Koti Uutisia Kotimaa Nordeaa epäillään rahanpesusta

Nordeaa epäillään rahanpesusta

3

Tanskalaisen lehden The Copenhagen Postin mukaan pankkikonserni Nordeaa epäillään rahanpesusta. Epäilykset liittyvät suureen kansainväliseen rahanpesurinkiin, jossa Nordean uskotaan olleen mukana. Poliisi on noin neljän vuoden aikana yrittänyt saada kasaan tutkimusta, joka liittyy erääseen venäläiseen henkilöön ja Belizessä sijaitsevaan yritykseen. Nordean epäillään olleen osana 322 miljoonan Norjan kruunun arvoisessa rahanpesussa.

Tilinpidon asiantuntija Jakob Dedenroth Bernhoftin mukaan epäilyt herättävät kysymyksiä siitä, onko Nordea noudattanut rahanpesulainsäädäntöä.

– Nordea on ollut hyvä pankki sille, joka on halunnut pestä rahaa. He eivät ole lainkaan tutkineet outoja tilisiirtoja, Bernhoft sanoo.

Nordean riskipäällikkö Julie Galbo on kieltäytynyt kommentoimasta asiaa. Hän kuitenkin myöntää, että pankin rahanpesunvastaiset toimet ovat olleet puutteellisia.

Lähde: The Copenhagen Post

3 KOMMENTIT

  1. “Nordea on ollut hyvä pankki sille, joka on halunnut pestä rahaa. He eivät ole lainkaan tutkineet outoja tilisiirtoja, Bernhoft sanoo.”

    Mutta onneksi ovat tukineet niitä tilisiirtoja, jotka eivät ole olleet outoja, kuten eläkeläisten ja yrittäjien käteistalletuksia,

  2. Globalistipankki Nordea JÄLLEEN epäiltynä rahanpesusta ja järjestäytyneen rikollisuuden tukemisesta. No eipä tullut taas yllätyksenä.

  3. Nordea ja Danske ovat systemaattisesti pesseet rahaa. Ja isoja summia. NYt amerikkalaiset ovat aloittaneet sanktiot Danskea vastaan. Ja nekin sanktiot maksavat tilien omistajat. JOS siis jokkalulla on vielä tilejä jommassa kummassa pankissa, on aika vaihtaa rahaliikenne suomalaiseen pankkiin. Siis sellaiseen joka maksaa veronsa Suomeen. Nordeahan ei maksa sillä Helsinkiin perustettu “pääkonttori” on itse asiassa holding-yhtiön haarakonttori joka takaa sen että voitot valuvat verotta paratiisisaarille.

    Se on kumma että molemmilla pankeilla on oikeus takavarikoida ihmisten/järjestöjen/yritysten “jotka osallistuvat rikolliseen toimintaa” rahat. Mutta toisinpäin niitä ei saada oikeuden eteen. Ei sitten millään. Eivätkä ne maksa rikollisesta toiminnastaan korvauksia tilien omistajille. Jo tämä osoittaa että pankit ovat rikollisen järjestön käsikassareita.

    No, katsotaan mitä rankaisutoimia USA tekee Danskea kohtaan. Irtisanooko sen velkakirjat?

Comments are closed.