän Sotaveteraaniliiton varatkin menee? Varmaan suurin osa Säkkiselle ja muille elitisteille, jotka tuota nykyään pyörittävät.

  3. Eiköhän se Suomalaisapu ja PVL ole siellä kärkipäässä. Lasken PVLn myös hyväntekeväisyysjärjestöksi, pitkän tähtäyksen poliittiseksi sellaiseksi, vaikka joku voi olla eri mieltä.

      • Suojelupoliisin erikoistutkijan Tommi Partasen mukaan tyypillinen PVLn jäsen on keskiluokkainen, perheellinen ja työssäkäyvä mies. Keski-ikä on noin 30 vuotta.

        Eli älä pelkää, Hartikainen, jää sossurahat ihan teille loisiville antifanarkeille, PVLn jäsenet tarjoavat teille nämäkin edut. Kun ei oo pilvee, pilvee, pilvee…

  4. Brother Christmas. Rahat menee sinne, minne luvataankin. Hän välittää suomalaisista toisin SPR yms. Siksihän BC on ollut ajojahdin kohteena.

Comments are closed.