Koti Uutisia Nationalisti jakoi ruokaa kodittomille – joutui pahoinpidellyksi

Nationalisti jakoi ruokaa kodittomille – joutui pahoinpidellyksi

0
Antifasismi on banderollin mukaan muka "itsepuolustusta". Itsepuolustusta ruokaa jakaneen nationalistin kimppuun hyökänneiden henkilöidenkin väitetään käyttäneen.
Antifasismi on banderollin mukaan “itsepuolustusta”. Ruokaa jakaneen nationalistin kimppuun hyökänneiden henkilöidenkin väitetään käyttäneen itsepuolustusta.

Noin kello 17 lauantai-iltapäivänä poliisi sai hälytyksen, jonka mukaan 25-vuotiaan miehen kimppuun hyökättiin ja häntä pahoinpideltiin Medborgarplatsenilla Tukholmassa. Pahoinpidelty mies on nationalistisen Nordisk Ungdomin jäsen, joka oli paikalla jakamassa ruokaa kodittomille.

Neljää hyökkääjää on kuvailtu parikymppisiksi miehiksi, jotka olivat peittäneet kasvonsa nenäliinoilla. Pahoinpitelyn jälkeen joukkio suuntasi juosten Södermalmin rautatieasemaa kohti. Yhtäkään henkilöä ei ole pidätetty pahoinpitelystä.

“Asiaa hankaloittaa se, että henkilöt olivat naamioituneita, eikä meillä ole yhtäkään nimeä”, kommentoi Albin Näverberg Tukholman poliisista.

Muun muassa juuri Nordisk Ungdom ja Soldiers of Odin ovat viime aikoina jakaneet ruokaa kodittomille ruotsalaisille Medborgarplatsenilla. Poliisi epäilee pahoinpitelyllä olevan poliittinen motiivi ajatellen uhrin jäsenyyttä Nordisk Ungdomissa.

Lähde: Nordfront.se