Koti Uutisia Kotimaa Nordea tuo mukanaan rajuja pankkiriskejä Suomeen

Nordea tuo mukanaan rajuja pankkiriskejä Suomeen

5

Rikollisen Nordea-globalistipankin pääkonttorin siirtäminen Suomeen lisää merkittävästi kotimaisen pankkikriisin riskiä, uutisoi Kauppalehti. Poliittinen eliitti on sen sijaan keskittynyt propagandassaan ylistämään Nordean saapumista.

Nordea on ollut tänä vuonna otsikoissa jäätyään kiinni yhteistyöstä rikollisten huumeliigojen kanssa. Pankki on pessyt valtavia summia huumekauppiaiden rahaa, jotta järjestäytynyt rikollisuus voisi kasvaa mahdollisimman tehokkaasti Euroopassa.

Kauppalehti muistuttaa, että huumerahaskandaali on kuitenkin vain osa Nordean kriisiä. Pankin sisäisen ilmapiirin tiedetään rakoilevan, johtajia irtisanoutuu eikä kallis it-uudistus ole kantanut hedelmää. Lisäksi ESPI Rating ilmoitti hiljattain, että Nordean asiakastyytyväisyys on huonompaa kuin yhdelläkään toisella suurpankilla.

Pankin osakkeen hinta onkin tuottoihin verrattuna hälyttävän matala. Finanssieliitti ennustaa Nordealle myrskyisää tulevaisuutta. Mikäli pankki sukeltaa, joutuvat tavalliset suomalaiset maksamaan viulut pääkonttorin siirron vuoksi, varoittaa Kauppalehti:

“Varjopuolena Suomen pankkiriskit nousivat uusiin sfääreihin. Pankkisektorin koko paisuu Nordean 600 miljardin euron taseen myötä noin kolminkertaiseksi suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Nordean kaikkien toimintamaiden asiakkaiden talletukset siirtyvät Suomen talletussuojarahaston piiriin. Se ei ole mitenkään ihanteellinen tai kestävä tilanne.”

Lähde: Kauppalehti

5 KOMMENTIT

  1. Tästä asiasta olen jauhanut siitä saakka, kun koko Nordean siirtoa Suomeen alettiin uutisoida.
    Koko Nordea on troijan hevonen. Ruotsalainen asuntokupla on tiedossa oleva asia ja ruotsalaisten pankkien ohella nyt siis entinen ruotsalainen pankki on osallisena talouskriisin kytäessä. Kun tuo kupla alkaa poksahtaa se pakottaa Suomen tukemaan nyt siis suomalaista pankkia maksukyvyttömyydeltä.
    Eli hurri teki sen saman minkä mutakuonoja vyöryttäessään rajojemme yli: siirsi edes osan ongelmistaan meidän hoidettavaksemme. Ihan verrattavaksi, jos saman olisi tehnyt itänaapuri niin sitä tulkittaisiin tahallisena epävakauden aiheuttamisena tai sotatoimena.

    Miksi helvetissä suomalaiset on ruotsalaisten suhteen niin saatanan sinisilmäisiä? Järki jo sen sanoo, ettei Ruotsi päästäisi pankkia muuttamaan jos se olisi pitämisen arvoinen.

    Nordea tulee olemaan se kompastuskivi johon suomalainen talouskasvu kompastuu.

  2. Mitäs tämä tarkoittaa tavalliselle nordean laina-asiakkaalle?

    Jolla vieläpä kiinteäkorkoinen laina, eihän tosta perkeleestä pääse enää eroonkaan…

    • Se tarkoittaa sitä että lainan korko nousee ja että palvelumaksut nousevat. Saattaa nousta jopa 200e/kk. Eikä tältä välty Danskekaan sillä Amerikkalaiset käynnistivät oikeustoimet Danskea vastaan samoista rikollisista toimista. Molemmat pankit ovat huonossa huudossa maailmalla.

      Nyt on siis aika siirtää rahaliikenne toiseen pankkiin. Avata sinne tili ja maksaa sieltä lainalyhennykset. Tai vaikka siirtää koko laina toiseen pankkiin josta saa paremmat ehdot.

      Niin kauan kun lainat hoidetaan sopimuksen mukaan, ei Nordealla ole oikeutta irtisanoa lainoja. Ja siksi päivittäisen rahaliikenteen voi siirtää suomalaiseen pankkiin. Ja niitäähän ovat OP:t sekä Säästöpankit. Muut eivät maksa verojaan Suomeen.

      • Yleensäkin tätä kyllä syytä pohtia hieman ja ajatuksesi laitetaan harkintaan. Kiitos!

  3. Kuinka moni luki sen kesällä Nordean asiakkaille tulleen kirjeen? Jos ette lukeneet niin lukekaapa uudestaan, ajatuksella!!

    Siinä kirjeessä kerrotaan täysin avoimesti että Helsinkiin perustettu konttori on Holding yhtiön alainen tytäryritys !!

    Käytännössä tämä tarkoittaa, kuten edellä kuvattu, Ruotsin asuntokuplan maksamista Suomalaisin verovaoin sekä EU:n tukien kanssa. Kun kerran Nordean pääkonttori siirtyi Suomeen niin suomalaiset vastaavat roskalainoista, ensisijaisesti. MUTTA koska kyseessä non Holding-yhtiön rahanpesu järjestely 2, niin Holding yhtiöille maksestut varat voidaan siirtää verotta Suomesta veroparatiiseishin. Eli ne eivät mene roskalainojen kuittauksiin vaan varoparatiiseishin. Ja verotta, kuten asiaan kuuluu.

    Eli, on suomalaisten viimeisiä aikoja siirtää pankkitlit ja rahaliikenne suomalaisiin pankkeihin. Ne sentään maksavat veronsa Suomeen ja se osaltaan vahvistaa Suomen valtiota sekä pienentää veroprosentteja. Tai, ei ainakaan kasvata niitä kuten nämä globalisitien pankit.

Comments are closed.