Olympialaiset ovat täydessä vauhdissa. Kreikkalaiselta Kultaista aamunkoittoa tukeneelta kolmiloikkaajalta Voula Papachristoulta on viety oikeus osallistua kisoihin sillä perusteella, että hänen mielipiteensä ovat vastoin “olympialiikkeen arvoja ja ajatusmaailmaa”. Se, mitä moni ei kuitenkaan tiedä, on että moni tämän päivän olympialaisiin liittyvä perinne on saanut alkunsa kansallissosialistisessa Saksassa.
Berliinin kesäolympialaiset Saksassa, jotka järjestettiin 1.–16. elokuuta 1936, olivat yhdennettoista kesäolympialaiset. Kisoja seurasi noin 3,8 miljoonaa katsojaa.
Olympialaiset olivat monella tavalla ainutlaatuinen tilaisuus, ja urheilijat, katsojat sekä toimittajat ympäri maailmaa lähettivät koteihinsa myötämielisiä raportteja. Berliinin olympiastadion oli näyttävä rakennus, ja siitä on tullut esimerkki Kolmannelle valtakunnalle tyypillisestä upeasta arkkitehtuurista.
Olympiatuli
Perinne kuljettaa soihtu Kreikan Olympia-lehdosta paikkaan, jossa olympialaiset pidetään, on Carl Diem -nimisen henkilön keksimä. Diem oli saksalaisen olympiakomitean pääsihteeri. Kansallissosialistit, jotka usein järjestivät marssien ja joukkokokousten yhteydessä soihtukulkueita, totesivat idean hyväksi olympialaisiin, ja soihtujuoksu on nyt osa olympiaperinteitä.
Soihdun matka Olympiasta kohti Berliiniä alkoi 20. heinäkuuta 1936 ja kulki Ateenan, Delfoin, Sofian, Belgradin, Budapestin, Wienin ja Prahan kautta. Ensimmäinen elokuuta klo 11.42 saapui soihtu Berliiniin ja olympialaiset voitiin julistaa alkaneeksi. Leni Riefenstahl kuvasi kisat klassista ”Olympia”-elokuvaa varten. Riefenstahl on ehdottomasti yksi historian taitavimmista elokuvantekijöistä. Huolimatta Riefenstahlin yhteyksistä kansallissosialistiseen Saksaan eivät modernit elokuvantekijät voi olla huomioimatta hänen teoksiaan. Riefenstahlin loistavaa kykyä luoda propagandaa korostetaan usein hyvänä esimerkkinä kouluissa ja kursseilla.
Lisäyksenä alkuperäiseen artikkeliin mainittakoon, että toinen merkittävä lisäys olympialaisten perinteisiin oli Berliinin olympialaisissa olympiarenkaiden nostaminen kisojen keskeisimmäksi tunnukseksi. Aikaisemmissa olympialaisissa olympiarenkailla ei ollut yhtä merkittävää symbolista merkitystä. Olympiarenkaat kaiverrettiin merkkikiveen, joka oli pystytetty Delfoihin, kaupunkiin, josta soihtuviesti alkoi.
Video: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=_s_K3-FEwQA
Video: http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=x6-0Cz73wwQ
Avajaistilaisuudessa puhui Hitlerin lisäksi muun muassa ruotsalainen Sven Hedin.
Suorat lähetykset
Olympialaisten keskus oli Berliinin olympia-alue, joka oli silloin nimeltään Reichssportfeld ja jonka pääareena oli Charlottenburgin kaupunginosassa sijaitseva olympiastadion. Berliinin olympialaiset olivat ensimmäinen urheilutapahtuma, josta lähetettiin suoraa TV-lähetystä. Reichssportfeldissä olleet kamerat kuvasivat kisat ja kuvat välitettiin maailmalle Witzlebenin esikaupungista olympiastadionin läheisyydessä olleen lähettimen avulla. Tämän lisäksi olympiastadion yhdistettiin Berliiniin radiotorniin. Ääni ja kuva lähetettiin erikseen, joten kommentaattori ei voinut nähdä kuvia, joita hän selosti.
Kuvalaadun puutteista huolimatta TV-katsojat parveilivat postilaitoksen kyhäämissä pienissä teatteria muistuttavissa mökeissä Berliinissä ja sen esikaupungissa Potsdamissa. Historioitsijat arvioivat, että tätä kaiken kaikkiaan 72-tuntista urheilun suoralähetystä seurasi noin 160 000 ihmistä. Uskollisten katsojien joukossa oli luonnollisesti itse urheilijoitakin. Kilpailijoille oli asennettu oma TV-ruutu olympiakylän yhteisiin tiloihin.
Olympiaboikottia
Berliinin olympialaisten kynnyksellä keskusteltiin erittäin tiiviisti boikotista, mutta lopulta vain Espanja ja yksittäiset juutalaiset urheilijat päättivät olla osallistumatta kisoihin. Boikotti oli jotain ennenkokematonta olympialaisissa.
Nykyajan näkemyksiä Berliinin olympialaisiin osallistumisesta
Leif Landin Sveriges Radiosta haastatteli äskettäin Harriet Gunnevallia hänen kokemuksistaan kyseisissä olympialaisissa. Gunnevall oli mukana ruotsalaisessa voimisteluryhmässä, joka oli erityisesti kutsuttu juhlallisuuksiin. Landin yrittää luonnollisesti kallistaa näkökantaa, ja hän paljastaa historiallista tietämättömyyttään väittäessään, että Hitler kieltäytyi jakamasta mitalia mustalle juoksijalle Jesse Owenille. Tämä on propagandavale, jonka Ruotsin Nordfront-toimitus on aiemmin kumonnut. Harriet Gunnevallilla oli toki vain hyviä muistoja Berliinin olympialaisista, ja hän kertoo ystävällisestä vastaanotosta kansallissosialistisessa Saksassa. Radio-ohjelmassa tulee ilmi myös, että monet saksalaiset olivat ripustaneet hakaristilippuja ikkunoista ja että Hitler oli stadionilla, kun ruotsalaiset voimistelijat esiintyivät.
Aatu oli hieno mies.
Miten helppoa ihmisten höynäyttäminen onkaan. Ihmiset eivät tarkista asioiden oikeellisuutta ja vielä harvemmin he alkavat tarkistamaan tarinoiden toista puolta.
Toinen maailmansota on tapahtuma, jossa kaksi osapuolta sotivat keskenään. Sodan voittanut osapuoli kertoo meille yhden version tarinoista ja tarinan toinen puoli jätetään kokonaan kertomatta ja kaikenlisäksi vastapuoli demonisoidaan. Natsit ovat paholaisia, pahoja ja muuta ikävää.
Onko tämä realistista vai ihmisten ohjailua? Saksalaiset 1920-luvulla tuskin hirveästi erosivat suomalaisista, ruotsalaisista tai norjalaisista kansana. Yhtäkkiä saksalaisten viholliset väittävät heidän olleen paholaisia, yhtäkkiä saksalaiset eivät olekaan enää menestynyt kansa vaan jotain pahaa.
Onko todellakin näin vai onko kyseessä sotavalhe? Itse kallistun jälkimmäisen puolelle, koska toisesta maailmansodasta jätetään paljon kertomatta. Kertomatta jättäminen on myös epärehellisyyden muoto, missä muussa asiassa meitä on johdettu harhaan?
hyvää tekstiä,kuten aina.
Comments are closed.