Koti Uutisia NRK:lta uusi absurdi mustamaalausartikkeli Vastarintaliikkeestä

NRK:lta uusi absurdi mustamaalausartikkeli Vastarintaliikkeestä

2

Kansallinen Vastarinta uutisoi maaliskuun alkupuolella Norjan yleisradioyhtiö NRK:n julkaisseen kokonaisen viikon ajan sävyltään panettelevia artikkeleita Vastarintaliikkeestä. Nyt NRK jatkaa jälleen liikkeen mustamaalamista uudella, entisiä järjettömämmällä tekstillä.

Torstain vastaisena yönä noin 25-vuotias mies yritti paeta poliisilta oslolaisessa Askerin lähiössä poliisien yrittäessä saada miestä kiinni tarkastaakseen miehen ajoneuvon. Hetken ajojahdin jälkeen mies linnoittautui asuntoonsa ja uhkasi ampua poliisit, mikäli he yrittäisivät päästä asuntoon sisälle. Pitkien neuvotteluiden jälkeen mies suostui tulemaan itse vapaaehtoisesti ulos asunnostaan.

Mies on tällä hetkellä pidätettynä virkamiehen uhkaamisesta sekä huumeiden vaikutuksen alaisena ajamisesta. Hänet on jo aiemmin tuomittu useita kertoja ase- ja huumerikoksista. Lisäksi hänellä on tilillään tuomiot laittomasta uhkauksesta, useammista väkivaltarikoksista sekä ryöstöstä.

NRK:n toimittajat Ståle Hansen, Christine Svendsen, Øyvind Bye Skille ja Olav Døvik yrittävät nyt liittää miestä Vastarintaliikkeeseen; he väittävät artikkelissaan saaneensa ”riippumattomien lähteiden kautta” tiedon, että kyseisellä miehellä olisi yhteyksiä liikkeeseen. Edempänä artikkelissa he kuitenkin pyörtävät itse omat väitteensä kirjoittamalla, ettei mies tosiasiassa ole Vastarintaliikkeen jäsen. Mies on ”riippumattomien lähteiden mukaan” sen sijaan vain jakanut järjestön propagandaa, jota jokainen voi tulostaa itselleen Vastarintaliikkeen verkkosivuilta.

Øyvind Bye Skille ja Olav Døvik ovat samat toimittajat, jotka Vastarintaliikkeen Pär Öberg ja Haakon Forwald tapasivat helmikuun lopulla Ludvikassa Ruotsissa. Tällöin tarkoitus oli keskustella toimittajien kanssa vakavasti liikkeen jäsenten vainoamisesta sekä toimittajien yhteistyöstä Norjan turvallisuuspoliisi PST:n kanssa. He sanoivat tuolloin, etteivät he muka ymmärrä puheita jäsenten ja tukijoiden vainoamisesta. Kysyttäessä PST:stä Døvikin katse muuttui hermostuneeksi ja kohdistui muualle kuin Öbergiin ja Forwaldiin.

NRK-toimittajat Olav Døvik, Christine Svendsen, Øyvind Bye Skille ja Ståle Hansen.

Vaikka toimittajat itsekin tunnustavat, ettei liikkeellä ole yhteyksiä edellä mainittuun mieheen, heidän mielestään on ollut relevanttia siteerata artikkelissa PST:n päällikköä Benedicte Bjørnlandia. Bjørnland on kommentoinut pelkäävänsä Vastarintaliikkeen syyllistyvän väkivaltaisiin tekoihin, ja PST:n mielestä henkilön, jolla on ”väkivaltainen ideologia”, ei tulisi omistaa aseita.

Lopuksi NRK kirjoittaa miehen asunnosta takavarikoidusta ”palopommista” ja kysyy poliisilta, oliko miehen tarkoituksena mahdollisesti käyttää tätä ”suunnitelmalliseen toimintaan” eli poliittiseen terroriin. Poliisi vastasi tähän kysymykseen kuitenkin nopeasti kieltävästi. ”Kyseessä oli bensiinillä täytetty lasi ja rättejä. Näitä hän suunnitteli käyttävänsä poliisia vastaan heidän yrittäessään sisälle asuntoon. Emme ole löytäneet yhteyttä muihin käyttötarkoituksiin”, selitti komisario Steinar Slotte NRK:lle.

Asian selventämiseksi lopullisesti Frihetskamp oli yhteydessä vielä Norjan 1. ryhmän johtajaan Tommy Nybergiin, joka vahvisti tiedon siitä, ettei kyseinen mies ole liikkeen jäsen. ”En tiedä kuka tämä mies on, ei hän ainakaan meidän jäsenemme ole. Mikäli hän on joskus jakanut lehtisiämme, hän on joko tilannut niitä nettikaupastamme tai tulostanut niitä itse verkkosivuiltamme”, kommentoi Nyberg.

 

Lähteet: Frihetskamp.net, Nordfront.se

Aiheesta lisää:

Norjassa monipuolista aktivismia vastauksena NRK:n mustamaalauskampanjalle
Norjan yleisradioyhtiön toimittajat paljastivat yhteistyönsä turvallisuuspoliisin kanssa

2 KOMMENTIT

  1. Samanlaisia mokupolitrukkeja nuo NRK:n toimittelijat kuin kotoiset YLEläisemme. Tässäkin oli tarkoitus vain mustamaalata PVL, kytkemällä järjestö johonkin rattijuopumustapaukseen.

  2. ”Uutisten tekijät” iskivät jälleen. Kuten sanonta kuuluu: ”Ei anneta totuuden häiritä uutista / tarinaa.”
    Tuollainen toimitustyö on vielä säälittävämpää katsoa kuin euroa kerjäävää puliukkoa. Kuvista päätellen kukaan noista neljästä ei ole vielä koskaan kirjoittanut mitään merkittävää juttusarjaa tai uutista urallaan. Nämä harjoittelijat sen sijaan kuuluvat samaan sarjaan kuin YLE:n Jessika Aro ja kumpp.

Comments are closed.