Koti Uutisia Nujakka suomalaisvastaisella marssilla

Nujakka suomalaisvastaisella marssilla

2

27012013Hki1
27012013Hki2

Sunnuntaina 27.1. äärivasemmistolaisryhmä järjesti Helsingissä kulkueen teemanaan vainojen uhrien muistopäivä. Kulkueen osallistujat kerääntyivät Kiasman eteen, josta tapahtumaesitteen mukaan oli yhteinen lähtö klo 14. Neljä aktivistia oli paikan päällä, joten he päättivät poiketa katsastamassa tapahtuman. Kaulahuivein ja naamioin sonnustautuneita laahustajia saapui paikalle pikkuhiljaa.

Aktivistit kävelivät Arkadiankadun ja Mannerheimintien risteykseen, minkä jälkeen kymmenen kulkueseurueessa pyörinyttä ja kasvonsa peittänyttä anarkistia ryhtyi huutamaan ja heittelemään pulloja. Aktivistit eivät epäröineet, vaan kääntyivät ja vastasivat hyökkäykseen vastapuolen miesylivoimasta huolimatta. Aktivisteilla ei ollut mukanaan aseita, joten pullosateeseen ja kaasuun vastattiin paljain käsin. Nujakka päättyi kuitenkin ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan poliisin väliintulon vuoksi. Monet paikalla olleista anarkisteista olivat olleet myös Jyväskylän rasisminvastaisessa mielenosoituksessa, jossa he olivat vaatineet poliisia tekemään turvatarkastuksia paikalle saapuneille aktivisteille.

Nujakan aikana 10 aseistettua anarkistia sai kaasutettua yhtä aktivistia silmille. Kansallismieliset välttyivät muilta vahingoilta, mitä voisi pitää anarkistien osalta jonkinlaisena rimanalituksena. Aseet eivät riittäneet suojaamaan anarkisteja suoraan kiinni käyneiltä aktivisteilta.

2 KOMMENTIT

  1. Anarkistit uskalsivat sentään aloittaa tappelun, eli ilmeisesti kehitystä on tapahtunut Jyväskylän marssin jälkeen. Mitähän kaikkea kivaa tämä vuosi tuo tullessaan.. 😀

    Saiko muuten noita hevosia silittää?

Comments are closed.