Koti Uutisia Pohjoismaat “Norjan kansalainen” pidätetty 13-vuotiaan tytön murhasta

“Norjan kansalainen” pidätetty 13-vuotiaan tytön murhasta

3

Norjan poliisi on pidättänyt 17-vuotiaan “Norjan kansalaisen” epäiltynä 13-vuotiaan Sunniva Ødegårdin murhasta. Epäiltyä pidetään nyt tutkintavankeudessa. Poliisin mukaan hän on kotoisin Varhaugista eli samalta paikkakunnalta kuin Ødegård.

Poliisi ei kerro henkilöstä muuta kuin että hän on 17-vuotias “Norjan kansalainen” ja että hän on poliisille entuudestaan tuttu. Häntä ei ole aikaisemmin epäilty väkivaltaisesta käytöksestä, kerrotaan poliisista.

Nyt epäilty “Norjan kansalainen” ilmoitti itsensä poliisille todistajana. Poliisin epäilyt kohdistuivat häneen pitkän tutkinnan ja monen todistajan haastattelun jälkeen. Epäilty myöntää olleensa paikalla, jolta Ødegårdin ruumis löytyi, mutta ei myönnä tehneensä mitään.

Epäillyn etnisestä taustasta ei ole tietoa, koska poliisi on ollut asian suhteen hyvin vaitonainen. Norjalaislehti Verdens Gang on kuitenkin kuvaillut tekijää “etnisenä norjalaisena”, mutta tarkkaa tietoa asiasta ei ole saatu julkisuuteen.

Ødegård löydettiin maanantaina kuolleena noin 150 metrin päästä omasta kodistaan noin kello 3.09 paikallista aikaa pienen metsäpolun viereltä. Hän oli aikaisemmin illalla ollut kyläilemässä ystävänsä luona. Kun Ødegård ei saapunut kotiinsa sovittuna aikana, soitti hänen isänsä tyttärensä ystäville. Heistä kukaan ei osannut sanoa, missä Ødegård oli. Isä päätti soittaa poliisille ja lähti myös itse etsimään tytärtään.

Norjalaismedian mukaan tyttö oli hetkeä ennen murhaa puhunut puhelimessa 14-vuotiaan poikaystävänsä kanssa. Poikaystävän mukaan Ødegård oli sanonut puhelimessa “Olen nyt kotona”, minkä jälkeen hän oli sanonut “Shit!”. Tämän jälkeen puhelu katkesi.

Kun poliisi löysi Ødegårdin, pystyivät he heti toteamaan, että uhriin oli kohdistunut väkivaltaa. Tästä syystä asiaa lähdettiin heti tutkimaan murhana.

Lähde: Nordfront

3 KOMMENTIT

  1. Valitettava tilanne. Ei kuitenkaan ole normaalia että 13 vuotias on yöllä ulkona tuohon aikaan. Tuon ikäisen pitää olla kotona nukkumassa. Lapset tarvitsevat vanhempia, eivät kavereita.

    • Hänet löydettiin aamuyöstä mutta oli illalla matkalla kotiin, kun murha tapahtui. Valtamedioiden mukaan “Kun kello tuli yksitoista, eikä Ødegårdia kuulunut kotiin, hänen isänsä lähti etsimään tyttöä. Noin tuntia myöhemmin hän soitti poliisit”.

    • Lueskelin tuossa niin Norjan kuin Ruotsin uutisia ja ainoa mitä epäillystä kerrotaan, on ikä ja “paikallinen” sekä “Norjan kansalainen” sekä hänen pari aikaisempaa rötöstään, ilkivalta ja tuhopolton yritys.

      Etnisyys jää toistaiseksi arvailujen varaan ja mikäli heppu todella on kantanorjalainen, voin kuvitella mikä riemu nousee punarkkipiireissä tyyliin “tappaa ja raiskaa ne alkuasukkaat ja paljon enemmän kuin “pakolaiset””-tyyliin.

      Juutalarpin viisauksia odotellessa, hiljentykäämme… 🕯

Comments are closed.