Koti Uutisia Kotimaa Niinistön huoraskandaali sensuroitiin vaalien alla “fyysiseen turvallisuuteen” vedoten

Niinistön huoraskandaali sensuroitiin vaalien alla “fyysiseen turvallisuuteen” vedoten

5
Sauli Niinistö.

Suomen presidentti Sauli Niinistö sai tänä keväänä kiusallista julkisuutta, kun selvisi, että poliisi on tutkinut hänen yhteyksiään virolaiseen huoraan. Niinistö oli ollut henkilökohtaisesti yhteydessä huoraan, jota Kokoomuksen rikollinen puoluesihteeri Harri Jaskari kauppasi poliisin epäilyjen mukaan puolueen omistamassa kiinteistössä.

Kun eliitin korruptioon erikoistunut rikostutkija Kari Lintilä alkoi pöyhiä oma-aloitteisesti Niinistön huoraskandaalin taustoja, yritettiin hänet hiljentää tekaistujen rikosnimikkeiden ja oikeudenkäyntien avulla. Kuun vaihteessa kaikki Lintilää vastaan nostetut syytteet kuitenkin kaatuivat, sillä ne oli alun perinkin kyhätty vain pelottelusyistä.

Tapauksen paljastanut Suomen Kuvalehti (SK) uutisoi nyt, että poliittinen poliisi (PolPo) pyrki manipuloimaan presidentinvaaleja sensuroimalla huoraskandaalin ja aloittamalla tekaistun esitutkinnan Lintilää vastaan. Korruptiolta haiskahtavaa presidentin erityissuojelua perusteltiin Niinistön “fyysisen turvallisuuden” suojaamisella.

PolPon mukaan Lintilä täytyi hiljentää ennen vaalipäivää, jotta huorakohun suututtamat kansalaiset eivät satuttaisi Niinistöä. Virkavallan mielestä sensuuri ja Lintilän painostaminen olivat perusteltua, sillä muuten joku olisi voinut “ruveta heittämään kananmunaa” Sauli Niinistöä kohtaan.

Suomen Kuvalehden mukaan rikostutkinta Lintilää ja toista aiheeseen liittyvää poliisia vastaan käynnistettiin kaksi päivää ennen presidentinvaalien äänestyspäivää.

“Oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että tutkinnan käynnistymisen taustalla oli poliisilaitoksella herännyt huoli presidentin vaalikampanjasta”, SK kirjoittaa. Toisin sanoen PolPo politikoi varmistaakseen finanssielitisti Sauli Niinistön vaalivoiton.

Lintilän oikeudenkäynnissä rikostutkija Kenneth Eriksson myönsi suoraan rikostutkinnan poliittiset päämäärät: ”On pikku riski, että paska lentää paljon ennen pressanvaaleja.”

SK selvitti, että poliisi aloitti rikostutkinnan eli poliittisen hyökkäyksen Niinistöä tutkinutta Lintilää vastaan “poikkeuksellisen nopein toimin”. Rikostutkinta käynnistettiin välittömästi, vaikka yleensä virkavallan rattaat pyörivät kankeasti. Lintilän työnteko estettiin vaihtamalla työhuoneen lukko, minkä lisäksi kuulustelut käynnistyivät ripeästi.

PolPo vuoti tietoa Lintilän toimista myös presidentin turvayksikölle. Myöhemmin PolPo selitteli tietovuotoa väittämällä, että huoraskandaalin julkinen tutkiminen “aiheuttaa turvallisuusriskin presidentille tämän liikkuessa julkisilla paikoilla – – ettei kukaan rupea heittämään kananmunaa tai tekemään mitään vastaavaa”.

Kun SK kysyi PolPolta suoraan, oliko Lintilää vastaan käynnistetty rikostutkinta poliittisesti motivoitunut operaatio eliittiin kuuluvan Niinistön suojelemiseksi, PolPo kiisti kaiken.

Lähde: Suomen Kuvalehti

5 KOMMENTIT

  1. Voi-voi, kipapää-Saul, minkä taasen teit! Attanas, sentään!

    Meillä pätee eri lait tietyille toimittelijoille, somaleille, mustalaisille, vassareille ym. paremmalle väelle. Poliisillakin on aivan eri lait – myös vapaa-ajallaan! Imaamit, papit, “rabit” – lisätään nyt kaikki nämäkin suojeltujen joukkioon kuuluviksi.

    Uskoin aina että meitä fiksuja suomalaisia on tässä maassa, mutta olen menettänyt uskoni siihen: vaalien tulos kertoi karua kieltään. Typeryksiä on vain niin paljon, ettemme heille pärjää, vaan valituksemme hukkuvat hulluuden vaahtoaviin hyökyaaltoihin.

    Antti “Reloisleuka” Rinne aikoo junaille Suomeen 75 %:n työllisyyden. Somaleista on 99 % työttöminä. Siihen päälle mustalaiset, irakilaiset jne. niin on Antsalla hyvää työnsarkaa aloitella hommia… Tsemppiä & Suomi nousuun!

    Niin, olihan se meidän valtiovarainministeri-Juttakin demareiden viimeksi sekoilleissa “puikoissa” hoitamassa Suomeen 100 000 uutta työpaikkaa. Ja Sipilä lupasi 200 000…

    Naurattaako? Ei minuakaan. No, vähäsen ehkä.

  2. Putin on paha ja tekee näitä juttuja eihän nyt suomen resirentti.

  3. »Operaatio Airiston Helmeä kuvailtiin 29.9.2018 Yleisradiossa ”viranomaisten voimannäytteeksi”. Presidentti Sauli Niinistö kommentoi operaatiota ja hänen mukaan ”rikostutkinta antaa selvän signaalin siitä, että Suomessa tartutaan pimeisiin asioihin”. Samalla Yle luetteli suuroperaatiolle viisi virallista perustetta.»

    Suomessa tartutaan pimeisiin asioihin? Eipä Niinistön, Pekkarisen, Kaikkosen, Lehtomäen, Vanhasen jne. jne. jne. pimeitä juttuja oli suuremmin tutkittu… Se on aivan tapauskohtaista, kuka tässä maassa saa oikeutta ja kuka ei.

    Tuo Airiston Helmen keissi on siitä jännä että rahaa on takavarikoitu 3 500 000 euroa, vaikkei mitään rikoksia ole pystytty edes näyttämään toteen. Meinaavat kai jakaa tuon potin keskenään. No, eiköhän venäläinen rahaporukka osaa laittaa kylmäksi muutaman suomalaisen rotan jos tarvitsee.

    Ei unohdeta myös Venäjä-pakotteita, jotka syövät kivan loven rahavirtaan, joka tulisi maahamme. Itsetuho on meneillään poliittisesti katsottuna Suomessa.

Comments are closed.