Koti Artikkelit Niinistö painosti PolPoa tutkimaan Israelin lipun polttoa

Niinistö painosti PolPoa tutkimaan Israelin lipun polttoa

28

Kuten uutisoimme eilen, Suomen presidentti ja pahamaineinen rahaelitisti Sauli Niinistö on raivoissaan niin sanottua vainojen uhrien muistopäivää ympäröineistä tapahtumista. Niinistö vaikuttaa painostaneen Tampereen poliisia tutkimaan sunnuntaista Israel-vastausta tempausta, joka ei poliisin mukaan edes voi olla rikos.

Niinistö on viimeisen viikon ajan kiertänyt maailmaa juhlistaakseen sitä, että Neuvostoliitto miehitti Auschwitzin 75 vuotta sitten. Matkallaan Niinistö vieraili muun muassa Israelissa. Tuolloin Niinistö allekirjoitti Israelin presidentin valvonnassa sopimuksen, jonka sisältöä presidentin kanslia ei suostunut avaamaan julkisuudessa.

Viime sunnuntaina kansallissosialistinen Kohti Vapautta! -liike järjesti Tampereella katutapahtuman, jossa kuultiin sionisminvastainen puhe ja poltettiin Israelin lippu. Tempauksen yhteydessä suomalaisia muistutettiin sionismin sekä juutalaisen Karl Marxin luoman kommunismin toteuttamista holokausteista. Tapahtuman aikana pidetyssä puheessa esimerkiksi todettiin:

“Maailmanhistoria on toki täynnä todellisia holokausteja. Seitsemän miljoonaa palestiinalaista pakolaista on levittäytynyt eri puolille maailmaa, sillä he ja heidän edeltäjänsä joutuivat pakenemaan Irgunin kaltaisia verenhimoisia juutalaisia terroristiryhmiä, jotka perustivat ‘Israelin’ heti toisen maailmansodan jälkeen.

Kansainvälisten pankkiirien rahoittamat ja aseistamat juutalaiset terroristit murhasivat Palestiinassa niin arabeja kuin brittejäkin tavoitteenaan alueen miehittäminen ja etninen puhdistus. He myös onnistuivat. Palestiinalaisten elintila on sittemmin kaventunut vuosi vuodelta. Sionistit yrittävät siirtokuntapolitiikallaan häätää lopulta kaikki ei-juutalaiset alueelta. Rotupuhtautta vaalitaan Israelissa myös maahanmuuttajien pakkosterilisaatioilla ja Dna-testeillä, jotka eivät tulisi kuuloonkaan nyky-Euroopassa.

Heti toisen maailmansodan jälkeen Saksassa itse asiassa oltiin lähellä kokea aito holokausti. Viime marraskuussa israelilainen Haaretz-sanomalehti julkaisi suuren artikkelin Nakam-nimisestä juutalaisesta terroristijärjestöstä, jonka tavoite oli murhata kuusi miljoonaa saksalaista myrkyttämällä elintarvikkeita ja vesijohtoveden. Joku voisi sanoa, ettei tässä ole mitään uutta tai ihmeellistä, sillä juutalaisten kerrotaan myrkyttäneen kaivoja Euroopassa jo keskiajalla. Nakamin terrorin mittakaavan oli kuitenkin määrä olla ennennäkemätön.

Nakam-terroristeja haastatelleen Dina Poratin mukaan he eivät edelleenkään kadu yritystään suorittaa saksalaisten kansanmurha. Nakamin holokaustihanke saksalaisia vastaan sai suoran tuen Israelin silloiselta presidentiltä, Chaim Weizmannilta.

Israel on siis kansainvälinen terroristivaltio, jonka ensimmäisiä hankkeita heti perustamisensa jälkeen oli suorittaa kansanmurha valkoisia eurooppalaisia vastaan. Sittemmin Israel on syyllistynyt Lähi-idässä lukuisiin holokausteihin murhaamalla itsenäisyysmielisiä arabeja ja persialaisia muun muassa Libanonissa, Syyriassa ja Iranissa.”

(Jos selaimesi ei toista yllä olevaa videota, katso se täältä: https://vk.com/video-181449167_456239043)

Tapahtuman aikana paikalla kävi poliisi, joka kuitenkin totesi, ettei tempaukseen liittynyt rikollista toimintaa. Koska Suomessa ainoastaan Suomen lipun polttaminen on rikos, poliisi poistui paikalta eikä ottanut ketään kiinni.

Israelista palannut Sauli Niinistö otti kuitenkin mediassa jyrkästi kantaa tempausta vastaan, minkä jälkeen poliisi käynnistikin välittömästi rikostutkinnan asiasta. Kansallismieliset puhuvat usein poliittisesta poliisista (PolPo), koska nykyään viranomaiset eivät tutki aitoja rikoksia vaan toimivat sen sijaan poliittisten vallanpitäjien aseistettuna nyrkkinä toisinajattelijoita vastaan.

Kun esimerkiksi Israelin kanssa liittoutuneet äärivasemmistolaiset kurdit riehuivat Helsingissä syksyllä 2018, he polttivat Iranin suurlähetystön lipun. Tuolloin poliisi ei aloittanut tutkintaa itse lipunpoltosta, vaikka moni muu kurdien suorittama rikos johtikin esitutkintaan.

Suomen PolPo yrittää nyt tulkita kokonaan uudelleen lipunhäpäisylakia, joka on täysin yksiselitteinen. Onko sattumaa, että sionistipresidenttimme ja PolPo katsovat sormien läpi Israelin vihaaman Iranin lipun häpäisyä, kun taas juutalaisvaltion oma lippu on nostettu erityissuojeluun? Eliitin toiminta osoittaa, kuinka lännessä vallitsee yksi laki sionisteille ja toinen meille muille.

Lähde: Yle

28 KOMMENTIT

  1. Syy tällaisen laillisen teon tutkimiseen on, että tekijät tunnistetaan. Kun henkilöllisyydet on merkitty poliisin tietokantaan, ovat ne saman tien Israelin tiedustelun luettavissa.

    Näitä tietoja käytetään myöhemmissä operaatioissa ja tällainen merkintä vaikuttaa jo nyt esimerkiksi USA:n viisumin saamiseen.
    – Näihin myöhemmin toteutettaviin operaatioihin kuuluu esimerkiksi lopullisen ratkaisun toteuttaminen juutalaisvihamielisyyden poistamiseksi maailmasta.

    • Juuri näin, Israelin tiedustelupalvelu on ollut mestari rikkomaan valtioiden ja kansainvälisiä lakeja, joten tässä suomettunut viranomaiskoneisto toimii jälleen omaa kansaa vastaan jopa vaarantaen kansalaistensa turvallisuuden.

  2. Koska Simon says ja jälkeen kerran taas uudelleen. Sama juttu oli tämä suomalaisten Wiking SS vapaaehtoisten miesten maineen ja kunnian tuhoaminen. Syyllistäminen hintaan millä hyvänsä. Käsketty tilaustyö.

    Ja hei, minne on unohdettu Niinistön toimet hänen ollessaan valtiovarainministerinä 1996–2003. Niinistön ministerikausien aikana Suomesta tuli Euroopan talous- ja rahaliiton jäsen ja euro otettiin käyttöön. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007.

      • Kyllä, omalla saastaisella tavallaan, eli kieli luikertelee juutalaisen hanurissa!

        • Saul ja poika on Aaron, kikkaratpäät jne. Lipponen on saksanjuutalaista sukua. Mieshän oli juuri sen takia junailemassa kaasuputkea. Teki, muuten, eläkeläisenä silloin yli 300 000 euron tiliä vuodessa kaasuputkikonsulttina. Verojakaan ei tarvinut maksaa, sillä nehän ovat aina näillä maanpetturisioilla “pääomatuloja”. Siihen päälle ministerin eläkkeet ynnä muut lahjukset. On se…

          Ahtisaari on norjanjuutalaista sukua.

          • Näin ollen kieli luikerteleen näillä myös omassa hanurissa, ja niiden temput ovat sen luonteisia, että geeniperimästähän nuo härskit taidot tulevat.

        • Arvoitus:

          Mistä yhteistyöstä Bilderberg-ryhmän kanssa Vanhanen kieltäytyi, josta seurasi että häntä demonisoitiin mm. “lautakasa-skandaalilla”?

          • Kysymys edelliseen Martille että mistä oot saanut tietää faktaa että nämä herrat on saksan ja norjan juutalaista sukua? Ja miksi tästä ei oo ollut ennen mitään juttua? Ei aina tarvi olla jude tehdäkseen pahaa. On käännytettyjä, ostettuja ja kiristettyjä, ihan kanttiksia. Kyllä noita riittää, poliitikkoja, kansanedustajia, virkamiehiä, tuomareita, juristeja, syyttäjiä, ay ja yo porukka… pitkä luettelo.

  3. Suomen lipun häpäisy ei herätä huomiota, ei Euroopan unionin lipun tai Yhdysvaltain lipun. Israelin lippu sen sijaan on eryityisessä suojelussa.

  4. http://eliitinesoteerisetsymbolit.blogspot.com/2017/12/sauli-niinisto-2018.html?m=1

    Sauli Niinistö on 33 asteen maanpetturi vapaamuurari niinkuin varmaan suurin osa täällä tietää. Vapaamuurarius on juutalaisuutta gojimeille! Mistä tietää ettei Sauli ole jutku itse! Voisin laittaa satoja linkkejä joissa juutalaiset itse myöntävät että vapaamuurarit ovat juutalaisten juoksupoika ympäri maailmaa eli yleishyödyllisiä idiootteja. Kekkonenkin ja muut olivat valitettavasti samaa petos sakkia. Myös Kennedy!

    • Juhan af Grann on ollut vuodesta ’81 jäsen. Lienee aika korkealla tasolla; lähemmäksi kolmekymmentä?

      Minä uskon Paasikiven–Kekkosen-linjaan — Ja Kennedyn veljeksiin. Miksi heidät olisi muuten tapettu? Satun tietämään aivan tarkan syynkin, miksi sionistinen maailmanhallitus heidät murhasi varoitukseksi maailmalle. Se televisioitiin, aivan kuten “kuulennotkin”, jotta koko maailmaa näkee — ja uskoo. Jenkkipropagandaa par excellence.

  5. Hieno tempaus! Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka moni rivipolliisi on salaa tyytyväinen kansallissosialistien näkyvyydestä kaduilla, vartijat varsinkin PK-seudulla ovat suurelta osin hyvinkin tyytyväisiä kansallissosialistisen ja kansallismielisen aktivismin olemassa oloon.

    • Sehän on selvää, että tyytyväisyys kansallissosialisteihin nousee samassa tahdissa kuin kansan kurjistaminen. Kriittinen massa saavutetaan hyvinkin nopeasti. Mr. 99:n tempaukset vain vauhdittavat muutosta. Aika härski äijä tämä Mr. 99.

  6. “Holokausti” on se mätä selkäranka, jonka ympärille koko läntisen maailman rapautunut moraali kietoutuu, vaikkei materiaalista tai dokumentaarista todistusaineistoa teosta ole pystytty osoittamaan. Löytyy vain silminnäkijälausuntoja ja toisenkäden kuulopuheita, jotka ovat juridisesti tarkastellen kaikkein epäluotettavimpia todisteita, sillä ne ovat alttiita vääristelylle, liioittelulle ja suoranaiselle valehtelulle, jonka tarkoituksena voivat olla esim. panettelu, propaganda sekä poliittisen immuniteetin tai taloudellisen hyödyn tavoittelu.

    • Juutalaisten ideana on kommunistinen EU-liittovaltio, josta meidät tuhotaan pois ja orjiksi otetaan lähi-itäläisiä ja afrikkalaisia eli typerimpiä eliöitä, joita tämä planeetta päällään kantaa. Nuo em. olennot eivät pysty mihinkään organisoituun vastarintaan juutalaisia sionisteja ja heidän kätyreitään vastaan, kuten on nähty heidän kotiseutujensa “kukoistuksen” tilasta. Albiinonegridejä eli “anarkisteja” eliitti käyttää juoksupoikinaan, kuten hyvin tiedetään. Mutta joutuessaan vähemmistöksi suvakit huomaavat vihamielisten lemmikkiotustensa kääntyvän heitäkin vastaan. Silloin sateenkaariviittaiset pellenenät lentelevät katoilta alas vessaharjoineen. Kun kommunisitien eli bolševikkien eli marxilaisten eli ortodoksiJUUTALAISTEN toteuttamat, promotoimat ja sponsoroimat vallankumoukset eivät saaneetkaan maailmanlaajuista työläistöä halutulla tavalla mobilisoiduksi, oli sionistisen maailmanvallan keksittävä uusia kanavia ja façadeja sen agendan ajamiselle.

      Tässä vaiheessa kuvioihin astuu feminismi, monikulttuurisuus sekä sateenkaarisyöpä. Se, mitä tarjotaan emansipaationa naisille ja seksuaalivähemmistöille, ei tähtää todellisuudessa mihinkään muuhun, kuin kulttuurimarxistisen agendan mukaisen eurooppalaisten tuhoamisprojektin toteutumiseen ja Paneuroopan eli homogeenisen, helposti hallittavan Euroopan liittovaltion luomiseen! Kulttuurimarxismi, jossa feminismillä on keskeinen rooli, edustaa kansa- ja perhevihamielistä arvomaailmaa. Feminismillä ei ole mitään tekemistä tasa-arvon tai yhdenvertaisuuden kanssa! Sillä pyritään vain hajottamaan ydinperhe ja korvaamaan se seksuaalipervertismillä ja sairaudella. Nämä kaikki vahingolliset ja mielisairaat ideologiat ovat juutalaisia keksintöjä. Samaan syssyyn voi manita tietysti vielä “antifasisminkin”. Koko tämä sionistinen mädätys todellisuudessa johtaa kaiken ainutlaatuisen ja korvaamattoman monimuotoisuuden katoamiseen!

  7. Tämä nyt oli odotettavissa, että pitkältä holokaustikierrokselta palaava, väsymyksestä kiukkuinen ja lähes 100 % kansansuosiota nauttiva kansanvihaaja ryhtyy välittömästi tällaisiin puuhiin kotimaassaan. Luultavasti sai myös tiukkaa ohjeistusta jossain kohtaa retkeään siihen, miten tällaiset hirveänkamalat protestimanööverit tulee poistaa katukuvasta.

  8. Holokausti tarkoittaa Tulella Polttamista eli vapaammin suomenkielelle sopivaksi käännettynä “Polttouhrausta”.

    Juuri kukaan muu ei Holokaustia kokenut kuin saksalainen siviili. Dresdenin, Hampurin ja kymmenien muiden kaupunkien asukkaat ja kauttakulkijat palopommitettiin nimenomaan uhrilahjana juutalaisten palvomalle jumalalle/ aavikkodemonille.

    • Kuten Kurt Vonnegut Jr. asian “Teurastamo 5” eli “Lasten ristiretki” -kirjan alkupuheessa (1969) sanoo: Dresdenin pommitus oli Euroopan SUURIN KOSKAAN NÄKEMÄ VERILÖYLY. Tuon selvemmin ei voi asiaa ilmaista mies, joka itse selvisi Dresdenin pommituksesta. Mahtava kirjailija!

      “Holocaustos” on kreikkaa ja tarkoittaa kaiken polttamista.

      • Juuri noin, sanasta sanaan. Kirja löytyy minultakin. Loistava kirjailija oli Vonnegut. Yksi ehdottomasti parhaista.

  9. Selvennyksenä vielä; “Murhaaminen kaasulla”, oli se sitten neuvostoliittolaisen panssarivaunun dieselhönkää (mytologian kompuroivia ensiaskelia), suihkusuuttimista virtaavaa kaasua (toinen versio) tai Zyklon B hyönteismyrkkykiteitä (virallistettu, viimeisin versio) ei vastaa saati oikeuta käyttämään “holokausti” termiä koska sillä NIMENOMAAN tarkoitetaan tulella surmaamista.

    “Kun makaat maassa pahoinpideltävänä ja potkijasi huutaa poliisia apuun, luulisi hänen etnisyytensä olevan päivänselvää”

  10. Presidentillemme on tehty Auschwitzin lomaleirillä niin sanottu Metsadan Muilutus. Aiheuttaa sisäistä inhoa kotimaataan kohtaa ja pitää tässä tapauksessa Israelia ja Israelin lippua Maailman Kahdeksantena Ihmeenä.

    On kyllä nolo. PolPo on muutenkin kaikkien valmiiksi vihaama, niin pitääkö muka tuhlata resursseja tiskirätin kohtaloon. Eikä ole kiellettyä polttaa muun kuin Suomen lippuja täällä.

    • 99,9 % kannatuksen turvin presidenttimme jatkaa muilutuksen jälkimainigeissa inhon levittämistä valtiopäivän avajaispuheessaan. Tuskastuttavaa katseltavaa ja kuunneltavaa.

  11. Olisitte laittaneet hakaristi tuohon Israelin lippuun, sillä hakaristi on juutalaisten uskonnollinen risti ja siksi se esiintyy kirkoissakin, uskollisuuden osoituksena juutalaisille, jotka ovat kristinuskon mukaan Jumalia.
    Evankeliumi Johanneksen mukaan:
    10:34 Jeesus vastasi heille: “Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ‘Minä sanoin: te olette jumalia’?
    10:35 Jos hän sanoo jumaliksi niitä, joille Jumalan sana tuli – ja Raamattu ei voi raueta tyhjiin.

    Tampereen kirkossakin on hakaristi. Sekä tietenkin ympäri maailmaa hakaristi on esiintynyt kirkoissa kautta aikojen.
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Viinikan_kirkko
    https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Viinikankirkko.jpg
    http://nikarevleshy.blogspot.com/2011/08/fylfot-in-british-churches-and.html
    https://svasticross.blogspot.com/2012/02/swastika-jesus-church.html

Comments are closed.