Koti Artikkelit Yhteiskunta Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 1

Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 1

32

katekismus7

Tarjoamme suomalaisen käännöksen Neuvostoliiton juutalaisten katekismuksesta, joka on eräänlainen paimenkirje.

Kerrotaan, että katekismus julkaistiin alun perin Tel Avivissa 1958, minkä jälkeen se alkoi levitä maanalaisesti juutalaisten keskuudessa. Neuvostoliitossa teos tuli julkisuuteen vasta maaliskuussa 1991. Muutama päivä tämän jälkeen Yleisliittolaisen neuvostojuutalaisten yhdistyksen edustajat jättivät syyttäjävirastolle rikosilmoituksen; lopulta “katekismuksen” julkaisija tuomittiin sakkoihin ja vuosien ammattikieltoon. Neuvostoliiton juutalaisyhdistys väitti katekismusta väärennökseksi, mutta jostain syystä ryhmä käyttäytyi täsmälleen katekismuksen esittämällä tavalla. Jopa julkaisijan tuomitseminen on suoritettu katekismuksen ohjeiden mukaisesti.

Muutama huomio katekismuksen sisällöstä. Katekismus on kirjoitettu aikana, jolloin poliittiset väittelyt käytiin kasvotusten, sillä lehdissä päti sensuuri ja Internetiä ei ollut. Monet tekstin osat käsittelevätkin yhteiskunnallista keskustelua julkisissa tiloissa. Neuvostoliitossa käytännössä kaikki työpaikat olivat osa julkista sektoria ja ihmisten toimeentulo riippui valtiosta. Jokaisessa organisaatiossa oli paikallinen puoluekomitea, jolla oli suuret valtuudet rangaista käsittelyyn joutuneita.

Katekismuksessa käytetään halventavaa ei-juutalaisia kuvaavaa sanaa goy, jonka monikkomuoto on gojim. 2010 Israelin uskonnollinen juutalaisjohtaja rabbi Ovadia Yosef esimerkiksi totesi, että “gojimin ainut tehtävä” on palvella juutalaisia. Yitzharin siirtokunnan johtava rabbi Yitzchak Ginsburgh puolestaan totesi, että “juutalaisten veri on erilaista kuin gojimin veri” sen jälkeen, kun muutamia hänen oppilaitaan oltiin vangittu arabitytön murhasta.

Vaikka “katekismuksessa” puhutaan venäläisistä rankoin sanankääntein, emme julkaise tekstiä tietenkään loukkaamistarkoituksessa. Teksti voisi sijoittua aivan yhtä hyvin Suomeen tai muuhun länsimaiseen valtioon, jonka valtakulttuuri on kadottanut rotutietoisuutensa ja kansallisen itsesuojeluvaistonsa.

 

Neuvostoliiton juutalaisten katekismus

JUUTALAISET! Rakastakaa toisianne, auttakaa toisianne. Auttakaa toisianne, vaikka vihaisitte toisianne!

Voimamme yhtenäisyydessä on tae menestyksellemme, meidän pelastuksemme ja kukoistuksemme. Monet kansat ovat hävinneet diasporassa, koska heillä ei ollut selkeää toimintaohjelmaa ja joukkuehenkeä. Mutta me, kollektiivisuutemme ansiosta, olemme kulkeneet läpi aikojen ja kansojen. Olemme säilyneet, moninkertaistuneet ja vahvistuneet.

Yhtenäisyys on tavoite ja samalla keino saavuttaa määränpää. Tämä on ydin ja tähän tulee pyrkiä. Kaikki muu on vain johdannaista, joka tulee itsestään.

katekismus1Auttakaa toisianne – älkää pelätkö, että teitä pidetään nationalisteina. Olkaa protektionisteja – se on tärkein työkalumme. Meidän nationalismimme on kansainvälistä ja siksi ikuista. Se avaa ovet kaikkien kansojen juutalaisille, kaikista uskonnoista ja kaikista puolueista. Oikeaa kansainvälisyyttä on sellainen, joka veren siteillä on yhdistetty juutalaisuuteen – kaikki muu on provokaatiota ja petosta. Meidän on värvättävä mukaan lisää ihmisiä, joilla on samanlainen perimä kuin meillä. Vain yhdessä voimme rakentaa ihanteellisen elinympäristön.

Muodostakaa omat kansalliset kaaderit. Kaaderit ovat kaikkein pyhintä ja ratkaisevat kaiken. Kaaderit tänään – se on meidän huomisemme. Jokaisesta laboratoriosta, jokaisesta tiedekunnasta ja jokaisesta korkeakoulusta täytyy tulla meidän kansallisten kaadereidemme tuotantolaitos.

Valmistelkaa juutalainen nuoriso ottamaan vastaan sukupolvien viestin. Törmätköön gojimin jokainen sukupolvi meidän laajoihin ja vahvoihin puolustuslinjoihimme. Joka kerta, kun vanhempi sukupolvi poistuu näyttämöltä, tilalle pitäisi nousta vieläkin tehokkaampi kohortti koulutettuja ja entistä vahvempia nuoria juutalaisia. Tätä varten tulee mahdollisimman aikaisin nimetä johtotehtäviin meidän nuoriamme. Meidän on julistettava juutalaisnuorten henkistä kypsyyttä ja ylivertaisuutta. Vaikka se ei olisikaan totta, he kyllä kypsyvät työnsä myötä.

HÄN, JOLLA ON VALTA – HÄN ON OIKEASSA. Meidän on annettava lapsillemme enemmän kuin mitä me olemme saaneet isiltämme. Lapsiemme on puolestaan ruokittava perintöään ja luovutettava se omille jälkeläisilleen. Sukupolvien jatkuvuudessa piilee meidän voimamme, vakautemme ja kuolemattomuutemme.

Maailma on julma, eikä siinä ole tilaa hyväntekeväisyydelle. Jokainen kansakunta on oman onnensa seppä. Meidän ei pidä huolehtia venäläisistä kansallisista kaadereista. Jos he eivät huolehdi itsestään, niin miksi meidän pitäisi huolehtia heistä? Älkää ottako esimerkkiä venäläisiltä ja arabeilta, jotka elävät sivustakatsojina luottaen hyvään tuuriin. Älkää odottako luonnolta lahjoja – niiden ottaminen on tehtävämme.

Muodostakaa omia kollektiiveja ja pakottakaa joukkovoimalla gojim pois. Muistakaa, että kaikki hyvinpalkatut, vaikutusvaltaiset ja tuottoisat virat on tarkoitettu meille. Muistakaa, että älykäs goy voi saada yhteiskunnassa viran, joka voisi kuulua jollekulle meistä. Kun verkostoidumme, gojim ei voi estää meitä saavuttamasta tavoitteitamme. Vaikka myös gojim yrittävät verkostoitua, he tuskin onnistuvat siinä, koska he riitelevät ennen kuin ehtivät saavuttaa mitään. Me ruokimme heidän riitojaan.

GOJIM EIVÄT PYSTY AJATTELEMAAN SYVÄLLISESTI, ANALYSOIMAAN JA TEKEMÄÄN SYVIÄ YLEISTYKSIÄ. HE OVAT KUIN SIKOJA, JOTKA ELÄVÄT KUONOT TYÖNNETTYINÄ LOKAAN AAVISTAMATTA, ETTÄ TAIVAS ON OLEMASSA. Gojim näkevät kaikki ilmiöt liian pinnallisesti, liian konkreettisesti. He eivät näe tosiasioita ja niiden yhteyksiä. He eivät pysty ajattelemaan, yleistämään ja luomaan abstraktioita. Heille jokainen tapaus on vain yksittäistapaus, vaikka taustalla olisi selvä logiikka.

Meidän ideologiamme on periaatteessa päinvastainen kuin gojimin ideologia.

He sanovat: “On parempi olla vähemmän, mutta parempaa laatua.” Me sanomme: “On parempi olla enemmän ja parempaa laatua.”

He sanovat: “On parempi olla köyhä ja terve kuin rikas ja sairas.” Me sanomme: “On parempi olla terve ja rikas kuin köyhä ja sairas.”

He sanovat: “Antaminen on yhtä mukavaa kuin saaminen.” Me sanomme: “Antaminen on ehkä mukavaa, mutta saaminen on lisäksi hyödyllistä.”

He sanovat: “Tee lain mukaisesti – se on velvollisuutesi.” Me sanomme: “Tee se vastoin lakia, niin sinut palkitaan.”

He sanovat: “Voittaa tai kuolla.” Meidän mottomme taas on: “Voittakaa elääksenne, mutta eläkää voittaaksenne.” (Mihin tarvitaan voittoa, jos ei ole elämää? Tappion karvas maku tulee kestää – odottava palkitaan.)

katekismus8Kaikki, mitä he tietävät ja osaavat, sen mekin osaamme ja tiedämme. Mitä me tiedämme ja tunnemme, heidän ei tarvitse tietää ja tuntea. Heidän omaisuutensa kuvastaa heidän rajallisuuttaan. Me puolestaan käytämme varallisuuttamme kartuttaaksemme lisää omaisuutta. MITÄ HE OMISTAVAT TÄNÄÄN – SE ON MEIDÄN OMAISUUTTAMME, JOKA ON TILAPÄISESTI HEIDÄN HALLUUSSAAN. MEIDÄN TEHTÄVÄMME ON OTTAA HEILTÄ SE, MITÄ JUMALA TESTAMENTTASI MEILLE.

Venäläiset ovat itsepäisiä, mutta heillä ei ole tarpeeksi pitkäjänteisyyttä. He ovat laiskoja, joten heillä on aina kiire. He yrittävät ratkaista kaikki ongelmat kerralla. He uhrautuvat saavuttaakseen suureellisia päämääriä. He eivät kuitenkaan tule saavuttamaan suuruutta. Voittaessaankin he jäävät puille paljaille. ME TUNNUSTAMME PIENTEN SAAVUTUSTEN TAKTIIKAN, VAIKKA EMME KIELTÄYDY SAAVUTTAMASTA SUURIAKIN VOITTOJA. PIENI VOITTO – MYÖS SE ON VOITTO!

Gojim eivät osaa johtaa eivätkä totella. He ovat sabotoijia geneettisen taustansa vuoksi. Gojim ovat kateellisia; he vihaavat veljiään, mikäli he nousevat pois harmaasta massasta. Nousukkaat tuhotaan. Olkaa aina välimiehen roolissa, esittäkää sovittelijoita ja suojelkaa onnettomia, jotka ovat väkijoukkion hampaissa – mutta vain sen verran, jotta saatte hyvän ja objektiivisen maineen. Olkaa kärsivällisiä; saatte lopulta vihollistenne virat. KUN KAKSI VENÄLÄISTÄ TAPPELEE KESKENÄÄN, VOITTAA JUUTALAINEN. Yllyttäkää (usuttakaa, kuten koiraa) venäläiset toistensa kimppuun, kiihottakaa ja ruokkikaa heidän kateellisuuttaan. Tehkää tämä aina ystävällisyyden varjolla, huomaamatta ja hienovaraisesti. Taistelkoot he keskenään, mutta meidän on aina pysyttävä välimiehen roolissa.

VENÄLÄISET EIVÄT OSAA ELÄÄ EIVÄTKÄ KYKENE ASETTAMAAN ITSELLEEN TEHTÄVIÄ. ME ASETAMME HEILLE MAHDOTTOMIA TEHTÄVIÄ, JA HE YRITTÄVÄT RATKAISTA NIITÄ.

Venäläiset eivät osaa pyytää, luullen tätä nöyryytyksiksi, vaikka he itse ovat jo nöyryytettyjä ja köyhiä. Me sanomme: “Jokainen nöyryytys on hyväksi, jos siitä seuraa hyöty.” Tavoitteen saavuttamiseksi voit ryömiä, ja madellakin voit arvokkaasti. EI OLE OLEMASSA MORAALITTOMIA ASIOITA, JOS NE EDESAUTTAVAT JA VAHVISTAVAT KANSAMME HYVINVOINTIA. PÄÄMÄÄRÄ PYHITTÄÄ KEINOT.

Gojim ovat tyhmiä ja karkeita. Tyhmyyttään ja raakuuttaan he kutsuvat rehellisyydeksi, kunnollisuudeksi ja periaatteiksi. Kyvyttömyyttä sopeutua, joustaa ja muuttaa käyttäytymistään tilanteesta riippuen he kutsuvat “omaksi itsesi olemiseksi” ja “periaatteellisuudeksi”. Gojim ovat typeriä ja karkeita siinä määrin, etteivät he osaa edes valehdella. Omaa primitiivisyyttään ja tyhmyyttään he kutsuvat jälleen rehellisyydeksi ja kunnollisuudeksi, vaikka luonteeltaan he ovat petollisia ja epärehellisiä. Heille luontaista primitiivisyyttä he itse muinoin kutsuivat barbaarisuudeksi, keskiajalla ritarillisuudeksi ja myöhemmin herrasmiesmäisyydeksi. Turhien periaatteiden takia he tekevät jopa itsemurhia. TEHKÖÖT HE NIIN JATKOSSAKIN!

He ovat rajoittuneita kyvyiltään ja siksi asettavat rajoituksia kaikelle. Me taas sanomme: “IHMISEN mahdollisuudet ovat rajattomat, koska hän käyttäytyy olosuhteiden mukaisesti!”

Muistakaa aina rajoitukset, joita gojim asettavat itselleen; heidän ajattelutapansa on surkastunut rajojen vuoksi. He eivät pysty enää kyseenalaistamaan rajojaan. Tämä on heidän epäonneaan, ja tässä on meidän etumme. Puhukaa ja toimikaa välittämättä heidän moraalin ja käsitteiden rajoistaan. Tehkää sitä, mikä heistä tuntuu mahdottomalta ja uskomattomalta. He eivät pysty uskomaan siihen, että te pystytte sellaisiin sanoihin ja tekoihin, joihin he eivät kykene.

Puhukaa ja toimikaa itsevarmasti, tarmokkaasti ja aggressiivisesti, hämmästyttäen ja yllättäen. Enemmän melua ja sanallista helinää, enemmän epäselvää ja pseudotieteellistä. Luokaa teorioita, hypoteeseja, suuntauksia, koulukuntia, realistisia ja epärealistisia menetelmiä – mitä poikkeavampia, sen parempi! Älkää antako sen häiritä, ettei näitä ideoita kukaan tarvitse; älkää välittäkö siitä, että ne unohdetaan huomenna. Uusi päivä tulee ja samoin tulevat uudet ideat. Tässä esiintyy henkemme voima, itsemääräämisemme, ja siinä on ylemmyytemme. Antakaa gojimin maksaa laskumme. Raapikoot he päitään etsiessään kehittämiemme ideologioiden logiikkaa; etsikööt ja löytäkööt niistä jotain, jota niissä ei ole. Huomenna annamme uutta pähkäiltävää heidän primitiivisille aivoilleen.

katekismus4

Ei ole väliä, mitä sanotte – on tärkeää, miten puhutte. Teidän itseluottamuksenne tullaan mieltämään vakaumuksena, kunnianhimonne älyn hienostuneisuutena sekä tavan opastaa ja ojentaa paremmuutena.

Hämmentäkää heidän aivojaan, koetelkaa heidän hermojaan! Tukahduttakaa tahdonvoima niiltä, jotka vastustavat teitä. Mustamaalatkaa massasta poikkeavia ja ääntä pitäviä, usuttakaa väkijoukon vimma epäilijöitä vastaan. Keskusteluissa ja väittelyissä käyttäkää retorisia keinoja, jotka ovat säädyllisyyden rajoilla. Vaatikaa epäilijöiden ja vastustajien ilmoittamaan sukunimi, työpaikka ja asema. Tämä yleensä shokeeraa ja pelottaa heitä, ja he perääntyvät. Vaatikaa vastauksia, ja kun saatte ne, analysoimatta asian laitaa toistakaa: “Tämä on väärin, se ei ole niin!”

Jos joku neropatti yrittää paljastaa teidät, muut gojim eivät kuuntele häntä. He tuomitsevat hänet, koska paljastaen teidät hän on samalla paljastanut tavallisen kansan typeryyden – eikä yleisö anna kokemaansa loukkausta anteeksi.

Jos itsetietoinen venäläinen yrittää saada huomion itselleen, metelöikää! Hangatkaa lattiaa jaloillanne, nouskaa ja kävelkää, tuottakaa narinaa tuolilla, naurakaa, puhukaa, yskikää, keskeyttäkää hänet omilla puheilla, keskusteluilla, vitseillä ja niin edelleen. Luokaa venäläisille runsaasti pieniä, ärsyttäviä häiriöitä, jotka saavat heidät hämilleen. Laittakaa omia esineitä heidän tavaroidensa päälle, astukaa heidän jaloilleen, hengittäkää heitä kasvoihin, puhukaa uhmakaan äänekkäästi. Tehkää heidän olonsa epämukavaksi ja epävarmaksi. Venäläiset eivät kestä tätä. Välttääkseen skandaalit he poistuvat väittelypaikalta vapauttaen areenan teille. Heistä on erityisen hienoa paiskata ovi kiinni poistuessaan. Antakaa heidän tehdä tämä! KOHTELIAS RÖYHKEYS – SE ON MEIDÄN MOTTOMME!

Syyttäkää antisemitismistä niitä, jotka yrittävät paljastaa teidät. Lyökää heitä antisemiitin leimalla ja näette, miten mielellään muut gojim yhtyvät syyttäjien kuoroon. Oikeastaan kaikki venäläiset ovat antisemitistejä, mutta kun yksi heistä leimataan julkisesti, hänestä tulee puolustuskyvytön. Hänen maanmiehensä eivät suinkaan riennä auttamaan häntä vaan tuhoavat hänet omin käsin. Leimakirves on aseemme.

 

Seuraava osa julkaistaan lähiaikoina Kansallisessa Vastarinnassa.

32 KOMMENTIT

  1. “Gojim näkevät kaikki ilmiöt liian pinnallisesti, liian konkreettisesti. He eivät näe tosiasioita ja niiden yhteyksiä. He eivät pysty ajattelemaan, yleistämään ja luomaan abstraktioita. Heille jokainen tapaus on vain yksittäistapaus, vaikka taustalla olisi selvä logiikka.”

    Tämähän on täysin totta, valitettavasti.

  2. Tämä sama leimakirves toimii valitettavasti edelleen. Vaan mitäpä niistä, ei sillä ole väliä sattuuko, totuuden tässä sattua pitää.

  3. Koukkunokkaisia ukkoja sisältävät kuvat tuskin ko. katekismuksen kuvitusta. Luultavasti 30-luvulta saksalaisista koulukirjoista.

  4. Juutalaiset on kyllä lukeneet tämän oppikirjansa kunnolla. Nykyäänkin juutalaiset rahoittaa monia ryhmiä, jotka saavat valkoiset hyökkäämään toistensa kimppuun. Esimerkkinä suunnilleen kaikki suurimmat vasemmistolaiset järjestöt (feministisiä, anarkistisia, kommunistisia jne ryhmiä ympäri maailman). Tämän lisäksi Fergusonin mellakoiden takana hääräsi juutalainen, joka rahoittaa mustia ryhmiä, jotka organisoivat mellakointia, joka kohdistui valkoisiin. Aiheuttavat sekasortoa muiden keskuudessa ja nauravat itse norsunluutornissa katsoessaan aiheuttamaansa kaaosta.

    Suomessakin erään magrinaaliporukan näkyvimpänä jamppana häärää juutalainen, joka yllyttää valkoisia hyökkäämään toisten valkoisten kimppuun.

  5. Todella osuvaa tekstiä.

    “Luokaa teorioita, hypoteeseja, suuntauksia, koulukuntia, realistisia ja epärealistisia menetelmiä – mitä poikkeavampia, sen parempi! Älkää antako sen häiritä, ettei näitä ideoita kukaan tarvitse; älkää välittäkö siitä, että ne unohdetaan huomenna.”

    …Heti tuli mieleen kourallinen humanistisia pseudotieteitä, kuten “sukupuolitutkimus” ja “monikulttuurisuustutkimus”.

  6. Kaiken ‘patriotismin’ yms. alla, minun on pakko esittää avoimesti kysymys tälle sivustolle.

    Kuinka vakavasti otettavaa tämä toiminta teillä on? Kuinka tehokasta se teidän mielestänne on? Kysyn lähinnä siksi, koska keskuudessamme (“patrioottien”) on hyvin paljon turhuutta, typeryyttä, valehtelua, asioiden välttelemistä jnejne. Enkä lähtökohtaisesti tarkoita esim. Kansallista Vastarintaa (en ole kovin perusteellisesti tutustunut vielä) vaan ihan yleisesti ottaen siis. Minulle ei ole mikään ongelma myöntää, että tietty selkäranka minulta puuttuu, ja monesti tuntuukin siltä kuin olisi jokin “opportunisti” joka vain odottaa oikeaa hetkeä, ja kun tuo hetki koittaa, niin vasta silloin rohkenee “liittyä” mukaan – konkreettisesti. Olen mielestäni kuitenkin löytänyt tien totuutta kohti, ja sitä tietä ehdottomasti kuljen.
    Liiankin monelle “isänmaalliseksi” itseään kutsuvalle ja jopa monille “nationalistiselle” sivustolle/järjestölle juutalaiset – ja heidän valta – tuntuvat olevan jokseenkin tuntematon asia, tai kuten vielä useammin, siihenkään asiaan ei varsinaisesti tartuta, vaan mieluummin kierretään hiukan sivusta. Aivan kuin yritettäisiin miellyttää kumpaakin puolta, kovasti hyssytellään ja mielistellään, ettei vaan juutalaiset tai muut suuttuisi. Kuka nyt haluaisi tulla leimatuksi esim. “rasistiksi”! Hyi, kauheaa! Eikä tämä ole surullisinta tällaisessa toiminnassa, vaan se, että monet ihmiset jotka tällaista mentaliteettia edustaa, on kovassakin suosiossa “nationalistien” keskuudessa.

    Holokaustihuijausta ei paljasteta. Putinia ylistetään (ns. “putinismi”). Valeoppositiota. Kontrolloitua oppositiota. Jne. Tätä minä tarkoitan. >>> Jatkan toiseen viestiin.

  7. “Mitä minun tulisi tehdä?” – Tämä on se kysymys mitä kysyn itseltäni usein. Vuosien varrella olen taistellut omalta osaltani holokaustihuijausta vastaan siinä missä olen myös yrittänyt kertoa ihmisille juutalaisesta ylivallasta, ja siitä voimasta mikä on viemässä Eurooppaa – koko maailmaa – erittäin huolestuttavaan suuntaan. Olen lähes taukoamatta puhunut toisesta maailmansodasta, Hitleristä, Neuvostoliitosta, juutalaisista ja monesta muustakin asiasta, ja toden totta, tieto lisää tuskaa. Ei ehkä se tieto itsessään, vaan pikemminkin se, että tajuaa kuinka välinpitämätön, tietämätön ja suorastaan vaarallinen maailma (ihmiset) on. Mikä tässä idiotian ja hulluuden absurdiassa oikein ihmisille merkitsee ja miksi? Miksi kansan ja ihmisten (hyvinvoinnin, kulttuurin, rodun yms.) näkeminen prioriteettina on niin helvetin paha asia? Miksi, miksi, miksi? Moni täälläkin ymmärtää varmasti tuskani.

    Mikä on pointtini?

    Totta kai minä haluan vaikuttaa asioihin ja tietysti liittyisin toimintaan mukaan, jos näkisin sen hyväksi. En kuitenkaan voi olla varma, enää mistään, ennen kuin otan selvää – ja huolella. Minulle on tärkeää, että asiat tehdään kunnolliselta pohjalta, ja koska olen nähnyt niin paljon typeryyttä ja sulaa hulluutta, niin en voi olla kuin epävarma.

    Olen tavannut mm. “uusnatseja”, niitä jotka ihannoivat Hitleriä, tuntematta kuitenkaan historiaa, täten ihannoiden vääristynyttä ideaa/henkilöä. Osalle jopa “holokausti” on hieno asia, joka tulisi toteuttaa uudestaan. En muutenkaan ole koskaan ymmärtänyt hakaristin tms. symbolin kantamista rinnassa, kädessä tms. Itse asiassa minä suorastaan häpeän joidenkin ihmisten puolesta, ja minua harmittaa se, että kaikki hölmöily saa meidät muutkin näyttämään yhtä typerältä. Tällekin asialle on tehtävä jotain, ja siihen tiedon levittäminen – käytännössä opettaminen – on hyvä ratkaisu, tietysti olettaen tiedon olevan faktapohjaista. >>> Jatkuu

  8. Muutenkin kaikki “nationalismin” saati sitten “kansallissosialismin” hehkuttaminen saa minut jokseenkin vaivaantuneeksi. Monessakin mielessä minusta mennään väärään suuntaan. Itse asiassa koko “suomalainen isänmaallisuus” tuntuu olevan pelkkä vitsi. Mannerheimia ja muita ihannoidaan ja sanotaan vaikkapa “1 suomalaisen vastanneen 10:tä ryssää”. Tässäkin ryssitellään, vaikka ei jälleenkään nähdä kokonaiskuvaa. Olen epäillyt muutenkin meidän johdossa olleen pettureita ja “pahan kätyreitä” sodan aikaan (tietysti myös jälkeenkin), siksi “suomalainen sisu” rintamalla tuntuu vähintäänkin epäilyttävältä. Tähän epäilyyni olen viime aikoina saanutkin lisää aihetta tutkittuani asiaa, mutta pointtini on se, että kansalle oma historiakin tuntuu olevan hakusessa, eikä se tietysti ole heidän vikansa – suoranaisesti – mutta mielestäni jokaisen suomalaisen tulisi olla kiinnostunut asiasta!

    Vaikka periaatteet olisivatkin “yhtä” kansallissosialismin kanssa, niin ehkä tuon nimityksen käyttäminen tulisi lopettaa ja kehittää jotakin uutta? En tiedä, mutta ihmisille on varmasti vaikeaa “myydä” jotain nimellä, mistä on kerrottu kauhutarinoita vuosikymmeniä jne. Asiat pitäisi kuitenkin sanoa suoraan, ja tässä tämä paradoksi onkin. Joka tapauksessa, tärkeintä on levittää tietoa, ja ehkä siksi olisikin hyvä “markkinoida” jotain uutta, uudella nimellä. En tiedä, kunhan mietin, mutta ottaen huomioon, että kaikkea paskaakin myydään uutena, vaikka se olisi vanhaa, niin eikö samaa metodia voisi käyttää hyvään? Ihan näin vaan ajatuksena. Minulla on ideoita, ei ratkaisuja. Se on minun ja ehkä meidän kaikkien valkoisten ongelma.

    Olisi mielestäni hienoa saada alulle jotain merkittävää, ja siksi teiltä kysynkin, miten te näette oman toimintanne edistyvän. Saako se ihmiset hereille? Miten aiotte tehdä tulevaisuudessa? Olisin halukas keskustelemaan samanhenkisten kanssa esim. jossain tilaisuudessa, jos sellaista tulevaisuudessa järjestettäisiin, muutoin toivon keskustelua ainakin täällä, netissä.

  9. Lopuksi.

    Kirjoitin lähinnä siksi, että mieleeni on tullut paljon ajatuksia, erityisesti nyt kun monia aiheeseen liittyviä sivustoja on – ilmeisesti – alettu hävittämään. Kohta varmaan holokaustin “kieltäminen” asetetaan rikokseksi, kuten muuallakin. Juutalaisten kritisointi estetään täysin.

    • No ainakin voin olla hyvillä mielin siitä, ettei kuvailemasi “stereotyyppinen uusnatsi” vastaa Vastarintaliikkeen aktivistia. Vastarintaliikkeessä myös tiedostetaan juutalaisongelma, holokaustin valhe, historia jne. ja ideologiseen koulutukseen panostetaan. Myöskään leimakirveiden heilauttelu ei paljoa SVL:n leiriä kiinnosta – takapuolen nuolemista tärkeämpää on sanoa totuus, vaikka se olisikin epämiellyttävä.

    • Tälle uudelle Leolle vastaan, että mielestäni toistaiseksi muuta ei voi tehdä kuin paljastaa ihmiskunnan vihollisen valheita. “Alussa oli sana”
      http://cs4309.vkontakte.ru/u2008214/134202625/z_6c881a20.jpg
      Koska kansa nykyisin rypee niin syvässä välinpitämättömyydessä, sokeudessa, massamedian hypnoosissa ja tietämättömyydessä (suorastaan idiotian tilassa), sen herääminen voi tapahtua vasta kun kansa kokee nälän ja vilun ihan fyysisesti. Tämä koettelemus lähestyy vääjäämättä, se on aistittavissa joka puolella. Suomi valtiona ja kansakuntana on niin kehnossa kunnossa, että väestön puolittuminen lähestyvässä kriisissä ja sodassa tuntuu hyvin maltilliselta arviolta. Silloin eloon jääneiden on pakko olla todellisuuteen heränneenä ja meillä on oltava kelpo selitys tapahtumille, pelastussuunnitelma ja jonkinlainen organisaatio.
      Kansan kansallissosialistinen valistus siis on ensisijainen tehtävä. Liikkeen ohjelma on laadittava.

      Muistakaamme Friedrich Nietzschen viisaat sanat:
      “To predict the behavior of ordinary people in advance, you only have to assume that they will always try to escape a disagreeable situation with the smallest possible expenditure of intelligence.”

      Silti muuta kansaa meillä ei ole – joten on toimittava tämän kanssa.

      KS terveisin se vanha Leo

  10. “Olisi mielestäni hienoa saada alulle jotain merkittävää, ja siksi teiltä kysynkin, miten te näette oman toimintanne edistyvän.”

    Minähän en paljoa näistä tiedä ja siksi jätänkin virallisen vastauksen muille, mutta oman arvion asioista voin kertoa.

    SVL aloitti Suomessa hyvin pienenä toimijana eikä mukana ollut alussa kuin muutama suomalainen. Suomessa ei tuohon aikaan ollut kokemusta radikalismista ja ihmiset pitivät julkista esiintymistä nationalismin/kansallissosialismin nimissä jopa rikollisena eikä halukkaita mukaan juuri ollut. Kaikki liikkeeseen mukaan tulleet ovat siis niin sanotusti uusia toimijoita poliittisella kentällä ja ovat kasvaneet radikalismiin ja aatteeseen. Jokainen voi siis helposti laskea että vajaassa vuosikymmenessä liike on kehittynyt ja kasvanut, räjähdysmäisesti.

    Kannattaa ottaa yhteyttä lomakkeen kautta niin pääset tapaamaan paikallisia aktivisteja. Totuuden etsijöitähän me kaikki olemme, joten tule ihmeessä jakamaan tietosi muiden kanssa ja kehittämään liikettä oikeaan suuntaan.

  11. Leo, jätkähän suoltaa tekstiä kuin Runeberg, ei siinä ihan hyviä asioita tuot esille. Mielestäni kannattaa puhua suorilla termeillä kuitenkin. Ihmiset kuitenkin ovat niin tyhmiä ja sokeita että vaikka eurooppaalaiset nationalistit kutsuisivat itseään miksi tahansa niin aina tulevat näkemään meikäläiset “pahoina uusnatseina”, ellei sitten silmät avaudu.

    Muutama SVL-aktivisti jotka ovat olleet kauan aikaa mukana kertovat hyvin että meidän PITÄÄ kehittää ITSEÄMME niin henkisesti kuin fyysisesti. Fyysisesti jos on hyvässä kunnossa niin se tuo aina uskottavuutta ja luo tunnelman että olemme tosissaan eikä meitä voi lyödä tai alistaa. Henkisesti on tärkeää että kaikki ottavat selvää asioista (juutalaiset, muslimit, kristiusko, politiikka, historia, rodut, maantieto jne…), on tärkeää että laajennamme OMAA tietämystä mahdollisimman monesta asiasta. Se on myös oma henk.kohtainen vapautuminen kun tiedät asioista.

    Se että on suoraselkäinen eikä pelkää valtamedian säälittävää ahdistelua ja AINA seisoo sanojensa takana on oltava päivänselvä asia. Kenenkään persettä ei nuolla, kukaan ei voi estää toimintaamme eikä kukaan voi murskata meitä. Mahdollisimman paljon kannattaa herätellä ihmisiä, vaikka puhumalla juutalaisista aina kun näkee kavereita.

    On myös erittäin tärkeää että painotetaan valkoisen rodun etua ja oikeutta olla olemassa ilman tätä uloste-pakkomonikulttuurisuutta. Se on MEISTÄ ITSESTÄMME kiinni, saako SVL kannatusta ja voiko SVL palauttaa Suomen kunnian.

    Minä olen kansallissosialistista politiikkaa kannattava nationalisti ja olen loppuun asti SVL:ssä mukana. Meine ehre heisst treue!

  12. Ensinnäkin olen pahoillani nimimerkin ryöstöstä! Vaihdan sen uuteen kunhan maltan! Toisekseen, hyvä että viestini tuli perille, kirjoitus- ja yhdys_sana virheineen, en minä mikään äidinkielen maisteri ole, eikä se tietysti minun vikani ole, kyseessä on opetushallituksen järjestämä suuri kusetus. No niin, huumori sikseen…

    Saattaisin ehkä ollakin kiinnostunut ottamaan yhteyttä, kenties sillä olisi jotain merkitystä. Epäuskon kaivosta on vaikea nousta. Ehkä tämä tunne voimattomuudesta ja merkityksemättömyydestä (suomea?) on valtajärjestelmä aikaan saamaa tai ainakin vahvistamaa. Tiedon jakaminen ja vastaanottaminen ei ainakaan olisi pahitteeksi.

    Mitä tulee tuohon yllämainittuun henkisen ja fyysisen voiman kehittämisestä, niin sitä olen yrittänyt itselleni ja muille toitottaa jo hyvin kauan. Vaikka en expertti olekaan, niin varsinkin fyysisen harjoittelun muodossa olen kovastikin koittanut kehittää itseäni, samalla opastaen muita. Siitäkin kun on niin paljon huuhaata liikkeellä, itseasiassa monessakin fyysisen harjoittelun muodoissa samat vanhat “mantrat” pätevät, niitä tulisi ehkä kuitenkin päivittää. Ei sillä että kaikkia vanha tieto olisi väärää, mutta näin esimerkkinä. Henkinen “vallankumous” taas on hieman toisenalainen asia. Väittäisin, että se vaikein.

    Historia ja filosofia ovat opettaneet minua, siinä missä ajattelevien ihmisten kanssa keskusteleminenkin. Loogisesti ja analyyttisesti muodostetut ajatuspohjat ovat vahvimpia, mutta tietysti tilaa on muillekin, esim. “spirituaaliselle”. Tämä tietysti on semantiikkaa monelle, ja en siksi aio tällä erää asiaan enempää paneutua, mutta sen voin sanoa, että kiperät kysymykset tulisi esittää ensisijaisesti itselleen siinä missä muillekin. Mikään ei olekaan säälittävämpää kuin “vahvan aatteen-miehen” kyvyttömyys perustelemaan näkemyksiään. Ainakin minä olen se, joka kysyy myös niitä kiperiäkin kysymyksiä, eikä kysymys ole mistään debaatista, “voittamisesta”, vaan tuon henkisen vallankumouksen aikaansaaminen.

  13. Juutalaiset ovat valheen mestareita.näkeehän se jo eduskunnan kokomuuksen paska kieli kyömynokan.sitten on stiller toinen tyhjän jauhaja. Täytyy sanoa, että oksettaa kun nämä herrat puhuu maahanmuuuton puolesta. Juutalaisten tarkoitus on saattaa veremme altiiksi. Kyllä näitä on jo näkyvissä kun valkoinen nainen lykkää jonku kongolaisen neekerin muksua rattaissa. Tulee toivoton olo siitä kuinka tyhmiä nämä ovat.

  14. Ennen muinon metsissä asuessamme loimotti leirinuotio, jonka äärellä oli mukava iltaisin kuunnella mitä ihmeellisimpia satuja ja tarinoita. Nykyään joka olohuoneen nurkassa loimottaa sama “leirinuotio”, josta katsellemme ja kuuntelemme vähän samankaltaisia satuja. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi sadunkertojat.

    Nyt ne jopa palkitsevat itseään näiden SATUJEN kertomisesta. Oscar-palkinnoilla ja Nobel -palkinnoilla ei ole kohta enää mitään eroa.

    Iso osa ns. nykytieteestä ja erilaisista teorioista on aivan silkkaa potaskaa. Harvaa teoriaa kukaan maallikko pääsee ikinä koestamaan todeksi. Sinua käsketään vain uskoa se ilveily, jonka nämä tieteen ylipapit työntävät nenäsi eteen. Kritiikkiä et saa esittää etkä epäillä irvokkaimpienkaan teorioiden todenperäisyyttä, jos haluat menestyä. Esim. kouluissa ei ole minkäänlaista kriittisen ajattelun opetusta. Kaikki tuupataan eteen siinä valmiissa paketissa, mitä on käsketty opettaa. Hatusta vedettyjä teorioita vahvistetaan aivopesulla esim. Hollywood elokuvien ja ”tiede” -lehtien avulla.

    Esimerkkinä mainittakoon vaikkapa Hollywoodin avaruusseikkailut. Ne esitetään ikäänkuin tositapahtumiin perustuvina ilman mitään kritiikkiä ihmisen teknisistä kyvyistä matkustaa avaruudessa. Nuo elokuvat ovat kaikki mielen ohjelmointia, jotta kansa hyväksyisi tieteen ylipapiston kehittämät illuusiot ns. virallisena totuutena. Toki ne ovat myös sirkushuvia kansalle ja valhepropagandaa. Tarkoitus on myös “tieteellä” rahastaminen.

    Katselkaapa joskus tätä Hollywood tuotantoa ’sillä silmällä’. Aika monessa elokuvassa toistuvat samat teemat, ydinaseuhka/radioaktiivisuusuhka, mustat aukot, madonreijät, evoluutioteoria, dinot, terrorisminuhka ja virusepidemiat, joita tietenkin torjutaan keksimällä ”vastalääke”, eli se on promootiota rokotemyönteisyyteen ja muuhun.

    Ja tottakai uskovaiset ja natsit ovat joka elokuvassa pahiksia ja liittoutuneet ja juutalaiset hyviksiä, jotta virallinen valhetta oleva historiankirjoitus ei romahtaisi.

    jatkuu

  15. Esim. Berkeleyn yliopisto USA:ssa on oikea tuubatehdas, mutta on silti kahminut alkemisteineen lukuisia Nobeleita. Tässä yliopistossa kehitettiin mm. iso osa ns. transuraanisista alkuaineista. Näitä ovat mm. neptunium, plutonium, amerikium, curium, berkelium, kalifornium, einsteinium, fermium, mendelevium, nobelium ja lawrencium. http://www.wikiwand.com/fi/Transuraani

    Noiden hatusta keksittyjen alkuaineiden olemassaoloa on vaikeata vahvistaa, koska niistä useimpia voi valmistaa VAIN ydinreaktoreissa. Kuitenkin näitä aineita mm. plutoniumia käytetään menestyksekkäästi avaruustutkimuksessa ja tietenkin tieteen ylipapiston lempilapsessa atomipommissa. Mutta, Kuka pystyy todentamaan onko näitä aineita oikeasti olemassa ? Aika harva.

    Yksi naurettavimmista huuhaateorioiden suoltajista on kuuluisa Stephen Hawking. Häneen uskotaan sokeasti koska hän on fyysisesti sairas (ALS tauti), ja täten arvostelun yläpuolella. Hänenkään ei ole tarvinnut todistaa mitään teoriaansa kenellekään ja hän tuottaa tekstiä puhesyntetisaattorillaan kuin pikakirjoittaja (jopa tv haastatteluissa) vaikka on täysin liikuntakyvytön.

    http://www.cluesforum.info/viewtopic.php?f=25&t=1691&hilit=stephen+hawking

    Ohessa toinen esimerkki huuhaa tieteestä, jota neniemme eteen tuupataan :

    http://hoaxbusterscall.blogspot.ca/2014/08/the-carbon-14-dating-game.html

    Tuollakin hiiliajoitus-huuhaalla ja geigermittarilla on lähteenä sama sylttytehdas – Berkeleyn yliopisto Kaliforniassa. Sieltäköhän on levinnyt tuolta Suomeenkin asti radon säteily -huuhaa, jolla rahastetaan kalliiden remonttien muodossa ?

    Tuo julkaisemanne artikkeli vain vahvisti tuntemukseni. Meille syötetään hatusta keksittyjä teorioita ja “tiedetta” aivan tahallaan. Harmillista tässä on se, että ns. normaali kaduntallaaja ei koskaan pääse todentamaan mitään noista. On vain uskottava, mitä tieteen ylipapit sanovat. Tiede on uskonto.

  16. Asialla tutut valheen mestarit tietenkin,

    jopa ”atomipommin äiti” Lise Meitner kuului tähän kv. heimoon, joka on aina pitänyt aina yhtä ja on aina pelannut vain omaan pussiinsa.

    Oli tuossa atomipommin kehittelyssä muitakin heimon jäseniä, siis tuon listan lisäksi. mm. A.Einstein.
    http://www.angelfire.com/dawn666blacksun/Atomic_Bomb_Jewish_Invention.html

    Jo keskiajalla nämä virittelivät valheitaan alkemian parissa, mm. yrittivät tehdä kultaa kemiallisesti. Nykyään nämä harrastavat modernia alkemiaa. Tunnustavat sen itsekin. Ohessa heimon jäsenen ja transuraanisten alkuaineiden isän Glenn T. Seaborgin teorioita käsittelevä kirja – Modern Alchemy: Selected Papers of Glenn T. Seaborg , saman kuuluisan puppu yliopiston tiedemies hänkin.
    http://www.amazon.com/Modern-Alchemy-Selected-Scientific-Chemistry/dp/9810214405

    Todellakin. Alykästä ja fiksua porukkaahan nämä kasaarijuutalaiset ovat – ainakin huijauksien kehittelyssä.

    • Jotkut jopa väittävät että ydinpommi-“bogeyman” itsessään on huijausta. En ole tutkinut asiaa syvällisemmin, mutta en näe syytä miksei Hiroshima & Nagasaki olisivat voineet olla Dresdenin kaltaisia palopommituksia. Joskus tulin miettineeksi kuinka Hiroshiman päälle pystyttiin uudisrakentamaan niin nopeasti (10-20 vuotta ?), vaikka väitetään että ydinpommit saastuttavat&tuhoavat maata pitkiksi ajoiksi.

      http://www.big-lies.org/NUKE-LIES/www.nukelies.com/forum/intro-new-topic-of-nuke-revisionism.html

      Tuo on tietenkin kutkuttava ajatus että maailman johtajat olisivat kaikki mukana huijauksessa, toisaalta holokausti-tarinassa pätee sama.

  17. Mistä tämä katekismus on peräisin?
    Haluaisin levittää eteenpäin, joten toisi paljon uskottavuutta tietää alkuperäinen teksti.

Comments are closed.