Koti Uutisia Talous Nord Stream 2 -maakaasuputken rakentaminen alkoi Amerikan vastustuksesta huolimatta

Nord Stream 2 -maakaasuputken rakentaminen alkoi Amerikan vastustuksesta huolimatta

2

Venäjän Viipurista Saksan Greifswaldiin kulkevan Nord Stream 2 -maakaasuputken rakennusurakka on alkanut, vaikka Yhdysvallat on vastustanut hanketta ankarasti. Putken ympärillä käytävä poliittinen taistelu on mielenkiintoista, sillä rakennusurakka on synnyttänyt ainakin näennäisen ristiriidan kahden johtavan globalistihallituksen, Saksan ja Yhdysvaltojen, välille.

Saksa on ollut Yhdysvaltojen miehittämä valtio aina toisen maailmansodan päättymisestä lähtien. Taloudellisella ja poliittisella vaikutusvallallaan Saksa on varmistanut, että jokainen länsieurooppalainen valtio on joutunut omaksumaan Amerikassa syntyneet ääriliberaalit ja kulttuurimarxistiset aatteet, jotka ovat nyt johtamassa muun muassa valkoisten kansanmurhaan.

Länsimaiden ja Venäjän välit kiristyivät sen jälkeen kun sotilasliitto Naton aggressiivinen laajentuminen johti Ukrainan kriisiin. Yhdysvallat, Saksa ja EU asettuivat tiukasti juutalaisen Petro Porošenkon johtaman Ukrainan uuden hallituksen taakse, mutta nyt maakaasuputkikiista on rikkomassa rintamaa.

Uusi maakaasuputki kuljettaa energiaa Eurooppaan Ukrainan ja Puolan ohi, mikä on raivostuttanut Yhdysvaltojen hallitusta. Sionistipresidentti Donald Trump on jopa uhannut asettaa Iranista tuttuja rajuja talouspakotteita niitä yhtiöitä vastaan, jotka osallistuvat Nord Stream 2 -hankkeeseen.

Nord Stream 2 kaksinkertaistaa venäläiset maakaasutoimitukset Saksaan ja vähentää huomattavasti Ukrainan nykyisen hallituksen kansainvälistä vaikutusvaltaa. Putken vastustajien mukaan Nord Stream 2 on haitallinen, sillä se rikkoo entisestään “länsimaiden yhtenäisyyttä” ja heikentää sotilasliitto Natoa.

Maakaasuputken todelliset poliittiset vaikutukset selviävät vasta myöhemmin. On kuitenkin epäilty, että Saksan ja Venäjän yhteistyössä voi olla kyse perinteisestä vastakkainasettelusta reaalitalouden ja finanssitalouden välillä.

Vaikka Yhdysvaltojen linjaa kannattavat globalistiset pankit ovat aitoihin yrityksiin verrattuna poliittisesti paljon vaikutusvaltaisempia, on myös perinteisellä teollisuudella Saksassa edelleen painoarvoa. Perinteiselle teollisuudelle on hyväksi, että energian laaja tarjonta on turvattu uudella kaasuputkella.

Lähde: Financial Times

2 KOMMENTIT

  1. Niin, vallastahan tässä on kyse. Tietysti rahastakin, mutta vallasta etupäässä. Saksalaiset ovat aina olleet hyviä siinä että kun niitä valvotaan miehittäjien toimesta, ne toimivat miehittäjien ehdoilla mutta hitaasti. Ja kun miehittäjät kääntävät selkänsä niin ne toimivat tehokkaasti oman maan etujen mukaisesti.

    Se että entinen kommunistipuolueen kasvatti mama-merkel pääsi valtaan ja sai niin paljon hännystelijöitä puolelleen, on Saksan suurimpia onnettomuuksia. Siihen verrattuna toinen maailmansota tai egyptin vitsaukset eivät ole mitään. Mama-merkelin jälkiä joudutaan korjaamaan vielä sukupolvien ajan. Ei vuosien tai vuosikymmenten vaan sukupolvien.

  2. Eläkeläinen nimeltä Paavo Lipponen oli tärkeänä konsulttina Venäjä–Saksa-kaasuputkea tehtäessä. Tämä sama meidän verovaroin hurjaa, tuhansien eurojen ELÄKETTÄ nauttiva saksanjuutalaista sukua oleva maanpetturi nosti silloin eräänä vuotena yhden miehen konsulttiyrityksestään 300 000 € liksaa. Pitiköhän Lip-posen maksaa Kelalle takaisin eläkkeitä?

Comments are closed.